Korpihovin Hallatar



Perustiedot

Kutsumanimi Halla Kasvattaja Korpihovin talli
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma Omistaja Sonja VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Rautias, 157 cm Rekisterinumero VH19-018-1043
Syntynyt, ikä

23.10.2019 Suomi
3-vuotias 23.11.2019
Koulutus

Yleispainotteinen
ko. Helppo A, re. 110 cm, CIC1

Korpihovin Hallatar oli osa suurta suomenhevosvallankumoustani, ja itse asiassa ensimmäinen tamma, jonka minulle esitellyistä toinen toistaan hienommista yksilöistä matkaani valitsin. Kasvattaja kuvaili sitä "täydelliseksi yhdistelmäksi" ja sitä se todellakin tuntui olevan, kun sen vanhempiin tutustuin niin hyvin kuin vain netin välityksellä voi. Suomessa asuva tuttavapiirini suoritti puolestani hevosten ostotarkastukset, ja Korpihovin tallilla vieraillut serkkuni ei laittanut minulle mitään muuta viestiä kuin "Ota tämä tai kadut." Pakkohan häntä oli uskoa, ja nyt Hallan kanssa aikani touhuttuani voin vannoa, että olisi tosiaan kaduttanut, jos olisin jättänyt välistä.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Tievan Viltro
sh, 158 cm, rt, FI
ii. Tievan Vihtori evm
sh, 164 cm, rt, FI
iii. Hamletti evm
iie. Tievan Vanessa evm
ie. Mirenna evm
sh, 152 cm, rn, FI
iei. Timjami evm
iee. Mirkitta evm
e. Haltineva
sh, 164 cm, rt, FI
ei. Routaloitsu evm
sh, 165 cm, rt, FI
eii. Ikirouta evm
eie. Loitsutar evm
ee. Hallanhuuma evm
sh, 157 cm, rt, FI
eei. Hurmuri evm
eee. Hallamari evm
Syntynyt Varsa Isä
00.00.0000 Jälkeläinen Hevosen nimi

Kilpailukalenteri

KERJ: 0 sijoitusta

00.00.0000 - KERJ - Järjestäjä - Luokka - 0/00

ERJ: 0 sijoitusta

00.00.0000 - ERJ - Järjestäjä - Luokka - 0/00

KRJ: 0 sijoitusta

00.00.0000 - KRJ - Järjestäjä - Luokka - 0/00

Näyttelyt

00.00.0000 - NJ/VSN - Järjestäjä - Luokka - 0/00

 

Päiväkirja

06.11.2019 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja

Syksy on minulle tyypillisesti hyvin aktiivista aikaa. Muiden velloessa kaamosmasennuksessa olen itse kuin sähköllä viritetty aropupu, joka keksii joka päivä uutta ohjelmaa päänsä menoksi. Vuosia olin marmattanut siitä, että minulla ei ole suomenhevosia, ja kuinka pitäisi varmaan muuttaa takaisin Suomeen rodun takia. Eräänä lokakuisena aamuna kuitenkin keksin, että ihan hyvin voin kuljettaa suomenhevoset luokseni Englantiin. Älynväläyksestäni ehti vierähtää ehkä kaksi viikkoa siihen, että olin jo sopimassa kuljetusrekan ja laivalastin aikatauluja aina Helsingin satamasta kauas Pohjois-Englantiin saakka. Suunnitelmakin oli tosin jo muuttunut matkanvarrella: muutaman harrastekaverin sijaan olin ostanut lähemmäs tusinan verran kilpakelpoisia valioyksilöitä. Hups.

"Mä tiiän, että suomenhevoset on iha parasta, mutta eikö tää oo jo vähän liiottelua...?" mieheni Oliver kysyi mukamas epätoivoinen ilme kasvoillaan katsellessaan pihaan kaartavaa kuljetusrekkaa. "Mä sulle liiottelut näytän..." mutisin kaulahuiviini hymy korvissa. "Toivottavasti et, mennään vielä vararikkoon ", Oliver totesi vakavana. Tiesin kuitenkin, että hän oli vähintään yhtä innoissaan kuin minäkin. Vaikka parempi puolikkaani olikin syntyjään britti, hän oli kanssani Suomessa vieraillessaan rakastunut maahan ja etenkin sen kansallisrotuun. Itseni ja mieheni lisäksi pihassa suomalaisia vahvistuksia odottamassa seisoi koko tallityöntekijöiden kuusihenkinen kaarti, ja tunnelma oli käsin kosketeltavissa.

Ensimmäisenä rekasta astui ulos liuta oreja, joista muutama aloitti heti hillittömän kiljumisen kuin kysyäkseen, minne voi rynnistää haastamaan paikan pomon. Oliver ja muut miehet ottivat nämä sekoilijat haltuunsa, minkä jälkeen kipitin itse taluttamaan rekasta ulos yhden tammoista. Korpihovin Hallatar oli matkustanut ylivoimaisesti asiallisimmalla tyylillä: se oli ollut hiljaa ja syönyt, eikä jaloittelupaikoilla ollut yrittänyt livistää, vaan oli nätisti kävellyt hoitajien kanssa kehää. Ei todellakaan mikään normaali suoritus alle 3-vuotiaalta junnulta! Nytkin Halla-kutsumanimen saanut raudikko katseli leppoisasti ympärilleen ja tuntui olevan tyytyväinen tajutessaan, että pitkä matka oli ohi. "Tervetuloa Englantiin ", supisin sen korvaan.