Baddeley


KTK-II

Perustiedot

Kutsumanimi Lenni Kasvattaja Anne Brauwen (evm)
Rotu, sukupuoli Welsh B, ori Omistaja Sonja VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Rautias, 136 cm Rekisterinumero VH16-022-0136
Syntynyt, ikä

29.05.2016, Belgia
8-vuotias 06.06.2016
Koulutus

Yleispainotteinen
ko. Helppo A, re. 80 cm

Se oli ihan tuiki tavallinen viikonloppureissu Belgiassa, jonka ei pitänyt mitenkään liittyä hevosiin tai ylipäänsä mihinkään nelijalkaisiin. Eksyin kuitenkin sattumalta läheiselle ratsutilalle, joka kantoi nimeä Frosthill. Tallilta löytyi sekava kirjo toinen toistaan ihastuttavampia karvaturpia, joiden joukosta bongasin Lennin, elämäni ensimmäisen welshponin, johon ihan todella rakastuin. Lenni ei kantanut tallin kasvattajaliitettä, sillä se oli syntynyt toisella puolen Belgiaa, mutta muuttanut takaisin emänsä kasvattajalle pian syntymänsä jälkeen. Useamman tunnin taivuttelun jälkeen pääsin allekirjoittamaan myyntipapereita. Frosthillin omistajan kultainen aarre, lahjakas herrasmies Baddeley, lähti matkaani, ja aion jatkossakin eksyä reitiltä matkatessani Belgiassa - tosin en usko, että Lennin kaltaisia harvinaisuuksia on yhtä enempää olemassa.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Baddington evm
wB, 137 cm, trt, BE
ii. Baxter evm
wB, 138 cm, rt, BE
iii. Badminton evm
iie. Miss Who evm
ie. Mary Louise evm
wB, 134 cm, trn, GB
iei. Maddock evm
iee. Marybeth evm
e. Frosthill's Little Moon evm
wB, 133 cm, rtkm sab, BE
ei. Frosthill's Little King evm
wB, 135 cm, rt sab, BE
eii. Little Bit Too Much evm
eie. King's Delight evm
ee. Frosthill's Moonlight evm
wB, 132 cm, rnkm, BE
eei. Moon Soldier evm
eee. Frosthill's Sunlight evm
Syntynyt Varsa Emä
17.03.2017, Iso-Britannia wB-t. Abine Dael Frostlow Abyss
30.11.2017, Iso-Britannia wB-o. Benjamin Dael KTK-II Viva La Diva
18.11.2020, Iso-Britannia wpb-o. Cloudfield Bertie Bott Pinky Amber
19.10.2021, Skotlanti wB-o. Orchid Bad Moon Rising Murder Melody
07.08.2021, Iso-Britannia wpb-o. Cloudfield Boysenberry Elderberry

Kilpailukalenteri

NJ

31.05.2020 - NJ - Cloudfield - welsh B - irtoSERT

VSN

16.05.2017 - VSN - Castlebury Welsh - welsh B - RCH

ERJ: 40 sijoitusta, 3 CUP-sijoitusta
21.12.2016 - ERJ - Romilly - 80 cm - 5/60
07.01.2017 - ERJ - Romilly - 70 cm - 7/54
12.01.2017 - ERJ - Romilly - 70 cm - 3/54
15.01.2017 - ERJ - Ventos - 80 cm - 3/30
26.02.2017 - ERJ - Colosseum - 80 cm - 5/43
20.08.2018 - ERJ - Juksula - 80 cm - 3/100
25.08.2018 - ERJ - Juksula - 80 cm - 10/100
25.08.2018 - ERJ - Equestrian Center Amjad - 80 cm - 8/85
31.08.2018 - ERJ-CUP - Hukkapuro - 70 cm - 8/93
08.09.2018 - ERJ - Myyränkolo - 80 cm - 5/40
09.09.2018 - ERJ - Myyränkolo - 80 cm - 6/40
10.09.2018 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 70 cm - 1/16
10.09.2018 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 80 cm - 1/30
13.09.2018 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 80 cm - 3/30
15.09.2018 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 70 cm - 4/16
05.11.2018 - ERJ - Half Moon - 70 cm - 1/30
12.12.2018 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 70 cm - 1/30
12.12.2018 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 80 cm - 3/30
16.12.2018 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 70 cm - 2/30
19.12.2018 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 70 cm - 2/30
31.12.2018 - ERJ-CUP - Kuuralehdon hevostila - 80 cm - 2/109
02.03.2019 - ERJ - Hornanhovi - 80 cm - 2/30
08.03.2019 - ERJ - Hornanhovi - 80 cm - 5/30
08.03.2019 - ERJ - Hornanhovi - 80 cm - 1/30
11.03.2019 - ERJ - Hornanhovi - 80 cm - 5/30
15.03.2019 - ERJ - Hornanhovi - 80 cm - 4/30
25.03.2019 - ERJ - Hornanhovi - 80 cm - 3/30
28.03.2019 - ERJ - Hornanhovi - 80 cm - 4/30
29.03.2019 - ERJ - Hornanhovi - 80 cm - 5/30
31.03.2019 - ERJ-CUP - Riimuvaara - 70 cm - 3/70
02.04.2019 - ERJ - Stall Fernweh - 80 cm - 2/25
03.04.2019 - ERJ - Stall Fernweh - 80 cm - 2/25
03.04.2019 - ERJ - Stall Fernweh - 80 cm - 5/25
04.04.2019 - ERJ - Stall Fernweh - 80 cm - 4/25
21.04.2020 - ERJ - Routapirtti - 80 cm - 5/40
24.04.2020 - ERJ - Routapirtti - 80 cm - 1/40
26.04.2020 - ERJ - Routapirtti - 80 cm - 2/40
28.04.2020 - ERJ - Routapirtti - 80 cm - 4/40
29.04.2020 - ERJ - Routapirtti - 80 cm - 1/40
02.05.2020 - ERJ - Cloudfield - 70 cm - 1/32
KRJ: 50 sijoitusta
11.01.2017 - KRJ - Oakhill - Helppo A - 1/30
12.02.2017 - KRJ - Kievarinkuja - Helppo A - 1/50
13.01.2017 - KRJ - Oakhill - Helppo A - 2/30
14.01.2017 - KRJ - Oakhill - Helppo A - 2/30
14.01.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 2/50
14.01.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 4/50
15.01.2017 - KRJ - Delicate - Helppo A - 5/30
15.01.2017 - KRJ - Kievarinkuja - Helppo A - 2/50
15.01.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 1/50
15.01.2017 - KRJ - Oakhill - Helppo A - 2/30
16.01.2017 - KRJ - Delicate - Helppo A - 4/30
18.01.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 1/50
19.01.2017 - KRJ - Delicate - Helppo A - 3/30
19.01.2017 - KRJ - Oakhill - Helppo A - 1/30
19.01.2017 - KRJ - Kievarinkuja - Helppo A - 1/50
19.01.2017 - KRJ - Cadogan Ponies - Helppo A - 3/40
20.01.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 3/50
20.01.2017 - KRJ - Cadogan Ponies - Helppo A - 6/40
20.01.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 4/50
21.01.2017 - KRJ - Cadogan Ponies - Helppo A - 2/40
22.01.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 3/50
22.01.2017 - KRJ - Cadogan Ponies - Helppo A - 2/40
23.01.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 3/50
24.01.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 2/50
25.01.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 5/50
28.01.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 7/50
28.01.2017 - KRJ - Shinevalley - Helppo A - 3/40
29.01.2017 - KRJ - Cadogan Ponies - Helppo A - 2/40
10.02.2017 - KRJ - Teilikorpi - Helppo A - 3/50
10.02.2017 - KRJ - Teilikorpi - Helppo A - 1/50
12.02.2017 - KRJ - Teilikorpi - Helppo A - 5/50
17.02.2017 - KRJ - Zelos - Helppo A - 2/40
19.02.2017 - KRJ - Zelos - Helppo A - 6/40
19.02.2017 - KRJ - Rósgarður - Helppo A - 7/100
22.02.2017 - KRJ - Zelos - Helppo A - 3/40
28.02.2017 - KRJ - Zelos - Helppo A - 1/40
23.02.2017 - KRJ - Varpulan ratsastuskeskus - Helppo A - 3/26
01.03.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 6/40
03.03.2017 - KRJ - Zelos - Helppo A - 2/40
07.03.2017 - KRJ - Zelos - Helppo A - 6/40
08.03.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 5/40
11.03.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 6/40
11.03.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 4/40
14.03.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 1/40
15.03.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 6/40
18.03.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 6/40
19.03.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 4/40
21.03.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 6/40
24.03.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 2/40
25.03.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 4/40

 

Päiväkirja

22.01.2017 Maastoestevalmennus, kirjoittanut Cherry

Aloittelemme valmennuksen ohjatulla verryttelyllä. Mikäli hevoset jännittävät maastoesteitä hallissa, ne näytetään niille. Askellajit ratsastetaan läpi ripeästi, mutta jarrut ja ohjaus varmistetaan jokaisen kohdalla. Työvälineinä käytetään paljon siirtymisiä, ja reippaimmat voidaan laittaa peruuttamaan ihan kunnolla. Tarkistetaan myös jokaisen ratsastajan kevyt istunta ja verrytellään hevosia hieman kavaleteilla. Itse maastoesteiden hyppääminen aloitetaan pienestä tukista, jota ei ole koolla pilattu. Sille lähestytään ensimmäisen kerran ravissa ja mikäli kaikki menee hyvin, siirrytään töitä tekemään laukassa. Jatkossa esteet pyritään hyppäämään suoraan laukassa, mutta mahdollisen kiellon jälkeen uusi lähestyminen otetaan ravissa. Tarvittaessa valmentaja auttaa maastakäsin pääsemään pelottavien esteiden yli. Emme tee tällä kertaa rataharjoitusta, vaan pyrimme saamaan hevosille hyvän ja varman fiiliksen erilaisista tukeista, pienistä pöydistä ja rengasesteistä. Mukana on myös pieniä risuesteitä, sekä vesimattoja on hyödynnetty muuten aivan normaalien puomiesteiden alla. Otamme muutamia esteitä peräkkäin, mutta tehtäviä ei yhdistellä kokonaiseksi radaksi. Esteet ovat korkeimmillaankin vain noin 70 cm korkuisia. Loppuverryttely tapahtuu itsenäisesti, jolloin hevoset yritetään saada mahdollisimman rennoiksi.

Lenni katseli ympärilleen järkyttyneenä, mutta päästessään tutustumaan lähemmin erilaisiin tukkeihin, risuesteisiin ja pöytiin unohti se nopeasti järkytyksensä. Alkuverryttelyssä ori toimi tasan tarkkaan ratsastajansa Sonjan apujen mukaan, joten saimmekin enimmäkseen keskittyä Sonjan kevyen istunnan tasapainottamiseen. Kuumaa Lenni alkoi kerätä heti ensimmäisestä kavaletista, mutta erikoiset esteet kuitenkin hieman jarruttivat sitä. Ensimmäisen kerran tukille lähestyminen oli ravissa hieman kiemurteleva, mutta jo toisella kerralla herra hyppäsi suoraan laukasta varsin itsevarmasti. Ensimmäisillä ylityksillä ori kaipasi tukea ratsastajaltaan, mutta toisella kerralla oli poni jo vauhdissa ja huomiota pitikin kiinnittää kontrolliin. Lopuksi oli herran kanssa pakko ottaa yksi hieman teknisempikin tehtävä, jotta jokin pidäte saatiin kunnolla perille. Siihen olikin oikein hyvä lopettaa Lennin ensikosketus maastoesteisiin!

20.09.2018 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Satunen

Naureskelin itsekseni noustuani kevyen ja kompaktin pikkuorin kyytiin. Tämä antoi minulle niin paljon flashbackeja omilta poniajoiltani ja tajusin, miten pitkään aikaan en ollut näin siron ja pienen otuksen satulassa ollutkaan. Hymyni nousi korviin. Suuntasimme keskenämme läheiseen metsään, jossa Sonja oli kertonut olevan paljon pieniä polkuja sekä isompiakin teitä ratsain kuljettavaksi. Syysilma oli kostea, aamun tunnit olivat kuluneet rankkasateen voimin ja vihdoin oli tyyntä. Lenni katseli ympärilleen tarkkaavaisena, sen askeleet olivat varmat.

Nauruni kaikui läpi lehtipuiden kun pyysin oria raviin. Sen askeleet olivat lyhyehköt mutta energiset, ne saivat minut todella keskittymään omaan keventämiseeni. Lenni olisi mielellään lisännyt vauhtia mittariin, mutta epätasaisella polulla en uskaltanut päästää sitä kaahottamaan. Hetken kuluttua polku avautui traktorin tallomaksi tieksi pellon reunaan, jossa annoin ponin ottaa laukalle. Matkaavoittava laukka tuntui upealta, nousin kevyeeseen istuntaan ja nautin vain kyydistä.

Kotia kohti tultaessa oli oriin askellus reipastunut. Aurinkokin alkoi pilkottaa pilvipeitteen reunalta ja kuulin hevosen hirnahtavan tallipihassa. Laskeuduin alas satulasta antaen oriille vuolaat kiitokset rapsutuksien kera ja talutin tämän tallin käytävälle. Lenni ei olisi millään malttanut seistä paikoillaan tyhjässä tallissa aivan yksinään, joten nopeasti hoidin varusteet paikoilleen ja harjasin orin vielä reippaasti läpi. Onnellinen ponipoika syöksyi tarhan portista sisään ja hakeutui heti sointuvalle piehtarointipaikalle pyörähtelemään. Noustessaan takaisin jaloilleen katsoi se hetken minuun tyytyväisen näköisenä. Jälleen kerran kasvoilleni kipusi onnellinen hymy. Mikä hyvän mielen hevonen!

28.09.2018 Kouluvalmennus, kirjoittanut elen

Tänään matkustin Daelwyniin, jonne minut oli kutsuttu valmentamaan. Paikan päällä ei tarvinnu kauaa kuhnia kun minut jo ohjattiin maneesiin suuntaan, jossa ensimmäinen uhrini, eikun ratsukkoni, odotti jo valmiina suorittaen alkuverryttelyä maneesia ympäri kevennellen. Valmennuksen kohteena tänään oli hieno B-sektion welshponiori "Lenni", joka on omistajansa mukaan varsin kapasiteetikas ja lahjakas monitoimiponi. Ratsukko sai syventyä siirtymisten ja pohkeenväistöjen kautta kouluratsastuksen ihmeellisen maailmaan ja korjailin siellä sun täällä näkyviä pikkuvirheitä. Lenni liikkui hienosti, mutta reagoi hitaasti siirtymisten aikana eteenpäin ajaviin apuihin ja valahti pitkäksi. Muutaman onnistuneen kerran jälkeen herra sai kävellä välikäynnit joiden jälkeen siirryimme työstämään laukannostoja käynnin kautta. Noin tunnin puurtamisen jälkeen olikin jo aika lopetella ja pääsin suuntaamaan takaisin kotitallia kohti.

01.10.2018 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Jannica

Laitoimme porukalla Hiivurin kisoihin lähtevien heiniä heinäverkkoihin ja kuljetimme ne autoihin ja traileriin. Sonja oli pyytänyt minua Lennin kisahoitajaksi, koska sen oma hoitaja oli joutunut sairastapauksen vuoksi peruuttamaan yhtäkkiä tulonsa illalla. Heinäurakan loputtua kannettiin varusteet vielä kyytiin, tarkistin pikaisesti että kaikki tarvittava oli laatikossa Lenniä varten ja varmistelin varusteet vielä toiselta hoitajalta, koska en tiennyt, mitkä olivat Lennin kamoja ja suojia, loimista puhumattakaan. Aamu oli aurinkoinen, vaikka kello ei ollut vielä juuri mitään, joten pyyhimme suhteellisen puhtaat varusteet saippualla ja jätimme ne hoitopuomille kuivumaan siksi aikaa, kun ponit laitettaisiin matkakuntoon. Sonja pölähti paikalle ja naureskeli puhdistusintoamme, sitten olikin aika siirtyä itse ponien kimppuun.

Hain varustehuoneesta orin harjat ja kuljetussuojat, sekä liinat, joita kuulemma tarvittaisiin useampien matkaan saamiseksi. Hieman jännittyneenä kuuntelin hoitajien kauhutarinoita puolella korvalla edellisten kisojen lastaamisesta, kun harjailin samalla Lenniä. Ori vaikutti kivalta, mutta olin varmuuden vuoksi sitonut sen kiinni hoitamista varten, koska poni oli minulle outo. Saatuani sen nopeasti harjatuksi otin kaviot ja puin suojat jalkaan. Jalkoja piti tottakai hieman nostella, mutta koska poni vaikutti tyytyväiseltä en ruvennut tarroja korjailemaan sen enempiä. Laitoin vielä Lennin pitkään harjaan sykeröt, jotta ne eivät esteillä tarttuisi kiinni mihinkään ja pakkasin taskuun varalta muutamat kuminauhat hätätilanteiden varalle, sekä muutamia nameja, jotka ahnas ori heti haistoi. "Sori, nää on hätätapauksia varten!" vinkkasin sille sulkien hymähtäen vetoketjun takista. Muiden ollessa valmiit saatiin aloitella lastaamisurakkaa, se sujui loppujen lopuksi yllättävän hyvin, Lennille taisi olla pääasia että liinat olivat valmiina, vaikkei niitä edes tarvittu.