Seppäjärven Rönsyleimu


SV-I

Perustiedot

Kutsumanimi Lennu Kasvattaja Seppäjärven talli
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori Omistaja Sonja VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Punarautias, 160 cm Rekisterinumero VH17-018-1845
Syntynyt, ikä

19.08.2017 Suomi
8-vuotias 00.00.0000
Koulutus

Yleispainotteinen
ko. Vaativa B, re. 110 cm, CIC1

Meinasin tulla hulluksi eksyessäni tutkimaan Tuuliajon hevostilalla myynnissä olevia suomenhevosia. Olisin halunnut ne kaikki ja vielä jotain vähän päälle. Ne olivat hienoja hevosia jokaikinen, ja niiden suvut olivat täynnä mielenkiintoisia ja lupaavia nimiä. Valinnanvaikeus oli käsin kosketeltavissa, kun yritin vertailla sukulinjoja, luonteenpiirteitä ja muita ominaisuuksia omiin hevosiini, jotta joukosta löytyisi juuri meille sopivat yksilöt. Lopulta neulana heinäsuovasta ylitse muiden nousi Seppäjärven Rönsyleimu. Hyvätapainen rautias oli tasokas ja korrekti, aito suomalainen, enkä voinut ymmärtää, miten se ei ollut vielä ehtinyt mennä kaupaksi. Noh, jonkun muun menetys oli tällä kertaa minun onneni, sillä Lennuna tunnettu ori oli meidän perheeseemme aivan nappilisäys.

Seppäjärven Rönsyleimu, tutummin Lennu on lupsakka kaikkien kaveri. Lennun tavatessaan ei uskoisi että se on ori, se nimittäin muistuttaa käytökseltään enemmän vanhaa ruunaa kuin viriiliä oria. Lennu on tunnettu tallissa joka paikan höylänä ja se on aina paikalla siellä missä tapahtuu. Se kuvittelee kai olevansa oman elämänsä Ulla Taalasmaa. Orin hoitaja ei voi mitenkään välttyä taskujen tarkistukselta tai kävellä ohi antamatta pusua isoon pehmeään turpaan.

Ratsastaessa Lennu pyrkii miellyttämään kaikin tavoin ratsastajaansa, mutte se vaatii myös paljon erilaisia tehtäviä ja monipuolista liikuntaa päänsä menoksi. Jos ratsastaja ei keskity 110% työntekoon saa Lennu tilaisuuden keksiä omia kevätjuhlaliikkeitä tai maneesin nurkasta voikin yhtäkkiä löytyä vaikka mörköjä. Kouluradalla se tahtoo tottakai esitellä tuomareille parhaat puolensa, kunhan ratsastaja vain siltä osaa ja jaksaa sitä vaatia. Lennun askellajeissa on helppo istua ja se tekeekin siitä mukavan ratsastettavan, vaikka aloittelijoille se ei sovi vilkkaan ajatuksen juoksunsa vuoksi.

Esteradoilla orin tyyli ei ole kaikista puhtain, vaan kuvastaa enemmänkin rentoa ja huoletonta sunnuntai jumppaa, mikäli sitä ei pistä töihin heti alkuverryttelyssä. Kun Lennun moottorin saa kunnolla käyntiin niin ponnua kyllä löytyy 110cm radoille asti, vaikka mitenkään erityisen tarkkaa ja varovaista hyppääjää siitä ei saa kuorittua silloinkaan. Kuskin kannattaakin itse pysyä kokoajan tarkkana, ellei halua hevosen pudottavan joka toista puomia ja juoksevan läpi joka toisesta. Maastoillessa Lennu muistuttaa ruoholeikkuria tai sitä se ainakin yrittää kovasti. Ratsastajalla on todennäköisesti työ ja tuska pidellä orin pää pois puskista. Tähän auttaa yksinkertaisesti vauhdin lisääminen, sillä ravatessa tai laukatessa sen täytyy keskittyä askeliinsa eikä syömiseen.

Lennu on toki myös ajolle opetettu ja toimii hyvin kärryjen edessä. Se kuitenkin tarvitsee huolellisen alkuverryttelyn jotta sen aivot saa mukaan ja pelaamaan yhteen jalkojen kanssa. Muuten tiedossa on solmussa oleva hevonen, joka yrittää tehdä kaiken vain vähän sinnepäin. Varsinkin ulkona ajettaessa orin huomio saattaa helposti kiinnittyä niin pyrähteleviin lintuihin kuin vihreisiin meheviin heinänkorsiin. Parhaiten ori menee kun pyytää sitä alusta asti kulkemaan reippaasti ja tekee rutkasti taivutuksia. Tällöin sen saa hyvin kuulolle, sekä toisinaan vähän kankean kropan vetriintymään.

Luonnekuvaus © Manaaja

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Rönsyrölli
sh, 157 cm, rt, FI
ERJ I, KERJ I, VVJ I
ii. Rymyrölli evm
sh, 161 cm, prt, FI
iii. Rummeli evm
iie. Arolli evm
ie. Versotar evm
sh, 156 cm, prt, FI
iei. Turso evm
iee. Vernissa evm
e. Tulikukkanen
sh, 163 cm, prn, FI
ei. Kukkaisprinssi evm
sh, 165 cm, rn, FI
eii. Kukkien Herra evm
eie. Prinsessa evm
ee. Tulikuu evm
sh, 161 cm, m, FI
eei. Kuutamo evm
eee. Tuliluikka evm
Syntynyt Varsa Emä
13.08.2018 sh-t. Helmiahon Sadeloitsu Mörkövaaran Satutaika

Kilpailukalenteri

NJ

00.00.0000 - NJ - Paikka - Luokka - Tulos

VSN

00.00.0000 - VSN - Paikka - Luokka - Tulos

ERJ: 43 sijoitusta
09.07.2018 - ERJ - Ristikallio - 110 cm - 1/50
14.07.2018 - ERJ - Ristikallio - 110 cm - 1/50
18.07.2018 - ERJ - Ristikallio - 110 cm - 6/50
03.03.2019 - ERJ - Susiraja - 110 cm - 4/30
17.03.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 110 cm - 2/40
06.06.2019 - ERJ - Susiraja - 110 cm - 5/30
09.06.2019 - ERJ - Susiraja - 110 cm - 2/30
11.06.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 3/50
12.06.2019 - ERJ - Susiraja - 110 cm - 2/30
14.06.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 6/50
15.06.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 110 cm - 3/50
18.06.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 2/50
19.06.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100 cm - 2/50
19.06.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 110 cm - 7/50
01.07.2019 - ERJ - Mörkövaara - 100 cm - 6/40
06.07.2019 - ERJ - Mörkövaara - 100 cm - 1/40
22.07.2019 - ERJ - Mörkövaara - 100 cm - 4/40
13.09.2019 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 100 cm - 6/70
17.09.2019 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 100 cm - 6/70
18.09.2019 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 110 cm - 5/56
28.09.2019 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 100cm - 7/70
28.09.2019 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 110cm - 2/56
29.09.2019 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 100cm - 3/70
29.09.2019 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 110cm - 2/56
03.01.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 110cm - 3/65
21.01.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 110cm - 5/65
02.02.2021 - ERJ - Holmberg - 110 cm - 6/50
05.02.2021 - ERJ - Holmberg - 110 cm - 6/50
06.02.2021 - ERJ - Holmberg - 110 cm - 3/50
07.02.2021 - ERJ - Holmberg - 110 cm - 6/50
10.02.2021 - ERJ - Holmberg - 110 cm - 7/50
11.02.2021 - ERJ - Holmberg - 110 cm - 2/50
13.02.2021 - ERJ - Holmberg - 110 cm - 1/50
15.02.2021 - ERJ - Holmberg - 110 cm - 4/50
03.03.2021 - ERJ - Kaihovaara - 110 cm - 4/40
05.03.2021 - ERJ - Kaihovaara - 110 cm - 1/40
07.03.2021 - ERJ - Kaihovaara - 110 cm - 3/40
08.03.2021 - ERJ - Kaihovaara - 110 cm - 6/40
12.03.2021 - ERJ - Kaihovaara - 110 cm - 1/40
13.03.2021 - ERJ - Kaihovaara - 110 cm - 3/40
14.03.2021 - ERJ - Kaihovaara - 110 cm - 1/40
15.03.2021 - ERJ - Kaihovaara - 110 cm - 5/40
20.03.2021 - ERJ - Kaihovaara - 110 cm - 4/40

KRJ: 0 sijoitusta
00.00.0000 - KRJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - KRJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - KRJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - KRJ - Paikka - Luokka - Tulos
KERJ: 5 sijoitusta
08.06.2019 - KERJ - Susiraja - CIC1 - 4/42
09.06.2019 - KERJ - Susiraja - CIC1 - 2/42
12.06.2019 - KERJ - Suriraja - CIC1 - 3/42
21.06.2019 - KERJ - Walia Arabians - CIC1 - 1/42
01.07.2019 - KERJ - Walia Arabians - CIC1 - 5/42
00.00.0000 - KERJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - KERJ - Paikka - Luokka - Tulos



Päiväkirja

18.10.2019 Maastoestevalmennus, kirjoittanut Amanda

Rautias suomenhevonen pälyili minun äänen suuntaan muhkean otsatukkansa alta. Se seisoi oikein esimerkillisesti paikallaan ja kiltisti keskittyi puheeseeni, josta se toki ei ymmärtänyt todennäköisesti sanaakaan. Hevosen selässä istuva Manaaja sen sijaan ymmärsi, toivottavasti. Olimme saapuneet yhdelle maastoesteradan osuudelle, josta löytyi aika perusesteitä: tukkeja, hautoja ja normaalia kapeampia pystyesteitä erikoisine oksineen ja portteineen koristeltuina. Tämän lisäksi tarkoitus oli napata mukaan myös vähän erikoisempaa sarjaestettä, coffinia. Esteet oli sijoitettu aavalle pellolle, joten näköyhteys ratsukkoon säilyi kokoajan. Lennu oli pitkän monologini aikana alkanut vilkuilla jo läheiseen puskaan, jonka vielä vihreät lehdet kahisivat varsin herkullisennäköisinä. Kun ohjeet oli vihdon ja viimein annettu, Lennu heräsi ruokahaaveistaan ja terästäytyi Manaajan antaessa avut orille. Ratsukko lähti liikkeelle ravissa. Ensimmäiset tukkiesteet olivat hyvin matalia, joten ne voitiin lähestyä ravissa ja toimivat oikein hyvin herättelevinä verryttelyhyppyinä.

Lennun laukka pyöri kohtalaisen hyvin. Manaajan oli kuitenkin oltava varsin aktiivinen selässä jokaista estettä ennen, mikä tietysti sitten näkyi punaisina poskina ja pienenä hengästymisenä, kun pieni rata oli hypätty. Lennu oli kuitenkin tyytyväinen työnsä tulokseen. Hän oli tehnyt juuri sen mitä vaadittiin. Sille tuskin tulisi mieleenkään tehdä jotakin ylimääräistä työtä, hullunhommaa. Esteiden hyppiminen näytti suurelta osin hyvältä. Kapealla pystyesteellä sekä hieman kulmaan asetetun sekä aavistuksen normaalia leveämmän esteen kohdalla sain korostaa sitä reipasta tempoa. Kapealla esteellä Manaajan oli myös tiukasti pidettävä Lennu pohkeen ja ohjan välissä. Lennu oli kovasti aina kääntymässä enemmän jompaan kumpaan suuntaan juuri ennen estettä, minkä vuoksi se melkein sai nirhattua Manaajan säären esteen jämäkkää tolppaa vasten.

Viimeisenä päätin päästää ratsukon testaamaan jännittävää coffinia. Tarkoitus oli tosiaan hypätä tukki, josta parilla laukka-askeleella alamäkeen päädyttiin hautaesteelle ja siitä sitten taas parilla laukka-askeleella ylämäkeen, jossa vielä odotti toinen tukkieste. Lennua hieman hämmensi hautaa edeltävä alamäki. Ensimmäisellä kerralla tukilta alastulo meni pieleen. Se oli tasapainoton ja horjuva, mistä Lennu säikähti. Sen pasmat menivät täysin sekaisin ja ori iski jarrut pohjaan heti toisella laukka-askeleen alussa eli sillä ei ollut missään vaiheessa aikomustakaan ylittää hautaestettä. Uusintakierroksella Manaajan piti pitää Lennu hereillä jokainen sekunti, jotta ori keskittyisi alastuloonsa. Kolmas kerta oli jo tältä ratsukolta todella hyvä. Tietysti siellä oli hetkiä, kun Lennu meinasi lähteä empimään ja ainahan toki löytyy kehitettävää, mutta tälle päivälle hieno suoritus.