En ole koskaan ollut mikään suomenhevosihminen, pikemminkin olen aina jotenkin inhonnut tai vihannut niitä. Jokin niiden olemuksessa ei vain iske minuun samalla tavalla kuin jylhät puoliveriset. Mutta se hetki kun näin Ukon, rakastuin korviani myöden enkä pystynyt saamaan sitä enää mielestäni. Olin aivan myyty ja yhtä innoissani kuin lapsi karkkikaupassa. Ainoa mietteeni sillä hetkellä oli, että tuo minun täytyy saada. Jätinkin oitis tarjouksen orista ja pian kauppakirjat kirjoitettiinkin ja oli matkasi luokseni.
Ukko tai Roni, rakkaalla lapsella on monta nimeä, suhtautuu emänsä tavoin yrmeästi ja on luonteeltaan kipakka tapaus, joka ei anna juuri mitään helposti.

​Ukko on luonteen perusvarma ori, joka yleensä ei todellakaan päästä ihmistä sieltä mistä aita on matalin. Se on myös erittäin perso herkuille, joten kannattaa aina varautua taskujen tarkastukseen sen läheisyydessä.​
Hoitaessa Ukko on kovasti sitä mieltä, että se haluaa olla hoitajalleen avuksi ja nostelee sekä siirtelee harjoja ynnä muita tarvikkeita paikasta toiseen, ja tietenkin niin pitkälle kuin vain yltää. Varsinaisesta harjaamisesta ja muista toimenpiteistä Ukko nauttii hurjasti, ja se voisikin helposti seistä koko päivän kyhnytettävänä. Varusteet ori ottaa päälleen nätisti ilman turhaa pullikointia. Vain silloin se saattaa ärähtää, kun karvoja tai jotain muuta jää ilkeästi jonnekin väliin. Taluttaessa Ukko löntystelee nätisti aina muutaman askeleen taluttajan perässä, ihan vain varmuuden vuoksi. Raukka kun pelkää kaikkia puskamörköjä, jotka voivat hyökätä yhtäkkiä sen kimppuun ja syödä sen.​

Ratsastaessa Ukko ei päästä ketään helpolla. Se haluaa koetella kaikilla mahdollisilla tavoilla uutta ratsastajaansa. Lopulta kun orin luottamuksen on voittanut ja se kuuntelee selässä olijaa, siitä kuoriutuu upea kouluratsu. Ihan vaativalle tasolle sen kanssa ei tulla koskaan yltämään, mutta helpot luokat se vääntää täysillä nauttien sen jälkeen tulevista huomion osoituksista jokaisella solullaan. Ukko on todella herkkä avuille, joten sen kanssa ei kannata olla turhan kovakourainen. Hellillä ja pienillä avuilla saa parhaan tuloksen.
Maastossa Ukon kaveriksi kannattaa ottaa joku varmajalka, joka ei pelkää mitään, sillä ori tosiaan säikkyy helposti kaikkea. Kun toinen hevonen näyttää, ettei mitään pelättävää ole, niin Ukkokin tajuaa sen.​

Traileriin ori menee kummallisen reippaasti ja tien päällä oltaessa se pysyy hyvin rauhallisena odottaen innolla perille pääsyä. Kilpailupaikalla se tutkii mielellään oman aikansa uutta ympäristöä, jonka jälkeen Ukko on valmis tositoimiin. Lämmittelyssä se saattaa hieman turhautua, varsinkin jos ympärillä pyörii hirveästi muita, ja osoittaa kyllä asian hyvin selvästi ratsastajalleen. Ori ei missään tapauksessa heitä ketään selästä, vaan se ei yksinkertaisesti jaksa keskittyä ja kuunnella. Varsinaisessa suoritustilanteessa Ukon saa helposti kuulolle ja sen keskittyminen on täysin tulevassa koitoksess​a.

isälinja Riiviöiden Elosalama - Wadelman Epeli - Nerian Komu - LD Virne - Keijun Rentukka - Taikatuulen Tuiskaus - Hevosenkengän Kuiskaus - Iki-Ihana - Iki-Onni - Valokas
emälinja Aavan Leidi - Aavan Penni - Aavan Senni - Aavan Setrina - Fiktion Särö - Sateen Siru - Aprikoosin Paaperoinen - Sammalharjun Alppiruusu - Onnivellin Hykertäjä - Rimsessa R - KTN Aprilli - FNS Sattuma - FNS Neiti Nippanappa - Liinahaan Kristalliprinsessa - Madildo - Metsälän Pipari - Metsälän Kuiskaus

24.05.2016, kirjoittanut yaren
"Luoja minulla menee hermot sinun kanssasi!" suorastaan kiljuin koittaessani harjata Ronin pehmoista varsakarvaa. Vaikka sen emä Leidi seisoi kerrankin nätisti paikallaan, ei se saanut siltikään sitä samaa tyyneyttä tartutettua tähän yksilöön. Suomenhevosvarsa poukkaroi koko ajan edes ja taas, ikään kuin se olisi edes voinut olla kunnolla mahdollista karsinassa. "Voisit opettaa varsallesi edes jonkinlaisia käytöstapoja Leidi-hyvä", jatkoi rupattelua hitusen rauhallisemmin ja pyrin myös jatkamaan samalla linjalla. Hauskinta tässä oli kuitenkin se, että Roni kyllä selvästi nautti ihmisiltä saamastaan huomiosta, mutta sen luonne ei vain antanut periksi siinä asiassa, että se olisi sitä kovinkaan paljon näyttänyt. Utelias se kuitenkin oli ja kävi tuon tuosta haistelemassa minun kädessäni olevia harjoja ja kaviokoukkua.
Mitä juuri tapahtui? Tämä oli ensimmäinen ajatukseni, kun löysin itseni purujen seasta takamuksellani. "Mitä ihmettä sinä siellä teet...?" Saanakin sattui juuri sopivasti kävelemään karsinan ohi ja käkätti, minkä kerkesi. Ilmeisesti Roni teki hiukan liian nopean käännöksen jatkaen siitä vauhdikkaasti ja törmäsi suoraan minuun muksahtaen itsekin lähestulkoon karsinan pohjalle. "Taas näitä hetkiä, kun kamera voisi olla paikallaan..." nauroin itsekin hervottomasti pudistellen kutteria vaatteistani. Kyllä näiden kanssa aina tapahtuikin...

25.05.2016, kirjoittanut yaren
"Katso nyt sitä, miten toinen on onnellinen!", tuijotin kasvattiani hymyillen yhden tallityttöni kanssa. Olimme hetki sitten tuoneet Ronin ja sen emän Leidin ulos ihmettelemään maailman menoa. Tämä oli orivarsan ensimmäinen kerta pihalla ja sen kyllä huomasi - rautias sinkoili jokaiseen ilmansuuntaan yhtä aikaa ja pysähtyi aina välillä mutustelemaan ruohoa, jonka pureskeluun sillä ei ollut edes vielä kunnon hampaita. Jossain vaiheessa se aina tajusi menneensä liian kauaksi äidistään ja laukkasi ilmavin askelin takaisin. Tuota veitikkaa katsellessa tuli itsellekin tunne, voisipa olla yhtä huoleton ja nauttia vain kesän tuomista iloista. Muksuna kaikki oli niin paljon huolettomampaa.
"Katsohan Tiitua!" tallityttö Maisa herätti minut pian ajatuksistani ja sai minut kiinnittämään huomioni entistäkin suloisempaan näkyyn, jos se vain oli mahdollista. Eräs tallini vanhimmista tammoista, jo eläkkeellä oleva Tiitu, kurotteli viereisen aitauksen rakosista varsan suuntaan, joka suuntasikin kiinnostuneena pienhevostammaa kohti. Turvat kohtasivat, haistelivat toisiansa hetken, kunnes Roni lähti taas aikamoisella haipakalla hirnuen kutsuvan emänsä luokse. Tiitu jäi pettyneenä katsomaan hevosenalun perään, mutta jatkoi jälleen hetken päästä tuoreen heinän syöntiä. Taisi reppana kaivata omaa kesävarsaa.

01.07.2016, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Olin tullut Pohjois-Karjalaan Ventoksen tilalle koeratsastamaan oria nimeltä Ventoksen Ukkosparoni. Olin jostain syystä täysin ihastunut siihen nähdessäni sen myynti-ilmoituksen ja päättänyt, että tuon haluan nähdä, vaikken kummemmin jästipäisistä suomenhevosista välittänytkään.
Yaren odotti maneesissa pikkuisen orin kanssa. Tervehdin heitä reippaasti ja juttelimme hetken niitä näitä Ukosta. Otin ohjat käteeni ja kapusin selkään. Tuntui todella hassulta olla näin matalan hevosen selässä, olinhan kuitenkin tottunut jättimäisiin puoliverisiin. Ori hieman yritti lähteä käsistäni ja jouduin tekemään hetken töitä, että sain sen takaisin ruotuun ja kuulolle. Kehotin Ukon liikkeelle ja lähdimme kiertämään uraa. Se oli sen verran nuori vielä, etten kovin kummoisia käännöksiä viitsinyt tehdä, vaan hain vain siihen tuntumaa ja kuulostelin, millainen tapaus on kyseessä. Alkukankeuksien jälkeen Ukko alkoi tuntua erittäin mukavalta käsissä ja ehkä voisi jopa sanoa, että nautin erittäin paljon sen selässä olosta. Pysäytin orin keskelle maneesia. Pyysin Yarenilta, jos hän voisi hieman juoksuttaa sitä, jotta näkisin vielä sen liikkeet kauempaa.
Katselin kuinka he lähtivät kävelemään kohti uraa ja seurasin tarkkaan orin liikehdintää sekä kuuliaisuutta. Ukko vaikutti erittäin reippaalta pikku otukselta, joka pysyi koko ajan hieman taluttajansa takana. He tekivät muutaman kierroksen, jonka jälkeen huikkasin, että voivat lopettaa. Juttelin vielä hetken Yarenin kanssa ja tutkin Ukon papereita. Omaan silmään kaikki näytti täydelliseltä ja tein tarjouksen tästä pikkuriiviöstä.

20.07.2016, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Tänään olimme Ukon kanssa matkanneet Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuuteen, jossa se osallistuisi 3-vuotiaiden luokkaan. Kokemus oli meille molemmille täysin uusi, joten oli vaikea sanoa, kumpi meistä jännitti enemmän. Tein koko ajan kaikkeni, jotta Ukko näyttäisi mallikelpoiselta oriilta, sillä tiesin, että tuomarit tarkkailivat herpaantumatta sen käytöstä.
Ensimmäisenä vuorossa oli rakenteen arviointi, joka suoraan sanottuna pelotti minua ihan hirveästi. Olin monelta kuullut, että täällä tuomarit olivat erittäin tiukkoja, eivätkä myös pelänneet näyttää sitä. Yritin hengitellä syvään ja saada Ukon näyttämään niin hyvältä kuin pystyin. Se seisoikin omasta mielestäni erittäin nätisti tuomarien pyöriessä ympärillä syynäten jokaisen millin. Minun oli kuitenkin vaikea arvioida, kuinka hyvä Ukko oli suomenpienhevoseksi, sillä koko rotu oli minulle vielä vieras.
Suku oli arvioitu ilmeisesti jo aiemmin tuomaristolle annettujen papereiden perusteella, joten nyt oli enää ratsastuskoe edessä. Ja siitä en voi muuta todeta kuin, että penkin alle meni ja pahasti. Jäimme helppo C:n tasoisessa kokeessa 19. sijalle, ja olin niin pettynyt kuin pieni ihminen vain voi olla. Ukko ei ollut yhtään kuulolla, ja teki mitä itse tahtoi, vaikka kuinka yritin pitää sen kasassa ja antaa hyvin selviä apuja. Ohjelma ei ollut vaikea, sillä olimme jo jonkin verran ehtineet sitä kotona treenata ennen tätä päivää, joten kaiken täytyi johtua vain orin jääräpäisyydestä.
Jäimme taustalle odottamaan lopullisia tuloksia. Rapsuttelin Ukon mahtavaa leijonanharjaa ja tarjosin sille muutaman porkkanan palkkioksi kaikesta huolimatta. Saatuani tulokset, olin ikionnellinen. Saimme SV-II palkinnon, vaikka ehdin jo luulla hylkäystä. Suvusta tuli täydet ja käytöskin oli ollut ilmeisen mallikelpoista, sillä olimme siinä kymmenen parhaan sisällä.

01.08.2016, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Olimme saapuneet Ukon kanssa Wayward Dressagen järjestämiin kouluratsastuskilpailuihin, joissa startattaisiin päivittäin 1.-20.8.2016 välisenä aikana. Määrä huimasi päätäni ja hieman pelotti, kuinka ori kestäisi rääkin. Tämä olisi kuitenkin orin ensimmäinen kilpailustartti ja minua jännitti hirveästi, kuinka se pärjäisi yleisesti kilpailuissa. Mieleeni oli pahasti syöpynyt Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus, jossa koko homma meni täysin penkin alle.
Odottelimme starttivuoroamme kaikessa rauhassa ja juttelin muiden ratsastajien kanssa niitä näitä, jotta hermostukseni rauhoittuisi. Törmäsin jopa muutamaan vanhaan tuttuuni, jotka olivat kovin hämmentyneitä siitä, että olin kaikkien puoliveristeni keskelle ostanut suomenhevosen, joka oli kaiken lisäksi vielä pienhevonen.
Vuoromme koitti ja kehotin Ukon harjoituslaukkaan, joka oli muistaakseni se askellaji, jolla ohjelma kuului aloittaa. Ohjasin orin keskelle kenttää, pysähdyimme ja tervehdimme tuomaristoa, jonka jälkeen kehotin Ukon harjoitusraviin. Lähdimme suorittamaan rataa kaikessa rauhassa ja yritin kovasti pinnistellä muistiani, mitä kaikkea helppo A-ohjelmaan kuului. Olin liikaa suorittanut Grand Prix-ratoja, joten helpot radat eivät tahtoneet pysyä muistissani, vaikka olimmekin niitä jo jonkin aikaa treenanneet Ukon kanssa. Radan suorittaminen tuntui pieneltä iäisyydeltä ja silloin, kun omasta mielestäni olin muistanut tehdä kaiken, vaihdoin Ukon harjoituslaukkaan ja ohjasin sen kentän keskelle tuomarien tervehdystä varten, jonka jälkeen poistuimme paikalta.
Ja niin kuin arvelinkin, ei se rata ihan niin mennyt kuin piti. Jäimme aloituspäivänä joukon häntäpäähän, mutta kokonaisuudessaan saimme kilpailuryppäästä 6 sijoitusta, eli ei ollenkaan paha suoritus näin alkuun.