​Se päivä, jolloin näin myynti-ilmoituksen tästä orista, olin täysin myyty. Troya oli tarkka Paradoxin uudesta kodista, olihan emänä sentään RG Dominica, joka on hyvin tunnetun täysiveritamma Gingerin jälkeläinen. Halusin kuitenkin yrittää, jos vaikka ori suostuttaisiin minulle myymään. Kaikeksi yllätyksekseni Paradox myytiin minulle ja jäin jännittyneenä odottam​​aan sitä päivää, kun se lennätettäisiin luokseni.

Panu on oriksi harvinaisen oma-aloitteinen ja reipas. Siltä löytyy myös hurjasti voimaa niin fyysisesti kuin henkisesti, joten sen kanssa on turha lähteä tappelemaan ja se myös hoitajan harmiksi tietää olevansa voimakkaampi osapuoli. Panulla on myös pilkettä silmäkulmassa ja se saattaa keksiä jos jonkinmoisia kepposia päivän kuluksi.

Hoidettaessa Panun kanssa täytyy toimia määrätietoisesti, ettei se pääse hoitajan niskan päälle käytöksellään. Harjaaminen on kuitenkin yleensä kohtalaisen helppoa, kun antaa muutaman porkkanan sille nakerreltavaksi, samoin kavioiden putsaus toimii samalla kikalla. Varusteiden laitto on aina oma shownsa, joka vaatii hieman enemmän aikaa kuin normaalisti, mutta pitkällä pinnalla ja riittävällä ajalla varusteet saa kyllä päälle ja silloin ori tajuaa pääsevänsä töihin, jolloin sen käytös muuttuu hieman asiallisemmaksi. Taluttaessa Panu saattaa olla erittäin arvaamaton, joten sillä kannattaa käyttää ihan suosiolla suitsia riimun sijaan. Juoksutuksessa ori ei ole parhaimmillaan. Kun sillä on paljon tilaa ympärillä, se haluaisi vain riehua ympäriinsä ja purkaa energiaansa, eikä kuunnella sitä, joka roikkuu narunpäässä. Kuljetus on sujunut Panulta ongelmitta ihan varsasta asti, joutuihan se jo pienenä lentämään Yhdysvalloista Hollantiin. Se saattaa kuitenkin tylsyyttään keksiä jotain ja esimerkiksi kieltäytyä menemästä koppiin.

Maneesi on ehdottomasti Panulle parempi vaihtoehto kuin ulkokenttä, sillä siellä ei yleensä ole niin paljoa häiriötekijöitä kuin ulkona. Ilman häiriötekijöitä ori osaa keskittyä annettuihin apuihin ja kuuntelee ratsastajaansa paremmin. Ulkona mentäessä Panun huomion kiinnittää kaikki ympärillä tapahtuva, ja se usein unohtaakin, että selässä on joku, ellei sitä jatkuvasti hellästi muistuta asiasta. Ratsastajan näkökulmasta Panu on kuitenkin miellyttävä ratsu, sillä sen selässä on helppo olla eikä tarvitse antaa kuin pieniä apuja orin ohjaamiseksi. Liian voimakkaat avut saavat Panun vain hermostumaan ja näyttämään voimansa. Mitkään koulukiemurat eivät ole orin juttu, vaan se toimii paremmin estekentällä, jossa se saa käyttää voimaansa ponnistuksiin esteiden ylittämiseksi.

Kilpailupaikoilla Panu kannattaa jättää osaavan ihmisen hoidettavaksi, sillä se on aina innoissaan uudesta ympäristöstä ja tekisi mielellään tuttavuutta kaikkien kanssa, jonka vuoksi sitten keskittyminen herpaantuu. Radalle päästyään se kuitenkin ymmärtää, että nyt on tosi kyseessä eikä saa pelleillä.

isälinja Tourneau Vegas - Tourin Omet - Orel - Rilien - Tarrel
emälinja RG Dominica - Ginger
katso lisää sukua

​Isänisänisä Orel oli komea kimo trakehnerori, joka kilpaili GP-tasolla. Se jätti jälkeensä vain kymmenkunta jälkeläistä, koska se periytti jälkeläisilleen todella vaikeaa luonnettaan. Jälkeläisille valittiin vain parhaat tammat emiksi, jotta niistä saatiin luonteeltaan tasapainoisempia mutta kuitenkin yhtä kyvykkäitä kuin Orel.
Isänisänemä Omette oli este- ja kenttäpainotteisesta suvusta tuleva rautias trakehnertamma. Alun perin tanskalaisomistuksessa ollut tamma kilpaili pienestä koostaan huolimatta suurimpia esteluokkia kansainvälisellä tasolla. Ometesta tehtiin sen elämänsä aikana useita ostotarjouksia, mutta rakasta ja menestyvää tammaa ei haluttu myydä. Vasta Tourin siittolan tarjous sai omistajan nöyrtymään ja Omette lähti heille muutaman varsan ajaksi, jonka jälkeen se treenattiin takaisin kisakuntoon ja palautettiin alkuperäiselle omistajalleen.
Isänemänisä Showgun oli komea punarautias täysiveriori. Se periytyy upeista kouluratojen kovimmista taitureista ja oli itsekin erittäin kysytty Ison-Britannian täysiveriratsujen piireissä. Ori jätti jälkeensä toistakymmentä jälkeläistä, joista suurin osa on jatkanut sen jalanjäljissä valloittaen GP-tason luokkia.
Isänemänemä Honey Doo oli kaunis kimo ratsusukuinen täysiveritamma. Hieman pienikokoiseksi jäänyt Honey vietti elämänsä lähinnä perheratsuna monilapsisessa perheessä. Sillä oli erittäin lempeä luonne eikä sitä saanut hermostumaan millään, jonka vuoksi sillä pystyi myös perheen pienimmät ratsastamaan.
Emänisä Charmant on valitettavasti ajansaatossa kadonnut, eikä siitä ole jäänyt edes juuri mitään tietojakaan jäljelle. Se tiedetään, että tämä kovat kapasiteetit ja komean ulkonäön omannut selle francais-ori oli RG-tallin ylpeys, jolta löytyi aivan liikaa ruutia. Charmant oli ilmeisesti hyvin toimiva ratsu, mutta sille jouduttiin syöttämään ruuan mukana yrttipohjaisia rauhoittavia, että se oli edes jotenkin käsiteltävissä.
Emänisänisä, emänisänemä, emänemänisä ja emänemänemä ovat täysin tuntemattomia.

01.09.2014, valmentajana Andreas Westerbacka (kirjoittanut omistaja)
Olin sopinut sadun kanssa, että järjestäisin hänen tiimille intensiivisen valmennusviikon, jonka aikana jokaisen hevosen kanssa tehtäisiin töitä kahtena päivänä. Ensimmäisenä päivänä satu vetäisi itsenäisesti ohjelman ratsukon ongelmakohdista, jonka aikana korjailisin virheitä, ja sitten toisena päivänä mentäisiin minun ohjelman mukaan.
Pidettyäni muutaman tunnin tauon ensimmäisen ratsukon jäljiltä, oli minun palattava maneesille. Siellä satu lämmitteli jo massiivisen kokoista Panua. Olin hieman järkyttynyt orin koosta, se oli niin paljon suurempi kuin sadun hevonen edellisessä valmennuksessa. Saavuttuani maneesille tervehdin heitä ja pyysin tulemaan hetkeksi sivuun, jotta voisin rakentaa sadun määräämät esteet. Huomasin sivusilmällä esteitä rakentaessani, kuinka paljon töitä satu joutui tekemään pidelläkseen Panun paikoillaan, joten laitoin vauhtia touhuuni. Radan valmistuttua satu kehotti orin liikkeelle kohti ensimmäistä estettä, joka oli ruhtinaallisesti koristeltu pystyeste. Näin heti, kuinka jännittynyt Panu oli lähestyessään tuota pelottavaa hökötystä. Jollakin ihmeen kaupalla satu sai orin puhtaasti esteen yli. He suorittivat seuraavat neljä estettä ongelmitta, mutta sitten vastaan tuli muuri, kirjaimellisesti. Sen kiinteä rakenne sai Panun kääntymään viime hetkellä ohi esteen ja satu teki kaikkensa saadakseen hevosen takaisin kuriin. Pyysin häntä nousemaan satulasta, kävelin heidän luokseen ja kiinnitin riimunnarun ohjien kaveriksi. Sanoin sadulle, että pitelisi ohjista, ja minä pitäisin riimunnarusta. Tarkoituksena olisi tutustua yhdessä esteisiin, josko se Panu ymmärtäisi, ettei nämä ole hirviöitä. Kävimme ensiksi läpi kaikki helposti sujuneet esteet, jonka jälkeen kävelimme kohti muuria. Huomasin heti hetken, jolloin orin jokainen lihas jännittyi. Se ei kuitenkaan tehnyt stoppia tai riehaantunut, vaan eteni varovasti kohti estettä. Annoimme Panun tutkia estettä rauhassa niin kauan kunnes se alkoi rentoutua. Sen jälkeen menimme ensimmäiselle mörköesteelle. Jo hyvän matkan päässä esteestä ori pisti liinat kiinni ja vilkuili epäluuloisesti sitä. Pyysin sadulta, että jatkaisimme kuitenkin hiljalleen eteenpäin samalla kun hän välillä antaisi orille porkkanan puolikkaita. Ennen kuin Panu ehti porkkanoiden mutustamiselta huomata, olimme esteellä. Silittelimme sitä samalla, kun yritimme todistaa, ettei este tee pahaa. Jonkin ajan kuluttua ori ymmärsi sen itsekin ja yritti jopa syödä esteen koristeparat. Keskustelin sadun kanssa, että hänen kannattaa tehdä näitä harjoituksia runsaasti, jotta Panu oppisi luottamaan esteisiin ja vältyttäisiin turhilta virheiltä. Kiitin vielä heitä lopuksi ja poistuin paikalta.

22.03.2015, kirjoittanut Sani
Tänään aiheena oli sarjaesteet, sekä myös lähestymisiin keskityttiin tavallista enemmän. Ratsukko verytteli kavalettisarjoilla hetken aikaa, ennen kuin siirryttiin kolmen esteen sarjalle. Sarja koostui alkuun suurista ristikoista, joiden avulla ratsukko löytäisi oikean linjan tehtävään. Panu toimi hienosti ratsastajan kanssa yhteistyössä, eikä heidän välillä juurikaan eripuraa ollut. Nostelin pikkuhiljaa esteet pystyiksi, sekä viimeisen okseriksi. Silloin tällöin korotin muutaman pykälän esteitä. Aina kun ratsastaja ei muistanut huolehtia laukasta aivan esteelle asti lähti hyppy liian aikaisin. Neuvoinkin ratsastajaa keskittymään siihen erityisesti. Lopulta esteet olivat 140cm korkeudessa, aivan korkeimpiin emme tällä kertaa menneet. Esteiden välit eivät tuottaneet ratsukolle ongelmia, ratsastaja sai hyvin lyhennettyä tai lisättyä laukkaa tarpeen mukaan. Menossa ei ollutkaan juuri moitittavaa, ja ratsukko sai olla todella tyytyväisiä tämän päivän suoritukseen.

04.06.2015, kirjoittanut allu
Pyysin ratsukkoa aloittamaan verryttelyn kaariurilla samalla, kun itse valmistelin ensimmäisiä jumppatehtäviä. satu oli pyytänyt, että aloittaisimme hyppäämisen juurikin näillä jumppatehtävillä, sillä Panulla oli ollut pieni tauko hyppäämisestä. Ratsukko teki loivaa avotaivutusta ja siirtymisiä, jotka näyttivät kyllä yllättävän hyvin tehoavan oriiseen. Panu oli herkkä ja kuuliainen, kuitenkin ajoittain siinä huomasi pienen pilkahduksen vahvuutta, juurikin sellaista, että jos osaamattoman sen selkään laittaa niin kyllä lähtee. Alusta asti Panulla oli juuri se estehevosen silmä ja eteenpäin pyrkimys, joka huokui hevosesta ulospäin, niin että hevosia tuntematon ihminenkin olisi heti huomannut, mitä tämä ori rakastaa.
Jumppaverkka oli Panulle helppo, mutta niin sen oli tarkoituskin. Ensimmäiset esteet ori hyppäsi korkealta, ja vaikutti ehkä jopa pettyneeltä, kun korkeus olikin vain sen 50–60 cm. Pikkuesteiden jälkeen pyysin ratsukkoa tulemaan muutaman yksittäisen esteen. Ensin tämän ainaisen vaikeuden; yksinäisen pystyn pitkällä lähestymisellä. Panulle asia ei selvästi ollut simppeli, ei ollenkaan. Ori olisi vain halunnut kiihdytellä suoralla, mutta satu sai kuitenkin juuri ja juuri pidettyä oriin paketissa. Seuraavaksi tultiin neljän laukan linja, joka onnistui ratsukolla hyvin heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Viimeiseksi pyysin ratsukkoa tulemaan vielä yhden erikoisesteen. Esteessä oli yksi puomi, jonka alla oli räikeän värinen portti. Panu jäi ensimmäisellä lähestymisellä katselemaan estettä mutta hyppäsi kuitenkin yli kummallisella kenguruloikalla. Seuraavalla kerralla Panu kuitenkin hyppäsi esteen jo rennommin, eikä enää noteerannut räikeää porttia yhtä voimakkaasti.
Tehtävien jälkeen oli tietysti itse radat vuorossa. Olin suunnitellut valmennukseen kaksi rataa. Ensimmäinen oli lyhyehkö kuuden esteen rata, joka vaati kuitenkin hieman tekniikkaa. Laitoin radan esteet 130–140 cm korkeuksiin ajatuksena nostaa ne vielä seuraavalle radalle. Rata sujui ratsukolla melko hyvin, mitä nyt pari pientä virhettä tuli huomatuksi. Panu toimi hienosti ja satu ratsasti hevosen taitavasti hyviin paikkoihin. Seuraavaksi oli vuorossa vaativampi yhdeksän esteen rata, johon nostin esteitä kymmenisen senttiä. Aloitus sujui, mutta sen jälkeen tuli ongelmia. Loppuun satu sai kuitenkin Panun takaisin kontrolliin ja loppurata sujui todella hienosti. Viimeisellä radalla olin nostanut esteet vielä kymmenen senttiä, mutta ratsukolle se ei vaikuttanut olevan ongelma eikä mitään. Sain nähdä puhtaan kauniin tyylinäytteen. Onnistuneen radan jälkeen päätettiin lopettaa.

03.07.2015, kirjoittanut Taciturn
Tänään valmennettavanani olivat satu ja Panu, joiden oli tarkoitus harjoitella askelten sovittamista esteiden välillä. Ratsukolle aihe oli ennestään tuttu, joten odotukseni olivat korkealla tämänpäiväisten harjoitusten suhteen. Ratsukko sai suorittaa itsenäisen alkuverryttelyn, jonka jälkeen neuvoin heille ensimmäisen tehtävän. Maneesiin oli koottu kolmen esteen sarja, jossa Panun kokoiselle hevoselle sopiva askelväli olisi ensin viisi, sitten viisi ja puoli. Toisella estevälillä satun olikin joko pidätettävä tai sitten patistettava eteenpäin oria, jotta lähestyminen sujuisi hyvin. Kun ratsukko sitten lähti suorittamaan tehtävää, näytti se sujuvan hyvin kunnes päästiin sille viimeiselle esteelle: satu laittoi Panuun lisävauhtia, mutta ori tuntui olevan ihan omissa maailmoissaan ja hyppäsi melkoisen kenguruloikan huonon lähestymisen takia. Käskin ratsukon tulla heti perään uudelleen, jospa Panu tajuaisi tällä kertaa keskittyä ratsastajan antamiin apuihin. Nyt sarja sujui hyvin, ja kehotinkin ratsukon tulla vielä kerran uudelleen, tällä kertaa niin että satu pidättäisi Panua hieman ja viimeinen esteväli tultaisiin kuudella askeleella. Sekä ratsu että ratsastaja olivat nyt hyvin skarppina, ja tehtävä sujui mainiosti. Panu tahtoi kuitenkin selvästi puskea kovempaa eteenpäin pidätteestä huolimatta, joten ratsukko saisi vastaisuudessakin lisätä vauhtia hidastamisen sijaan, mikäli askelia pitäisi erityisesti säätää ennen estettä. Teetin ratsukolla nyt muutaman samankaltaisen tehtävän, kunnes käskin heidän tulla vielä ratakokonaisuus Panun omalta tasolta. Siihen sisältyi sekä ensimmäinen sarja, että pari muutakin joissa esteväli ei ollut automaattisesti sopiva Panulle. Ratsukko näytti suoriutuvan erinomaisesti, joten annoin heidän aloittaa itsenäisen loppuverryttelyn samalla kun annoin heille sanallisen palautteen valmennuksen kulusta.

01.10.2015, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Olin pystyttänyt maneesiin helpon rataesteradan, jonka esteet olivat suunnilleen 140 senttimetriä korkeita. Olimme käyneet Panun kanssa tekemässä pienen metsälenkin lämmittel​​yksi ja nyt suunnistimme kohti maneesia. Kehotin suuren orin laukkaan ja ohjasin sen kohti ensimmäistä estettä. Panu käytti aivan liikaa ponnistusvoimaa esteeseen, sillä väliin jäin parikymmentä senttiä. Ohjasin sen seuraavalle esteelle ja tein kaikkeni, jotta nyt ei tulisi turhan isoa loikkaa. Vielä kuitenkin Panu hyppäsi aivan liian korkealta. Päätin kääntää orin pois radalta. Maneesin toinen pää oli tyhjänä, joten ohjasin orin sinne. Teimme jonkin aikaa muun muassa voltteja ja palasimme takaisin radalle. Nyt Panu tuntui hieman paremmalta ja ohjasin sen kohti seuraavaa estettä. Nyt hyppy oli paljon parempi ja jatkoimme radan suorittamista hyvällä menestyksellä. Vedettyämme radan kaksi kertaa puhtaasti lopettelimme ja suuntasimme kohti pihattoa.

20.12.2015, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Olin tuonut Panun jouluksi Suomeen Muonioon perheeni luokse. Edellisenä yönä oli tullut lunta melkein neljäkymmentä senttiä, joten halusin vielä orin ulos ihmettelemään tuota valkoista ainetta, koska tiesin, ettei se ollut moista ennen nähnyt. Pakkasta oli reilusti joten puin orille kaikki mahdolliset loimet ja ynnä muut, jotta raukka parka ei jäätyisi. Tallin ovella Panu pysähtyi kuin seinään ja tuijotti kauhistuneena ulos kuin kysyen, mitä ihmettä on tapahtunut. Rohkaisin sitä tulemaan perässäni ja talutin sitä kohti laidunta. Päästin sen irti ja jäin seuraamaan tilannetta. Hetken haisteltuaan ja maisteltuaan lunta Panu syöksyi eteenpäin ja alkoi vetää hillitöntä pukkilaukkaa hangessa välillä piehtaroiden. Ori selvästikin nautti olostaan, joten uskalsin jättää sen yksin.

24.12.2015, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Oli jouluaatto ja olin luvannut kyläläisille, että voisin järjestää Panulla rekiajelua. Olin opettanut orin kärryjen eteen, jotta se ei täysin tylsistyisi pihaton perällä sen jälkeen, kun saatiin kilpaura päätökseen. Olin itse pukeutunut punaiseen toppahaalariin ja vetänyt päähän punaisen pipon, joka näytti ylipitkältä tonttulakilta. Panun olin varustanut sen hienoimmilla varusteilla ja sen perään tulisi suvussa kulkenut musta reki, joka oli ainakin 60 vuotta vanha. Pari ystävääni kulki orin molemmin puolin pitäen riimunnaruista ihan varmuuden vuoksi. Suuntasimme kohti Muonion keskustaa, jossa meitä odotti nähtävästi kaikki kylän asukkaat. Rupattelin hetken kaikkien kanssa ennen kuin lastasimme ensimmäisen kyydin. Panu näytti nauttivan täysin rinnoin lumessa kävelemisestä sekä huomion keskipisteenä olemisesta. Teimme useamman kierroksen, jotta kaikki halukkaat pääsivät mukaa. Kaiken kaikkiaan päivä sujui leppoisasti ilman pahempia kommelluksia.

27.12.2015, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Joulun välipäivinä otimme perheeni kanssa ilon irti ja lähdimme porukalla nauttimaan lumesta. Vanhempani omistivat kaksi ylipirteää shetlanninponiruunaa, Tohelo ja Torvelo, sekä kaksi möllykkä suomenhevosruunaa, Aapo ja Ukko. He ottivat suomenhevoset ja pikkusiskoni otti Torvelon. Tunsin itseni hölmöksi ratsastaessani Panulla, joka oli jättiläinen ja aivan liian fiini verrattuna perheeni söpöihin palleroihin. Päätin ratsastaa pitkästä aikaa ilman satulaa ja Panukin näytti nauttivan ajatuksesta. Laukkasimme porukalla pitkin peltoja syvässä hangessa nauttien viileydestä. Tämän jälkeen on todella vaikea palata takaisin Turkkiin, jossa on aina kuuma eikä koskaan lunta, josta pidän erityisesti ja se on hyvä tapa treenata hevosia. Tuntui kuin ori olisi lukenut ajatukseni sillä sen päästämä ääni kuulosti niin kuin se olisi sanonut, että jäädään tänne.