Wincenty FW
09.05.2009-03.08.2012



© K-M

Nimi: Wincenty FW, "Vincent"
Rotu: Hollanninpuoliverinen
Syntymäaika: 09.05.2009 / VARL
Sukupuoli: ori
Säkäkorkeus: 168cm
Väri & Merkit: ruunikko
Rekisterinumero: VH05-012-6731

Kasvattaja: Missu

Painotus: Koulupainotus
Koulutustaso: Ko: GP, re: 70cm

luonne

» Wincenty FW on ori, jota ei voi ohittaa katsomatta kahdesti. Se osaa kiinnittää huomion itseensä, vaikka sillä ei olekaan mitenkään erityisen loistava rakenne, tai ylitsepääsemättömän upeat askeleet. Sen tarhassa riehumista voisi vain jäädä katsomaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. En väitä etteikö Vincent olisi upea kouluhevonen, mutta on hämmentävää huomata, miten ori saa ihmisen tekemään mitä se haluaa. Vincentin heikkoudeksi voisi nimetä banaanin makuiset hevosnamit. Pakko myöntää, että ori saa niitä liiankin usein, mutta minkäs teet – ori näyttää aivan liian suloiselta kerjätessään herkkuja. Ratsastaessakin Vincent on oikea herrasmies – juuri sellainen standardi koulukone. Joskus ori tosin kettuilee ihan huvikseen, sillä kaipa siitä on mukavaa nähdä ihmisten menettävän hermonsa. Muutaman kerran on tullut kyllä mieleen, että mitä ihmettä olen ajatellut, kun olen hamstrannut samanlaista sakkia talliini. Luettelo onkin pitkä: Marsh, Errori, Vincet... Mutta en ole aikeissakaan palauttaa tätä kaveria. Osaahan Vincent olla myös mukava – jos se vain haluaa.

» Hoitaessa Vincent on kutakuinkin niin mukava kuin se haluaa. Se osaa olla melko enkelimäinen, mutta oikeasti alan jo epäillä, että se on piru. Nimittäin herran ollessa huonolla se nimenomaan ei jää mielipidettään ilmaisematta, ja silloin sen käsittelyyn saakin varautua rautasaappain ja haarniskoin. Sillä mikä olisikaan mukavampi stressilelu kuin hoitajan olkapää tai jalkaterä? No, mutta kuten sanoin, ori osaa olla kiltisti ja niin se useimmiten on. Silloin orin saa jopa pestä, eikä se ole moksiskaan – mutta huonona päivänä ei tästäkään tulisi yhtikäs mitään. Suitsiessa Vincent nostelee päätään reilusti, sillä sitä ei aina huvittaisi lähteä hommiin. Kuolaimia laittaessa varsinkin ori pitää suunsa visusti kiinni. Satuloidessa taas – Vincent väistelee satulaa viimeiseen asti. Lopulta, satulan kuitenkin ollessa selässä, ori yrittää silti pullistella vyötä kiristäessä – se tappelee vastaan loppuun asti. Vincent ei myöskään pidä erityisemmin lapsista, ja koska se on hieman hankala hoitaa, ei sen karsinaan saa lapsia päästää. Yleensäkin Vincentiä käsittelevät vain kokeneemmat henkilöt.

» Ratsastaessa Vincent on jopa hieman mukavampi kuin maasta käsin käsitellessä. Se on selvästi luonteeltaan esiintyjä, sitä ei voi kiistää. Varsinkin tammoja nähdessään ori alkaa machoilla oikein kunnolla. Vincentillä on paha tapa aluksi painaa kädelle ja kyttäillä kaikkea liikkuvaa – se testaa ratsastajaa. Kuitenkin kun orin saa tottelemaan, se osaa myös kantaa itsensä hienosti ja myödätä. Vincentin mennessä peräänantoon se on yleensä myös siinä tilassa että se alkaa totella kuin unelmaratsu – mutta sitä täytyy ratsastaa joka askeleella, ja pitää huoli ettei se ala kyttäillä mitään. Vincentiltä onnistuvat niin pohkeenväistöt kuin passagetkin, ja sen saa tarpeen tullen kulkemaan erinomaisesti. Sen ongelma on vain hankala alku, ja jos silloin ei näytä oriille kuka määrää, koko lopputunti menee pojan tapellessa vastaan. Se odottaa kunnes ratsastajan huomio herpaantuu ja sitten sekoaa. Vincent on näet erikoistapaus, kuin lapsi joka ei ikinä kasva, ja vaatii vahtimista vuorokauden ympäri.

© Leah

sukutaulu

i. Watson Rice
VIR MVA Ch

ii. Abba's Qadir
KWPN, EVM

iii. Poo Bear EVM
iie. Natalia X EVM

ie. Quinta Rica
KWPN, EVM

iei. Warrior Ace EVM
iee. Querida EVM
e. Blijkbaar
VIR MVA Ch, ERJ-II, KRJ-II, YLA2

ei. Blijken
KWPN, EVM

eii. Blikker West EVM
eie. Lisenia II EVM

ee. Blaar
KWPN, EVM

eei. Ferlingo EVM
eee. Sabriana Lady EVM

sukuselvitys

ei. Emänisä Blijken on ori, joka kilpaili esteratsastuksen kansallisella tasolla asti, mutta kaikki muuttui, kun se loukkaantui dramaattisesti kotitilallansa Hollannissa. Onnettomuuden jälkeen Blijken ei koskaan palannut kisaradoille, vaan siirtyi jalostukseen, ja kiersi muutamia näyttelyitä. Jalostuspuolella Blijken astui monia, monia tammoja, ja jälkeläisiä on nähty usein kilpailuradoilla tekemässä kunniaa. Näyttelyissä Blijken ei kuitenkaan pärjännyt, vaikka se onkin suuri ja komea. Kun Blijken kilpaili vielä esteillä, se hyppäsi kevyesti 140cm ratoja, ja osallistui myöskin 160cm ratoihin. Uransa aikana se ehti saavuttaa kymmeniä voittoja, ja lukuisia sijoituksia. Kouluratsastuksessa Blijken ei menestynyt, yleensä tuli hylkäys, on ori tanssahteli kesken suorituksen aitojen toiselle puolelle. Säkäkorkeutta Blijkenillä on huimat 174cm, ja väriltänsä se tummanruunikko, lisäyksenä etujaloissa vuohissukka. Tällä hetkellä Blijken on siitosorina.
eii. Emänisänisä Blikker West ei ollut mikään huippuratsu, polveutui ihan hyvästä esteusuvusta, mutta ei kuitenkaan huippuratsuja. Blikker West kilpaili esteratsastuksessa, taso oli n. 100-120cm. Sen ylemmäs ori ei kyvennyt kilpailemaan. Kouluratsastuksessa kilpaili vaativa B:hen asti. Kenttäratsastuksessa se ei koskaan kilpaillutkaan, oli liian säikky kulkemaan maastossa. Blikker West ei myöskään saavuttanut näyttelymenestystä, tuomareiden mielestä ori oli liian rakas. Blikker West jouduttiin siis lopettamaan v. 1999 lopussa, oriin iski paha influessa, jota ei pystytty parantamaan. Blikker Westin lisäksi kaksi muuta hevosta kuoli kyseiseen tautiin. Blijken jäi tämän orin ainoaksi jälkeläiseksi. Väriltänsä Blikker West oli vaaleanrautias, päästä löytyi iso leveä läsi ja kaikista jaloista vuohissukat. Säkäkorkeutta oli 163cm.
eie. Emänisänemä Lisenia II ei ollut nuorempana kuuluisa kisaratsu, eikä näyttelyissäkään oikein menestynyt. Lisenia oli vain siitostammana pienessä kwpn siittolassa, mutta silti monia kuuluisa ori astui sen. Tamman rakennetta katsottiin hyväksi, vaikka näyttelymenestystä ei tullutkaan. Orit tietysti astuivat vain kovalla hinnalla, mutta kaikki oli sen arvoista. Lisenian varsat alkoivat menestyä koulu-, ja esteratsastukset monin sijoituksin ja voitoin. Hieman vanhempana Lisenia palasi kisaradoilla, mutta vieläkään ei tullut menestystä. Niinpä kilpailut jätettiin sikseen, ja Lisenia vietti siitostamman päiviä. Tänä päivänä Lisenia ei ole enää siitostamma, vaan viettää ansaittuja eläkepäiviä paikassa, jossa se on myös syntynt. Säkäkorkeutta Lisenialla oli 165cm, ja väriltänsä se on kulomusta.
ee. Emänemän Blaar on tamma, jonka kanssa on helppo työskennellä tilanteessa kuin tilanteessakin. Se luottaa melkein kaikkiin ihmisiin, ja käyttäytyy aina kunnolla. Huonoja tapoja ei omaa ollenkaan, ja siksi Blaar onkin hyvä siitostamma, koska se on niin hyväluonteinen. Kisapaikoilla ei tullut ainakaan ongelmia, sillä Blaar tuli ihan hyvin toimeen muiden hevosten kanssa. Blaar ei kilpaillut GP tasolla, vaan hyppäsi esteratsastuksen 120cm, korkeintaan 130cm. Korkeammalle Blaar ei yksinkertaisesti päässyt, vaikka se onkin aika suurikokoinen tamma, säkää 167cm. Kouluratsastuksessa pääsi kuitenkin hiukan pidemmälle, kilpaili vaativan A:n luokkia ihan hyvin tuloksin. Huipputasolle Blaar ei ikinä päässyt, mutta se tamman omistajaa haitannut, sillä Blaar oli muutenkin täydellinen siitostamma ilman kymmeniä kilpailuvoittoja ja -sijoituksia.
eei. Emänemänisä Ferlingo, on edelleenkin elossa, ja on rajoitetussa siitoskäytössä. Ferlingo on ulkonäöltänsä suuri musta ori, säkää 171cm, ja eikä sillä ole yhtään valkoista merkkiä, ei päässä tai jaloissa. Kisaradoilla Ferlingoa pelättiin usein, mutta useimmat huomasivat, miten komea ori oli kyseessä, sillä komean ulkonäön lisäksi se omasi/omaa upen hyppykyvyn, jolla päästäisiin pitkälle. Niin siinä kävikin, vuodet vierivät ja Ferlingon hyppytaidot vain paranivat ja eräänä kauniina päivänä se starttasi jo GP tason luokassa, ja ilo oli suuri, kun ori hyppäsi 4. sijoitukselle. Ferlingo jatkoit GP tason parissa, ja sen täytettyä 15-vuotta se siirtyi jalostukseen. Ferlingo astui monia, monia tammoja, ja monet varsoista ovat pärjänneet hyvin esteittä, muutamat taas hyvin näyttelypuolella.
eee. Emänemänemä Sabriana Lady ei ole enää elossa. Tamma kuoli vanhuuteen 25-vuoden iässä. Sabriana Ladyn omistajalle oli suuri kunnia, kun kuuluisa esteori Ferlingo Sabrianan. Ennen siitokseen siirtymistä Sabriana Lady kisasi pääosin esteillä, käyden myös muutamissa koulukilpailuissa. Esteillä Sabriana Ladyn kanssa sai olla tarkkana, ettei se alkanut kuumenemaan, sillä niin kävi helposti. Koulukilpailuissa Sabriana Lady meni kouluaitoijen ulkopuolelle, jolloin kouluratsastuksessa luovuttiin vapaaehtoisesti, ja päätettiin siirtyä pelkkiin esteisiin, joka oli hyvä päätös. Sabriana Lady ei kyennyt aivan GP tasolle, hyppäsi sellaista n. 130cm luokkia, ja pärjäsi niissä luokissa hyvin. Sabriana Ladyn hieman vanhetessa siirryttiin matalempiin luokkiin, ja kaikkien yllätykseksi tamma kolisi melkein jokaisella esteillä. Niinpä kokeiltiin uudestaan 130cm luokkaan, jolloin tamma taas loisti upeasti. Sabriana Lady oli 170cm korkea, väriltänsä se oli vaalenruunikko.

© Mistral

jälkikasvu

o. Freak Out DM (e. Bandana FW)
t. D'A Furiette (e. Lovestory FW)

kilpailukalenteri

41 sijoitusta
21/02/2009 kutsu Int. I 5/80
22/02/2009 kutsu GP 5/39
26/02/2009 kutsu GP 3/30
26/02/2009 kutsu GP 6/39
27/02/2009 kutsu GP 4/30
06/03/2009 kutsu GP 4/60
09/03/2009 kutsu Int. II 2/60
15/03/2009 kutsu GP 7/60
18/03/2009 kutsu GP 2/50
19/03/2009 kutsu VaA 5/50
20/03/2009 kutsu VaA 6/67
23/03/2009 kutsu VaA 3/67
19/03/2009 kutsu VaB 1/70
19/04/2009 kutsu GP 1/40
12/04/2009 kutsu VaB 3/25
13/04/2009 kutsu GP 3/19
16/04/2009 kutsu VaA 7/50
12/04/2009 kutsu Int.II 2/57
18/04/2009 kutsu Int.I 4/50
20/04/2009 kutsu VaA 4/50
21/04/2009 kutsu VaA 7/50
21/04/2009 kutsu Int.I 3/50
21/04/2009 kutsu GP 8/100
21/04/2009 kutsu VaA 7/50
21/04/2009 kutsu Int.I 3/50
26/04/2009 kutsu GP 7/100
28/04/2009 kutsu int.I 4/100
30/05/2009 kutsu Int.I 1/29
31/05/2009 kutsu GP 6/80
31/05/2009 kutsu GP 3/80
02/06/2009 kutsu GP 7/80
02/06/2009 kutsu GP 5/70
08/06/2009 kutsu GP 5/80
13/06/2009 kutsu Int.I 2/80
13/06/2009 kutsu Int.II 3/80
14/06/2009 kutsu Int.I 1/80
20/07/2009 kutsu GP 1/33
10/08/2009 kutsu Int.I 4/40
10/08/2009 kutsu Kür: Int.II 4/40
12/08/2009 kutsu Int.I 4/40
12/08/2009 kutsu Kür: Int.II 5/40