Cuifen v. Rouce


© Vollrath Hanoverians

Perustiedot

Virallinen nimi Cuifen v. Rouce Rekisterinumero VH15-021-0466
Rotu, sukupuoli trakehner, tamma Säkäkorkeus 168cm
Syntymäaika 01.12.2007 Väri ruunikonkimo
Kasvattaja Therouce Omistaja Eucarya, HM (VRL-00096)
Painotus Esteratsastus, re 150cm Saavutukset

Fruitti, tai Vihannes on yhdellä sanalla kuvailtuna rämäpäinen hevonen, joka ei aivan taatusti ole elämänsä aikana pelännyt yhtään mitään. Tosin se tekee Fruitista myös hankalan käsiteltävän. Vieraamman ihmisen on aivan turha odottaa, että yhteistyö toimisi. Tamma on kovin varautunut ihmisiä kohtaan, eikä se kovin helposti päästä ketään lähelleen. Joten luottamuksen ansaitsemiseksi on tehtävä rutkasi töitä, mutta se on sen arvoista. Ei ainakaan tarvitse pelätä että hevonen ryntäisi käsistä. Kun on luottamus kunnossa, niin on Fruitti oikein rento kaveri ja tosiystävä. Estelahjakkuutensa Fruitti näytti jo nuorena hevosena loikkimalla kepeästi tarhojen aitojen ylitse (kunnes aitoja korotettiin ja hyppely loppui siihen)

Mitä hoitotilanteeseen tulee.. Niin Fruitti tuskin on ikinä kuullut sellaista käsitettä kuin pysyä paikallaan. Tamma on kuin hyrrä joka jatkuvasti ja lakkaamattomasti pyörii paikallaan. Harjaus on yksiä tamman lemppareita, jollloin loppuu se hyrrääminenkin hetkeksi. Mahanalunen on ehdoton yäk, josta ei tykätä yhtään arkuuden vuoksi ja tällöin Fruitti esitteleekin ylpeänä (tai vähemmän..) hammasrivistöänsä narskuttelemalla. Kaviot Vihannes antaa putsata moitteettomasti, ainakin joku on kasvatuksessa mennyt oikein. Varustaessa innostuu aivan suunnottomasti koska kohta päästään töihin! Fruitti on niin kovin innokas, että satulan saa helposti, mutta suitsiessa heittelee päätään.

Ratsastaessa Fruitti on voimakastahtoinen hevonen, jolta löytyy sisua ja tämä neiti osaa todellakin hypätä! Tamma on varsin herkkä avuille ja eikä raippaa kannata käyttää Fruitin kanssa, ellei tahdo hevosesta räjähtävää ruutitynnytiä. Kaikki askelajit nousevat helposti, mutta ravin tuppaa aina sotkemaan laukkaan. Kouluhevoseksi Fruitti on aivan liian kärsimätön eikä tammalta löydy oikein mitään intoa kouluratsastukseen, minkä tamma osoittaa selvästi hangoittelemalla vastaan. Esteillä tamma onkin hyvin innoissaan ja rakastaa hyppäämistä. Fruitin saa kohtalaisen hyvin aloilleen, kunhan vain muistuttaa kuka on pomo.

Suku

i Wan's Tragedy ERJ-III ii Random GT YLA-2 iii Romadour Hymnid
iie Süntelrose
ie Wicca Impera YLA-3 iei Ch. Le Fantôme Noir KTK-III
iee Grishild Ingrid GER
e Cucina Kite YLA-3 ei Chetana WL eii Wolfie D KRJ-II YLA-2
eie Serafi Sun KRJ-II YLA-3
ee Capucina eei Blowjob of Scorpia KRJ-I
eee Call for it SWA xx

Jälkeläiset

trak t. Cynara BRN i. Taylor CI
fwb t. Ivory Diamandis i. Ivory Deaddrama
trak o. Curriequinquin EC i. Hurricane Coast

Kilpailut - 40 ERJ sijoitusta

07.10.2008 Stud Caruso ERJ 70-80cm 1/12
25.08.2014 Ramya Ranch ERJ 160cm 3/30
29.08.2014 Ramya Ranch ERJ 160cm 1/30
13.09.2014 Mel Seren ERJ 140cm 5/30
14.09.2014 Mel Seren ERJ 140cm 1/30
14.09.2014 Mel Seren ERJ 140cm 5/30
01.10.2014 KK Reiter ERJ 140cm 5/26
04.10.2014 KK Reiter ERJ 140cm 2/26
06.10.2014 KK Reiter ERJ 140cm 1/26
08.10.2014 KK Reiter ERJ 140cm 5/26
26.11.2014 Ramya Ranch ERJ 150cm 2/50
26.11.2014 Ramya Ranch ERJ 150cm 1/50
27.11.2014 Ramya Ranch ERJ 150cm 5/50
28.11.2014 Ramya Ranch ERJ 150cm 7/50
05.12.2014 Cheval Delamer ERJ 150cm 6/50
06.12.2014 Cheval Delamer ERJ 150cm 7/50
08.12.2014 Cheval Delamer ERJ 150cm 5/50
09.12.2014 Cheval Delamer ERJ 150cm 4/50
12.12.2014 Valiant Warmbloods ERJ 150cm 2/30
13.12.2014 Valiant Warmbloods ERJ 150cm 5/30

19.12.2014 Valiant Warmbloods ERJ 150cm 5/30
16.01.2015 KK Holmberg ERJ 160cm 4/50
16.01.2015 Ramya Ranch ERJ 150cm 5/50
19.01.2015 Ramya Ranch ERJ 150cm 3/50
18.02.2015 Brentwood Warmbloods ERJ 150cm 4/40
18.02.2015 Brentwood Warmbloods ERJ 150cm 3/40
01.03.2015 KK Holmberg ERJ 130cm 2/30
05.03.2015 KK Holmberg ERJ 130cm 2/30
10.03.2015 KK Holmberg ERJ 130cm 2/30
01.03.2015 Brentwood Warmbloods ERJ 150cm 6/40
04.03.2015 Brentwood Warmbloods ERJ 150cm 6/40
05.03.2015 Brentwood Warmbloods ERJ 150cm 2/40
13.02.2015 Zuruck ERJ 140cm 2/13
14.02.2015 KK Bailador ERJ 130cm 5/28
14.02.2015 KK Bailador ERJ 140cm 5/32
15.02.2015 KK Bailador ERJ 130cm 2/32
17.02.2015 KK Bailador ERJ 130cm 2/32
17.02.2015 KK Bailador ERJ 140cm 1/32
06.05.2015 Delicate ERJ 130cm 2/38
09.03.2015 Skyline ERJ 140cm 3/50

Valmentautuminen & päiväkirja

Estevalmennus, valmensi Warakas
Alussa, jumppasarjalla Fruitti innostui niin, että pöly lensi! Se hyppäsi vähän kärsimättömästi, joten yksi este pysyi vain paikoillaan. Toisella kierroksella sait Fruitin hyvin haltuun muutam,an voltin jälkeen, joten Fruitti hyppäsi jumppasarjan puhtaadti. Vinoon hypätessä Fruitti tuli ehkä vähän liian kovaa, sekä meinasi mennä ohi, mutta sait sen esteen yli päättäväisellä asenteella. Fruitti tuli kaikille esteille hyvin suorassa. Muistathan vain, että jos Fruitti meinaa karata käsistä, täytyy kääntää voltille ja tehdä paljon pidätteitä.

Elokuu 2014 - Fruitin historia
Fruitti on omia kasvattejani ja polveutuu omasta oristani, joka oli silloin menestyneimpiä esteratsujani, kun olin nuori ja vasta aloittelemassa hevosbisnestä. Wan's Tragedy oli taitava estehevonen, joka menestyi isoissa esteluokissa, harmillisesti menehtyi vanhuuteen. Kovin montaa jälkeläistä ei orilla ollut ja nykyisimmin ovat kaikki menehtyneet Fruittia lukuunottamatta. Fruitin oli tarkoitus jäädä Tragedyn seuraajaksi.
Tamma ehtikin viiden vuoden ikään ja aloitella hieman kilpa-uraansa, kunnes itse jouduin ratsastusonnettomuuteen ja lääkäri eväsi ratsastamisen kokonaan vähintään vuodeksi. Pitkään mietin mitä tekisin Fruitin kanssa, se oli kuitenkin tavattoman lahjakas ja olisi sääli jos se ei pääsisi kilpakentille. Joten päätin astuttaa Fruitin hienolla mustalla trakehnerorilla. Varsa jouduin myymään, sillä en ollut varma kestäisikö vamma nuoren hevosen kouluttamista. Samoihin aikoihin sain myös varsin lupaavan tarjouksen Fruitista. Pienen harkinnan jälkeen myin tamman haikein mielin, se pääsisi kuitenkin ostajan mukaan jatkamaan kesken jäänyttä uraansa esteradoilla.
Vuosia myöhemmin päätin etsiä tamman uudelleen käsiini. En löytänyt Fruitista mitään kilpailutietoja ja selvisikin että tamma oli myyty ratsuksi aloittelevalle kilpailijalle. Sovin tapaamisen omistajan kanssa. Fruitti näytti hyvältä, tai no ainakin terveeltä ja hyvinsyönneeltä. Tamma oli aivan järkyttävän läskissä kunnossa enkä pystynyt sanoa mitään järkytykseltäni. Omistaja kertoi ettei oikein pärjännyt Fruitin kanssa, oli kuulemma liian kova pala, jonka vuoksi tamma oli ollut lähinnä vain laitumella. Havaitsin tilaisuuden ja tarjouduin ostamaan Fruitin. Eipä omistajan kauaa tarvinnut miettiä ennen myöntymistä ja näin Fruitti pääsi viimeinkin matkaamaan takaisin kotiin!