Fos Artex


Menehtyi 14.03.2016 vanhuuteen


© Blanka & Katerina

Perustiedot

Virallinen nimi Fos Artex Rekisterinumero VH14-012-0235
Rotu, sukupuoli kwpn, ori Säkäkorkeus 169cm
Syntymäaika 20.05.2013 (8-vuotias 11.10.2013) Väri cremello
Maahantuoja Eucarya Omistaja Eucarya, HM (VRL-00096)
Painotus Kouluratsastus, GP Saavutukset KRJ-II, KWPN-II

Olin pitkään haaveillut ja suunnitellut ostavani tuplavoikon orin. Voikkoja meillä aiemmin on ollut jossain määrin, mutta nykyiset vanhat tuontihevoset on joko myyty pois tai kuolleet. Joten Artex hankittiin tuomaan uutta verta, luomaan uutta sukulinjaa ja ennen kaikkea periyttämään väriä.

Suursyöppö, äärimmäisen seurankipeä, leikkisä ori. Herkkä ratsastaa ja upealiikkeinen, vaikka ulkonäöltään ei ole mikään kaunein eläin. Omapäinen eläin, joka ei kuitenkaan anna mitään ilmaiseksi. Suureksi syömäriksi orilla on hyvät geenit, se voi syödä vaikka kuinka paljon ja pysyä silti hoikkana poikana. Iän karttuessa Artexin luonne ei ole tasaantunut yhtään, se on edelleen se sama kauhukakara mikä oli talliin tullessaankin.

Artex on hoidettaessa melkeinpä mahdoton eläin. Ei joko pysy paikoillaan, kyttää huomiota tai herkkuja suurineen silmineen, leikkii ruokakaukalolla tai harvemmassa tapauksessa seuraa korvat hörössä tallin tapahtumia. Hoitajan astuessa karsinaaan Artex innostuu kuin pikkulapsi, se tietää että nyt saa huomiota ja ottaa tilanteesta kaiken ilon irti. Orilla ei tosin ole mikään kovin hyvä keskittymiskyky, hetken aikaa se jaksaa keskittyä kerjäämiseen, jonka jälkeen se siirtyy hetkeksi esimerkiksi leikkimään ruokakaukalolla, jonka jälkeen palaa taas siihen kerjäämiseen. Artexin touhuja on toisineen hauska katsoa ja orista tulee jollain kierolla tavalla mieleen koira. Artex on suositeltavaa sitoa kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi. Harjaamisesta ori pitää, eikä arastele lainkaan mistään kohti. Jalkojen käsittely sujuu useimmiten myös ongelmitta, mutta toisinaan voi olla haastavaa jos Artex liikkuu paikallaan. Tällöin yleensä auttaa napautus jalkaan. Orin varustaminen käy kivuttomasti ja nätisti avaa suunsa pyytämättä kuolaimia varten.
Ori on oikea vesipeto, Artex rrrrakastaa vettä. Mitä enemmän, sitä parempi. Vesilätäköt ja muta eivät ole poissuljettuja. Jos Artex vain osaisi, niin aivan varmasti ori hyppäisi vesipommilla niihin lätäkköihin tai järveen, tai ihan mihin vain missä nyt sattuu olemaan märkää. Useimmiten orissa onkin aivan kamala työ tarhailun jälkeen, toisinaan sitä ei edes uskoisi cremelloksi hevoseksi.

Ratsastaessa orin kanssa on pidettävä ehdoton, leikki ja työ on pidettävä kaukana toisistaan. Artexilla on erinomainen työmoraalia ja ori on upea, sulavaliikkeinen eläin, mutta osaamattomalla ratsastajalla tämä kaikki menee hukkaan. Alusta alkaen orin kanssa on pidettävä kuri eikä sille saa antaa tuumaakaan periksi. Omapäinen tämä eläin osaa olla jos saa kiukunpuuskia. Artex on herkkä hevonen, joka ei voi sietää lainkaan karkeita tai epämääräisiä apuja. Kaikki täytyy ansaita orin kanssa. Paras ratsastaja onkin oma tuttu, jonka kanssa yhteistyö toimii. Artex taitaa kouluratsastusta aina GP tasolle asti vaivattomasti. Esteistä ori ei niin perusta, ne ovat enemmänkin virkistävää vaihtelua. Artex on osittain maastovarma hevonen, se ei säiky, mutta innostuu luonnossa ja lähtee helposti viemään.

Artex on helppo hevonen lastata, ori ei vierasta lainkaan traileria, ramppia tai mitään muutakaan. Kilpailupaikoilla Artex on oma itsensä ja useimmiten orin puolesta saakin pyydellä muilta anteeksi. Joskus ori on jopa napannut heinähatun ohikulkijan päästä, toisinaan taas tuuppinut huomion toivossa ja toisinaan taas ollut pirun äänekäs, mitä milloinkin. Kisamatkoista riittääkin aina paljon kerrottavaa talliväelle orin touhuista. Suoritus sujuu usein mutkattomasti, jos ratsastaja on luontevin mielin eikä jännitä niin että vapisee, niin toimii Artex melko luontevasti.

Suku

i Old Faithful EVM kwpn vkk ii Alcoholic Jolly Rancher EVM kwpn vkk iii tuntematon kwpn
iie tuntematon kwpn
ie Odyssy EVM kwpn rn iei tuntematon xx
iee tuntematon kwpn
e Allouette 'N EVM kwpn cre ei Atlanta EVM kwpn cre eii tuntematon kwpn
eie tuntematon kwpn
ee Prima VIA EVM kwpn vkk eei tuntematon kwpn
eee tuntematon kwpn

Isä Old Faithful oli suurikokoinen voikko ori, joka kiinnitti huomiota isolla koollaan joka suuntaan. Lihava ei ori ollut, vaan pikemminkin isoluinen. Old Faithfulia kuvailtiin lempeäluonteiseksi hevoseksi, josta kuitenkin löytyi tujaus orimaisuutta. Ori syntyi Hollannissa pienkasvattajalle, joka kuitenkin myi orin sen ollessa nelivuotias. Old Faithful myytiin nuorelle kilparatsastajalle ja päätyikin Saksaan valmennettavaksi pariksi vuodeksi. Synnynnäinen kouluhevonen ei Old Faithful ollut, vaikka suurikokoiseksi hevoseksi se liikkui yllättävän sulavasti. Orista kuitenkin saatiin mukiinmenevä ratsu ja ratsastajansa kanssa menestyi jopa kansallisella tasolla vaativissa luokissa. Potentiaalia Old Faithfulilla ei ollut aivan GP tasolle asti. Oria hieman karsastettiin sen massan vuoksi jalostuksessa, siro puoliverinen oli in. Old Faithful oli kuitenkin kelporakenteinen ja sen palomino väritys ihastutti monia. Tammoja ori astui parin tusinan verran. Epäillyistä huolimatta Old Faithful on jättänyt jälkeensä suhteellisen menestyneitä jälkeläisiä, monet ovat pärjänneet vaativissakin luokissa asti kouluratsastuksen saralla.

Isänisä Alcoholic Jolly Rancher oli Old Faithfulin tapaan suurikokoinen ja voikko, mutta rakenteeltaan huomattavasti urheilumaisempi. Alcoholic Jolly Rancher polveutui monipuolisesta suvusta, josta löytyy niin valjakko-, koulu-, este-, kuin kouluhevosiakin. Rakenteeltaan ori oli oikein korrekti eläin ja palkittiinkin ensimmäisellä palkinnolla kantakirjaan. Luonteeltaan Alcoholic Jolly Rancheria kuvattiin hieman räväkämmäksi hevoseksi, jonka kanssa ei kuka tahansa pärjännyt. Orin alkuperä on hieman hämärän peitossa, sillä sen kasvattaja on tuntematon. Huhujen mukaan ori syntyi Hollannissa maalla ja myytiin sieltä vuotiaana kilpatallille. Alcoholic Jolly Rancher pärjäsi hienosti aina GP tasolla asti. Arvokisoissa ori ei pärjännyt parhaimpia hevosia vastaan, mutta muissa kilpailuissa Jolly menestyi. Rakenteensa ja värinsä vuoksi ori oli kysytty hevonen jalostuksessa, myös ulkomailla. Jolly astuikin lukemattomia tammoja ja periytti jälkeläisilleen voikkoa väriä sekä rakennettansa.

Isänemä Odyssy oli tuntemattomampi keskikokoinen hevonen, jonka tiedetään syntyneen Hollannissa pientallille. Rakenteeltaan tamma ei ollut mikään kaunein, mutta hurmasi lempeällä luonteellaan. Tamman historia on hämärän peitossa, tiedettävästi Odyssy kiersi monella omistajalla ennen nykyistä omistajaansa. Jatkuva muuttaminen ei kuitenkaan muuttanut tamman luonnetta. Nykyiselle omistajalle muuttaessaan Odyssy oli jo 14-vuotias, joten kilpaileminen jätettiin välistä. Odyssy polveutui suhteellisen tunnetusta suvusta, joten tamma pääsi siitostamman virkaan. Odyssy ehdittiin astuttaa neljä kertaa, kolme ensimmäistä jälkeläistä syntyivät terveinä, mutta neljännen synnytyksen kohdalla varsa syntyi kuolleena ja tamma menehtyi synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin. Harmi, sillä Odyssy oli erinomainen emä.

Emä Allouette 'N, kuvankaunis pienikokoinen cremello tamma joka oli äärimmäisen ulospäinsuuntautunut ja seurallinen hevonen. Allouette syntyi Hollannissa suursiittolaan, mutta myytiin parin vuoden iässä konkurssin vuoksi Saksaan estetallille. Alunperin Allouettesta kaavailtiin esteratsua, sillä sukunsa puolesta sillä olisi voinut olla potentiaalia esteradoille, mutta valmentajan harmikseen tammalla ei ollut potentiaalia. Huomattiin että Allouettella olisi enemmän potentiaalia kouluradoille, mutta koska kouluhevoselle ei ollut käyttöä, myytiin tamma neljän vuoden iässä. Tamma myytiin tunnetulle kouluratsastajalle, jotka yhdessä kilpailivat ympäri Eurooppaa GP luokissa asti. Allouette sijoittui jopa arvokisoissa muutaman kerran. 13-vuoden iässä tamma lopetti uransa ja keskittyi rauhalliseen elämään maatilalla. Allouette varsoi kolme kertaa elämänsä aikana ja kaikki jälkeläiset ovat perineet emältänsä kouluratsun ominaisuutensa ja voikon värin.

Emänisä Atlanta oli komea cremello keskikokoinen ori, joka oli aikoinaan aikansa suurimpia hevosia. Atlanta syntyi Hollannissa tunnetulle kasvattajalle ja kantakirjattiin ensimmäiselle palkinnolle. Seinäruusu ori ei ollut, upean ulkomuotonsa lisäksi sillä oli myös rutkasti potentiaalia kouluradoille. Hyvin sulavaliikkeinen hevonen, joka hallitsi vaivatta GP tason liikkeet. Luonteeltaan Atlantaa on kuvailtu hyväluonteiseksi, mutta haastavaksi hevoseksi, joka oli yhden ihmisen hevonen. Atlanta kilpaili ympäri Eurooppaa, muutaman kerran jopa Yhdysvalloissa sijoittuen useasti arvokisoissa. Orin ura harmittavasti katkesi 11-vuotiaana Atlantan joutuessa auto-onnettomuuteen kisamatkalla. Ori selvisi, mutta loukkasi jalkansa. Eläinlääkärin mukaan Atlantalla saattaisi olla vielä ura edessä, mutta omistaja lopetti Atlantan uran terveyden tähden. Ori astui elämänsä aikana lukemattomia tammoja, suuri osa jälkeläisistä peri isänsä hyvän rakenteen, sulavuuden ja voikon värin.

Emänemä Prima VIA oli voikko tanakampi rämäpäinen hevonen, joka kuitenkin piti huomiosta ja oli seurallinen eläin. Tamma syntyi pienelle tallille Hollantiin keskelle-ei-mitään. Suvultaan Prima oli melko vaatimaton eikä sieltä oikein menestyneitä hevosia löytynyt. Vanhemmat olivat koulupainotteisia, mutta sieltä löytyi myös yksi menestynyt esteratsu. Prima myytiin viiden vuoden iässä harrasteratsuksi ja perheen vanhimman tyttären ensimmäiseksi kilpahevoseksi. Ratsukko kilpailikin muutaman vuoden aluetasolla kouluratsastuksen parissa helpoissa luokissa hyvällä menestyksellä. Primalla olisi ollut potentiaali vaativiinkin luokkiin, mutta tyttären taidot eivät riittäneet. Tamma myytiin 13-vuoden iässä suurtallille tyttären muuttaessa toiseen maahan työn perässä, eikä perhe tahtonut pitää tammaa pelkkänä seinäruusuna. Uudella omistajallaan Prima ei enään kilpailemaan päässyt vaan se toimitti siitostamman virkaa ja varsoikin viitisen kertaa.

Jälkeläiset

Fos Artex on tarjolla poni- ja hevosjalostukseen. Artex periyttää jälkeläisilleen voikkoa väriä ja tasaista luonnetta.

kwpn o. Fleur Blanche BAP (e. Una Donna)
kwpn t. Eucarya Alva (e. Ambrosia VIA)
fwb o. Artemis Areia (e. Bacardi O’Coffee)
kwpn o. Eucarya Axyris (e. Shadows Amarante)
kwpn o. Arter Z (e. Kareya)
kwpn t. Wyrda Braveheart (e. MS Special Love)
kwpn o. Infinity Spell (e. Chronophobia)
kwpn o. Eucarya Axells (e. Ambrosia VIA)
fwb t. Valiant Dewberry (e. Preiselbeere)
kwpn o. Eucarya Avery (e. Abayard VIA)
fwb t. Arte Povera (e. Rivers Run Cold)
fwb o. Serellenders Departure (e. Lavita)
kwpn t. Jade Rose CMB (e. Miss Ruby)
fwb t. Fortunate Pellow CLP (e. Perky Orange Splash)

Kilpailut

KRJ - 50 sijoitusta

22.02.2014 Kuninkaankartano KRJ Grand Prix 5/30
22.02.2014 Diethelm Stables KRJ Grand Prix 5/30
25.02.2014 Diethelm Stables KRJ Grand Prix 2/30
01.03.2014 Marvellous Herrings KRJ Intermediate II 6/50
26.02.2014 Lille Stutteri KRJ Grand Prix 3/100
28.02.2014 Lille Stutteri KRJ Grand Prix 10/100
07.03.2014 Lille Stutteri KRJ Grand Prix 2/100
01.03.2014 Marike KRJ Grand Prix 5/100
06.03.2014 Marike KRJ Grand Prix 7/100
07.03.2014 Marike KRJ Grand Prix 8/100
01.03.2014 Nuovan Talli KRJ Grand Prix 5/100
04.03.2014 Privas Park KRJ Grand Prix 3/100
05.03.2014 Privas Park KRJ Grand Prix 10/100
05.03.2014 Silence Ponies KRJ Grand Prix 5/100
13.03.2014 Vaapukka KRJ Grand Prix 2/40
14.03.2014 Vaapukka KRJ Grand Prix 2/40
17.03.2014 Vaapukka KRJ Grand Prix 6/40
14.03.2014 Marvellous Herrings Grand Prix 4/50
15.03.2014 Marvellous Herrings Grand Prix 3/50
16.03.2014 Marvellous Herrings Grand Prix 3/50
20.03.2014 Pirunkorpi KRJ Grand Prix 8/100
21.03.2014 Pirunkorpi KRJ Grand Prix 4/100
12.03.2014 Rätvänä KRJ Grand Prix 6/100
18.03.2014 Rätvänä KRJ Grand Prix 5/100
14.03.2014 Reposaari KRJ Grand Prix 2/100

07.03.2014 Vaapukka KRJ Grand Prix 6/40
07.03.2014 Vaapukka KRJ Grand Prix 2/40
15.03.2014 Vaapukka KRJ Grand Prix 6/40
20.03.2014 Vaapukka KRJ Grand Prix 1/40
27.02.2014 Kaarti KRJ Grand Prix 2/74
15.03.2014 Halden KRJ Intermediaire II 6/40
17.03.2014 Derian KRJ Grand Prix 4/100
18.03.2014 Derian KRJ Grand Prix 1/100
15.03.2014 Eucarya KRJ Grand Prix 4/100
16.03.2014 Eucarya KRJ Grand Prix 3/100
14.03.2014 Rätvänä KRJ Grand Prix 6/100
20.03.2014 Rätvänä KRJ Grand Prix 9/100
12.03.2014 Leposaari KRJ Grand Prix 6/100
17.03.2014 Leposaari KRJ Grand Prix 1/100
15.03.2014 Las Vegas KRJ Grand Prix 2/100
16.03.2014 Las Vegas KRJ Grand Prix 1/100
19.03.2014 Las Vegas KRJ Grand Prix 9/100
13.03.2014 Crayon KRJ Grand Prix 5/100
19.03.2014 Crayon KRJ Grand Prix 5/100
17.03.2014 Derian KRJ Grand Prix 6/100
18.03.2014 Derian KRJ Grand Prix 6/100
19.03.2014 Derian KRJ Grand Prix 9/100
15.03.2014 Pirunkorpi KRJ Grand Prix 8/100
19.03.2014 Pirunkorpi KRJ Grand Prix 7/100
18.03.2014 Vannaha KRJ Grand Prix 4/41

Valmentautuminen

Kouluvalmennus - Valmensi Paulo L.
Artex oli ensimmäinen tuplavoikko jota pääsin valmentamaan ja voi kuinka se olikin upea! HM lämmitteli orin kanssa maneesissa ja minä tarkkailin ratsukon yhteistyötä. Artex vaikutti siltä ettei sitä olisi oikein tänään kiinnostanut. HM kuitenkin pisti orin töihin ja kuulolle, joten ennen pitkää alkoi löytyä jonkinasteista muotoa ja eteenpäinpyrkimystä. Harjoitukset aloitettiin avo- ja sulkutaivutuksilla ravissa, jotta saatiin ori kunnolla auki ja notkeaksi. Ratsastajan avut olivat lempeitä, mutta selviä ja ratsukon yhteistyö vaikutti lähes saumattomalta. Taivutusharjoituksissa HM selvästi tiesi mitä teki, eikä minun tarvinnut kuin antaa pieniä hienosäätövinkkejä.
Kun Artex oli selvästi taipuisampi ja notkeampi ja askel oli kevyen ilmava, siirryttiin laukkaharjoituksiin. Ensin ratsukko laukkasi muutaman kerran kaviouralla tehden pari ympyrää, jotta laukkaan löytyi oikea tempo. Tämän jälkeen kehotin siirtymään kokorataleikkaa reitille, jolla ratsukko suorittaisi laukanvaihdot joka toisella askeleella. HM käänsi Artexin oikealle linjalle, teki valmistelut ja aloitti vaihdot. Ensimmäiset kolme vaihtoa sujuivat ongelmitta, mutta sitten Artex alkoi vänkäämään apuja vastaan. Se heitti pari kertaa päätään ylös-alas-ylös ja siirtyi raviin. HM pisti orin nopeasti takaisin ruotuun ja tuli uudelleen harjoituksen. Nyt Artex keskittyi koko ajan siihen mitä tehtiin eikä pistänyt hanttiin. Harjoitus suoritettiin molempiin suuntiin pari kertaa, kunnes se sujui täydellisesti.
Tämän jälkeen halusin vielä nähdä miten ratsukolta sujuu laukanvaihdot joka askeleella. Ensin vasempaan kierrokseen. Artex käänteli korviaan ja kuulosteli HMn ohjeita. Ratsukko suoriutui hienosti tehtävästä. Annoin muutaman vinkin ennen kuin sama toistettiin. Nyt HM teki avut vieläkin huomaamattomammin ja Artex kulki kuin unelma molempiin suuntiin. Loppuverryttely suoritettiin eteen-alas eli ravissa löysin ohjin ja muutamia ympyröitä. Kokonaisuudessaan harjoitukset olivat oikein mallikkaita ja olipas kyllä komea ori valmennettavana!

Kouluvalmennus - Valmensi Hirnaus
Saavuin Eucaryaan pitämään kahta kouluvalmennusta ja ensimmäisenä oli vuorossa Artex. Upea cremello ilmestys oli jo veryttelemässä valmiiksi kun saavuin ja vaihdoimme ratsastajan kanssa pikaisesti kuulumisia, jonka jälkeen päästi parin jatkamaan lämmittelyään. Kaksikon menoa oli ilo katsoa. Ratsastajan avut olivat eleettömiä ja istunta vakaa, vaikka Artex oli isoliikkeinen ja hetkittäin jopa "kohlon" oloinen. Neuvoin paria ottamaan vielä pari kierrosta rentoa laukkaa ennenkuin aloitimme työskentelyn. Tänään oli tarkoitus työskennellä ensin takaosakäännösten ja sulkutaivutusten sekä myöhemmin piruettien kanssa. Aloitimme takaosakäännöksillä käynnissä, sillä halusin orin varmasti takaosalleen ja etuosastaan kevyeksi. Käännökset eivät tuottaneet ratsukolle ongelmia ja pääsimme pian jatkamaan sulkujen pariin. Sulut aloitimme käynnistä, mutta siirryimme pian ravityöskentelyyn. Ensin harjoitusta tehtiin uralla ja sen jälkeen diagonaalilla. Ennen siksakkien kokeilemista teimme sulkuja myös laukassa. Siksak kuviota treenattiin sekä ravissa, että laukassa. Aluksi ratsastaja oli liian hidas vaihtamaan apuja käännöskohdassa ja liike jatkui turhan pitkälle. Kun ratsastaja valmisteli suunnanvaihdon paremmin ja piti koko ajan huolta orin etuosan keveydestä onnistui tämäkin liike helpon näköisesti niin ravissa kuin laukassakin.
Ratsukko alkoi olla jo väsyneen näköinen, mutta päätimme silti vielä tehdä kevyesti piruettityötä ympyrällä. Emme halunneet tehdä varsinaisia piruetteja vaan kokosimme vain piruettilaukkaa ympyrällä ja otimme yhden tai kaksi askelta silloin tällöin akselilla kääntäen. Kun sekä minä, että ratsastaja olimme tyytyväisiä orin työskentelyyn päätimme päästää sen loppuveryttelyyn pidemmällä ohjalla.