Kesäkuu 2019

Crane Arkhangelsk syntyi kesäkuun ensimmäisinä tunteina. Sonjan kantoaika oli sujunut täysin ongelmitta, mitä nyt tammaparan vatsa paisui loppua kohden niin valtavaksi, että pelkäsin Sonjan sittenkin hautovan kaksosvarsoja. Huoleni oli kuitenkin turha, Sonja varsoi yhden varsan, melko kookkaan rautiaan orin. Pitkäjalkainen, kookas tulokas oli nopeasti jaloillaan, vieläpä melkoisen tukevasti; pikkuherra ei paljoa tutissut, vaan tuntui olevan hyvin nopeasti perillä siitä, miten honteloiden tikkujen päällä oikein oltiinkaan ja miten ne liikkuivat.

Nähtyäni Ankan myynti-ilmoituksen ensimmäistä kertaa, en epäröinyt hetkeäkään. Olin jo kauan ihaillut etäältä Kurjenpesän hevosia (erityisesti niitä kirjavia) ja olin jo jollain asteella luvannut itselleni että jos minulle tulisi mahdollisuus hankkia varsa Kurjenpesästä niin tarttuisin tilanteeseen. Olin jo kahden kasvattimyynnin ajan seurannut vierestä ja ärissyt itsekseni että talliin oli syntynyt vain estevarsoja tai suomenhevosia. En ymmärtänyt mitään estehevosien päälle, kouluhevosen sen piti olla eikä mikään pitkäkoipinen hyppääjä.

Jo ennen kuin Ankka edes saapuikaan minulle olin jo mielessäni kutsunut orivarsaa Ankaksi, joka sopi mielestäni kuin nenä päähän. Ehkä Ankka oli hieman typerä lempinimi, mutta ei se haitannut, on niitä nimimokia ennenkin sattunut. Minun ei tarvinnut kauaa tarjouksen jättämisen jälkee odottaa kun sain jo myöntävän vastauksen Kurjenpesästä. Jotenkin siinä samalla tuli sovittua varsavaihtareista, yksi hevonen Namibiaan ja toinen Suomeen. Kuljetus onnistuisi sopivasti ristiin.

Kun Ankka saapui Zonjietiin muistan ajatelleeni etten ikinä ennen ollut nähnyt yhtä kilttiluontoista varsaa, mikä enkeli jossa ei ollut ainuttakaan huonoa luonteenpiirrettä (tosin Jasper kyllä naljaili että mieli saattaa muuttua uhmaiän aikana). Ankka oli niin suloinen ja komea pikkuvarsa, joka tuntui vetävän jokaiselta jalat alta. Voi, kyllä siitä vielä hieno hevonen kasvaisi vanhempiensa tavoin.