Afterplay Dael


Champion (07/20), KTK-III

Perustiedot

Kutsumanimi Petra Kasvattaja Daelwyn
Rotu, sukupuoli Welsh D, tamma Omistaja Sonja VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Ruunivoikko, 147 cm Rekisterinumero VH18-026-0161
Syntynyt, ikä

07.08.2018 Iso-Britannia
8-vuotias 07.02.2019
Koulutus

Yleispainotteinen
ko. Vaativa B, re. 100 cm

Niin isänsä tyttö kuin olla voi! Afterplay Dael on samanaikaisesti äärimmäisen rasittava mutta silti niin hurmaava. Nimikin sopii kuin turpa hevoselle, sillä tällä on aina pilkettä silmäkulmassa ja rankankin treenin jälkeen se jaksaa vielä keppostella. Lyhyemmin ihan vain Petrana tunnettu tamma oli pitkään myynnissä. Vaikka se oli kaikin tavoin upean isänsä naisellinen versio, en kuitenkaan kokenut halua välttämättä jättää sitä kotiin. Valitettavasti se kuitenkin onnistui karkottamaan mahdollisen ostajan kerta toisensa jälkeen, sillä rasavilli tamma onnistui heivaamaan useamman uuden kuskin maneesin nurkkaan. Hyvän sukunsa ja hienon värinsä ansiosta suurin osa olisi halunnut ostaa tamman siitoskäyttöön, mutta sen vallaton luonne oli monelle liikaa. Lopulta päätin ratsukouluttaa sen loppuun asti itse ja myydä sen kilparatsuksi, kun käytöstavat olisivat kunnossa. Kilparatsujen eskarin alkaessa se kuitenkin onnistui mutkittelemaan tiensä sydämeeni, aivan kuten isänsä aikoinaan. Vaikka revin edelleen hiuksiani energisen tamman tempausten takia, rakastan sitä silti yli kaiken.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. A.D. Playboy Prince
wD, 145 cm, rnvkk, FI
VIR MVA Ch, KTK-I
ii. Hopearinteen Pilgrim
wD, 146 cm, rn, SE
VWY-II
iii. Pélle av Hamilton evm
iie. Beautiful Yoanne evm
ie. Tirion Nant
wD, 140 cm, rnvkk, GB
iei. Flash Jack evm
iee. Tirion Heulwen Mai evm
e. Afterbeat Dael
wD, 147 cm, rt, GB
KTK-III
ei. Godewyn
wD, 153 cm, rt sab, GB
Ch, KTK-I
eii. Gadowyn evm
eie. Gisell evm
ee. Afterglow
wD, 142 cm, trn, GB
KTK-I
eei. After Dark evm
eee. Gloewyen evm
Syntynyt Varsa Isä
18.11.2020 wpb-t. Cloudfield Playtime with the Devil Lucifer RGE

Kilpailukalenteri

NJ

10.04.2020 - NJ - Kurjenpesä - welsh D -orit - MVA-Sert
30.03.2020 - NJ - Ponitila Adina - wD-tammat - irtoSERT
15.04.2020 - NJ - Ponitila Adina - welsh D - MVA-Sert

VSN

00.00.0000 - VSN - Paikka - Luokka - Tulos


ERJ: 44 sijoitusta, 1 CUP-sijoitus
06.04.2019 - ERJ - Ristikallio - 100 cm - 2/50
08.04.2019 - ERJ - Ristikallio - 100 cm - 7/50
10.04.2019 - ERJ - Ristikallio - 100 cm - 2/50
11.04.2019 - ERJ - Ristikallio - 100 cm - 1/50
11.04.2019 - ERJ - Ristikallio - 100 cm - 1/50
21.04.2019 - ERJ - Ristikallio - 100 cm - 6/50
11.04.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 3/50
20.04.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 3/50
23.04.2020 - ERJ - Team J&K - 100 cm - 2/40
29.04.2020 - ERJ - Team J&K - 100 cm - 4/40
10.05.2020 - ERJ - Koistila - 100 cm - 1/50
11.05.2020 - ERJ - Mitar Warmbloods - 100 cm - 6/50
12.05.2020 - ERJ - Mitar Warmbloods - 100 cm - 5/50
12.05.2020 - ERJ - Cloudfield - 90 cm - 3/50
13.05.2020 - ERJ - Koistila - 100 cm - 2/50
14.05.2020 - ERJ - Koistila - 100 cm - 6/50
18.05.2020 - ERJ - Cloudfield - 90 cm - 3/50
20.05.2020 - ERJ - Koistila - 100 cm - 7/50
20.05.2020 - ERJ - Cloudfield - 90 cm - 1/50
21.05.2020 - ERJ - Mitar Warmbloods - 100 cm - 5/50
23.05.2020 - ERJ - Mitar Warmbloods - 100 cm - 2/50
25.05.2020 - ERJ - Koistila - 100 cm - 4/50
27.05.2020 - ERJ - Mitar Warmbloods - 100 cm - 5/50
28.05.2020 - ERJ - Mitar Warmbloods - 100 cm - 7/50
28.05.2020 - ERJ - Koistila - 100 cm - 2/50
29.05.2020 - ERJ - Koistila - 100 cm - 7/50
02.06.2020 - ERJ - Tiiron ratsutalli - 80 cm - 2/39
02.06.2020 - ERJ - Rósgarður - 100 cm - 5/30
02.06.2020 - ERJ - Rósgarður - 100 cm - 5/30
03.06.2020 - ERJ - Rósgarður - 100 cm - 4/30
03.06.2020 - ERJ - Tiiron ratsutalli - 80 cm - 5/32
05.06.2020 - ERJ - Tiiron ratsutalli - 80 cm - 1/39
05.06.2020 - ERJ - Tiiron ratsutalli - 80 cm - 4/39
31.07.2020 - ERJ-CUP - Mörkövaara - 100 cm - 6/46
31.08.2020 - ERJ-CUP - Hiivurin Suomenhevoset - 70 cm - 3/32
04.09.2020 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 100 cm - 2/40
07.09.2020 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 100 cm - 2/40
08.09.2020 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 100 cm - 4/40
10.09.2020 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 100 cm - 4/40
11.09.2020 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 80 cm - 6/40
17.09.2020 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 80 cm - 4/40
18.09.2020 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 80 cm - 5/40
20.09.2020 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 80 cm - 1/40
28.10.2020 - ERJ - Llanwerth Stud - 90 cm - 3/11
KRJ: 29 sijoitusta
01.04.2020 - KRJ - Encore - Vaativa B - 2/30
02.04.2020 - KRJ - Encore - Vaativa B - 1/30
04.04.2020 - KRJ - Encore - Vaativa B - 5/30
10.04.2020 - KRJ - Encore - Vaativa B - 3/30
11.04.2020 - KRJ - Encore - Vaativa B - 2/30
12.04.2020 - KRJ - Encore - Vaativa B - 1/30
13.04.2020 - KRJ - Mairoth - Vaativa B - 1/30
14.04.2020 - KRJ - Encore - Vaativa B - 3/30
14.04.2020 - KRJ - Encore - Vaativa B - 1/30
14.04.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Vaativa B - 4/40
16.04.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Vaativa B - 4/40
16.04.2020 - KRJ - Encore - Vaativa B - 5/30
16.04.2020 - KRJ - Mairoth - Vaativa B - 2/30
17.04.2020 - KRJ - Encore - Vaativa B - 4/30
17.04.2020 - KRJ - Encore - Vaativa B - 3/30
20.04.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Vaativa B - 4/40
03.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 7/50
05.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 4/50
09.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 4/50
11.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 4/50
15.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 2/50
17.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 3/50
17.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 3/50
18.05.2020 - KRJ - Koivumetsä - Vaativa B - 1/50
20.05.2020 - KRJ - Koivumetsä - Vaativa B - 5/50
26.05.2020 - KRJ - Tiiron ratsutalli - Vaativa B - 5/50
26.05.2020 - KRJ - Tiiron ratsutalli - Vaativa B - 3/50
29.05.2020 - KRJ - Tiiron ratsutalli - Vaativa B - 5/50
01.06.2020 - KRJ - Tiiron ratsutalli - Vaativa B - 3/50











 

Päiväkirja

00.00.0000 Tapahtuma, kirjoittanut

Teksti tulee tähän.