etusivu orit tammat kasvatus
Wyrda Horses on muuttanut. Näitä sivuja ei enää päivitellä, uudet sivut löytyvät täältä

Eucarya Uriel

ei meriittejä

Virallinen nimi: Eucarya Uriel
© VRL-00096
Tämä on virtuaalihevonen!
Lempinimi: Uuno
Syntynyt 03.01.2015 / 8v 03.09.2015
Säkä, sukupuoli 167cm, ori
Rotu hollaninpuoliverinen
Kasvattaja Eucarya
Omistaja Nerita VRL-12557, Wyrda Horses
Painotus Kouluratsastus
Koulutustaso Grand Prix
Rekisterinumero VH15-012-0370

Eucarya Uriel on komea ori, joka on ilmiselvästi perinyt komean ulkomuotonsa vanhemmiltansa. Luonteeltaan ori on kuitenkin haastava tapaus, vaikka isäoriiksi koitettiin valikoida mahdollisimman hyväluonteinen ori, on Uuno kuitenkin selvästi perinyt luonnettansa myös emältänsä. Luonteeltaan ori ei ole kuitenkaan yhtä kamala kuin emänsä tai emänemänsä, vaan orista löytyy sitä tiettyä hyväkäytöksisyyttä. Uppiniskainen hevonen se on toki, jonka kivikalloon ei tunnu menevän oikein mikään jakeluun. Hoitaessa ori hyörii ja pyörii, eikä malttaisi ikinä olla paikoillaan. Varustaminenkin on aina yksi työmaa, kun satulaa laitettaessa pullistellaan ja kuolaimia ei suostuta ottamaan. Onneksi Uuno ei ole aivan jäätävän iso, koska kun se nostaa päänsä taivaisiin, ei sille ikinä saisi laitettua suitsia.

Ratsastaessa Uuno on alkuun laahustava ja hidas, eikä se millään haluaisi tehdä hommia. Kun orin saa motivoitua ja kiinnostumaan tehtävistä, alkaa upeasta, mustasta orista irrota upeaa liikettä. Kuitenkin liikkeen ylläpitämisenkin eteen saa tehdä rutkasti töitä, Uuno nimittäin ei anna yhtikäs mitään ilmaiseksi. Jos se jossain välissä saa löysäillä, se jatkaa löysäilyä loppuun asti. Loppuraveissa se kuitenkin aina alkaa kiihdyttelemään. Vaikka Uuno aina yrittää uskotella, ettei se tykkää työnteosta, se kuitenkin aina innostuu kun päästään kunnolla asiaan. Esteillä Uuno on vähän kömpelö raskaammasta rakenteestaan johtuen, mutta hyppää pieniä esteitä ihan sujuvasti. Kunhan sen on ensin suostutellut siitä esteestä yli. Maastossa Uuno köpöttelee kaikista mukavimmin, siellä kun saa ottaa rennosti. Maastoon voi siis lähteä huoletta yksin tai kaverin kanssa.

Kisoissa Uuno osaa käyttäytyä fiksusti, paljon fiksummin kuin kotona. Orin kanssa onkin miellyttävää lähteä reissuille, kun se kiltisti matkustaa ja odottelee vieraissa paikoissa. Verryttelyssä se on aika samanlainen kuin kotonakin, eli pitää saada Uuno motivoitua työntekoon. Verkassa saa myös varoa muita ratsastajia, sillä Uuno herkästi hermostuu jos joku tulee iholle. Kun muut pysyvät tarpeeksi kaukana, sujuu kaikki ihan hyvin. Radalla Uuno toimii hienosti, jos verryttelyssä on orin saanut kunnolla hereille. Muuten se helposti hyytyy ja liikkeet jäävät vähän mitään sanomattomiksi.


Sukutaulu

i. le Rêve King of the Evil Storytellers
kwpn, rt, 167cm
KRJ-I
ii. Encryption of Satyr
KRJ-I
iii. Taneum Hill
iie. Golden Sabrina
ie. Kiowa Mousse
KRJ-II, KTK-II
iei. Karaoke
iee. Ka Ching
e. Eucarya Utopia
kwpn, rn, 168cm
ei. Against All Rules
KTK-II
eii. Against All Odds
eie. Rules Violation
ee. Konnigin Perfectie eei. Noorden Pijl
eee. Goed Dame

Jälkeläiset

20.03.2016 o. Wyrda Unknown (e. Wyrda Ingrid Perle)

Kilpailut

KRJ:n alaiset kouluratsastuskilpailut
Sijoituksia 40 kpl

28.10.2015 KRJ Serellenders - GP 4/30
29.10.2015 KRJ Serellenders - GP 1/30
02.11.2015 KRJ Eucarya - GP 5/50
04.11.2015 KRJ Yentel - GP 1/40
05.11.2015 KRJ Eucarya - GP 1/50
07.11.2015 KRJ Eucarya - GP 4/50
09.11.2015 KRJ Serellenders - GP 1/30
10.11.2015 KRJ Eucarya - GP 7/50
11.11.2015 KRJ Serellenders - GP 3/30
17.11.2015 KRJ Serellenders - GP 5/30
19.11.2015 KRJ Rêve de Haussea - GP 5/30
27.11.2015 KRJ Wyrda Horses - GP 2/30
28.11.2015 KRJ Wyrda Horses - GP 4/30
01.12.2015 KRJ Arabella - GP 3/30
04.12.2015 KRJ Wyrda Horses - GP 1/30
06.12.2015 KRJ Arabella - GP 1/30
17.12.2015 KRJ Arabella - GP 2/30
19.12.2015 KRJ Arabella - GP 4/30
26.12.2015 KRJ Arabella - GP 5/30
05.12.2015 KRJ Serellenders - GP 3/30
07.12.2015 KRJ Giaya - GP 5/30
08.12.2015 KRJ Serellenders - GP 1/30
09.12.2015 KRJ Brokeback - GP 1/40
12.12.2015 KRJ Giaya - GP 5/30
13.12.2015 KRJ Serellenders - GP 3/30
14.12.2015 KRJ Giaya - GP 5/30
18.12.2015 KRJ Serellenders - GP 5/30
18.12.2015 KRJ Yentel - GP 1/50
19.01.2016 KRJ Giaya - GP 3/30
05.01.2016 KRJ Wolf sporthorses - GP 3/40
12.01.2016 KRJ Wolf sporthorses - GP 6/40
14.01.2016 KRJ Whitehall - GP 5/60
19.01.2016 KRJ Wolf sporthorses - GP 5/40
20.01.2016 KRJ Wolf Sporthorses - GP 2/40
22.01.2016 KRJ Wolf Sporthorses - GP 5/40
03.02.2016 KRJ Wolf Sporthorses - GP 6/40
07.02.2016 KRJ Wolf Sporthorses - GP 5/40
11.02.2016 KRJ Wolf Sporthorses - GP 3/40
26.02.2016 KRJ Wolf Sporthorses - GP 4/40
27.02.2016 KRJ Wolf Sporthorses - GP 2/40

Päiväkirja

00.00.0000 - Otsikko, kirjoittajana

Jotta Uunon liikunta pysyisi monipuolisena ja se ei tylsistyisi totaalisesti kouluvääntöön, kasasin muutaman pienen esteen kentälle. Ori käveli vähän happamena perässäni, kun kantelin puomeja ja tolppia. Siinähän tuli alkukävelyt näppärästi, joten lähdin heti ravailemaan pitkin ohjin kun pääsin selkään. Vaikka ohjat roikkuivatkin pitkinä, pistin Uunon heti liikkumaan reippaasti eteen. Toiset hevoset voi mennä omaan tahtiin alkuverkassa, mutta Uunolla se vauhti jää päälle. Joten oria saa heti aina olla komentamassa. Ravissa kääntelen isoja teitä, kuten myös laukassakin kun sen nostan. Laukkaa varten otan jo vähän ohjia kevyelle tuntumalle, joten siinä pääsin jp vähän enemmän työstämään Uunoa. Laukan jälkeen otin orin käyntiin ja se sai lyhyen tauon.

Tauon jälkeen aloitettiin hyppääminen. Lähestyimme ensin hyvin pientä ristikkoa, sillä Uuno on aina hypätessä hankala ensimmäisen esteen kanssa. Esteen lähestyessä sain pitää jalat kunnolla kiinni kyljissä, maiskutella reippaasti ja myös vähän käyttää raippaa. Tällä kertaa ensimmäisestä esteestä päästiin ensimmäisellä yrittämällä yli. Saavutus sekin. Siitä sitten jatkettiin suoraan pienelle pystylle, jota ei tarvinnut varmistella ihan niin paljoa. Viime hyppy kerrasta kun oli vierähtänyt vähän aikaa, alkoi true kouluhevonenkin innostua vähän niistä pienistä esteistä. Hyppäsimme kolmea eri estettä eri järjestyksessä ja eri suunnista. Mitä enemmän hyppyjä saimme, sitä vähemmän siellä selässä tarvitsi varmistella. Kauhean kauaa emme jatkaneet, joten pian ravailtiinkin jo loppuraveja. Joissa taas piti sitten kiihdytellä.

SISÄLTÖÄ SISÄLTÖÄ Tekstit, ellei toisin mainita © Nerita
Ulkoasu © NM.
Ulkoasun kuvat © BK-Horses

Virtuaalitalli | A sim-game stable