James Bond IV


© Katerina Filipi & Blanka Satranova

Perustiedot

Virallinen nimi James Bond IV Rekisterinumero VH
Rotu, sukupuoli brandenburg, ori Säkäkorkeus 164cm
Syntymäaika 04.01.2010 (3-vuotias 04.04.2010) Väri Mustankimo
Maahantuoja Eucarya Omistaja Eucarya, HM (VRL-00096)
Painotus Esteratsastus (160cm) Saavutukset

Bond saapui minulle ollessani liikematkalla Saksassa. Olin katsomassa itselleni muutamaa brandenburgin edustajaa ja Bond oli yksi näistä joka lähti mukaani. Heti orin nähtyäni olin vakaasti päättänyt että tämä hevonen tulee mukaani. Upea rakenne, valtavasti potentiaalia ja hyvä suku. Ja kimo väritys!
Bond on rohkea ja päättäväinen ori, joka ei tunnu säikähtävän mitään. Omaa rautaiset hermot ja uteliaan luonteen. Bond tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa eikä vierasta uusia asioita tai tuttavuuksia. Seurallinen hevonen joka ei viihdy lainkaan yksin. Bondin kanssa tulevat toimeen nuoremmatkin ihmiset, oriksi on suhteellisen helppo käsitellä mutta ei silti luoteta aloittelijoiden käsiin.

Ratsuna Bond on hyvin jämäkkä ja peloton hevonen. Rohkeutta löytyy riittämiin, ehkäpä toisinaan jopa hieman liikaa. Ja päättäväisyyttä, jos jotain saa päähänsä, voi ratsastajalla olla hankaluuksia saada orin huomio takaisin oleelliseen. Ei lannistu epäonnistumisista, joten moraali pysyy korkealla vastoinkäymisistä huolimatta. Bond on hyvä valinta maastokaveriksi pelottomuuden ansiosta. Autot, möröt, lentokoneet.. Ei säiky! Mutta koska orilla on kilpailuviettiä ja taipumusta pomotella muita hevosia, on suositeltavaa että ori pitää joko perää tai johtoa jos on muitakin hevosia mukana.

Orin käsiteltävyys ei muutu kotikentällä tai kilpailuissa, eikä käyttäytyminen. Bond on itsevarma ja peloton itsensä missä ja milloin tahansa. Hälinä ei haittaa, nauttii saamastaan huomiosta ja on toisinaan hieman liiankin koreileva. Hyvin vaikuttava ja komea näky - ja tietää sen kyllä itsekin.

Suku

i Falling Leaves EVM ii James Bond III EVM iii brandenburg
iie brandenburg
ie Bel Beri EVM iei brandenburg
iee brandenburg
e Gilthanas EVM ei Quinby First EVM eii brandenburg
eie brandenburg
ee Gitanjali EVM eei brandenburg
eee brandenburg

Jälkeläiset

brand t. Dynasty BRN e. Dylan
brand o. Glory Hurricane Kern e. Cinderella GER
brand o. Bentley Thrill e. Narcolepsy

Kilpailut - 52 ERJ sijoitusta

16.09.2009 Dark Side Trakehners ERJ 150cm 6/40
31.10.2009 Wikhorn ERJ 150cm 5/30
06.12.2013 Aeon ERJ 160cm 3/34
09.12.2013 Aeon ERJ 160cm 2/34
29.12.2013 Sonic Warmbloods ERJ 120cm 10/100
27.01.2014 Diethelm Stables ERJ 150cm 4/60
28.01.2014 Diethelm Stables ERJ 150cm 1/60
29.01.2014 Diethelm Stables ERJ 150cm 3/60
06.02.2014 Dark Side Trakehners ERJ 130cm 2/30
07.02.2014 Dark Side Trakehners ERJ 160cm 4/30
09.02.2014 Dark Side Trakehners ERJ 130cm 1/30
14.02.2014 Aaltolan Tila ERJ 150cm 2/40
22.02.2014 Aaltolan Tila ERJ 150cm 5/40
05.02.2014 Carbon Sporthorses ERJ 160cm 5/40
14.02.2014 Carbon Sporthorses ERJ 160cm 4/40
07.02.2014 S.S. Sport Horses ERJ 160cm 5/30
08.02.2014 S.S. Sport Horses ERJ 160cm 4/30
09.02.2014 S.S. Sport Horses ERJ 160cm 2/30
10.02.2014 S.S. Sport Horses ERJ 160cm 4/30
02.02.2014 Tuuliharja ERJ 150cm 10/100
11.03.2014 Whispering Heaven ERJ 150cm 3/40
25.03.2014 Ramya Ranch ERJ 150cm 4/50
29.03.2014 Cheval Delamer ERJ 160cm 4/50
26.03.2014 Kirbera ERJ 150cm 2/30
12.05.2014 Elisan Yksityiset ERJ 130cm 1/30
09.06.2014 Nonshein ERJ 150cm 3/30

01.02.2014 Tuuliharja ERJ 160cm 7/81
29.01.2014 Tuuliharja ERJ 160cm 7/81
17.02.2014 Jadessa Warmbloods ERJ 150cm 6/80
10.02.2014 KK Ginger ERJ 160cm 2/80
11.02.2014 KK Ginger ERJ 160cm 5/80
15.02.2014 KK Ginger ERJ 160cm 2/80
16.02.2014 KK Ginger ERJ 160cm 2/80
18.02.2014 Ponipallero ERJ 140cm 4/40
20.02.2014 Ponipallero ERJ 140cm 3/40
02.03.2014 Petäjävaara ERJ 150cm 2/30
18.02.2014 Trushes ERJ 160cm 4/50
24.02.2014 Breawa ERJ 150cm 3/30
03.03.2014 Breawa ERJ 160cm 2/30
25.02.2014 Nuovan Talli ERJ 160cm 4/30
28.02.2014 Nuovan Talli ERJ 160cm 3/30
03.03.2014 Nuovan Talli ERJ 160cm 2/30
13.03.2014 Vannaha ERJ 160cm 4/30
05.03.2014 Huvitutti ERJ 160cm 6/50
06.03.2014 Whispering Heaven ERJ 160cm 4/40
10.03.2014 Whispering Heaven ERJ 150cm 6/40
27.03.2014 Kirbera ERJ 150cm 4/30
03.04.2014 Kirbera ERJ 150cm 4/30
04.04.2014 Kirbera ERJ 150cm 1/30
24.03.2014 Whispering Heaven ERJ 150cm 3/30
10.06.2014 Nonshein ERJ 150cm 1/30
13.06.2014 Nonshein ERJ 150cm 2/30

Valmentautuminen

Estevalmennus, valmensi Noka
Bondin kanssa työskenneltiin tänään valmennuksen ensimmäinen puolikas sileällä puomeja ja kavaletteja apuna käyttäen. Ori tuppaa tekemään hypätessä hyvin paljon ratkaisuja itse, joten nyt haettiin luottamusta ratsukon välille. Ensiksi asettelin pitkälle sivulle kahdeksan puomia vaihdellen ravi- ja laukka-askeleen välillä. Ratsastajan tehtävänä oli tehdä puomien välissä muutama napakka siirtyminen ravin ja laukan välillä. Bond kuumui harjoituksesta, mutta pysyi kuitenkin hyvin ratsastajan hallinnassa. Seuraavaksi nostin osan puomeista kavaleteiksi ja toistimme saman harjoituksen. Hienosti meni, hyvä! Lopputunnista päästin ratsukon kunnon esteille. Tehtävänä oli hypätä pientä rataa neljällä esteellä ja välillä tuli tehdä siirtymisiä, pysähdyksiä, peruutuksia ja eri kokoisia ympyröitä. Bond kuunteli hyvin apuja ja reagoi herkästi ratsastajan pyyntöihin. Kuumumisesta ei ollut tietoakaan ja ratsastaja sai hyvin pidettyä tilanteen hanskassa. Samanlaista kontrolliharjoittelua vain jatkossakin!