Railway Point

© Piirtäjä ei halua nimeään mainittavan

Nimi Railway Point Rekisterinumero VH03-099-3512
Rotu, sukupuoli colorado ranger, ori VäriRautias tiikerinkirjava (white blanket)
Syntymäaika 13.06.2006, ikääntyy satunnaisesti Säkäkorkeus 151cm
Ent. omistaja Ros Omistaja Brumby Ranch, HM (VRL-00096)
Painotus western Saavutukset Fn, WRJ-I

Perusluonteeltaan Ponu on rehti ja rehellinen hevonen. Miellyttävä luonne, mutta omaa kuitenkin paljon orimaista temperamenttia ja energisyyttä josta itse pidän. Todellinen naistenmies joka osaa hurmata niin hevos kuin ihmistytötkin, sillä molemmille lajeille on varattuna omat kikkansa. On myös joskus ehkä hiukan leikkisä ja yrittää saada hoitajankin mukaan leikkiin pienillä näykkäisyillä. Ihmisiho kun harvoin tätä orimaista rakkautta sietää, on sitä syytä komentaa lopettamaan. Aamuisin Ponun ääni kuuluu selviten karsinastaan kun se päästää käheänkimeän kiljaisunsa talliin astujalle. Rakastaa huomiota ja hellyyttä ja varsinkin korvan takaa rapsutus on sen mieleen. Tammojen läheisyydessä saa kuitenkin lähes aina outoja orimaisia kohtauksia ja saattaa yhtäkkiä kavahtaa takasilleen tai muuten tanssahdella. Määrätietoisin ottein sen kuitenkin saa melko nopsaan maan pinnalle mutta se on koko ajan valppaana milloin tamman takalisto jossain sattuisi vaan vilahtamaan.

Hoitaessa Ponu on melko persoonallinen tapaus. Sen mielipuuhaa on se kun se pääsee vähän härnäämään hoitajaansa varastelemalla harjoja ja viskomalla ne karsinan nurkkaan tai pitkälle käytävää pitkin. On myös jostain kummasta oppinut kerjäämään makupaloja taivuttamalla kaulaansa, kääntämällä päänsä sivuun ja nostamalla toista etustaan, eli jos hoitajan taskussa sattuu tuoksumaan herkuille tämä esitys tulee varmana esille. Harjattaessa on usein melko nätisti paikallaan ja nautiskelee silmät ummessa. Käytävällä Ponu on opetettu nakottamaan paikallaan ja pihalla puomissakin se yleensä patsastelee vaikka välillä vähän huhuileekin tammoille. Nostaa kaviot kiltisti ja usein viimeistään satulan noustessa selkään ottaa uuden vaihteen käyttöön ja käyttäytyy mallikelpoisesti.

Ratsuna Ponu on yksi kuuliaisimpia ja varmajalkaisimpia hevosia joilla olen ratsastanut. Reagoi ratsastajan käskyihin lähes salaman nopeasti ja edellisen käskyn tultua osaa jo odottaa ja varautua seuraavaan. Osaa käyttää räjähtävän voimansa siihen että se nostaa laukan suoraan paikoiltaan ja taas laukan päätteeksi tekee komean liukuvan pysähdyksen. Oikean ratsastajan kanssa Ponu on oikea mestari westernratsastuksessa ja on oppinut taidot nuoren synnyinmaassaan. Osaa nyös westernratsulle tyypillisen patsastelun eli siis kun ohjat laskee käsitään ja ratsastajan paino on poissa selästä Ponu jää paikalleen odottamaan ratsastajansa paluuta. Erittäin kärsivällinen vaikka joskus olemme testaneet sitä vähän kuinka se jaksaa seisoa esim. evästauon aikana. Usein vähän tömistelee jaloillaan mutta ei ota askeltakaan ennenkuin annetaan lupa.

Kentällä työskenneltäessä on mahtava kaveri ihmiselle joka saa sen loistamaan. Sen pehmeät askeleet johdattavat ratsastajaa määrätietoisesti hänen haluamaansa suuntaan ja haluamassaan askellajissa. Todella herkkä suustaan ja reagoi myös kuuliaisesti sille opetettuihin ääniapuihin. Yllättävän ketterä tapaus jopa täydessä vauhdissa ja joskus näyttää melkein kaatuvan pujotteluissa tai vastaavissa harjoituksissa.

Myös maastakäsin Ponu on helposti hallittavissa ja sen kanssa onkin treenattu luonnollista hevosmiestaitoa. Osaa seurata kentällä ja laitumella pyynnöstä ihmistä kuin koira. Riimu päässään seuraa "taluttajaansa" talliin ja yleensä riimunnaru roikkuu vain löysänä pienenä varmistuksena.

Maastossa Ponu on varmajalkainen ja rohkea ratsu. Menee ratsastajansa pyynnöstä lähes maastoon kuin maastoon ja varoo tarkkaan kolhimasta jalkojaan tai kompuroimasta. Tyhmä ei kuitenkaan ole vaan jos sen herkkä vaisto sanoo vaikka että sillalle ei ole turvallista mennä tai joessa pohja on vaarallinen se ei myöskään jatka matkaansa, vaan pysähtyy eikä suostu jatkamaan ennenkuin ratsastaja valitsee toisen reitin. Voimakkailla lihaksillaan se myös jaksaa mennä jyrkkiä mäkiä ylös ja alas eikä tunnu väsyvän tippaakaan. Autot, ukkonen ja muut luonnonvoimatkaan saavat mennä ja tulla mielensä mukaan.
© Ros

Suku


i. View Point EVM

ii. Dumbling Diessel EVM
iii. tuntematon
iie. tuntematon

ie. Top Tashy EVM
iei. tuntematon
iee. tuntematon


e. Rubella EVM

ei. Laque Grey EVM
eii. tuntematon
eie. tuntematon

ee. Harriet SLD EVM
eei. tuntematon
eee. tuntematon

Jälkeläiset
cr t. Evnika BRN e. Endgedelmes om. Retry Farm
cr t. Presque Fondé BRN e. Endgedelmes om. Deadwood Rangers
cr t. Catkin BRN e. Kuka nyt ikinä lieneekään? om. Ros
cr t. Cheerless BRN e. Nemelia of Durango om. Aeda
cr o. Limited Point NEV e. Mimosa SWE om. Tankki
cr t. Dream's Disney e. Dimmalin om. Latun Talli
cr t. Dream's Dumle e. Dimmalin om. Ilu
cr o. Womanizer e. Scentless Skunk om. Jokeri
cr o. Pinpoint Orion e. Ontario Pinrace om. Jazzumi
cr t. Waypoint Dayo e. Never Again '67 om. Dayo Ranch
cr t. KayWay e. Kayleigh xx om. WindStund
cr o. Figiel e. Jagoda om. Pirkko Rantala
cr t. WE Cony's Point e. Chomanche om. mystic
cr o. Rogue Rewa e. Sunday Outlaw om. Nereus Riding Center
cr t. Beway Swap e. Hiekan Bedisa om. Giu

WRJ 42 sjoitusta
22.10.2006 Rancho de Kumiko WRJ vaativa western riding 4/21
31.10.2006 Täydenkuuntalli WRJ helppo versatile horse 1/11
10.11.2006 Paint Pintocolours WRJ vaativa reining 5/25
18.11.2006 VIRMY WRJ vaikea western horsemanship 2/15
29.11.2006 Aniron Stud WRJ vaativa reining 3/26
29.11.2006 Aniron Stud WRJ vaikea pole bending 3/17
30.11.2006 Nyirfa WRJ vaikea halter 2/23
10.12.2006 Karinin Puoliveriset WRJ vaikea versatile horse 3/12
13.12.2006 Aniron Stud WRJ vaativa western horsemanship 5/18
16.12.2006 Volonté & Arete Sport Horses WRJ vaativa reining 4/25
24.12.2006 RK Sourven WRJ vaativa western pleasure 5/27
27.12.2006 Lootus WRJ vaativa trail 1/28
01.01.2007 Möngertäjä WRJ vaativa pole bending 6/31
01.01.2007 Möngertäjä WRJ vaikea western pleasure 4/31
17.01.2007 Paint Pintocolours WRJ helppo barrel racing 6/30
20.02.2007 Kuuskikumpare WRJ vaativa trail 6/22
23.02.2007 Branwen Farm WRJ vaativa trail 5/25
28.02.2007 Katrin Talli WRJ vaativa trail 3/30
06.03.2007 Isilme WRJ vaativa reining 3/23
17.03.2007 Allu Express WRJ helppo pole bending 4/26
17.03.2007 Merenja WRJ vaativa reining 1/34
17.03.2007 Aniron Stud WRJ vaativa reining 3/31
20.03.2007 SEA WRJ vaikea pole bending 2/13
28.03.2007 BR Team WRJ vaativa western horsemanship 4/18
30.03.2007 East Coast Estate WRJ vaikea reining 3/20
30.03.2007 East Coast Estate WRJ vaikea barrel racing 2/14
01.04.2007 tuvira WRJ vaativa pole bending 2/10
01.04.2007 tuvira WRJ vaativa barrel racing 2/10
21.04.2007 Riimula WRJ halter 3/22
14.04.2007 ST Gamette WRJ vaativa trail 3/10
14.04.2007 Shadiya WRJ vaativa western riding 1/15
20.04.2007 Trance Walkers WRJ 1. osakilpailu helppo trail 5/20
21.04.2007 Trance Walkers WRJ 2. osakilpailu helppo trail 4/10
21.04.2007 Puhallus WRJ helppo western pleasure 3/25
02.01.2009 Tres Beaun WRJ trail 3/51
02.01.2009 PVR WRJ versatile horse 2/17
20.01.2009 Kara WRJ pole bending 1/47
27.01.2009 YT Gaseta WRJ versatile horse 1/63
27.01.2009 Gaseta WRJ western riding 7/70
04.03.2009 Allu Express WRJ PKKcup; pole bending 1/8
19.03.2009 Virtuaalitalli Seppele WRJ PKKcup; trail 1/17
19.03.2009 Virtuaalitalli Seppele WRJ barrel racing 1/8
12.02.2009 Allu Express 1. luokka hevosoreille EO-sert tuom. Minna
21.03.2009 Allu Express 1. luokka hevosoreille HY "Vahva etuosa. Hyvä, kuiva pää. Vuohisissa ventoisuutta ja takaosassa voimattomuutta. Kaunis väritys, persoonallinen hevonen." tuom. Anne
30.03.2009 NEB 1. luokka hevosoreille ja -ruunille HY tuom. Minna
09.04.2009 Allu Express 1. luokka hevosoreille EO-sert "Takaosa hiukan epäonnistunut." tuom. Niia
30.04.2009 Artsin Ravitalli 3. luokka hevosoreille ja -ruunille EO-sert tuom. keww
01.03.2012 PKK 2. luokka lämminverioreille ja -ruunille HY tuom. Chao
15.04.2012 Greywood Ranch 1. luokka lännenratsastusoreille HY "Leimat tunnistettavissa, lihaksia saisi olla enemmän, ej suppuvarpainen, kuvan kuvakulma 'hämäävä' (rakennetta arvosteltaessa) eikä täysin onnistunut. Ryhti lännenhevoselle ominainen, matala." tuom. Jonna K
29.09.2012 Latun Talli 5. luokka lännenhevosoreille HY tuom. Chao

Kouluvalmennus 29.05.2013, valmentajana Sinna
Nora pääsi tänään Ponun selässä treenaamaan vähän yksinkertaista, klassista koulua. Minua aluksi hieman mietitytti, miten lännenhevonen suhtautuisi kouluratsastukseen, mutta tänäänpä sen näkisi. Pyysin alkukäyntien jälkeen Noraa ottamaan ohjaa vain hieman tiukemmalle, ettei Ponu hermostuisi. Orin ilmeestä näki, että se ihmetteli, miksi suussa tuntuikin nyt erilaiselta ja ohjastuntuma oli tiukempi. Aloitimme käynnissä ympyröillä, pysähdyksillä ja volteilla. Ponu alkoi pikkuhiljaa tottua hieman lyhempään ohjastuntumaan, vaikka protestoikin ensin hieman. Ravissa koetimme myös samoja asioita sekä paljon siirtymisiä, mutta tänään emme aikoneet laukata, käynnissä ja ravissa oli tarpeeksi tekemistä. Ponulla käsi täytyi olla herkkä mutta tomera, että sen sai ohjattua sinne minne itse halusi. Lännenhevonen on aina lännenhevonen, mutta ainakin meidän Ponu on mukavan halukas oppimaan uusia temppuja! Otamme silloin tällöin klassista ratsastusta Ponun kanssa, niin, että se tottuu myös siihen. Loppujenlopuksi valmennus meni kohtuullisen hyvin huomioonottaen Ponun tason. Hieno ori se on!