Miss Arizona

image

Perustiedot

  • hollantilainen puoliverinen, tamma
  • 166cm, musta tobiano Ee/aa/nTo
  • s. 13.06.2019 12/19
  • ko Vaativa A
  • omistaa Zonjiet Stud (VRL-00096) NA
  • kasvattanut C. Wilson NL

 

Luonnekuvaus

Mona on aito jenkki, kiltti ja hyväluonteinen joka on sisimmissään täysi äijä. Tämä äijälady ei pelkää yhtään mitään ja vaikka Mona on pelottomin hevonen johon tulet luultavasti koskaan törmäämään, on tamma silti omalla tavallaan herkkä ja kiltti vaikka toisinaan esittää karskiimpaa mitä on. Monan kanssa pärjää kuka tahansa ja leijonan rohkeuden lisäksi tammalla on loputon kärsivällisyys. Mona seisoo aloillaan niin pitkään kuin on tarve eikä ikinä kyllästy tekemisen puutteeseen. Monaa kutsutaan myös Äijäksi, joka on tosin vakiintunut sisäpiiriläisten vitsiksi. Vaikka Mona on tamma, ei sillä ole tammalle tyypillinen luonne. Mona ei myöskään pidä muista hevosista, josta syystä tamma tarhataan aina yksin.

Äij.. Mona on äärettömän helppo hevonen käsitellä jonka kanssa sujuu aivan kaikki. Mona pitää ihmisistä yleisellä tasolla, mutta tamman kovan kuoren taakse on hankala päästä. Mona ei kiinny usein ihmisiin ja tamman mahdollisen kiintymyksen saattaa huomata pienistä merkeistä ja vain silloin jos tamma on käsittelijälleen entuudestaan tuttu. Tyypillisesti Mona seisoo järkähtämättä paikallaan hoitotoimenpiteiden ajan ja antaa tehdä kaiken moitteetta. Ruoka kelpaa aina tammalle, mutta turha kuvitellekaan että Mona tekisi mitään sen eteen, ruoka tulee tarjota suoraan suuhun eli tammaa ei huvitella kurkottaa herkkupalan perään esimerkiksi aidan yli vaan herkkupala pitää tarjota tamman puolelle aidan yli. Vaikka Mona on vähän omalaatuinen, niin tamman luonne on silti täyttä kultaa jo ihan Monan ainutlaatuisten luonteenpiirteiden vuoksi.

Mona on ratsastaessa kuin mörssäri, menee vaikka läpi harmaan kiven joka liikkuu yllättävän sulavasti kokoisekseen. Mona ei ole luontaisesti se lahjakkain kouluratsu vaan kaikki on joututtu opettelemaan alusta lähtien. Syy miksi tammasta haluttiin kouluratsu, oli sen ainutlaatuinen ja peloton luonne joka voisi osoittautua eduksi vielä kisakentillä. Mona ei ole motivoitunein hevonen myöskään, mutta tamman suoritukset ovat yhtä tasaisen varmoja sillä huonoa päivää tälle tammalle ei tule. Kokoisekseen Mona on myös yllättävän notkea, tosin ei kovin nopea jolla on luonnostaan erinomainen, tahdikas käynti. Mona reagoi hyvin apuihin ja suorittaa kaiken yhtä tasaisesti. Yllätyksiä Monan kanssa ei ikinä tule, sillä tammalla on leijonan rohkeus ja väsymätön energia, jonka ansiosta Mona jaksaa toistaa samoja asioita yhä uudelleen ja uudelleen.

Jos tunnette vähääkään Monaa, niin voitte arvata että kisamatkoilla Mona ei järjestä yllätyksiä. Tamma on helppo lastata ja joka myös aina käyttäytyy moitteetta. Tosin Mona on melko hidas lämpiämään joten tamma tarvitsee pitkät alkuverryttelyt, mutta muutoin Mona on helppo hevonen.

image
    Tangelo
    old, m, 169cm
    Talisman
    old, rt, 168cm
    Torinto
     
    Nevada
     
    Calissa
    old, m, 165cm
    Empressive
     
    Chanise
     
    Diamona
    kwpn, rn tob, 166cm
    Check Me Out
    kwpn, m tob, 169cm
    Tanzanite Bay
     
    Final Rhapsody
     
    Rythmic
    kwpn, rn, 163cm
    Talented
     
    Taraya
     
image

image
image

Painotuslaji: Kouluratsastus
Koulutustaso: Vaativa A

 

Kouluratsastus taso Kuuliaisuus ja luonne Tahti ja irtonaisuus
image

Tammikuu 2020

Zonjietin arki oli pyörinyt hyvin tasaisesti vailla minkäänlaista draamaa tai hässäkkää. Oltiin vietetty hiljaista aikaa, uusia hevosia tai varsoja ei ollut. Minut tuntien Jasper oli koko tämän ajan nälvinyt siitä kun en ollut intoilemassa uusista hevosista. Olin löytänyt uuden harrastuksen mikä oli vienyt vähäisenkin vapaa-ajan, nimittäin laskuvarjohypyn, niinkin koomiselta se kuin kuulostaakaan. Olin eräänä iltana hörppimässä kahvia tallin toimistaessa yrittäen suunitella seuraavan kevään astutuksia, mutta se oli selvästi henkisesti liian haastavaa sillä pian löysin itseni pitkästä aikaa selaamassa hevosilmoituksia. Olin aivan lumoutunut, en ollut ymmärtänyt että miten paljon markkinat olivat ehtineet muuttua tässä ajassa. Jokainen näkemäni hevonen oli täysin eri ja pian silmäni lukittautuvat mustankirjavan tamman kuvaan. Ensin hörähdin miettiessäni näkyä tammasta kouluradalla, sitten avattuani ilmoituksen uppouduin täysin tamman sukupuuhun. Miss Arizonaksi nimetty tamma edusti isän puolelta vanhempaa, raskasrakenteisempaa oldenburginhevostyyppiä. Tamman suku oli pitkälti Yhdysvalloista kotoisin.

Noin kahta viikkoa myöhemmin Zonjietin pihaan kurvasi traileriauto kyydissään Miss Arizona. Olin lähettänyt Yhdysvaltoihin ystäväni Nellyn katsastamaan tamman omien kiireiden tullessa tielle. Nelly oli näyttänyt vihreää valoa joten lopulta kaupat solmittiin lukkoon. Tamma oli yllättävän halpa, johon edes Jasperilla ei ollut mitään sanomista. Nähtyäni tamman ensimmäistä kertaa luonnossa, pääsi suustani väkisinkin hörähdys. Jotenkin tamma näytti niin hullunkuriselta isoine luineen että ajatus suorastaan huvitti.

Mona sopeutui nopeasti Namibiaan. Työtä tammassa riitti valtavasti, mutta luonteensa ansiosta uskoin että Monasta tulisi vielä kelvollinen kouluratsu, ei hyvä mutta kelvollinen ja toivottavasti aikanaan myös loistava siitostamma.