sadun virtuaaliset
sadun virtuaalihevoset

National Lampoon Vegas

Kovia kokenut Lari nukkui pois 24.03.2016 kunnioitettavassa 24 vuoden iässä.

KRJ-I, YLA1

rotu, sukupuoli: suomalainen puoliverinen, ori
väri, säkäkorkeus: musta, 170cm
syntynyt, kasvattaja: 02.04.2014, Troya / Las Vegas (US)
ikä: 24 vuotta (3v 02.04.2014), ikääntyy satunnaisesti
omistaja: satu, VRL-00124 (TR)
rekisterinumero: VH14-031-0428
koulutustaso: Grand Prix
pääkilpailulaji kouluratsastus

National Lampoon oli jo kypsään ikään ehtinyt ostaessani sen kasvattajaltaan. Ori oli ennen asunut Sylvesterillä Tiilikanojassa, mutta hän joutui siitä luopumaan. Sylvesterin kanssa Lari ehti keräämään jokusen sijoituksen ja hakemaan tuntumaa kilparadoille. Troya myi samaan aikaan useampaa kasvattiaan, mutta erityisesti tämä jykevä ori herätti huomioni. Olin tottunut ostamaan nuoria varsoja, joiden kanssa sain aloittaa täysin nollasta ja muokata hevosesta juuri sellaisen kuin tahdoin. Nyt kuitenkin halusin kokeilla jotain uutta, ja päätin hommata vanhemman hevosen, joka olisi jo valmiiksi koulutettu ratsu ja nähnyt elämää. Tällä tavalla pääsisin myös ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan, voisiko vanhempi hevonen oppia uusia temppuja. Lari oli kilpaillut lähinnä vaativa B-tason luokkia, mutta näin heti, että orin liikkeissä olisi potentiaalia myös korkeammalle. Näin päätin tarjota orista ja sen saavuttua luokseni, alkoi pitkä taival huipulle.
historia © omistaja

Jättiläinen liian suurella egolla. Mitä muuta odottaisin amerikkalaiselta kakaralta? Pienestä pitäen ori on ollut kivi kengässä, kun aamukahvilla sai huomata oriin taas karanneen tarhastaan. Melkoisen tiiliaidan takana oleva Lari on pysynyt tarhassaan, kun tarha ollaan kunnostettu uudestaan ja uudestaan. Piikkiaitaa vailla oleva tarha on melkoinen kasa lautoja, jotka ovat myhäilty tukemaan sähköaitaa ja pitämään "karkureiät" minimaalisissa. Tämä tarhahirmu on kuitenkin ystävällinen ottaa kiinni vaikka tallille menossa onkin kaikki rauhalliset hetket vähissä. Kovaa pörhistelyä, hörisemistä ja ylvästä steppailua, kun mennään tarhojen ohitse. Koskaan ei malta ori olla isottelemati muille oreille, kun tarhojen ohi mennään. Luimitaan niin pirusti ja näytetään pientä sivupotkua.

Tallissa Lari on rauhaton sielu, joka kaipaa äksöniä. Mielellään ei seisottaisi paikallaan, mutta hoitajan pakottamana muutama minuutti voidaan jopa siedettävästi seistä. Muuten ori hirnuu tyhjään talliin ja odottaa jotain tapahtuvaksi. Harjaus voi olla erittäin haastavaa oriin steppaillessa eikä ärähdyksetkään ja nuhteet tunnu auttavan. Kaviot ori antaa kuitenkin kaikesta huolimatta erittäin hyvin puhdistaa. Kengittäessä ori on myös yllättävän helppo ja seisoo mielellään paikallaan vaikka hirnumalla ilmoittaakin aika-ajoin olostaan. Varusteita ori ei yllättäen tahdo ylleen, eikä pinteleihin pitäisi oriin mielestä tuhlata ollenkaan aikaa suojista puhumattakaan. Satulan saa selkään nopealla liikkeellä sillä siinä ei auta jäädä miettimään nimittäin ori talloo nopeasti varpaasi.

Ratsuna Lari on vaativa, joka tarvitsee osaavan ja pitkäpinnaisen ratsastajan. Ori ei ole helpoimpia oreja ratsastaa vaan orimaista asennetta oriilta löytyy liikaa. Ihannetilanne on, kun saa harjoitella kahdestaan ilman muita ratsukoita, mutta näinä päivinä oriille saa kunnolla näyttää kaapin paikan. Työstä ei tahdo tulla aluksi mitään, mutta ravissa oria voi työstää paremmin ja volteilla mm. viedä huomiota hieman pois muista ratsukoista. Koreasti ori menee aina, kun muita hevosia on, mutta töitä saa hieman tehdä, että oriin saisi kokoajan kannattelemaan itseään kunnolla. Koulukonkarina kaula on melkein aina valmiina kaarella heti raviin siirryttäessä, eikä ori konkarimaisuuttakaan paina kuolaimelle vaan on kevyt suustaan.
luonne © sylttis


© Suomen Hippos / Emilia Fager ja Pirje Paananen


isälinja Londonderry - Loganberry Celt - Lord Admiral Celt - Grimlord SIN - Impro Nore - Impression - Radagast
emälinja Logarithmic Differentiation AIR - Unelma's Maple Syrup - Cloud's Gold Pearl - Hym's Gold Dymax - Aspirant

i. Londonderry KRJ-I
fwb, trn, 169cm / ko GP, re 100cm
ii. VIR MVA Ch Loganberry Celt KTK-III
trak, trn, 168cm / ko GP, re 70cm
iii. Lord Admiral Celt
trak, m, 170cm
iie. Cloudberry Celt KTK-II
trak, rt, 164cm / ko GP, re 100cm
ie. Cinnamon Terjum
fwb, m, 170cm
iei. KWB Livingstone
fwb
iee. Time Yave
fwb, rn, 165cm / ko heA, re 140cm
e. Logarithmic Differentiation AIR
fwb, rt, 168cm / ko GP, re 110cm
ei. Greymask's Cobalt
fwb, rt, 165cm / ko vaA, re 130cm
eii. Greymask's El Niño
fwb, trn, 167cm / ko vaB, re 120cm
eie. Rivulet's Superfine Juel
fwb, prn / ko heB, re 120cm
ee. Unelma's Maple Syrup
fwb, rt, 165cm / ko heA, re 130cm
eei. Alien Planet's Courageous
fwb, 159cm
eee. Cloud's Gold Pearl
fwb, km, 168cm / ko vaB, re 120cm

Katso lisää sukua täältä.
Jos selaat sivua web archiven kautta, lisää sukua löytyy täältä.

Larin suku polveutuu monesta rodusta. Puoliverirotuja suvusta löytyy seuraavanlaisesti: 33.9035% trakehneria, 14.5142% suomalaista puoliveristä, 12.2925% hannoveria, 6.2988% selle francaisia, 6.2622% hollantilaista puoliveristä, 6.25% westfalenia, 3,1506% tuntematonta puoliveristä, 2.3438% ruotsalaista puoliveristä, 1.0284% oldenburgia, 0.7874% holsteinia ja 0.0610% tanskalaista puoliveristä. Suvussa on myös ripaus täysiveriverta: 8.8474% englantilaista täysiveristä, 3.1494% angloarabia ja 0.0783% arabialaista täysiveristä.
Suvusta löytyy myös ripaus eksotiikkaa ja vanhanajan puoliverikasvatuksen tuulia: 0.1953% amerikkalaista lämminveristä, 0.0244% morgania, 0.0244% hunteria, 0.0061% quarteria ja 0.7813% clevelandinruunikkoa. Luvut on pyöristettyjä!


jälkeläiset

fwb-tamma Vanity Fair
s. 15. tammikuuta 2015 / om. Troya
e. Stella Vegas (fwb)

fwb-tamma Leanore LAC
s. 28. helmikuuta 2015 / om. raza.
e. Loving Hate LAC (fwb)

fwb-tamma Sylvanas
s. 22. kesäkuuta 2015 / om. Tuulia T.
e. Stella Vegas (fwb)

fwb-tamma KWB Chicago Nightlife (KRJ-I, KTK-II)
s. 15. elokuuta 2015 / om. eatnama
e. C'Prada 86 (fwb)

fwb-ori Lullaby Stinder
s. 08. elokuuta 2014 / om. Tuulia T.
e. Rainbowcrash DON (fwb)

fwb-ori Natural Element
s. 21. tammikuuta 2015 / om. Gabi
e. Quiero's Never Ever (xx)

fwb-ori Nelek Gora
s. 20. toukokuuta 2015 / om. satu, myynnissä
e. Piekna Utayyika (ox)


näyttelymenestys

VSN:n alaiset
19.10.14 Marvellous Herrings, suomalaiset puoliveri orit - 6/11
(3½-4-5-4-3½-4-4-4-2½-3 = 37½p.)

Match Show:t
25.11.14 vrt Wuki, orit - punainen nauha, PUN2 ei MSY:n alainen

saavutukset

Yleislaatuarvostelu 25.01.2016
31p. (17+14) + 32p. (20+12) + 17p. + 16p. + 4p.
Yhteensä: 100p. YLA1

Yleislaatuarvostelu 25.10.2015
25p. (15+10) + 30p. (18+12) + 17p. + 16p. + 7p.
Yhteensä: 95p. YLA2

Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelu 15.10.2015
8p. + 40p. + 22p. + 20p. + 15p.
Yhteensä: 105p. KRJ-I

All-Sim Evaluation Station
4 + 4 + 3 + 3 + 21 + 14 + 19 + 3
Grand Total : 71% / Premier


kouluratsastus (KRJ) - 47 sijoitusta, 10 voittoa

02.05.14 kutsu, vaativa B - 6/50
01.02.15 kutsu, vaativa B - 4/40
02.02.15 kutsu, vaativa B - 4/40
10.02.15 kutsu, vaativa B - 3/40
13.02.15 kutsu, vaativa B - 1/40
15.02.15 kutsu, vaativa B - 3/40

28.10.14 kutsu, Intermediate I - 5/30

04.05.14 kutsu - Grand Prix - 3/50
04.05.14 kutsu, Grand Prix - 5/40
07.05.14 kutsu, Grand Prix - 6/40
07.05.14 kutsu, Grand Prix - 1/40
08.05.14 kutsu, Grand Prix - 2/50
09.05.14 kutsu, Grand Prix - 1/50
02.06.14 kutsu, Grand Prix - 5/30
03.06.14 kutsu, Grand Prix - 2/30

04.06.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
06.06.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
07.06.14 kutsu, Grand Prix - 5/30
08.06.14 kutsu, Grand Prix - 5/30
08.06.14 kutsu, Grand Prix - 2/30
10.06.14 kutsu, Grand Prix - 2/30
06.10.14 kutsu, Grand Prix - 1/30
07.10.14 kutsu, Grand Prix - 2/30
09.10.14 kutsu, Grand Prix - 1/30
11.10.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
11.10.14 kutsu, Grand Prix - 1/30
12.10.14 kutsu, Grand Prix - 5/30
14.10.14 kutsu, Grand Prix - 2/30
17.10.14 kutsu, Grand Prix - 1/30
18.10.14 kutsu, Grand Prix - 2/30
21.10.14 kutsu, Grand Prix - 2/30
21.10.14 kutsu, Grand Prix - 2/30
23.10.14 kutsu, Grand Prix - 5/30
23.01.15 kutsu, Grand Prix - 2/30
27.01.15 kutsu, Grand Prix - 3/30
29.01.15 kutsu, Grand Prix - 3/30
30.01.15 kutsu, Grand Prix - 4/40
03.02.15 kutsu, Grand Prix - 2/40
10.02.15 kutsu, Grand Prix - 4/30
11.02.15 kutsu, Grand Prix - 1/30
12.02.15 kutsu, Grand Prix - 2/30
15.02.15 kutsu, Grand Prix - 5/40
17.02.15 kutsu, Grand Prix - 3/30
20.02.15 kutsu, Grand Prix - 1/40
20.02.15 kutsu, Grand Prix - 1/30
24.02.15 kutsu, Grand Prix - 3/30
25.02.15 kutsu, Grand Prix - 2/30
25.02.15 kutsu, Grand Prix - 3/30

24.09.15 kutsu, KN Special 2009 (KRJ Senior Champion) - 45/68 (56.572%)
25.09.15 kutsu, Helppo B:3 2009 (KRJ Senior Champion) - 63/66 (50.503%)


valmennukset

30.09.2014, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Rapsuttelin leppoisasti Larin pehmeää harjaa ja mietin, millaisen treenin tekisimme. En millään keksinyt sopivaa kuviota, vaikka olimme seisseet tässä keskellä maneesia jo hyvän tovin. Maneesin toisessa päässä olisi kyllä puomeja ja matalia ristikoita valmiina. Lari ei ollut mikään paras hyppääjä, mutta sentään niiden yli se pääsee jo pitkien jalkojensa ansiosta. Kehotin orin leppoisaan käyntiin ja ohjasin sen uralle. Kiersimme maneesin tyhjää puolta jonkin aikaa eri askellajeissa voltteja tehden. Lari muistutti minulle kuinka inhosinkaan sen ratsastettavuutta. Ori teki kaikkensa välttääkseen antamani avut ja jouduin tekemään hiki otsalla töitä pitääkseni sen kontrollissani. Vihdoin kun olin saanut pidettyä Larin kurissa edes kymmenen minuuttia yhtäjaksoisesti, ohjasin sen kohti puomeja. Orin askelvälin pitäminen sopivana vaati hampaat irvessä vääntämistä ja jatkuvia pieniä apuja. Mentyämme puomeja useamman kierroksen Lari alkoi vihdoin hieman pehmetä ja antautumaan tahtooni. Ratsastaminen muuttui totisesti paljon mukavammaksi ja päätin, että on aika kokeilla ristikoita. Ne eivät olleet 50 senttiä korkeampia, mutta ori hyppäsi niiden yli kuin ne olisivat olleet yli metrin korkuisia. Jatkoimme hyppäämistä vielä jonkin aikaa, jonka jälkeen teimme vielä pienen loppuverryttelyn tyhjässä päässä ja sitten löntystelimme kohti pihattoa. Pienellä hienosäädöllä Lari voisi ehkä olla ihan kelpo esteratsu, vain askelpituutta ja hyppykorkeutta esteeseen nähden pitäisi saada paremmaksi.

01.11.2014, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Istuin maneesin katsomossa ja tuijotin suu auki, kuinka suuri musta ori liikkui sulavasti liinan päässä. Olin pyytänyt hyvää ystävääni, erittäin kokenutta hevoskouluttajaa, treenaamaan Laria. En kyennyt ymmärtämään, millä ihmeen keinolla hän sai sen liikkumaan noin kuuliaisesti. Omissa käsissäni Lari oli aina todella hankala ja sen kanssa sai aina painia tovin ennen kuin se alistui tahtooni. Ystäväni oli päättänyt ratsastamisen sijaan juoksuttaa oria tehden samalla jotain minulle täysin vieraita liikkeitä. Se oli heti treenin alusta täysin sulaa vahaa ja totteli joka ikistä annettua käskyä. Katselin lumoutuneena, kuinka Lari laukkasi ympyrää kaula täydellisellä kaarella ja pysähtyi kuin seinään saatuaan käskyn tehdä niin. Ystäväni pyysi minua nousemaan orin selkään, jotta hän voisi antaa pieniä vinkkejä minulle. Kapusin selkään ja ystäväni kehotti orin liikkeelle, paljon napakammin kuin mitä itse uskalsin tehdä. Kuuntelin herkeämättä hänen neuvojaan ja ymmärsin heti, miten hän sai Larin niin kuuliaiseksi. Ori tarvitsi paljon jämäkämmät otteet kuin olin ymmärtänytkään, asenteen muutos tehosi heti ja sitä oli heti paljon miellyttävämpi ratsastaa. Tästä opetushetkestä olisi paljon hyötyä tulevaisuudessa.

30.12.2014, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
​Päivän teemana oli yhteisymmärryksen löytäminen. Minulla ja Larilla on ollut vaikeaa löytää yhteistä säveltä, joko teen jotain väärin tai ori on vain todella uhmakas tapaus. Päätin harjoitella ihan perusasioita kuten taluttamista. Olin laittanut sille suitset kuolaimineen ja ketjun, jotta saisin paremman otteen jättimäisestä oriista. Ensimmäinen haaste oli pihaton portti. Lari yritti rynniä ohitseni, joten tein kaikkeni ettei se pääsisi menemään ennen minua. Jouduin käyttämään todella paljon voimaa pidelläkseni sitä ilman eteenpäin liikahtamista. Lopulta väsyttämistaktiikkani tehosi ja ori ymmärsi lopettaa jääden odottamaan käskyjäni. Kävelin rauhallisesti sen ohitse ja annoin kehotuksen tulla perässäni ja heti perään uuden käskyn odottaa, että saan laitettua portin kiinni. Lähdimme kävelemään ympäri pihaa ja tein hirveästi työtä, ettei ori pääsisi vahingossakaan ottamaan valtaa. Lari kyllä testasi vähän väliä reagointi kykyäni, mutta onnistuin aina viime hetkellä ottamaan vallan. Tunnin harjoiteltuamme vein orin hoitajalleen harjattavaksi sekä ruokittavaksi ja lähdin kohtaamaan seuraavan haasteen.

15.02.2015, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Olin puoli tuntia tehnyt töitä ja vihdoin Lari kulki kentän reunaa kauniisti koottuna. Vaikka sen kanssa työskentely olikin rankkaa, mutta haluttuun lopputulokseen pääseminen oli aina upeaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Larilla on todella upeat ja näyttävät liikkeet, jotka hurmaavat ihmisiä jatkuvasti. Ainoastaan harmaita hiuksia tuottaa sen äärettömän jääräpäinen luonne. Istuin mukavasti selässä ja nautin saavuttamastani lopputuloksesta. Ori hörähteli allani tasaisesti kuulostaen aavistuksen pettyneeltä jouduttuaan nöyrtymään käsittelyssäni. Päätin treenata Intermediate I luokkaa ja aloin taivutella Laria liikkeisiin. Pysähdykset tuntuivat olevan se vaikein asia, joten niitä pitää harjoitella seuraavissa treeneissä. Nyt kuitenkin halusin päästää Larin lepäämään.

07.03.2015, kirjoittanut Misteli
Tänään pidimme valmennuksen maneesissa, koska sää oli aika tuulinen ja kylmä. Hurmaannuin kookkaan orin ulkonäöstä, se oli niin upea! satu ja Lari näyttivät oikein mukavalta parivaljakolta. Aloitimme alkulämmittelyt normaalisti volteilla ja tarkalla taivuttelulla. Lari alkoi heti kulkea kaula kaarella ylpeän näköisenä. Välillä ori yritti luistaa tehtävistään, mutta satu sai pidettyä sen kurissa. Aloimme tekemään pohkeenväistöä pituushalkaisijalla, jotta ori olisi kunnolla kuulolla. Käytimme mahdollisimman kevyitä apuja ja Lari kuunteli ratsastajaa hyvin tarkkaavaisesti. Välillä satu jäi puristamaan pohkeella, mutta lopetti sen pienestä huomautuksesta. Teimme väistöä vielä ravissa ja sekin sujui hyvin.
Nyt oli vuorossa piaffe. satu ei tarvinnut neuvoja vaan alkoi heti työstämään liikettä. Lari kokosi itsensä hyvin ja teki tahdikkaita raviaskeleita, mutta liikkui vähän taaksepäin. Teimme saman vielä uudestaan ja nyt ori pysyi hyvin paikallaan. Miten upean näköistä piaffe voikaan olla oikein tehtynä! Lopuksi menimme laukanvaihtoja askeleessa. Larilla eivät jalat menneet sekaisin vaan se vaihtoi laukkaa rutiininomaisesti. satu muisti kaikki avut ja puolipidätteet eikä tässä ollut ongelmia. Loppulämmittelyt teimme ilman jalustimia ja pitkin ohjin. Lari venytteli kaulaansa ja pärskähteli antoisasti. Kiitin heitä valmennuksesta ja lähdin omalle tallilleni.

22.03.2015, kirjoittanut Sani
Oria ei tuntunut tänään työnteko kiinnostavan, ja ratsastaja saikin tehdä tosissaan töitä. Ravissa hevosta oli paljon parempi työstää, joten ratsukko hoitikin alkuveryttelyn lähes tulkoon kokonaan siinä askellajissa. Aloitimme ensin siksak-sulkutaivutuksilla. Alussa ori viiletti vain eteenpäin ratsastajan avuista välittämättä, mutta vähitellen rauhoittui ja kuunteli paremmin. Taivutusten jälkeen jatkoimme piaffen pariin. Neuvoin ratsastajaa heti alkuun pitämään tahdin sopivana, ettei ori pääsisi kiihdyttelemään. Tehtävä onnistui todella hyvin, joten jatkoimme pian vielä laukanvaihtojen kanssa. Alussa Lari oli sen verran innokas, ettei se jaksanut keskittyä peräkkäisiin vaihtoihin kovinkaan hyvin. Annoinkin ratsukon hieman irroitella laukassa, jonka jälkeen tehtävää jatkettiin. Nyt ori oli paremmin kuulolla ja tehtävä sujuikin suhteellisen hyvin. Muutaman kerran pääsi vaihtojen väliin hieman liikaa askeleita, mutta ahkeralla harjoittelulla nekin onnistuisivat pian varmasti loistavasti.

04.06.2015, kirjoittanut allu
Larilla oli alkuun aivan omat mielipiteensä työskentelemisestä ja satu saikin selässä tehdä kaikkensa, jotta olisi saanut jättiläisen kuuntelemaan apujaan ja keskittymään olennaiseen, - tai no olennaiseen ja olennaiseen, kenen näkökulmasta sitä nyt katsoo. Kaiken kruunasi vielä se kun maneesin toisessa päässä oli alussa loppuverryttelyjään työskentelevä ratsukko. satu koitti tehdä voltteja ja ympyröitä, joka auttoi osaksi. Volttien, ympyröiden ja ylipäätään taivuttelujen lisäksi pyysin ratsukkoa tekemään siirtymisiä niin, että jokainen siirtyminen valmistellaan huolellisesti ja saataisiin tasapainoinen hyvä ryhdikäs siirtyminen. Lari alkoikin hetki hetkeltä tulla kuuliaisemmaksi, harjoitus oli selvästi hevoselle hyvä.
satu sai tosiaan aluksi tehdä kaikkensa, jotta Lari olisi kuunnellut ratsastajaansa ja myös keskittynyt häneen. Kun aloitimme itse työskentelyn ja lopetimme verryttelyn, tämä kuitenkin palkittiin 100% kuuliaisella herkällä hevosella, joka totteli jokaista pienintäkin apua. Ratsukko sai nyt myös työskennellä ilman toista hevosta häiritsemässä maneesin toisessa päädyssä. Harjoituksen aiheita olivat tällä kertaa passage ja laukanvaihdot toisilla ja jokaisella askeleella.
Passage oli aluksi kipittävää eteenpäin sahaavaa, toisin sanoen mukana oli vain ravilisäys. Nyt ei oltu Vermon loppusuoralla, vaan gp kouluhevosen valmennuksessa. Pienen tilannekartoituksen jälkeen lähti ratsukko uudelleen työstämään passagea ja sieltähän kuoriutui pienen hienosäädön kanssa kympin askeleet. Laukanvaihtoja lähdettiin työstämään aluksi helpoimmilla, eli kakkosilla. Lari vaihtoi hyvin, mutta aina oli tekemistä ryhdikkyyden ja tasaisuuden saamiseksi. Ykkösistä löytyi kuitenkin paljon enemmän korjattavaa, kuin kakkosista ja loppuaika työskentelimme näiden parissa. Ykkösiä saatiin kuitenkin melko paljon hiottua juuri siihen suuntaan kuin haluttiin. Lari oli loppujen lopuksi ollut ihailtavan kuuliainen ja tehnyt jokaisella kerralla parhaansa, vaikka alussa ori ei ollutkaan malttanut vielä keskittyä. Lari kantoi itsensä hyvin ja oli tasapainoinen ja ryhdikäs, juuri sellainen miten kouluhevosen voisinkin kuvitella.

20.06.2015, kirjoittanut Inna
Upea musta ilmestys saapui maneesiin, jossa heittelin paria puomia hiekkapohjalle. Ratsastaja kapusi Larin selkään ja lähti uralle käynnissä. Puomien löytäessä paikkansa pyysin ratsukon nostamaan kevyen ravin. Olin sijoittanut yhden puomi i:hin, joten pyysin ratsastajaa tuomaan Larin kahdeksikolle. Larista huomasi heti, että se oli selvästi tilanteen pomo. Neuvoin ratsastajaa istumaan satulaan raskaasti ja tekemään koko ajan liikettä käsillään myös turhan vahvasti, jotta ori alkaisi pikkuhiljaa kuunnella apuja. Lari kulki koreasti ja määrätietoisesti eteenpäin, yrittäen selvästi pörhennellä, vaikka maneesissa ei muita ratsukoita ollut. Lari selvästi yritti mennä uraa pitkin, joten käskin ratsastajaa siirtämään painonsa ulos ja vahvemmin taivuttamaan sisälle. Alkuverryttelyn jälkeen ratsukko pääsi tekemään piaffe-passage-piaffe harjoitusta, jossa aluksi näytti siltä, ettei siitä tule mitään. Ratsastaja ei saanut Laria kuuntelemaan, vaikka ori näytti kyllä hyvältä, eikä siirtymiset toisesta toiseen mennyt kauhean sulavasti. Päätimme hioa tehtävää hieman rankemmalla kädellä ja aivan yllättäen Lari tuntui luovuttavan ja ratsastaja sai hyvin orin kuulolle. Koska hyvin meni, päätimme ottaa seuraavaksi laukkaharjoituksia. Ensin ratsastaja haki laukan pyöriväksi ympyröillä, jonka jälkeen he tekivät laukanvaihdoksia. Lari teki vaihdokset todella hyvällä tekniikalla ja laukka pyöri hyvin eteenpäin ilman suurempia kiireitä. Vasenlaukka tuntui olevan hitusen hankalampi. Vaihdoksien jälkeen he tekivät myös hieman sikasak-kuviota, joka luonnistui aluksi pienten ongelmien korjaamisen jälkeen hyvin. Loppuverryttelyn ratsukko sai tehdä itsenäisesti ravissa. Pienten ongelmien kautta voittoon oli selvästi tämän valmennuksen aihe!

27.06.2015 ryhmävalmennus, kirjoittanut Otterley Wilson
Yleisesti ryhmästä: Päivän orien ryhmässä taso oli hyvin korkea ja pääsimmekin tunnin aikana käymään hyvin läpi Intermediate II tason tehtäviä. Aloitimme valmennuksen verryttelevillä ja rentouttavilla avo- ja sulkutaivutuksilla, jonka jälkeen vuorossa oli piaffeen ja passageen siirtymisten hiomista. Lopuksi vielä työskentelimme laukassa ja keskityimme erityisesti laukanvaihtoihin.
Larin suurin vaikeus tuntui olevan keskittymisen riittämisessä ja varsinkin valmennuksen aluksi orilla riitti ihmeteltävää niin uudessa paikassa kuin vieraassa ympäristössä. Alussa tehdyt avo- ja sulkutaivutukset kuitenkin selvästi helpottivat Larin kanssa työskentelyä, sillä kun orin sai rennoksi ja pehmeäksi, malttoi se keskittyä paremmin ratsastajan apuihin ja pyydettyyn tehtävään. Varsinkin laukanvaihtoihin jo vähän väsähtäneen orin oli hankala keskittyä, mutta hetken avo- ja sulkutaivutusten ratsastaminen ja rentoutuminen auttoi Laria jaksamaan hyvin loppuun asti.