Kalista BRN




perustiedot

Virallinen nimi - Kalista BRN
Rotu, sukupuoli - tilastohevonen, tamma
Säkäkorkeus, väri - 154cm, voikko
Syntynyt - 12.05.2011 - 4-vuotias (oma ikääntyminen)
Painotus - yleishevonen
Koulutustaso - ko He B, re 80cm
Omistaja & kasvattaja - Heidi M.

Kali on silkka vahinkovarsa, jonka ei edes pitänyt jäädä minulle. Huomatessani emän Katerinkan olevan paksuna niin ensimmäinen ajatukseni oli 'voihan helvetti, mitä tästäkin nyt tulee..'. Kuitenkin jännityksellä odotin varsan syntymää, olihan Kalilla kuitenkin hienot vanhemmat. Isä komea palomino askellajihevonen ja emä menestynyt monipuolisesti eri lajeissa. Kun Kali viimeinkin syntyi, odotti karsinassa mitä kaunein palomino varsa. Kaikista myyntisuunitelmista huolimatta päätin varsan kuitenkin jättää meille. Ehkä tästä tulisi mukava harrastehevonen.. Tai sitten ei.

Sunnuntairatsu Kali ei todellakaan ole. Emältään perinyt ailahtelevaisen luonteensa ja isältä värityksensä. Jokainen päivä on erilainen tämän tamman kanssa. Yhtenä päivänä ei säiky yhtään mitään ja toisena päivänä saattaa taas säikkyä aivan kaikkea. Kali on kuitenkin hyvin ihmisystävällinen hevonen - siis sitä omaa ihmistään kohtaan. Yhden ihmisen hevonen, jos joku muu kuin mamma yrittää lähestyä tammaa voi olla varma että Kali ei tee mitään helpoksi.
Yleisluonne ei ehkä ole maailman ihanteellisin mutta tamma on silti ihana ratsastaa, siis silloin kun suostuu yhteistyöhön. Kalilla on sulavat ja kauniit liikkeet, ne perusaskelajit. Isältään ei ole perinyt mitään erikoisaskelajeja. Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna energiapakkaus, pomppii esteitä mielellään, tai romuttaa esteradan, riippuen millainen päivä tammalla on. Koulukiemuroita ei kauhean mielellään väännä mutta sitäkin innokkaampi maastoilija! Kali on todella kestävä hevonen, voisipa melkein sanoa että syntynyt luonnon helmaan.
sukupuu

i NC' Rockwood sdb, vkk ii Rocky Point Bomber EVM iii Paddington B. Bear EVM
iie Polly-Anna EVM
ie Happy Feller EVM iei Half of Everything We Gots EVM
iee Don't Fear the Fairy EVM
e Katerinka RUS at, rnvkk ei Borya RUS EVM eii Borgoj RUS EVM
eie Shura RUS EVM
ee Ekaterina RUS EVM eei Eugeny EVM EVM
eee Katerina RUS EVM

Kali tulee mielenkiintoisesta yhdistelmästä. Akhal-teken ja saddlebredin risteytys, silkka vahinkovarsa joka kuitenkin sai mahdollisuuden.

Isä on komea, harvinaisen värinen hevonen saddlebrediksi, menestynyt jonkin verran askellajikisoissa. Orin muut jälkeläiset ovat olleet lahjakkaista askellajiratsuja.
Emä Katerinka RUS on nätti ruunivoikko ailahtelevainen tamma joka on menestynyt melkoisen monipuolisesti useissa eri lajeissa. Ennestään tammalta löytyy yksi jälkeläinen, komea ori Konstantin BRA.

jälkikasvu


kilpailusaavutukset




VIRTUAALIHEVONEN - A SIM GAME HORSE


          Alkuperäinen koodaus © Iinuli, muokkaus Heidi M.