Thiadmar v. Duren


Perustiedot

Kutsumanimi Tino Kasvattaja Duren
Rotu, sukupuoli Friisiläishevonen, ori Omistaja Sonja VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Musta, 164 cm Rekisterinumero VH15-040-0055
Syntynyt, ikä

26.09.2014 Suomi
8-vuotias 15.10.2015
Koulutus

Koulupainotteinen
ko. Vaativa B

Meidän, tai siis lähinnä mun mieheni Oliverin, friisiläisten haalinta oli kääntynyt pahasti tammavoittoiseksi. Tilanne piti järkevän kasvatustoiminnan nimissä tietenkin tasata. Tämä olikin sitten paljon helpommin sanottu kuin tehty; myytäviä friisiläisiä ei ollut tarjolla muutamia hassuja yksilöitä enempää. Suvullisesti ja tasollisesti sopivia yksilöitä ei löytynyt minkään kiven tai kannon alta, vaikka kuinka etsittiin. Alegren tuontikeskus oli viimeinen paikka, josta tajusin lähteä etsimään vaativan tason friisiläisoria. Siellähän se unelmien friisiläinen tietenkin meitä odotti. Thiadmar v. Duren ei ollut vielä kilpaillut, mutta se oli koulutettu vaativalle tasolle saakka ja sillä oli laadukas suku, joten epäilemättä ori itsekin tulisi olemaan vallan pätevä kouluratsu. Tino-kutsumanimen saanut ori muutti meille hieman ennen joulua. Sanonta kai kuuluu, että rakkaus saapuu silloin, kun sitä vähiten odottaa. En yleensä usko tällaiseen hölynpölyyn, mutta Tinon tapauksessa se piti kyllä paikkansa. Odotin saavani hyvän jalostusorin, mutta sain paljon enemmän - suurisieluisen filosofin ja elinikäisen ystävän.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Duren Shakespeare
fri, 168 cm, m, FI
KRJ I
ii. GJ Shakespeare
fri, 161 cm, m
iii. Yank Garden
iie. Eiffel
ie. Sieze v.d. Djoehem
fri, 159 cm, m
iei. Garbrich v.d. Eweld
iee. Sculd v.d. Nepoli
e. Dorien v.d. Duren
fri, 159 cm, m, FI
VIR MVA Ch, KTK-II
ei. Dexter DR
fri, 160 cm, m
VIR MVA Ch, KTK-II
eii. Marcos Mars
eie. Alagarden Marymei
ee. Cuicait v.d. Duren
fri, 162 cm, m
VIR MVA Ch, KTK-III, KRJ I, VVJ I
eei. Oester KTK-III, KRJ III, YLA3
eee. Zierda fan Nytskart
VIR MVA Ch, KTK-III, KRJ III, YLA3
Syntynyt Varsa Emä
00.00.0000 Jälkeläinen Hevosen nimi

Kilpailukalenteri

NJ

00.00.0000 - NJ - Paikka - Luokka - Tulos

VSN

00.00.0000 - VSN - Paikka - Luokka - Tulos

KRJ: 0 sijoitusta
00.00.0000 - KRJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - KRJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - KRJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - KRJ - Paikka - Luokka - Tulos

Päiväkirja

00.00.0000 Tapahtuma, kirjoittanut

Teksti tulee tähän.