Rockabilly In Route 66


KTK-III


Perustiedot

Kutsumanimi Billy Maahantuoja Humutin VRL-14618
Rotu, sukupuoli Amerikanpuoliverinen, ori Omistaja Sonja VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Ruunikko, 168 cm Rekisterinumero VH20-155-0004
Syntynyt, ikä

16.07.2018, Yhdysvallat
8-vuotias 16.01.2019
Koulutus

Yleispainotteinen
ko. Vaativa A, re. 140 cm, CIC4

Tiedätkö sen tunteen, kun pihaasi yhtäkkiä ilmestyy uusi hevonen ilman kummempaa etukäteisvaroittelua saatika minkäänlaisia ennakkotietoja? Minä valitettavasti tiedän. Tosin minun tapauksessani ei puhuttu vain yhdestä hevosesta vaan peräti kahdeksasta. Rockabilly oli yksi niistä kahdeksasta. Ennakkotietoja toki oli sen verran, että täytyyhän sen olla aivan hemmetin pätevä urheiluhevonen, kerta se on Nikki Ferrarin omistuksessa ollut. Siltä Ferrarin naikkoselta koko kahdeksan konin lauma saapuikin, hän kun päätti, että olisin sopiva lahjoituskohde muutamalle amerikanpuoliveriselle (tai no oiskin ollut lahjoitus, sai meinaan ihan sievoisen summan tilittää näistä ”lahjoista”). Sen siitä saa, kun menee nousuhumalassa hairahtumaan ja lupaa ostaa jotain, mitä ei välttämättä oikeasti tarvitse. Sitten käy niin, että vielä vuosien päästäkin myyjä pääsee verottamaan samasta tuotteesta kerta toisensa jälkeen - minun tapauksessani nyt sitten jenkkipuokeista. Mutta myönnän silti nyt ja tässä, että Rockabilly oli kyllä paras pakotettu ostos ikinä.

Mitä sinulla tulee ensimmäisenä mieleen sanasta Rockabilly? Kenties rento ja ilon täyteinen elämä, loputtomat hupireissut ja svengaavan musiikin tahdissa suoritetut humoristisen näköiset tanssiliikkeet? Meidän Billy tarjoilee niitä kaikkia, sen voin luvata. Billy on aina korvat hörössä menossa, riippumatta siitä minne mennään. Ori osaa ottaa ilon irti klinikkareissuistakin, niin hyvässä kuin pahassa. Peloton ja hyväntuulinen ori ei missään nimessä ole pahansuopa, muttei aina oikein käsitä omaa kokoaan. Vauhdikkaasti ja turhia miettimättä liikkuessaan alle saattaa jäädä yksi jos toinenkin varomaton kulkija, joten Billya käsiteltäessä on syytä olla tarkkana ja muistuttaa oria säännöllisesti siitä, ettei se voi aivan holtittomasti säntäillä paikasta toiseen. Mikäli ori olisi ihminen ja olisi jotenkin ikinä saanut ajokorttia, se olisi juuri se tyyppi, joka aselee silmät kiinni kahta kaistaa.

Billy on kaikin puolin ihmisrakas. Se tunkee aina päätä syliin ja saattaa karsinaan mentäessä vähän turhankin roisisti rynnätä halimaan, joten omia varpaitaan kannattaa varjella. Billyn kanssa on myös saatu yksi jos toinenkin leukaperä ja nenä kipeäksi, kun ori onkin kesken halihetken havainnut jotain mielenkiintoista kaukaisuudessa ja päättänyt repäistä päänsä kattoon varomatta lainkaan liikeradan edessä olevan ihmisen päätä. Muut hevoset ovat Billyn mielestä todella ihania eikä sillä ole pahaa sanottavaa edes muista oreista. Billy jaksaa kyllä aina riehua, mutta valtataisteluissa se yleensä väistää ihan suosiolla. Kiukuttelu ja machoilu ei sovin Billyn feng shuihin, sillä ori tahtoo enemmin kaikkien voivan nauttia olostaan. Mikäli ihmisiä tai lajitovereita ei ole tarjolla jatkuvan lääppimisen kohteeksi, myös koirat, kissat ja elävät olennot kelpaavat oikein mainiosti. Yksin jäädessään Billy ei suinkaan hätäänny, mutta kyllästyy kyllä alta aikayksikön. Silloin seinät, aidat ja muut rakenteet saattavat saada kyytiä, sillä näppäränä poikana Billy käyttää aikaansa mielellään askarrellen. Orin karsina ja tarha ovatkin täynnä kaiken maailman leluja ja hilavitkuttimia, jotta se voisi purkaa visioitaan niihin.

Ratsuna Billy on aivan hurjan hauska. Harvoin tapaa hevosta, joka on todella niin ilolla mukana työnteossa. Suuriliikkeinen ja vauhdikas ori voi tuntua alkuun hyvin tuskaiselta ratsastaa, kun se ei meinaa asettua avuille tai keskittyä rallatellessaan menemään kuin kevätvarsa laitumilla. Sitten, kun pahimmat höyryt on päästelty, Billy alkaa pikkuhiljaa ihan tosissaan kuuntelemaan ja silloinkos vasta ihmeitä tapahtuukin. Billy toisi ratsastajalleen vaikka kuun taivaalta, jos sitä osaa selkokielellä pyytää. Ori on todella taitava peli niin este- kuin kouluratsastukseen, maastoesteistä puhumattakaan. Se reagoi viipymättä ja osaa sekä koota että pidentää todella tyylikkäästi.

Billyn erityisvahvuus on sen kyky koota liikettä takaosan ylle; ori kääntyy helpon näköisesti ja loistavassa tasapainossa vaikka kolikon päällä. Hyppyvoimaa siltä löytyy enemmän kuin laki sallii, ja korkeammat rataesteluokat ovat jääneet välistä lähinnä sen takia, ettei ole ollut tarvetta viedä oria sille tasolle. Valituksen sanasen Billy saa ainoastaan siitä, että se tykkää vähän esitellä omia soolo-osuuksia aina silloin tällöin. Laukanvaihtoa pyytäessä ori saattaa tosiaan täräyttää maailman lennokkaimman vaihdon, ja esteillä Billy joskus vetelee askelmäärät ihan omasta hatusta, vaikka kuski pyytäisi aivan muuta. Silloin ei oikein auta kuin hymyillä ja pysyä matkassa. Kyllähän se vauhti korjaa virheet, eikö?

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Sunday Swing evm
amwb, 172 cm, tprn, US
ii. Another Blue Monday evm
amwb, 174 cm, mrn, US
iii. Seventies Legacy evm
iie. Little Miss Blue evm
ie. Darling This Is A Disco evm
amwb, 168 cm, prt, US
iei. Babyboy evm
iee. Hippie Hippie Shake evm
e. Lil' Red Polkadot evm
amwb, 167 cm, prt, US
ei. Hotshot Cowboy evm
amwb, 170 cm, prt, US
eii. Lasso Heart evm
eie. Elegancia evm
ee. American Love evm
amwb, 165 cm, rtkm, US
eei. Tesoro evm
eee. Barbie Blonde evm
Syntynyt Varsa Emä
00.00.0000 Jälkeläinen Hevosen nimi

Kilpailukalenteri

NJ

00.00.0000 - NJ - Paikka - Luokka - Tulos

VSN

00.00.0000 - VSN - Paikka - Luokka - Tulos

ERJ: 0 sijoitusta
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - Tulos
KRJ: 23 sijoitusta, 2 CUP-sijoitusta
01.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 3/23
02.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 2/23
03.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 2/23
04.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 2/23
08.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 1/23
09.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 4/23
10.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 4/23
18.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 4/23
30.11.2020 - KRJ-CUP - Teilikorpi - Vaativa B - 3/95
11.01.2021 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Vaativa A - 4/25
14.01.2021 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 2/23
15.01.2021 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Vaativa A - 3/25
17.01.2021 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 1/23
17.01.2021 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 2/23
17.01.2021 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Vaativa A - 5/23
19.01.2021 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Vaativa A - 4/25
22.01.2021 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Vaativa A - 3/25
25.01.2021 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Vaativa A - 2/25
25.01.2021 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Vaativa A - 4/25
28.01.2021 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Vaativa A - 5/25
29.01.2021 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Vaativa A - 3/25
30.01.2021 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Vaativa A - 4/25
31.01.2021 - KRJ-CUP - Harmaatuulen oriasema - Vaativa A - 2/35

















KERJ: 5 sijoitusta
12.10.2020 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 4/24
20.10.2020 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 2/24
26.10.2020 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 2/24
24.03.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 2/35
29.03.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 5/35
00.00.0000 - KERJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - KERJ - Paikka - Luokka - Tulos



Päiväkirja

00.00.0000 Tapahtuma, kirjoittanut

Teksti tulee tähän.