Rinnan Railakas


Champion (03/20), KTK-II


Perustiedot

Kutsumanimi Ralli Kasvattaja Tuire VRL-00345, Pöystilä
Rotu, sukupuoli Suomenpienhevonen, ori Omistaja Sonja VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Vaaleanpunarautias, 147 cm Rekisterinumero VH19-018-1042
Syntynyt, ikä

24.09.2019 Suomi
3-vuotias 24.10.2019
Koulutus

Yleispainotteinen
ko. Helppo A, re. 100 cm, Helppo

Kun päätin vihdoin vuosien pyörittelyn ja pohtimisen jälkeen hankkia suomenhevosia, tulin siihen tulokseen, että joukkoon täytyy saada mahtumaan myös yksi kiintiöpiensuokki. Kyseisen yksilön etsimisessä ei kauaa mennyt, kun pääsin lukemaan Rinnan Railakas nimisen orin myynti-ilmoitusta. Jokin sen olemuksessa vain sai hymyn korviini ja päätin, että tähän on nyt tartuttava. Sopiva lempinimikin oli jo mielessä pelkkien videoiden perusteella, ja samalla ori pääsi tekemään kunniaa teinivuosieni rakkaudelle, suomenhevosruuna Rallille. Orin saavuttua haaveilimme pitkään, että se isänsä tavoin kimoutuisi vitivalkoiseksi, mutta lopulta vaaleneminen pysähtyi ja jouduimme tyytymään jälleen yhteen rautiaaseen. Väristä huolimatta Ralli on uniikkitähti ja kaikille todella rakas, vaikka sen perässä pysyminen vaatiikin ikiliikkujan akkutasot ja varakeuhkot.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Villahaan Raikuli
sh, 153 cm, rtkm, FI
KV-II, SV-II, ERJ II, YLA3, SLA-II
ii. Ryynipyry
sh, 155 cm, rnkm, FI
KTK-III
iii. Myräkkä evm
iie. Pystiina evm
ie. Naavan Nelli
sh, 151 cm, rt, FI
iei. Naavan Nopsa evm
iee. Naavan Nilla evm
e. Mustasuon Brigitha
sh, 148 cm, rn, FI
KTK-III, KRJ III, ERJ II, SLA-II, YLA2
ei. Vonkamies
sh, 156 cm, rt, FI
eii. Vonkaaja evm
eie. Vonkatyttö evm
ee. Lööperin Brita
sh, 146 cm, rn, FI
KTK-II
eei. Lööperin Bruno evm
eee. Lööperin Lotuskukka evm
Syntynyt Varsa Emä
21.04.2020 sph-o. Pilvipellon Rajaton Tuulenpesän Jäärouva
16.06.2020 sph-t. Pilvipellon Rallitassu Turmeltajan Tahmatassu

Kilpailukalenteri

NJ

14.12.2019 - NJ - Hornanhovi - suomenpienhevosorit - irtoSERT
15.12.2019 - NJ - Susiraja - suomenpienhevosorit - irtoSERT
24.03.2020 - NJ - Susiraja - suomenpienhevosoriit - irtoSERT

VSN

00.00.0000 - VSN - Paikka - Luokka - Tulos


ERJ: 53 sijoitusta
14.02.2020 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 4/30
17.02.2020 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 3/30
18.02.2020 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 4/30
01.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 90 cm - 6/50
09.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 80 cm - 3/45
13.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 80 cm - 2/45
13.03.2020 - ERJ - Kototalli - 90 cm - 3/40
14.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 80 cm - 4/45
17.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 80 cm - 1/45
17.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 90 cm - 5/50
24.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 90 cm - 5/50
25.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 80 cm - 2/45
27.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 90 cm - 4/50
28.03.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 90 cm - 3/50
02.04.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 80 cm - 6/42
04.04.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 80 cm - 1/42
07.04.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 90 cm - 4/50
08.04.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 80 cm - 1/42
12.04.2020 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 90 cm - 2/40
14.04.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 90 cm - 4/50
17.04.2020 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 90 cm - 6/40
18.04.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 80 cm - 6/42
20.04.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 90 cm - 6/50
24.04.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 80 cm - 4/42
25.04.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 80 cm - 2/42
25.04.2020 - ERJ - Farbranch Irish Draughts - 90 cm - 5/50
26.04.2020 - ERJ - Winthrop Ponies - 90 cm - 4/29
28.04.2020 - ERJ - Winthrop Ponies - 90 cm - 5/28
29.04.2020 - ERJ - Winthrop Ponies - 90 cm - 3/28
30.04.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 90 cm - 6/50
03.05.2020 - ERJ - Cloudfield - 80 cm - 4/49
04.05.2020 - ERJ - Cloudfield - 80 cm - 6/49
04.05.2020 - ERJ - Cloudfield - 80 cm - 3/49
08.05.2020 - ERJ - Cloudfield - 80 cm - 3/49
16.05.2020 - ERJ - Aamun tila - 60 cm - 1/36
17.05.2020 - ERJ - Cloudfield - 90 cm - 7/50
19.05.2020 - ERJ - Cloudfield - 90 cm - 1/50
19.05.2020 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 90 cm - 7/50
01.06.2020 - ERJ - Kingsvalley - 80 cm - 4/30
02.06.2020 - ERJ - Kingsvalley - 80 cm - 1/30
03.06.2020 - ERJ - Kingsvalley - 80 cm - 1/30
03.06.2020 - ERJ - Rósgarður - 90 cm - 1/30
05.06.2020 - ERJ - Kingsvalley - 80 cm - 2/30
05.06.2020 - ERJ - Tiiron ratsutalli - 80 cm - 6/39
06.06.2020 - ERJ - Kingsvalley - 80 cm - 4/30
07.06.2020 - ERJ - Tiiron ratsutalli - 80 cm - 3/39
09.06.2020 - ERJ - Kingsvalley - 80 cm - 1/30
09.06.2020 - ERJ - Kingsvalley - 80 cm - 1/30
11.06.2020 - ERJ - Kingsvalley - 80 cm - 5/30
13.06.2020 - ERJ - Kingsvalley - 80 cm - 4/30
16.06.2020 - ERJ - Kingsvalley - 80 cm - 4/30
17.06.2020 - ERJ - Kingsvalley - 80 cm - 1/30
23.06.2020 - ERJ - Kingsvalley - 80 cm - 4/30

KRJ: 42 sijoitusta
18.02.2020 - KRJ - Safiiritiikerin Kilpailukeskus - Helppo A - 4/50
19.02.2020 - KRJ - Safiiritiikerin Kilpailukeskus - Helppo A - 2/50
21.02.2020 - KRJ - Safiiritiikerin Kilpailukeskus - Helppo A - 2/50
26.02.2020 - KRJ - Safiiritiikerin Kilpailukeskus - Helppo A - 3/50
01.03.2020 - KRJ - Safiiritiikerin Kilpailukeskus - Helppo A - 3/37
02.03.2020 - KRJ - Safiiritiikerin Kilpailukeskus - Helppo A - 3/50
04.03.2020 - KRJ - Safiiritiikerin Kilpailukeskus - Helppo A - 4/50
05.03.2020 - KRJ - Safiiritiikerin Kilpailukeskus - Helppo A - 1/37
10.03.2020 - KRJ - Safiiritiikerin Kilpailukeskus - Helppo A - 3/37
14.03.2020 - KRJ - Safiiritiikerin Kilpailukeskus - Helppo A - 1/37
16.03.2020 - KRJ - Safiiritiikerin Kilpailukeskus - Helppo A - 6/37
20.03.2020 - KRJ - Safiiritiikerin Kilpailukeskus - Helppo A - 5/37
21.04.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo B - 5/40
22.04.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo B - 3/40
26.04.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 2/50
29.04.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo B - 6/40
02.05.2020 - KRJ - Valokylän talli - Helppo A - 2/30
02.05.2020 - KRJ - Valokylän talli - Helppo A - 1/30
03.05.2020 - KRJ - Valokylän talli - Helppo A - 1/30
05.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 4/50
08.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 2/50

01.05.2020 - KRJ-Tarinakilpailut - Storywoods - 2/4
08.05.2020 - KRJ - Valokylän talli - Helppo A - 2/30
09.05.2020 - KRJ - Valokylän talli - Helppo A - 5/30
09.05.2020 - KRJ - Valokylän talli - Helppo A - 3/30
09.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 3/50
10.05.2020 - KRJ - Valokylän talli - Helppo A - 3/30
12.05.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo B - 2/50
13.05.2020 - KRJ - Koistila - Helppo A - 2/30
14.05.2020 - KRJ - Valokylän talli - Helppo A - 1/30
14.05.2020 - KRJ - Oriasema Ketjukolari - Helppo A - 3/27
15.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo A - 4/50
15.05.2020 - KRJ - Koistila - Helppo A - 2/30
15.05.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo B - 3/50
17.05.2020 - KRJ - Koistila - Helppo A - 2/30
18.05.2020 - KRJ - Valokylän talli - Helppo A - 1/30
22.05.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo A - 4/40
23.05.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo A - 1/40
23.05.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo B - 2/50
27.05.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo B - 5/50
27.05.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo A - 6/40
29.05.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo A - 3/40
29.05.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo B - 5/50


KERJ: 5 sijoitusta
04.10.2020 - KERJ - Zurück - Helppo - 2/49
10.10.2020 - KERJ - Zurück - Helppo - 7/49
21.10.2020 - KERJ - Zurück - Helppo - 7/49
05.12.2020 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 6/38
06.12.2020 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 5/38
00.00.0000 - KERJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - KERJ - Paikka - Luokka - Tulos



Päiväkirja

08.10.2019 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut kasvattaja

Nuori, vasta kilpauransa aloittanut Villahaan Raikuli oli ihmeissään, kun se laitettiin samaan tarhaan vastikään kiimaan tulleen Mustasuon Brigithan kanssa. Hetken emmittyään se lähti into pinkeenä kohti ruunikkoa tammaa, jota ei tilanne olisi voinut vähempää kiinnostaa. Rinna kun on sellainen omassa rauhassaan viihtyvä, niin ei se ensin edes huomannut nuoren herran esiintymistä. Mutta sitten Raikuli pistikin oikein kunnolla ranttaliksi: Nousi pystyyn, sitten vähän pukitteli ja loppuun vielä tepsutteli korkealentoisesti ja hirnuili kimakasti, niin johan tammakin heräsi. Rinna tuijotti nuorikkoa, hörähti sille pehmeästi ja jäi odottamaan.

Siitä se sitten lähti, niin kuin Tikkurilan mainoksessa sanotaan. Vaikka kyseessä oli kaksi ensikartalaista, sai varsa alkunsa heti ensi yrittämällä. Muutenkin kantoaika sujui mallikkaasti, varsa kehittyi tasaisesti eikä Rinnalla ollut mitään ongelmia, kuten lisääntyneen painon aiheuttamia nivelvaivoja. Tarkkailin tamman synnytystä ja olin tiedottanut myös päivystävää eläinlääkäriä, jotta hän olisi valmiina tulemaan paikalle, jos siihen tulee tarvetta. Minun ei kuitenkaan tarvinnut hänelle soittaa toiste, vaan synnytys hoitui täysin luonnonmukaisesti eikä lopputarkastuksessakaan ollut huomautettavaa.

Varsa kasvaa hyvää vauhtia ja se ainakin on huomattu, että se on perinyt reippauden isältään. Eihän emäkään mikään arkajalka ole, mutta siinä missä Rinna ottaa tarhassa pari rauhallista askelta eteenpäin, on varsa kiertänyt emänsä ainakin kolme kertaa molempiin suuntiin ja kerran mahan alta. Niinpä varsa on saanut lempinimekseen Hulivili, josta voisi tehdä ihan virallisenkin nimen muodossa Rinnan Hulivili tai vaihtoehtoisesti Rinnan Railakas.

06.11.2019 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja

Syksy on minulle tyypillisesti hyvin aktiivista aikaa. Muiden velloessa kaamosmasennuksessa olen itse kuin sähköllä viritetty aropupu, joka keksii joka päivä uutta ohjelmaa päänsä menoksi. Vuosia olin marmattanut siitä, että minulla ei ole suomenhevosia, ja kuinka pitäisi varmaan muuttaa takaisin Suomeen rodun takia. Eräänä lokakuisena aamuna kuitenkin keksin, että ihan hyvin voin kuljettaa suomenhevoset luokseni Englantiin. Älynväläyksestäni ehti vierähtää ehkä kaksi viikkoa siihen, että olin jo sopimassa kuljetusrekan ja laivalastin aikatauluja aina Helsingin satamasta kauas Pohjois-Englantiin saakka. Suunnitelmakin oli tosin jo muuttunut matkanvarrella: muutaman harrastekaverin sijaan olin ostanut lähemmäs tusinan verran kilpakelpoisia valioyksilöitä. Hups.

"Mä tiiän, että suomenhevoset on iha parasta, mutta eikö tää oo jo vähän liiottelua...?" mieheni Oliver kysyi mukamas epätoivoinen ilme kasvoillaan katsellessaan pihaan kaartavaa kuljetusrekkaa. "Mä sulle liiottelut näytän..." mutisin kaulahuiviini hymy korvissa. "Toivottavasti et, mennään vielä vararikkoon", Oliver totesi vakavana. Tiesin kuitenkin, että hän oli vähintään yhtä innoissaan kuin minäkin. Vaikka parempi puolikkaani olikin syntyjään britti, hän oli kanssani Suomessa vieraillessaan rakastunut maahan ja etenkin sen kansallisrotuun. Itseni ja mieheni lisäksi pihassa suomalaisia vahvistuksia odottamassa seisoi koko tallityöntekijöiden kuusihenkinen kaarti, ja tunnelma oli käsin kosketeltavissa.

Vaaleanpunarautias juuri 3-vuotiaaksi kääntynyt Rinnan Railakas oli koko joukkien pienin säkäkorkeuden osalta, mutta puhtia sillä tuntui olevan ylivoimaisesti eniten. Ori oli käyttäytynyt koko matkan sinänsä asiallisesti: se ei ollut kiukutellut kenellekään tai hermoillut. Ongelmia oli aiheuttanut Railakkaan eli Rallin loputon energia, jonka ansiosta sen kanssa oli saanut jaloittelupaikoilla juosta ympyrää henkensä edestä, kun ori ei ollut suostunut sekuntiakaan kävelemään. Nytkin kun se haettiin rekasta ulos vasta kolmantena, se suunnilleen laukkasi ulos, loikaten sillan sivusta maan tasalle. Oliver lähti suosiolla samantien hieman juoksuttamaan sitä maneesiin, jottei orilla menisi ihan täysin motivaatio, kun se joutuisi heti lukkojen taa karsinaan. Palattuaan noin kolme varttia myöhemmin Oliver saapui tallille naama punaisena, pikkuori edelleen narussa nykien sinne tänne. "Osuvan lempinimen menit keksimään", mies totesi saatuaan Rallin vihdoin karsinaansa. Niin näköjään tosiaan keksin!

01.05.2020 KRJ-tarinakilpailut, Storywoods: Ryminällä sisään ja lentäen ulos, kirjoittanut omistaja

Yleensä menen kouluratsastuskilpailuihin vain sen takia, että satun omistamaan kouluhevosia, joita haluan käyttää jalostukseen. En missään määrin viihdy valkoisten aitojen sisäpuolella. Tänään olin kuitenkin alkanut uskoa siihen, että kouluratsastus on helppoa ja kivaa, kiitos Rallin. Ori oli ollut kuin herran enkeli koko aamupäivän ja liikkunut melkeinpä ajatuksen voimalla, ja puhkuin intoa kuin lapsi karkkikaupassa, kun suuntasimme radalle. Olin valmis näyttämään kaikille, miten homma hoidetaan.

Noh, näytin toki, miten homma hoidetaan, mutta vähän eri homma kuin olin itse kaavaillut. Hylkäys satulasta suistumisen vuoksi on koulukilpailuissa sangen harvinainen ilmiö, mutta nytpä annoin mallisuorituksen siitä, miten sen voi suorittaa ennen kuin edes ehtii tervehdykseen. Ralli oli sangen tohkeissaan menossa, ja päätti reagoida pohkeisiini ”hieman” liioitellusti. Rautias sinkosi eteenpäin kuin ohjus ja keilasi yhden kouluaidoista mukanaan niin että tanner tömisi. Valkeat laudan palaset sinkoilivat ympäriinsä, Ralli otti tapahtumista kuumaa, heitti takajalat taivaaseen ja kaksi sekuntia myöhemmin istuin satulan sijaan hiekalla. Ihana tuomari antoi luvan aloittaa alusta, mutta eipä ole hävettänyt näin paljon sitten alkeiskurssin!