Sotamaalauksen Kuusnolla Kuutamolla


KTK-II

Perustiedot

Kutsumanimi Molla Kasvattaja Sotamaalaus
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma Omistaja Sonja VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Ruunivoikko, 154 cm Rekisterinumero VH20-018-0361
Syntynyt, ikä

28.04.2020 Suomi
8-vuotias 28.10.2020
Koulutus

Yleispainotteinen
ko. Helppo B, re. 100 cm, Helppo

Se oli taas aivan tuhoon tuomittu ajatus, soittaa meinaan Sotamaalauksen Sannille ihan vain kuulumisia kysyäkseni. Olin sieltä jo aiemmin ostanut kaksi törkeen kivaa suomalaista, Kuulentohuijauksen ja Ajattaran. Huolestuneelle miehelleni vakuuttelin, että todellakin soitin vain kuulumisia, en mitään ostohommia. Noh, tällä kertaa Sannin ei tarvinnut mitään edes tyrkyttää, vaan ihan itse vaadin saavani varsan, johon keskustelu vahingossa kääntyi. ”Ois tulossa varsa Kuutamovalssista ja Kuuma ku hella kutosesta. Pieni tsäänssi olemassa, että se olis tuplavoikko, mutta saa nähdä. Ei tuplavoikkoja suomalaisia oo ku unissa. Nimeks aattelin Kuusnolla Kuutamolla. Onks kivan kuulonen?” kuului luurin toisesta päästä. Kaksi ja puoli sekuntia myöhemmin tajusin sanovani: ”Joo. Mä otan sen.”

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Kuutamovalssi
sh, 154 cm, vkk, FI
ii. Verikuu evm
sh, 155 cm, prt
iii. Verivala evm
iie. Kuunkuiskaus evm
ie. Yönvalssi evm
sh, 151 cm, mvkk
iei. Rivitanssija evm
iee. Yötär evm
e. Kuuma ku hella kutosella
sph, 146 cm, mvkk, FI
ei. Bensaa suonissa evm
sh, 157 cm, vprt
eii. Bensaa ja nuotio evm
eie. Joutsenlento evm
ee. Onks äitis simpukka evm
sph, 144 cm, rnvkk
eei. Triton evm
eee. Sudennälkä evm
Syntynyt Varsa Isä
00.00.0000 Jälkeläinen Hevosen nimi

Kilpailukalenteri

NJ

01.06.2020 - NJ - Vaalama - suomenhevostammat - irtoSERT

VSN

00.00.0000 - VSN - Paikka - Luokka - Tulos

ERJ: 15 sijoitusta
07.06.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 7/50
10.06.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 5/50
16.06.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 6/50
17.06.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 2/50
20.06.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 4/50
02.09.2020 - ERJ - Hornanhovi - 90 cm - 3/30
05.09.2020 - ERJ - Hornanhovi - 90 cm - 2/30
07.09.2020 - ERJ - Hornanhovi - 90 cm - 3/30
13.09.2020 - ERJ - Hornanhovi - 90 cm - 2/30
17.09.2020 - ERJ - Hornanhovi - 90 cm - 2/30
18.09.2020 - ERJ - Hornanhovi - 90 cm - 2/30
19.09.2020 - ERJ - Hornanhovi - 90 cm - 1/30
19.09.2020 - ERJ - Hornanhovi - 90 cm - 3/30
26.09.2020 - ERJ - Hornanhovi - 90 cm - 2/30
27.09.2020 - ERJ - Hornanhovi - 90 cm - 4/30
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - Tulos













KRJ: 28 sijoitusta
27.05.2020 - KRJ - Tiiron ratsutalli - Helppo B - 6/50
29.05.2020 - KRJ - Tiiron ratsutalli - Helppo B - 6/50
31.05.2020 - KRJ - Tiiron ratsutalli - Helppo B - 7/50
01.06.2020 - KRJ - Tiiron ratsutalli - Helppo B - 4/50
01.06.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo B - 5/40
01.06.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo B - 3/40
02.06.2020 - KRJ - Routapirtin tila - Helppo B - 3/50
02.06.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 1/50
03.06.2020 - KRJ - Virtuaalitalli Chersey - Helppo C - 1/36
05.06.2020 - KRJ - Virtuaalitalli Chersey - Helppo C - 6/36
05.06.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo B - 5/40
05.06.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo B - 5/40
05.06.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 7/50
06.06.2020 - KRJ - Virtuaalitalli Chersey - Helppo C - 3/36
06.06.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 6/50
08.06.2020 - KRJ - Virtuaalitalli Chersey - Helppo C - 5/36
08.06.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 5/50
08.06.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo B - 1/40
10.06.2020 - KRJ - Virtuaalitalli Chersey - Helppo C - 2/36
10.06.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo B - 2/40
10.06.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 2/50
17.06.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 6/50
18.06.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 2/50
18.06.2020 - KRJ - Routapirtin tila - Helppo B - 6/50
20.06.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 1/50
21.12.2020 - KRJ - Pyökkipolku - Helppo B - 4/30
22.12.2020 - KRJ - Pyökkipolku - Helppo B - 4/30
23.12.2020 - KRJ - Pyökkipolku - Helppo B - 1/30












KERJ: 13 sijoitusta
11.05.2020 - KERJ - Vaalama - Helppo - 2/26
12.05.2020 - KERJ - Vaalama - Helppo - 2/26
15.05.2020 - KERJ - Vaalama - Helppo - 1/26
16.05.2020 - KERJ - Vaalama - Helppo - 4/26
22.05.2020 - KERJ - Vaalama - Helppo - 4/40
29.05.2020 - KERJ - Vaalama - Helppo - 5/40
30.05.2020 - KERJ - Vaalama - Helppo - 5/40
09.06.2020 - KERJ - Vaalama - Helppo - 3/40
04.09.2020 - KERJ - Nessinjärven kilpailukeskus - Helppo - 6/38
05.09.2020 - KERJ - Nessinjärven kilpailukeskus - Helppo - 2/38
09.09.2020 - KERJ - Nessinjärven kilpailukeskus - Helppo - 2/38
21.09.2020 - KERJ - Nessinjärven kilpailukeskus - Helppo - 2/24
24.09.2020 - KERJ - Nessinjärven kilpailukeskus - Helppo - 3/24
00.00.0000 - KERJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - KERJ - Paikka - Luokka - Tulos











Päiväkirja

00.00.0000 Tapahtuma, kirjoittanut

Teksti tulee tähän.