Tuiskulan Aileanóra

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut viverra ultricies massa non ultricies. Duis pharetra lectus et pellentesque dapibus. Aenean vulputate ante nec mi sollicitudin, in ultricies ligula lacinia. Nunc aliquet tellus sed neque blandit, at rhoncus nunc iaculis. Vivamus ut nisi quis augue ultricies tempus. Duis nec suscipit libero, ac dapibus velit. Suspendisse sit amet sapien sed diam congue tristique. Morbi ornare volutpat porttitor. Aenean scelerisque ligula ac porta convallis. Curabitur pretium dolor lorem. Pellentesque aliquam interdum ante, eget elementum neque vulputate quis. Vivamus ullamcorper, magna non facilisis gravida, turpis massa rutrum ligula, quis mattis augue lorem non ligula. Curabitur dapibus imperdiet purus. Nam velit augue, pretium ut elit in, molestie congue est.

Aenean vel quam lacinia, feugiat mi a, volutpat nibh. Vivamus et tincidunt dui. Cras dui urna, euismod eu justo facilisis, tristique consectetur augue. Praesent pharetra urna at scelerisque sodales. Quisque faucibus sem eu enim elementum dignissim. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Proin non elit nisi. Aenean interdum lectus arcu, quis sodales mi facilisis a. Maecenas at justo tincidunt, pharetra massa eget, ullamcorper justo. Nam feugiat, justo et venenatis hendrerit, turpis metus mattis nisl, porta bibendum neque justo ac turpis. Nam viverra ante a arcu sollicitudin, eget laoreet ante ornare. Cras at dui at tellus accumsan condimentum.

1.8.17 – Heinäkuun tilannekatsaus – kirjoittanut omistaja (Leon näkökulma)

Totta kai hämmästyin, kun meidän uneliaanpuoleinen Lea pärjäsi heinäkuussa kouluratsastuksessa niin hyvin. Ilmoittauduimme mukaan oikein kunnon kisaputkeen ja melkein koko heinäkuu menikin siinä, että startattiin lähes päivittäin. Tarkoitus oli tarjota sekä omistajalle että hevoselle hieman vaihtelua valjakkoajoon, jota viime aikoina oli tullut treenattua enemmän, mutta yllättäen minun rakkaasta neidistäni kuoriutui melkoinen ruusukehai.

Pari ensimmäistä suoritusta meni pilalle, kun etsiskelimme Lean kanssa vielä sitä oikeaa alkuverryttelyä. Ensin verryttelimme liian vähän, jolloin tamma ei jaksanut ryhdistäytyä kisasuorituksessa. Seuraavalla kerralla lämmittely venähti pitkäksi ja Lea väsähti kesken hyvin alkaneen suorituksen. Lopulta löytyi kuitenkin kultainen keskitie, joka toi meille kolmannen sijan. Se oli aika hyvin, kun ratsukoita oli mukana kolmisenkymmentä.

Koko heinäkuun meno oli vaihtelevaa, mutta kymmenen sijoitusta meille kuitenkin kertyi, joista yksi oli voitto. Pari hellejaksoa latisti suoritusta, kun taas tuulisempina päivinä rauhallisella Leallakin oli virtaa vaikka muille jakaa. Kerran meiltä katkesi jalustinremmi kesken suorituksen ja yhtenä päivänä Lea meni sekaisin samoihin kilpailuihin osallistuneesta orista.

Kisaputkesta oli kuitenkin rutkasti hyötyä. Tuomareilta sai palautetta korjattavista jutuista ja kunhan Lea on pitänyt vähän lomaa, alamme treenata niitä. Lisäksi molemmat meistä saivat kokemusta, joka ei koskaan ole turhaa.

Nyt voi enää vain toivoa, että valjakkoajokin lähtee luistamaan yhtä hyvin.

22.06.17 – Jälleen kerran häissä – kirjoittanut omistaja (Lukkaan näkökulma)

Tällä kertaa oli minun vuoroni päästä hoitamaan hääkyyditystä. Roosa ja Leo pääsivät vuorostaan sanomaan ”tahdon” ja kipuamaan kärryille, joiden eteen oli tänään valjastettu Lea. Koivujen välistä siivilöityvä auringonvalo sai tamman mustan karvan kiiltämään kauniisti, eikä suotta – olimmehan koko eilisen päivän pesseet ja puunanneet Leaa. Nyt kaikki tehty työ näkyi ja häävieraat suorastaan huokailivat nähdessään komean valjakon.

Roosa nauroi koko ajan Leon auttaessa häntä valjakon kyytiin. Velipoika näytti vähän hämmentyneeltä, ei ollut raukka tottunut tällaiseen huomioon ja julkisiin tunteiden osoituksiin. Kun pariskunta ja valtava morsiuspuku oli ahdettu kärryille, Lea lähti vetämään niitä eteenpäin. Tiet olivat hiljaisia ja kesäiset maisemat kauniita. Ihme, että sää oli näin hyvä!

Lea ei turhia hoppuillut, joten pari kertaa jouduin tammaa vähän komentamaan reippaampien askeleiden toivossa. Muutoin matka sujui kyllä erittäin hyvin ja seurakuntatalon pihassakin Lea poseerasi rauhassa morsiusparin rinnalla. Kun juhlaväki vihdoin pääsi siirtymään sisälle aloittelemaan häävastaanottoa, minä huokaisin helpotuksesta. Ei hevosiin liittyvää katastrofia näissäkään häissä!

31.10.2016 – Ensimmäinen – Kirjoittanut omistaja (Leon näkökulma)

Aivan oikeastiko ne antoivat meille ensimmäisen palkinnon? Kuuluttajan siirtyessä jo seuraavaan hevoseen, tuomarit nyökyttelivät hymyillen. Ihan oikeastiko meidän Lea sai ensimmäisen palkinnon valjakkovarsojen ja –nuorten laatuarvostelussa?

Päivä oli ollut pitkä ja jännittävä. Matka oli sujunut hyvin, mutta laatuarvostelun alkaessa olin ollut jo useammankin kerran varma siitä, ettei meillä ollut mahdollisuuksia kolmanteenkaan palkintoon. Lean rakenne oli saanut kolme pistettä viidestä, mikä ei siis ollut laisinkaan hassumpi, ja luonteestakin irtosi neljä pistettä. Rauhallinen käytös oli Lean valtti, joskin torkkuminen arvostelun aikana ei tainnut olla ihan sitä, mitä tuomarit toivoivat.

Käyttökokeessa me olimme viimeisiä, mutta johtuen puhtaasti siitä, ettemme kahden yhteisen viikon aikana olleet hirveästi ehtineet treenaamaan ohjasajo. Käyttökoe olikin jo etukäteen jännittänyt, muttei se kokonaan pieleen mennyt. Laiskuuden ja pienen säheltämisen lisäksi kaikki sujui varsin hyvin.

Askellajeistaankin Lea sai ihan keskitasoisesti pisteitä, mutta suvultaan se oli selvästi keskivertoa parempi. Kaiken kaikkiaan laatuarvostelu sujui siis hyvin ja olin enemmän kuin ylpeä omasta tupsujalastani, joka palkintojen jaossa rivissä seisoessaan katseli ympäristöön uteliaasti. Minun oma pienisuuri tyttöni.

17.10.2016 – Kaksi naista – Kirjoittanut omistaja (Leon näkökulma)

Minkäs minä sille voin, että olin täysin rakastunut ajatukseen tupsujaloista. Luukas oli vain puistellut päätään, kun olin kertonut uudesta intohimostani. Velipoika oli jo täysin turhautunut Lyydian suomenhevosinnostuksen tähden, eikä häntä siis enää pari isompaa otusta tallissa seisomassa haitannut. Olin sitä paitsi luvannut, että kyse oli vain kahdesta. Eihän Luukkaan tarvinnut vielä tietää, että ne kaksi saisivat tulevaisuudessa jälkeläisiä…

Olin onneni kukkuloilla, kun ajoin kohti Lumivuorta traileri perässäni. Siellä seisoi ihka oma irlannincobvarsani! Autuaan hymyn levitessä kasvoilleni Anni haukahti vaativasti viereiseltä penkiltä. Kerjäsi raukka huomiota. Nauroin iloisesti ja rapsutin jackrussellin päätä. Mikäs minun oli ollessa, kahden tytön huomion kohteena.

Kaarsin autolla Lumivuoren pihaan ja kipusin ulos nopeammin kuin koskaan. Minulla oli huutava kiire saada Lea pois trailerista. Anni pyöri ympärilläni, kun avasin trailerin takaluukkua. Nappasin koiran kiinni, kiinnitin hihnan sen kaulapantaan ja jätin hihnan auton oven väliin. En halunnut ottaa sitä riskiä, että se jäisi hevosen jalkoihin tai hevonen vauhkoontuisi.

Lea peruutti uskomattoman nätisti pois trailerista. Se katseli minua lempeillä silmillään ja pärskähti. Huokaisin onnellisesti ja rapsutin tamman otsaa. Lea nojasi päätään kättäni vasten ja hivuttautui vaivihkaa lähemmäs. Siirsin käteni sen kaulalle ja rapsutin harjan juuresta. Lea pärskähti uudestaan ja otti vielä yhden askeleen… Ja tallasi suoraan varpailleni.

Suuni vääntyi irvistykseen, kun yritin työntää hevosta pois lenkkarini päältä. Turvakärjet, ajattelin. Tarvitsin ehdottomasti turvakärkiset kengät. Lea vain tuijotti minua ystävällisillä nappisilmillään, eikä peruuttanut. Trailerin takana Anni haukahti vahingoniloisesti. Niin, kaksi naista voisi koitua myös turmiokseni.