Hypo de Nooit




drobulka


TIEDOT
Oikea nimi - Hypo de Nooit
Sukupuoli - Ori
Säkäkorkeus, väri - 161cm, ruunikonpäistärikkö
Rotu - Ardenner
Syntynyt - 12.02.2009 VARL (3-vuotias 06.07.2009)
Painotus - työajo
Kasvattaja - Herman Leterme, Belgia
Omistaja - Branwen Farm, Heidi M.
Ent. omistaja - emilia.

emilia.n suusta:
Olin jo jonkun aikaa harkinnut raskaamman työhevosen ostoa, suomenhevosten massa kun ei enää riittänyt minulle, vaikka mukavia apulaisia pellolla ja metsässä ovatkin. Aluksi selasin netissä myynti-iloituksia, mutta ystävättäreni kyllästyi ainaiseen haaveiluun ja jahkailuuni ja niimpä hän ostikin minulta salaa, tietenkin, kummallekkin lentoliput Belgiaan ja siitä se sitten alkoi. Belgiassa ensimmäinen viikko menikin lähinnä ryypät... köhh... shoppailessa ja ihmetellessä, mutta tämän jälkeen alkoikin todellinen hevosen etsintä. Kävimme monella eri tallilla katsomassa monenlaisia hevosia, mutta mikään ei tuntunut sopivalta. Toiseksi viimeisenä päivänä eksyimme kuitenkin oikeaan paikkaan, paikka oli suoraan sanottuna upeimpia, mitä olin koskaan nähnyt tai edes osannut haaveissani kuvitella. Nousimme laina-autosta tallin pihalle ja vastaan meitä tuli arvioltani 40 - 55 vuotias, hyvin säilynyt, parrakas mies. Mies esittäytyi Herman Letermeksi ja ohjasi meidät nuorten hevosten tarhoille. Sydämmeni valtasi heti suurikokoinen ruunikko, yksinään laiduntava ori. Mies oli heti epävarma päätöksestäni katsella oria tarkemmin ja varoitteli moneen kertaan ennen kuin astuin oriin tarhaan. Ori tuli rauhallisesti luokseni, mutta kun sain sen naruun kytkettyä ja tarhan portin oven auki ori tempaisikin itsensä irti otteestani. Mutaisena nousin maasta ja lähdimme oriin perään, miehen mennessä talliin pyytämään lisäapua oriin kiinni saamisessa. Muutaman tunnin juoksentelun jälkeen sain kuin saikin oriin kiinni. Kaikki olivat helpottuneita, ettei suurempaa vahinkoa aiheutunut, kunnes totesin ostavani kyseiseen oriin. Suoraan sanottuna kaikilla oli kysymysmerkit silmissään, varsinkin kaverini yritti puhua minua ympäri, mutta ei. En itsekkään ymmärrä miksi, mutta jotenkin ori vain valtasi sen tyhjän olon sydämmestäni. Niimpä lähdimme kotiinpäin Hypo poika mukana ja pari tonnia köyhempänä.

Miten Hypo päätyi minulle?
emilia. myi Hypon minulle vuoden 2009 marraskuussa, olin jo pitkään halunnut ostaa ardennerorin. Sitä en itsekään tiedä että miksi, ehkä salaa olin aina tykännyt kyseisestä rodusta. Olin laittanut myynti-ilmoitusta nettiin ja parin päivän päästä emilia soitti minulle että hänellä olisi ehkä myytävänä ardenner ori. Innoissani kirjasin osoitteen ylös ja pyysin että voisin tulla katsomaan oria seuraavalla viikolla, sopihan se. Varasin lentoliput Suomeen ja raahasin melko vastahakoisen mieheni mukaan joka ei oikein tykännyt ajatuksesta että tallin pihaan tulisi kylmäverinen ori. Vakuutin hänelle että ardennerit ovat rauhallisia luonteeltaan. Uhatessani että en enään puhu hänelle, sain ah-niin-rakkaan mieheni mukaan. Onhan hän taitava hevosmies, mutta hieman.. laiska. Saavuimme Suomeen koleana sunnuntai-iltana. Tapaaminen oli keskiviikkona joten ehtisimme hyvin tutustua maahan. No, ne päivät menikin shoppaillen muistona vain iso kasa kauppakasseja. Unohtamatta tietenkään baareja aina iltaisin. Sillä välin kun mieheni vietti aikaansa pelikoneilla, minä hankin itselleni ilmaisia juomia. Eipähän tuo ukko mitään huomannut.
Sitten se 'suuri' päivä koitti jolloin piti mennä katsomaan Hypoa. Siistissä pihassa emilia odotti minua jo valmiina. Talli oli pieni, mutta hyvin hoidettu. Mietin että mitenköhön Hypo tottuisi meidän hevostilaan.. jos nyt ostaisin sen. Emilia kertoili miten Hypo päätyi hänelle ja miten ei aika enään tahtonut riittää orille. Muutamia työhevoskisoja ori oli kuulemma kiertänyt ja ihan kohtuullisella menestyksellä. Mieheni raahautui perässä tutustuen nelijalkaisiin. Erityisesti häntä hämmästytti suomenhevonen, eipä meillä USAssa ole kamalasti tuollaisia. Emilia selitti miten oli vienyt orin talliin, jotta kaikki kävisi helpommin. Karsinassa minua odottikin 160 senttinen komea ruunikonpäistärikkö ori joka vaikutti hyvinkin rauhalliselta. Tökkäsin miestäni ja sanoin että 'mitä minä sanoin, nämä ovat rauhallisia' vaikka en ollutkaan vielä täysin varma. Menin karsinaan ja pujotin orille riimun päähän ja talutin ulos. Emilia ehti varoittaa että voi lähteä käsistä, mutta enhän minä oikein mitään hevosen voimille voinut joten seuraavan parin minuutin sisällä istuinkin jo maassa hölmö ilme kasvoillani. Onneksi siinä ei käynyt sen kummemmin, mieheni sai ajoissa Hypon riimusta kiinni joten kaikki oli hyvin. Vai oliko? Sillä välin kuin mieheni vei orin talliin allekirjoitin kauppapaperit joten miestäni odotti erittäin ihana yllätys. Heiluttelin papereita hänen nenänsä edessä ja sanoin 'kulta olisitko niin kiltti että hakisit Hypon ja lastaisit sen?'. Mieheni ehti sanoa että tämä ori on sitten täysin minun vastuulla, että hän ei ota siitä mitään vastuuta.
Iloisena (siis toinen ainakin iloisena, toisesta en ole aivan varma) saavuttiin takaisin Yhdysvaltoihin seuraavana aamuna.

SUKU
i Albert Van Rompuy EVM< ii Herman de Eeuwige EVM iii Roquet I'Horqi EVM
iie Brine de Ove EVM
ie Sereine de Sanatorium EVM iei Stom Meneer EVM
iee Kroska de Gekke EVM
e Barinetta de Nooit EVM ei Radz du Derik EVM eii Conquerant I'Doum EVM
eie Philippe de Cornells EVM
ee Schoonheid de Thuis EVM eei Utopique de Houdws EVM
eee Astra de Thuis EVM

KILPAILUT
04.11.2009 Emilian työsuomenhevoset työajo veto, 500 kg 18/39 175m.
04.11.2009 Emilian työsuomenhevoset työajo metsäajo 01/45 58p. -BIS1

23.12.2009 Keinumäki NJ harvinaiset rodut 10/12 KuMa, JS (pt. Peppi S.)
25.12.2009 Tijuana Stables NJ muut harvinaiset orit LKV3/10 irtoSERT, JS (pt. Kata P.)

JÄLKIKASVU



VIRTUAALIHEVONEN - A SIM GAME HORSE


          Alkuperäinen koodaus © Iinuli, muokkaus Heidi M.