Chigeon Duke


KTK-II, ERJ-I, KRJ-I, YLA2


Perustiedot

Kutsumanimi Duke Kasvattaja Chigeon Ponies
Rotu, sukupuoli Welsh B, ori Omistaja Sonja VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Hopeanruunikonkimo, 131 cm Rekisterinumero VH14-022-0141
Syntynyt, ikä

26.05.2014, Australia
8-vuotias 26.01.2015
Koulutus

Yleispainotteinen
ko. Helppo B, re. 70 cm

Päätin ostavani Duken heti, kun huomasin sen kantavan hopeageeniä. Sen kasvattaja varoitteli, että ori on todella temperamenttinen ja kärsimätön, mutten kuunnellut laisinkaan, vaan rynnistin allekirjoittamaan paperit. Värin ohessa Dukessa mielenkiintoista oli, että se oli kilpaillut esteiden ja koulun ohessa myös laukkakilpailuissa! Kotiin päästyämme kiikutin orin tietenkin heti kättelyssä maneesiin ja pomppasin selkään. Kasvattaja ei tosiaankaan ollut höpissyt omiaan ja laukkatausta näkyi: Duke halusi koko ajan mennä täysiä ja se ärsyyntyi, jos yritin sitä komentaa hidastamaan. Olen kuitenkin sen verran masokisti, että rakastuin oriin joka tapauksessa.

Duke oli pitkä projekti, mutta kannattava sellainen. Operaatio vaati paljon kärsivällisyyttä, rutkasti hikeä, useamman mustelman ja myös muutamia kyyneleitä, mutta lopulta ori nöyrtyi sen verran, että selässä alkoi pysyä. Duke ei enää juokse alta pois, vaan se ymmärtää, että tekemällä niin kuin pyydetään, se saa nauttia urheilusta pidempään ja useammin. Ja ennen kaikkea se tajusi, että se pääsee laukkaamaan täyttä vauhtia kunniakierrokselle, jos homma menee nappiin! Duke on edelleen energinen ja se saattaa haastavien harjoitusten edessä provosoitua pukittelemaan, mutta kyllä sen kanssa pärjää. Tämä ori ainakin tekee aina kaikkensa, mikä on todella virkistävää. Erityisesti kilpailupaikoilla sen voitontahto on sitä tasoa, ettei siinä voi ratsastaja olla virittäytymättä samaan tunnelmaan. Duke lähtee liikkeelle aina mielessään voitto ja onnistuminen, mentiin sitten mestaruuskilpailuihin tai maastokävelylle.

Dukella on lennokkaat askeleet ja se jaksaa treenata tuntikausia, mutta se ei kuitenkaan ole aivan täydellinen kouluratsu. Haastavinta Duken kanssa on pysyä oikeassa rytmissä ja joskus orilla eksyy joukkoon kolmas takajalka. Hyvin ratsastettuna se kuitenkin pystyy todella hienoihin suorituksiin omalla tasollaan. Oman koulutustasonsa temppujen lisäksi Duke taitaa laukanvaihdot todella hyvin ja se saattakin väläytellä niitä turhan innokkaasti myös paikkoihin, joihin ne eivät kuulu. Esteradoilla Duke kuumuu helposti, mutta tämä ei tosin ole ainakaan tähän päivään mennessä aiheuttanut ongelmia. Duke hyppää sellaisella ilmavaralla, ettei ole pienintäkään vaaraa, että puomit putoaisivat, vaikka lähestyminen olisikin vähän epämääräinen.

Maasta käsin Duke on välillä hyvinkin raivostuttava. Se ei meinaa pysyä hetkeäkään paikoillaan. Jos sen kahlitsee molemmin puolin, se tympääntyy ja alkaa kiukkuisesti esittelemään hammaskalustoaan. Iholle asti ori ei kuitenkaan tule, joten vaaraa ei ole, vaikka se onkin kovemman luokan mielensäpahoittaja. Varusteiden ja hoitotoimenpiteiden kanssa ei ole sinänsä ongelmaa. Duke ei pelkää tai inhoa mitään, se ei vain jaksaisi millään odotella. Ripeä ja määrätietoinen toiminta onkin siis kannattavaa tämän kaverin kanssa. Ei kannata kauheasti jäädä selvittelemään takkuja tai kiillottamaan kavioita, siitä seuraa vain lisää turhautumista. Napakasti ja itsevarmasti käsiteltynä Duke on aivan mainio kilpaponi, jonka kanssa menestyminen ei suinkaan ole pelkkä haave!

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Unbelievably Unbelievable
wB, 130 cm, rnkm, US
KTK-III, ERJ-II, YLA2
ii. Common Sentence evm
wB, 129 cm, rnkm
iii. Pressed Button evm
iie. Easy Crime evm
ie. Silence Please evm
wB, 127 cm, tprt
iei. Militant evm
iee. Please Tomorrow evm
e. Betty Sue Duke
wB, 128 cm, hpm, GB
ERJ-I, KRJ-II, YLA2, VWY-III
ei. Adyna Cadwallen evm
wB, 129 cm, mkm
eii. Pontrilas Caraf Binnell evm
eie. Cadwyn evm
ee. Rhianwen Rhianwyn evm
wB, 132 cm, hprn
eei. Wern evm
eee. Hay-on-wye Mayberry evm
Syntynyt Varsa Emä
31.10.2017, Iso-Britannia wB-t. Frostfall Dael Frostbite Dael
29.02.2020, Suomi wB-t. Kastanjan Black Lace Vinhan Baby Pink
06.06.2021, Iso-Britannia wB-o. Glenwood Manordeifi Glenwood Mistral

Kilpailukalenteri

NJ

08.04.2017 - NJ - Loitsulähde - welsh B - irtoSERT
25.05.2020 - NJ - Ponitila Adina - welsh B - irtoSERT

VSN

25.02.2017 - VSN - Nidavellir - wA&B-orit - RCH

ERJ: 46 sijoitusta, 4 CUP-sijoitusta
03.06.2015 - ERJ - Mewian Welsh - 60 cm - 4/50
05.06.2015 - ERJ - Mewian Welsh - 60 cm - 7/50
24.09.2015 - ERJ - Moana Part Breds - 60 cm - 4/40
15.10.2015 - ERJ - Vindemia - 60 cm - 4/40
28.11.2015 - ERJ - Hurmio - 60 cm - 2/30
30.03.2017 - ERJ-CUP - Kilpailukeskus Bailador - 70 cm - 5/94
22.06.2018 - ERJ - Ponitila Adina - 60 cm - 1/21
24.06.2018 - ERJ - Ponitila Adina - 60 cm - 3/21
27.06.2018 - ERJ - Ponitila Adina - 60 cm - 1/21
28.06.2018 - ERJ - Ponitila Adina - 60 cm - 1/21
02.07.2018 - ERJ - Vinkavuo - 60 cm - 4/21
03.07.2018 - ERJ - Vinkavuo - 60 cm - 4/21
05.07.2018 - ERJ - Vinkavuo - 60 cm - 4/21
05.07.2018 - ERJ - Vinkavuo - 60 cm - 2/21
06.07.2018 - ERJ - Vinkavuo - 60 cm - 2/21
07.07.2018 - ERJ - Vinkavuo - 60 cm - 1/21
09.07.2018 - ERJ - Vinkavuo - 60 cm - 2/21
31.08.2018 - ERJ-CUP - Hukkapuro - 60 cm - 4/87
04.04.2019 - ERJ - Stall Fernweh - 70 cm - 2/24
25.04.2019 - ERJ - Rósgarður - 60 cm - 5/100
27.04.2019 - ERJ - Rósgarður - 60 cm - 6/100
31.12.2019 - ERJ-CUP - Harmony Sporthorses - 70 cm - 8/76
29.03.2020 - ERJ-CUP - Hiivurin Suomenhevoset - 60 cm - 6/55
06.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 70 cm - 5/45
12.03.2020 - ERJ - Kototalli - 50 cm - 4/24
13.03.2020 - ERJ - Kototalli - 50 cm - 4/24
15.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 60 cm - 6/43
15.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 70 cm - 2/45
16.03.2020 - ERJ - Kototalli - 50 cm - 1/24
24.03.2020 - ERJ - Mörkövaara - 60 cm - 2/30
25.03.2020 - ERJ - Mörkövaara - 60 cm - 3/30
27.03.2020 - ERJ - Mörkövaara - 60 cm - 2/30
27.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 60 cm - 6/43
28.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 70 cm - 5/45
30.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 70 cm - 1/45
01.04.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 60 cm - 4/61
01.04.2020 - ERJ - De Civitate Deorum - 60 cm - 3/22
01.04.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 70 cm - 8/68
02.04.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 60 cm - 6/61
06.04.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 60 cm - 4/61
09.04.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 70 cm - 7/68
11.04.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 60 cm - 6/61
15.04.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 70 cm - 7/68
19.04.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 70 cm - 3/68
22.04.2020 - ERJ - Ponipallero - 60 cm - 1/40
24.04.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 70 cm - 2/68
KRJ: 46 sijoitusta
06.06.2015 - KRJ - Rohkelikko - Helppo C - 1/30
08.06.2015 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 1/40
09.06.2015 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 3/40
11.06.2015 - KRJ - Rohkelikko - Helppo C - 1/30
14.06.2015 - KRJ - Rohkelikko - Helppo C - 1/30
14.06.2015 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 1/40
21.06.2015 - KRJ - Rohkelikko - Helppo C - 1/30
22.06.2015 - KRJ - Rohkelikko - Helppo C - 1/30
03.07.2015 - KRJ - Redwood - Helppo C - 3/30
04.07.2015 - KRJ - Redwood - Helppo C - 1/30
12.09.2015 - KRJ - Kaunovaara - Helppo C - 2/30
05.11.2015 - KRJ - Kaunovaara - Helppo C - 2/30
06.11.2015 - KRJ - Aasikartano - Helppo C - 7/50
07.11.2015 - KRJ - Aasikartano - Helppo C - 3/50
08.11.2015 - KRJ - Aasikartano - Helppo C - 7/50
22.11.2015 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 5/40
01.12.2015 - KRJ - Holmberg - Helppo C - 5/40
03.12.2015 - KRJ - Holmberg - Helppo C - 1/40
21.02.2017 - KRJ - Rósgarður - Helppo B - 1/88
03.03.2017 - KRJ - Daelwyn - Helppo B - 2/40
06.03.2017 - KRJ - Daelwyn - Helppo B - 3/40
30.10.2018 - KRJ - Ponitila Adina - Helppo B - 1/88
01.11.2018 - KRJ - Ponitila Adina - Helppo B - 2/79

25.03.2020 - KRJ-Tarinakilpailut - Ratsastuskeskus Eeva - 1/2
06.11.2018 - KRJ - Ponitila Adina - Helppo B - 8/79
23.02.2019 - KRJ - Rushock Bog - Helppo B - 3/40
02.03.2019 - KRJ - Hornanhovi - Helppo B - 3/30
03.03.2019 - KRJ - Hornanhovi - Helppo B - 1/30
04.03.2019 - KRJ - Hornanhovi - Helppo B - 1/30
06.03.2019 - KRJ - Hornanhovi - Helppo B - 1/30
10.03.2019 - KRJ - Hornanhovi - Helppo B - 1/30
14.03.2019 - KRJ - Hornanhovi - Helppo B - 2/30
17.03.2019 - KRJ - Hornanhovi - Helppo B - 3/30
17.03.2019 - KRJ - Hornanhovi - Helppo B - 4/30
18.03.2019 - KRJ - Hornanhovi - Helppo B - 2/30
24.03.2019 - KRJ - Hornanhovi - Helppo B - 4/30
25.03.2019 - KRJ - Hornanhovi - Helppo B - 2/30
16.02.2020 - KRJ - Valokylän talli - Helppo B - 3/40
01.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo B - 4/50
02.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo B - 3/50
12.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo B - 4/50
13.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo C - 3/47
14.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo C - 4/47
20.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo B - 7/50
22.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo C - 6/47
25.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo C - 4/47
28.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo C - 3/47


 

Päiväkirja

30.09.2018 Kouluvalmennus, kirjoittanut Jannica

Reipasliikkeinen Duke vaikutti tänään hyvin motivoituneelta Sonjan tehdessä sen kanssa alkuverryttelyä itsenäisesti saapuessani Pohjois-Walesiin aamulennolla. Tämä viikonloppu oli pyhitetty Sonjan valmentamiseen ja olin ylpeä siitä, että Walesiin muuton jälkeen olin saanut yhä kunnian valmentaa naista aina silloin tällöin. Vaikka eipä sillä, olihan minulla muuallakin Euroopassa valmennettavia. Keskitin nyt kuitenkin ajatukset takaisin valmennustuntiin. Sonja kertoi oriin olevan helppo B - tasoinen ja että sillä todellakin tuntui olevan loputon motivaatio oppia uutta, mutta haastetta toivat reipas elämänasenne ja etenkin tammaseurassa keskittyminen voi olla heikohkoa. Tänään oli kuitenkin luvassa yksityisvalmennus, joten jälkimmäisestä ei tarvinnut huolehtia meidän.

Sonja innostui vielä alkuverryttelyn laukkaosuudella näyttämään hienot laukanvaihdot, jotka Duke oli kuulemma joku kaunis kevätpäivä äkännyt ihan itsekseen Sonjan harjoitellessa sen kanssa kahdeksikolla laukkasiirtymisiä. Nykyisin orin repertuaariin kuuluivat laukanvaihdot jo loivalla kiemurallakin, mikä oli tämän kokoiselta ponilta ihan huippusaavutus! Vielä kun orin kuulemma joskus saisi unohtamaan ne laukanvaihdot, se kun tykkäsi niitä tunkea vähän vääriinkin harjoituksiin ja sai satikutia tuomareilta helpoissa luokissa, jonne ne eivät kuuluneet. Ja pyh, tuntui ori itse ajattelevan esittäen jälleen tasapainoisen vaihdon kokorataleikkaalla suunnan vaihtuessa.

Aloittelimme käynnissä hetkisen työskennellen ympyrällä ja hioen istuntaa, pohkeen paikkaa, suoraa katsetta sekä lantiota, joka tuppasi hieman valahtamaan ulos saaden ponin vähän poikittamaan ulospäin takaosaansa. Sinällään ihan hyvä harjoitus sekin, mutta ei nyt kun sitä ei vaadittu tarkoituksella. Seuraavaksi saitte tulla ensin käynnissä väistön pituushalkaisijalta ja sen sujuessa jatkaa suoraan ravissa. Sitten palattiin vielä keskiympyrälle, jonka keskipisteenä seisoin hahmottamista auttamassa. Saitte laukata ympyrällä ja tarkkailin aina välillä neuvoa antaen apujen tai istunnan suhteen. Seuraavaksi keskityttiin hetkinen kulmiin, ori teki hyvin töitä ja ratsastajankin keskittyminen oli tänään huippuluokkaa, vaikka se toisinaan viikonloppuisin saattoikin harhailla kotiasioissa, kuten meillä nyt jokaisella.

Saitte tehdä keskiympyrälle laukassa vielä pysähdykset molemmille pitkille sivuille uraa sivutessanne, jonka jälkeen tuli muutamat ravilisäykset pituushalkaisijaa pitkin. Ori oli selkeästi tottunut ne esittämään kokorataleikkaalla, mutta pääsi äkkiä kyllä jutun juonesta kiinni esittäen lennokkaat lisäykset molemmista suunnista. Lopuksi saitte tehdä vielä ohjatusti kokorataleikkaalla laukassa laukanvaihdon keskellä molemmista kierroksista, jonka jälkeen jäitte ravailemaan vapaalla tuntumalla loppuraveja saatuanne kommentit ja kotiläksyt. Kotiläksynä oli Sonjan yllätykseksi saada vaihdot sujumaan rytmissä ja kevyemmin, kun orilla näkyi potentiaalia siihen suuntaan kerran olevan.

25.03.2020 KRJ Tarinakilpailut, Ratsastuskeskus Eeva: Koulutuuppausta Duken tapaan, kirjoittanut omistaja

Palvelusväki saapu tänää töihi aiva liia aikasi. Asiaa kuuluvalla tavalla esitin hyvin loukkaantunutta ja esittelin mageita hampaitani, vaikka tiesin aikasen herätykse viittaavan niihi kymmenie hevoste ja kaksijalkaiste kokoontumisajoihi, joita olin kuullu kilpailuiksi kutsuttavan. Näissä kilpailuissa oli aina jotenki veikeä tunnelma, joten lopetin murjottamisen suht pian. Alotin sen tosin uudestaa hiffatessani ketkä kaksi ootti pyörillä liikkuvan karsinan sisällä. Matkaseuraks ei siunaantunu yhtää naista, ainoostaa isotteleva räyhääjä ja maailman tylsin mammanmussukka. Laittovat vielä ylimääräsiä seiniä, niin en voinu ees vähentää tylsyyttä puremalla niitä!

Kohteessa jouduin pettymää vielä uudestaan. Kyseessä oli se tylsä laji, jossa ei saa kertaakaa irrottaa kaikkii jalkoi samanaikasesti maasta tai kiihyttää huippunopeutee. Oli sitte vähä niiku pakko sallii alamainen selkään heilumaa, joten päätin tehä päivästä ees vähä hauskemman. Alkuverryttelyssä ylivoimasesti tehokkain keino on ottaa muutama spurtti, joten heti kun aistin maailman pienimmän laukkaan viittaavan painonsiirron, täräytin täyttä vauhtia lämmittelyareenan toiselle puolen. Vaikka ihmiseni tästä hiema tulistu ja käskytti minut kipittämää pienelle ympyrälle pää alhaalla, oli silti suuri ilo kattoo miten kaaos levisi hallissa herkkiksestä toiseen. Hahah, siitäs saivat.

Radalla yritin säilyttää voiton mielessäni, vaikka ärsytti miten napakasti kyyistä nauttiva täti mua komenteli, ku muka oli riskinä että sinkoisin jonneki iha syyttä. IKINÄ en oo singonnu syyttä, omiansa horisee. Ois tehny mieli viskata se katsomoon ihastelemaan mun komeutta muitten kaa, mutta vissii sitä rusettia ei saa, jos kuski ei oo pysyny messissä alusta loppuun. Esittelin siinä sitte kilteintä itteäni ja jumppasin menemään niinku pyydettii. Lisäpisteiden toivos väläytin pari maailma upeinta laukanvaihtoa tost noin vaan kesken matkan kulmast kulmaan, ja taas se täti sai jonku ihmeen slaagin ja yritti estää. En kyl tajuu, miksei muka sais laukanvaihdoist lisäpisteist iha missä kohdas vaan? Pitäis kirjottaa uudestaan nää arviointipaperit noille ihmisille.