Piilopaikan Kirkuva Grillimakkara
Virallinen nimi | Piilopaikan Kirkuva Grillimakkara | Rekisterinumero | VH |
Rotu, Sukupuoli | Suomenpienhevonen, ori | Syntynyt | 03.01.2014, 3-vuotias 03.02.201 -> VARL |
Säkäkorkeus, väri | 162cm, rautias | Painotuslaji | Ravit |
Kasvattaja | Piilopaikka | Voittosumma | 250v€, ennätys 35,2 |
Omistaja | HM (VRL-00096), Rätvänä | Saavutukset | - |
Piilopaikan Kirkuva Grillimakkara, yleisemmin Nakiksi kutsuttu hevonen on ori joka todellakin luulee omistavansa koko maailman. Ja käyttäytyykin sen mukaisesti. Ori kuvittelee olevansa kaikkia muita ylempänä joten Nakilla on vakava johtajuusongelma ihmisten suhteen. Näin suurta eläintä on hankala pitää ruodussa ilman raavaan miehen apua. Nakki on puhdasta energiaa ja nopea oppimaan jos vain oikeasti tahtoo. Tämä ori ei todellakaan omista maailman kivointa luonnetta. Nakki on ehdottomasti tallin huonoluonteisin hevonen, mutta potentiaalia riittää juoksijana. Joka on myös syy orin kulkusten säilymiseen, jos juoksijan urasta tulee jotai, tulee Nakilla olemaan myös jalostusarvoa mikä taas tietää tuloja Nakin rahanahneelle omistajalle. Nakki on ehdottomasti juoksija henkeen ja vereen. Ori on ensimmäinen, tai oikeastaan toinen, ravurini kautta virtuaalihistorian joten enhän minä näistä oikeastaan mitään tiedä. Opetellaan ja yritetään orin kanssa.
Hoitotilanteessa ori suositellaan sitomaan kiinni molemmin puolin. Ja kiertämään etukautta. Ori ei varsinaisesti kuulu näihin potkijoihin, mutta toisinaan saattaa survaista takanaollutta. Jos vain Nakin saa aloilleen on se suhteellisen helposti hoidettavissa. Ori oikeastaan pitää harjauksesta ja rapsutteluista jos vain on sillä päällä. Pää on orille arka paikka, ollut varsasta lähtien (joku varsaperäinen traumaattinen kokemus kenties). Satuloiminen käy vaivattomasti jos se tehdään vikkelään. Nakki inhoaa pesua, siis todellakin vihaa vihaa. Silloin on piru irti, joten ori täytyy sitoa kunnolla ja varoa niitä kavioita jotka voivat huomaamattomasti murskata pari varvasta.
Nakista kuoriutuu melkein eri hevonen kun pääsee kärryjen eteen. Tai ei varsinaisesti eri hevonen, mutta huomattavasti mallikelpoisempi eläin.
Ori rakastaa juoksemista ja antaa aina kaikkensa, mutta Nakki lähtee suhteellisen helposti viemään jos oriin ei pidä tiettyä tuntumaa. Orin ohjastajat
ovat aina olleet yllättyneitä siitä miten helppo ori on ajaa yleisesti kamalan luonteen huomioon ottaen.
Nakki ei säiky meluisia kilpailupakkoja tai ihmisvilinää. Harvinaisen keskittynyt, eikä hermoile. Juoksee samoin kuin kotiradallakin. Traileriin lastaus
voi tuottaa hieman ongelmia, mutta sujuu yleensä kun taluttaja menee edeltä traileriin.
Nakki on opetettu ratsuksi, ainakin yritettiin, mutta ajatuksesta luovuttiin vastoinkäymisten myötä. Nakki on herkkä ratsastaa, herkkä huonolla tavalla. Pienikin virhe-apu ja ori sinkoilee pitkin maita ja mäntyjä - joko ratsastaja selässä tai ilman. Hyvä puoli Nakissa on se, että jos ori vain olisi kivempi luonteeltaan, siitä ehkä olisi ratsuksi. Ehkä. Yllättävää kyllä, Nakki ei ole aivan toivoton kouluratsastuksen perusasioissa. Koulua orille on opetettu Helppo C tasolle. Osaavan ja napakan ratsastajan kanssa yrittää ja onnistuu ainakin jossain. Nakki ei vain omaa parhaita mahdollisia liikkeitä kyseiseen lajiin, suurine lehmänaskelineen. Esteillä täysikatastrofi. Jokaikinen puomi lentää aivan varmasti maahan, ja jos ei, niin sitten tehdään äkkikieltäytymisiä. Se on aivan varmaa että orin kanssa ei ikinä, koskaan, tulla pääsemään ainuttakaan esterataa hyväksytysti läpi.
Suku
i i Seikkailija | ii Sankar Poeka EVM | iii Sotasankari EVM |
iie Pikku Pauliina EVM | ||
ie Rupunen EVM | iei Tosi-Uskovainen EVM | |
iee Roponen EVM | ||
e Milina | ei Mikälie EVM | eii EVM |
eie EVM | ||
ee Missi EVM | eei EVM | |
eee EVM |
Kilpailusaavutukset
Nakki juoksi edellisen omistajansa kanssa muutaman lähdön
20.02.2014 Valtaria villit 4 sij. + 200v€
18.02.2014 Valtaria villit hml
18.02.2014 Rapu vrer 7 sij.
16.02.2014 Valtaria villit 5 sij. + 50v€
09.02.2014 Carbonara villit 13 sij.