Räiskyvän Kastepisara


KTK-III

Perustiedot

Kutsumanimi Kaisa Kasvattaja Räiskyvän Suomenhevoset
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma Omistaja Sonja VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Rautiaankimo, 154 cm Rekisterinumero VH19-018-1039
Syntynyt, ikä

24.08.2019 Suomi
8-vuotias 24.02.2020
Koulutus

Yleispainotteinen
ko. Helppo B, re. 100 cm, Helppo

Mieheni on jo pitkään yrittänyt selvittää, onko jotain tehtävissä syndroomalle, joka aiheuttaa pakottavaa tarvettaa ostaa uusia hevosia jatkuvalla syötöllä, milloin minkäkin tekosyyn varjolla. Tällä kertaa syy oli, että tammaparka olisi joutunut muuten tyystin unohduksiin, eikä ihanalla kasvattajalla ollut sille juuri nyt tilaa. Toden totta olin jo toinen jalka autossa, kun Jenna kyseli, haluaisiko kukaan ottaa (tai siis ostaa, eihän nämä ilmaisia ole) kasvattiaan Räiskyvän Kastepisaraa jalostuskäyttöön. Se oli kimo ja kaunis sekä oikein hienosta, vanhoja Moondancen linjoja edustavasta suvusta, joten miksi ihmeessä olisin jättänyt auttavan käteni ojentamatta?

Kaisan muuttuessa tahmeaksi ja haluttomaksi liikkumaan, tietää sen olevan kiimassa. Muita kiimaoireita tammalla ei sitten olekaan, se vain kulkee kuin täi tervassa, niin ratsastettaessa kuin muutenkin. Matka tallista tarhaan tai toisin päin ei koskaan ole niin tuskaisen hidas, kuin kiimaista Kaisaa raahatessa… Muuten tamma on todella näppärä paketti, reipas, energinen, hyväntuulinen suorittaja - täydellinen vastakohta sille flegmaattiselle etanalle, joka tamma ajoittain on. Flegmaattisuudet sikseen, perusväittämänä tamma liikkuu mielellään omalla moottorillaan, potkustartteja tai epätoivon kyyneliä ei yleensä tarvita. Noin muuten neidin ryhdistä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta ratsastajan kanssa tamma korjaa ryhtinsä itsekseen kantaen itsensä hienosti hyvässä tasapainossa, koko kropallaan työskennellen. Välillä Kaisa oikoo tai ainakin ennakoi kulmissa kääntyen ennen kääntäviä apuja, ja samaa pientä ennakointia näkyy samaa tehtävää toistettaessa tarpeeksi moneen kertaan. Tämä on kuitenkin vain positiivista intoa sekä sen luokan kärsimättömyyttä, jota voidaan treenata; Kaisa ei ota nokkiinsa, kun joutuu hidastamaan tai odottamaan.

Hyvä työmotivaatio sekä hermot ovat tämän hevosen parhaita puolia. Kaisa haluaa tehdä töitä, eikä sitä haittaa, vaikkei se oikein osaisikaan; mukavuusalueelta poistuminen ei ole koskaan hirvittänyt tätä hevosmuotoista C-poretablettia. Tamma kuuntelee ratsastajaansa, reagoi nopeasti, ei ota nokkiinsa epäselvistä avuista vaan tarjoaa sitä, mitä kuvittelee ratsastajansa pyytäneen. Hyvät, pitkät elastiset ja tasapainoiset liikkeet, erityisen hyvä käynti, ja sitä säätövaraa! Kaikki siirtymiset, temponvaihtelut, askeleen pidennykset ja lyhennykset, kootut lisätyt ja keskiaskellajit, kaikki askellajien kanssa pelaamiset ovat Kaisan ehdoton vahvuus. Pysähdyksissä saa olla tarkkana, että tamma pysähtyy varmasti tasajaloin, peruutuskin lähtee herkästi väärällä jalalla. Se innokkuus, se innokkuus... Kaisa kuitenkin haluaa tehdä oikein, ja voi, miten ylpeältä se näyttääkään saadessaan kehuja! Hypätessä tamma suorittaa hyvällä asenteella ja suurella sydämellä. Tekniikka on ehkä vähän sinne päin, mutta se riittää Kaisan tasolla oikein hyvin, ja se asenne paikkaa oikeasti paljon. Rohkea tamma ei ihmettele mitään johteita, maastoesteet sujuvat siinä missä rataesteetkin. Jalkatekniikka on tosiaan vähän mitä sattuu, ponnistuspaikat osuvat kuitenkin kohdilleen ja satunnaisesta räpiköinnistä huolimatta laskeutumiset ovat tasapainoiset. Erityisesti innarit ovat Kaisan mieleen, peräkkäinen pomppiminen tuntuu olevan ”se juttu”.

Kuten todettua, kiimaisena tamma ei juurikaan reagoi ympäristöönsä. Normaalisti Kaisa reagoi oikeinkin mielellään, usein ja paljon. Puhelias hevonen hörisee, hirnuu, haluaa haistella pipot, taskut, harjapakit, loimet ja kissojen hännät, kengittäjän välineet sekä oikeastaan kengitysjätteenkin. Talutettaessa tamma saattaa herkästi unohtua ihastelemaan maisemia, ja mikäli se vain yltää, se seurustelee mielellään naapuritarhojen hevosten kanssa ihmisen askarrellessa porttia kiinni. Onneksi Kaisa ei ole mikään höseltäjä, sen osallistuminen on uteliasta turvan työntämistä vähän joka paikkaan, ei mitään omille teille lähtemistä tai suoranaista syliin tunkemista. Kiltti hevonen ja hyvätapainen - vaikka Kaisa kuinka haluaisi, se ei tunge turpaansa uudelleen iholle, jos sitä kerran kieltää. Matolääkettä antaessa saa vähän varoa, lähinnä Kaisan ahneuden vuoksi. Ei se muita ruokiaan tai herkkujaan hotki samalla innolla, jolla matolääke katoaa parempiin suihin. Spesiaaliherkkunsa kullakin...

Lähettämällä lastaus ei onnistu, Kaisa jää rampille ihmettelemään, mihin ihminen jäi. Tästä huolimatta tamman saa kyllä lastattua yksinkin, se seisoo trailerissa/rekassa nätisti yksikseen yrittämättäkään peruutella pois ihmisen poistuessa sulkemaan takapuomia. Niitäkin on nähty, jotka yrittävät pois, ja sitten ahdistuvat, kun ovat (tietenkin) päitsistään kiinni. Matkustaminen ei tunnu tätä hevosta stressaavan, oli se yksin tai ei, heinien mussuttaminen on mukavaa ja liikkuva traileri/rekka on ilmeisen hauska, mikäli tamman olemusta on uskominen. Hupsu hevonen. Vieraissa paikoissa on ihanaa, niin paljon katseltavaa, niin monta uutta tuttavuutta moikattavaksi! Kaisaa saa vähän vahtia, se kun meinaa hevosvilinässä unohtaa käytöstapansa ja ihan varmasti tunkee turpansa juuri sen punarusettisen lajitoverinsa häntään kiinni, jos taluttajan huomio herpaantuu hetkeksikään. Verryttelyissä Kaisaa saa vähän herätellä, että nyt tosissaan tehdään töitä eikä olla turistikierroksella. Tamma kyllä kuuntelee, sen kanssa vain kannattaa ottaa koko verryttelyaika tehokkaasti hyödyksi, että hevosen saa varmasti kuulolle. On vähän ikävää, jos lähtömerkin jälkeen ratsu ei liikukaan saman tien, koska tuomarikopin viereiset kukka-asetelmat ovat tutkailun ja mielikuvavalokuvan arvoinen näky. Ei tämä ainakaan jännitä vatsaansa kuralle.

Luonnekuvaus © Susiraja

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Moon Verjveli
sh, 156 cm, rtkm, FI
ERJ I
ii. Moon Verjnuarmu
sh, 155 cm, rtkm, FI
ERJ I, YLA1, SLA-I
iii. Verjvala YLA3
iie. Pohjolan Tuuli-Kuiskaus
ie. Moon Annikki
sh, 165 cm, vrt, FI
ERJ I
iei. Nuu ERJ I, YLA2, SLA-II
iee. Anseriina KTK-II, ERJ I, YLA2, SLA-II
e. Moon Sadehelmi
sh, 152 cm, rt, FI
ERJ II
ei. Moon Suhdeluku
sh, 152 cm, rt, FI
KTK-II
eii. Samoilija VIR MVA Ch, KTK-III, KRJ II, YLA1, SLA-I
eie. Kestohymy ERJ II, YLA2, SLA-I
ee. Moon Eerika
sh, 153 cm, prt, FI
ERJ II
eei. Viiman Eka ERJ II, SLA-II
eee. Ruuti-Neiti ERJ II
Syntynyt Varsa Isä
00.00.0000 Jälkeläinen Hevosen nimi

Kilpailukalenteri

NJ

15.03.2021 - NJ - Haltiasalo - irtoSERT

VSN

00.00.0000 - VSN - Paikka - Luokka - Tulos

ERJ: 41 sijoitusta
22.09.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 90 cm - 5/50
24.09.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 90 cm - 2/50
29.09.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 90 cm - 3/50
01.10.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 90 cm - 7/50
03.10.2020 - ERJ - Virtualitalli Chersey - 90 cm - 7/50
15.10.2020 - ERJ - Nessinjärven kilpailukeskus - 100 cm - 1/50
15.11.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 90 cm - 6/60
19.11.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 90 cm - 7/60
22.11.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 90 cm - 1/60
26.11.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 90 cm - 5/60
03.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 3/60
06.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 6/60
07.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 4/60
07.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 7/60
09.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 5/60
11.12.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 7/50
12.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 4/60
13.12.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 6/50
14.12.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 6/50
16.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 2/60
17.12.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 7/50
20.12.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 7/50
20.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 3/60
20.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 5/60
21.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 5/60
22.12.2020 - ERJ - Holmberg - 100 cm - 4/40
22.12.2020 - ERJ - Holmberg - 100 cm - 4/40
23.12.2020 - ERJ - Holmberg - 100 cm - 4/40
23.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 1/60
24.12.2020 - ERJ - Holmberg - 100 cm - 6/40
25.12.2020 - ERJ - Holmberg - 100 cm - 3/40
26.12.2020 - ERJ - Holmberg - 100 cm - 4/40
26.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 2/60
27.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 2/60
27.12.2020 - ERJ - Holmberg - 100 cm - 6/40
28.12.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 5/50
30.12.2020 - ERJ - Holmberg - 100 cm - 4/40
27.01.2021 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 5/50
03.02.2021 - ERJ - Holmberg - 100 cm - 3/50
09.02.2021 - ERJ - Holmberg - 100 cm - 3/50
11.02.2021 - ERJ - Holmberg - 100 cm - 6/50

KRJ: 42 sijoitusta
22.09.2020 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Helppo C - 6/44
24.09.2020 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Helppo C - 4/44
25.09.2020 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Helppo C - 3/44
27.09.2020 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Helppo C - 3/44
28.09.2020 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Helppo C - 3/44
30.09.2020 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Helppo C - 6/44
04.10.2020 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Helppo C - 4/44
02.10.2020 - KRJ - Kilpakeskus Chermia - Helppo B - 4/30
03.10.2020 - KRJ - Kilpakeskus Chermia - Helppo B - 2/30
05.10.2020 - KRJ - Kilpakeskus Chermia - Helppo B - 5/30
05.10.2020 - KRJ - Kilpakeskus Chermia - Helppo B - 1/30
09.10.2020 - KRJ - Kilpakeskus Chermia - Helppo B - 4/30
10.10.2020 - KRJ - Kilpakeskus Chermia - Helppo B - 3/30
10.10.2020 - KRJ - Kilpakeskus Chermia - Helppo B - 4/30
03.12.2020 - KRJ - Maldwyn - Helppo B - 3/40
03.12.2020 - KRJ - Breawa - Helppo C - 5/31
05.12.2020 - KRJ - Teilikorpi - Helppo B - 6/40
06.12.2020 - KRJ - Breawa - Helppo C - 4/31
06.12.2020 - KRJ - Maldwyn - Helppo B - 1/40
08.12.2020 - KRJ - Breawa - Helppo C - 1/31
08.12.2020 - KRJ - Breawa - Helppo C - 1/31
08.12.2020 - KRJ - Teilikorpi - Helppo B - 2/40
08.12.2020 - KRJ - Maldwyn - Helppo B - 6/40
09.12.2020 - KRJ - Teilikorpi - Helppo B 4/40
10.12.2020 - KRJ - Teilikorpi - Helppo B - 2/40
10.12.2020 - KRJ - Teilikorpi - Helppo B - 3/40
10.12.2020 - KRJ - Breawa - Helppo C - 5/31
20.12.2020 - KRJ - Maldwyn - Helppo B - 3/40
20.12.2020 - KRJ - Maldwyn - Helppo B - 5/40
23.12.2020 - KRJ - Maldwyn - Helppo B - 3/40
26.12.2020 - KRJ - Maldwyn - Helppo B - 5/40
27.12.2020 - KRJ - Maldwyn - Helppo B - 4/40
28.12.2020 - KRJ - Maldwyn - Helppo B - 5/40
28.12.2020 - KRJ - Maldwyn - Helppo B - 6/40
25.01.2021 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 6/50
26.01.2021 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 6/50
30.01.2021 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 3/50
04.02.2021 - KRJ - Yemene - Helppo B - 5/40
04.02.2021 - KRJ - Yemene - Helppo B - 5/40
06.02.2021 - KRJ - Yemene - Helppo B - 5/40
06.02.2021 - KRJ - Yemene - Helppo B - 4/40
09.02.2021 - KRJ - Yemene - Helppo B - 4/40
KERJ: 14 sijoitusta
08.10.2020 - KERJ - Zurück - Helppo - 2/49
15.10.2020 - KERJ - Zurück - Helppo - 6/49
16.10.2020 - KERJ - Zurück - Helppo - 7/49
20.10.2020 - KERJ - Zurück - Helppo - 6/49
01.12.2020 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 2/43
03.12.2020 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 1/43
09.12.2020 - KERJ - Nessinjärven kilpailukeskus - Helppo - 3/32
13.12.2020 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 6/43
16.12.2020 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 4/43
21.12.2020 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 6/43
01.03.2021 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 4/53
03.03.2021 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 2/53
05.03.2021 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 7/53
26.03.2021 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 4/53
00.00.0000 - KERJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - KERJ - Paikka - Luokka - Tulos








Päiväkirja

00.00.0000 Tapahtuma, kirjoittanut

Teksti tulee tähän.