Kutsumanimi | Lucifer | Kasvattaja | Stratocaster |
Rotu, sukupuoli | Amerikanpuoliverinen, ori | Omistaja | Sonja VRL-11911 |
Väri, säkäkorkeus | Mustanvoikko, 166 cm | Rekisterinumero | VH18-155-0026 |
Syntynyt, ikä |
13.04.2018, Yhdysvallat 8-vuotias 13.10.2018 |
Koulutus |
Yleispainotteinen ko. Vaativa A, re. 150 cm, CIC4 |
Ungodly Abyss oli jo pitkään ollut yksi suurimpia hevosihastuksiani. Se oli komea täysiverinen hienoilla askellajeilla ja ominaisuuksilla, ja kirsikkana kakun päällä sillä oli vielä upea luonnekin. Otin yhteyttä omistajaan jo hyvissä ajoin voidakseni varata oriista jälkeläisen itselleni, mutta sen arvoista tammaa ei koskaan vain tullut vastaan. Kunnes hyvän ystävänä Kathleenin kasvattama Grace saapui silloiselle tallilleni Stratocasteriin. Grace oli vasta varsa, kun siitä jo oli päätetty tehdä Ungodly Abyssin jälkeläisen kantaja.
Vuodet vierivät ja Gracesta kasvoi juuri niin hieno siitostamma, kuin olin kaavaillutkin. Tamma ehti pyöräyttää yhden varsan ennen Ungodly Abyssin varsaa, mutta lopulta Gracen suuri hetki koitti. Se tuli ensiyrittämällä tiineeksi Abyssista, ja perjantaina 13:ntena se kävi karsinanlattialle ja synnytti maailmaan tummansävyisen, uhmaa täynnä olevan pikku-Abyssin, josta tuli sillä hetkellä emänsä kaltainen silmäterä. Luciferiksi ristitty orivarsa oli kaikkea muuta, kuin helppo kouluttaa, mutta siitä kasvoi hieno kenttähevonen, josta sen vanhemmat ja erityisesti sen kasvattaja saattaisivat olla ylpeitä.
Luonteeltaan Luciferian Rosary on nimestään huolimatta hyvätapainen ja yhteistyökykyinen hevonen, jonka rohkeus ja täysiveri-isältä peritty kestävyys tekevät siitä esimerkillisen kenttähevosen. Karsinaan mennessä Lucifer tervehtii yleensä turpa edellä, mutta erityisesti vuoden pimeimpinä aikoina siihen saattaa iskeä pieni känkkäränkkä, ja silloin karsinaan eksyjä kohtaa yleensä tummanruskean takamuksen, joka ei tahdo kääntyä kuin pakottamalla.
Hoidettaessa ori on maltillinen ja rauhallinen, joskaan sen kärsivällisyys ei ikuisuuksiin asti kestäkään. Sen kanssa voi puuhailla valvonnan alla myös nuorimmat ja kokemattomimmat, sillä Lucifer on yllättävän ihmisrakas eikä säpsähdä nopeita tai varomattomia liikkeitä. Ori ei myöskään hienostele turhia; Päähän, mahan alle ja jalkoihin saa koskea, kengittäjä saa tehdä työnsä rauhassa ja piikkejä lukuunottamatta eläinlääkärikin saa puuhata ilman häiriöitä. Neuloistakaan Lucifer ei pahastu aivan äärettömästi, se vain irvistelee vähän ja saattaa koettaa eläinlääkäriä, jos tämä sittenkin vain pelottelisi injektioilla. Taluttaessa ori kulkee vierellä tai hieman edellä, riippuen taluttajan kävelytahdista; Lucifer itse nimittäin on aina menossa, eikä sen luonto hyväksy hidastelua. Tämän vuoksi nuorimmat ja pienimmät eivät sovellu orin taluttamiseen, sillä se tarvitsee jonkun, joka ei vain lennä sen riimunnarun päässä, jos orilla on kiire. Luciferin kiireisimpinä päivinä on paras kiepauttaa riimunnaru turvan ympärille. Känkkäränkän iskiessä kannattaa pitää mahdollisimman läheltä riimunnarun lukkoa tai sitten ihan riimusta kiinni, sillä sopivalla etäisyydellä olevat sormet voivat muuten päätyä parempiin suihin. Tarhasta Lucifer tulee tavallisesti ihan mielellään, vihellyksestä se ravaa portille ja vastineeksi herkkupalasta se antaa kiinni, mutta se pahuksen känkkäränkkä voi tässäkin pistää kapuloita rattaisiin tullessaan kylään, ja silloin oria saa maanitella ja lahjoa edes portille, ja sitten lahjoa vielä lisää, että se antaa kiinni. Kun Luciferin on saanut kiinni, saa lahjomista jatkaa vieläkin, jotta se suostuisi kävelemään ulos tarhasta, eikä ryhdy vastarannankiiskiksi ja hautaa kavioitaan maahan. Kaksijalkaisten onneksi oria on helppo lahjoa - sillä kun on aina nälkä.
Ratsastettaessa Lucifer yllättää helppoudellaan ja kärsivällisyydellään. Yleisesti se on kuuliainen ja helposti säädettävissä lajin ja ratsastajan mukaan. Se kulkee mielellään vauhdilla, mutta orin tempoa on helppo muuttaa mieleisekseen. Toivottaessa Luciferista löytyy kyllä sellainen turbo, että naiset ja lapset pois alta! Sileällä ori työskentelee parhaiten; Se on varmajalkainen ratsu ja soveltuu niin koulukentille, kuin hiljaiseen sunnuntaikävelyynkin. Suustaan Lucifer on melko herkkä, mutta kyljistään ei niinkään, joten orin ratsastaminen on hyvää pohjetreeniä. Esteratsastuksessa ori suoriutuu loistavasti, vaikka se ei parhaimmillaan olekaan, ja sille on rakentunut hyvä hyppytyyli vuosien mittaan. Lucifer tarvitsee kuitenkin ratsastajaa, sillä se ei suostu lähestymään estettä ihan missä tahansa kulmassa ja tahdissa, joten kieltäytyminen on todennäköinen, jos ratsastaja ei ole hereillä. Matalilla esteillä sen mielenkiinto toisinaan hiipuu, joten sitä saa usuttaa niska limassa, jos sen haluaa hyppäävän edes jotenkuten tyylikkäästi poniradalla. Tavallisesti Lucifer on siis kuitenkin helppo ja kiva ratsu, mutta känkkäränkkäpäivinä sen selkään ei halua kyllä kukaan; Tällöin orin kaasupoljin lukittuu pohjaan eikä sitä kiinnostaisi kauheasti kuunnella. Kyllä sen saa tapeltua kulkemaan edes puoliksi oikeinpäin, mutta siinä ei kumpikaan tee mielellään töitä. Känkkäränkkää suositellaankin mielummin vain juoksuttaa ratsastamisen sijaan, ellei joku nyt ehdottomasti tahdo sen kanssa painia.
Historia & luonnekuvaus © Kasvattaja (VRL-14085)
i. Ungodly Abyss xx, 168 cm, m, FI KTK-III, ERJ-I, KERJ-III, KRJ-II, XLA-II |
ii. Abysswalker evm xx, 167 cm, m, FI |
iii. Man of Memories evm |
iie. Machinae evm | ||
ie. Seven Deadly Sins evm xx, 164 cm, m, FI |
iei. Seventy Nine evm | |
iee. Wielder of Magic evm | ||
e. Grace of the Heavens amwb, 152 cm, vkk, US VIR MVA Ch, KTK-I |
ei. Berlinian Nightfall evm amwb, 155 cm, mrn, US |
eii. Eternal Nocturne evm |
eie. Portuguese Butterfly evm | ||
ee. Song of the Heavens evm amwb, 151 cm, vkk, US |
eei. Guardian of the Heavens evm | |
eee. Dreamcatcher evm |
Syntynyt | Varsa | Emä |
00.00.0000 | Jälkeläinen | Hevosen nimi |
NJ
00.00.0000 - NJ - Paikka - Luokka - Tulos
VSN
00.00.0000 - VSN - Paikka - Luokka - Tulos
ERJ: 11 sijoitusta, 1 CUP-sijoitus | |||||||
23.11.2020 - ERJ - Yemene - 150 cm - 4/32 24.11.2020 - ERJ - Yemene - 150 cm - 3/32 25.11.2020 - ERJ - Yemene - 150 cm - 5/32 27.11.2020 - ERJ - Yemene - 150 cm - 1/32 29.11.2020 - ERJ - Yemene - 150 cm - 5/32 30.11.2020 - ERJ-CUP - Gestüt Edelweiss - 150 cm - 5/55 04.12.2020 - ERJ - Yemene - 150 cm - 4/32 06.12.2020 - ERJ - Yemene - 150 cm - 5/32 07.12.2020 - ERJ - Yemene - 150 cm - 1/32 13.03.2021 - ERJ - Yemene - 150 cm - 5/35 19.03.2021 - ERJ - Yemene - 150 cm - 5/35 |
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - Tulos 00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - Tulos |
KRJ: 8 sijoitusta | |||||||
01.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 4/23 02.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 1/23 03.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 3/23 04.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 3/23 05.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 4/23 07.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 2/23 10.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 3/23 16.11.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa A - 4/23 |
00.00.0000 - KRJ - Paikka - Luokka - Tulos 00.00.0000 - KRJ - Paikka - Luokka - Tulos |
KERJ: 40 sijoitusta | |||||||
10.02.2019 - KERJ - Nekkula - CIC4 - 3/17 22.02.2019 - KERJ - Decnen - CIC4 - 3/14 02.08.2019 - KERJ - Yorca Warmbloods - CIC4 - 1/6 05.08.2019 - KERJ - Yorca Warmbloods - CIC4 - 2/6 07.08.2019 - KERJ - Yorca Warmbloods - CIC4 - 1/6 11.08.2019 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 1/10 13.08.2019 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 2/10 14.08.2019 - KERJ - Yorca Warmbloods - CIC4 - 1/6 15.08.2019 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 1/10 15.08.2019 - KERJ - Yorca Warmbloods - CIC4 - 2/6 17.08.2019 - KERJ - Yorca Warmbloods - CIC4 - 2/6 20.08.2019 - KERJ - Yorca Warmbloods - CIC4 - 1/6 27.08.2019 - KERJ - Yorca Warmbloods - CIC4 - 2/6 28.08.2019 - KERJ - Yorca Warmbloods - CIC4 - 2/6 29.08.2019 - KERJ - Yorca Warmbloods - CIC4 - 1/6 04.10.2019 - KERJ - Mörkövaara - CIC4 - 3/33 07.10.2019 - KERJ - Mörkövaara - CIC4 - 1/33 13.10.2019 - KERJ - Mörkövaara - CIC4 - 3/33 14.10.2019 - KERJ - Mörkövaara - CIC4 - 3/33 20.10.2019 - KERJ - Mörkövaara - CIC4 - 4/33 |
01.11.2019 - KERJ - Aeston Sporthorses - CIC4 - 3/16 03.11.2019 - KERJ - Aeston Sporthorses - CIC4 - 2/16 07.11.2019 - KERJ - Aeston Sporthorses - CIC4 - 4/16 08.11.2019 - KERJ - Aeston Sporthorses - CIC4 - 2/16 09.11.2019 - KERJ - Aeston Sporthorses - CIC4 - 2/16 01.03.2020 - KERJ - Cloudfield - CIC4 - 4/31 09.05.2020 - KERJ - Cloudfield - CIC4 - 5/45 12.05.2020 - KERJ - Cloudfield - CIC4 - 5/45 12.05.2020 - KERJ - Aamun tila - CIC4 - 5/47 31.05.2020 - KERJ - Cloudfield - CIC4 - 3/27 27.08.2020 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 4/25 05.09.2020 - KERJ - Cloudfield - CIC4 - 4/17 13.10.2020 - KERJ - Virtuaalitalli Chersey - CIC4 - 3/19 05.11.2020 - KERJ - Virtuaalitalli Chersey - CIC4 - 2/14 08.11.2020 - KERJ - Virtuaalitalli Chersey - CIC4 - 2/14 09.11.2020 - KERJ - Virtuaalitalli Chersey - CIC4 - 3/14 17.11.2020 - KERJ - Breawa - CIC4 - 1/12 02.12.2020 - KERJ - Nessinjärven kilpailukeskus - CIC4 - 4/17 05.12.2020 - KERJ - Nessinjärven kilpailukeskus - CIC4 - 3/17 06.12.2020 - KERJ - Nessinjärven kilpailukeskus - CIC4 - 3/17 |
13.04.2018 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut kasvattaja (VRL-14085)
Tuttavani maura sanoi kasvattinsa Heidseck Pol Rogerin syntyessä, että aina niiden pitää syntyä juuri silloin, kun on ottamassa kylvyn. Kyllä vain, allekirjoitan mauran väittämän permanenttitussilla. Lämmin vaahtokylpy aivan omassa rauhassa, kynttilöitä, musiikkia ja reipas lasillinen makeaa punaviiniä, kun Devon sitten ilmoittaa silmäteräni Grace of the Heavensin synnytyksen juuri alkaneen. Punaviinit lorahtivat kylpyyni, kynttilät jäivät ilman valvontaa ja haaveet rentoutumisesta pitkän, huono-onnisen päivän jälkeen karisivat. Sukelsin tummaan huppariin ja olohousuihini, ennen kuin kiirehdin tallirakennukselle, kuin se olisi ollut tulessa.
Grace oli varsonut jo kerran hyvän ystäväni lusitano-oriista, mutta minulla oli huono aavistus tästä varsomisesta. Ei sen takia, että tamma olisi vaikuttanut olevan millään tavalla hädissään tai varsalla olisi vaikuttanut olevat ongelmia, mutta koska isäori oli pahamaineiselta nimeltään Ungodly Abyss - vaikka Abyss olikin mitä herttaisin ori! - ja nyt varsa aikoi selkeästi syntyä perjantai 13:ntena. Koko päivä oli muutenkin mennyt penkin alle; Nuori Atlas-varsa oli päässyt aitojen läpi karkureissulle, pelletit olivat loppuneet kesken ja Christinan satulavyö oli katkennut. Nyt sitten pitäisi varsakin tuoda maailmaan?! Grace ei kuitenkaan panikoinut, se tiesi kyllä synnyttävänsä varsansa turvallisesti maailmaan. Minä sen sijaan kykenin rentoutumaan vasta, kun tammani nousi jaloilleen ja paljasti meille katsojille heiveröisen ja hontelon varsan. Se oli hontelompi, kuin olin toivonut, mutta kun isä oli täysiverinen ja Gracekin kantoi kauempana suvussaan olevan akhal teken ominaisuuksia, ei varsan luuviuluus tullut yhtään yllätyksenä.
Olin jo aikoja sitten ruvennut pyörittelemään mielessäni nimiä Gracen varsalle ja yksi toistuva teema oli ollut Rosary, rukousnauha. Epäonnenpäivän varsa saikin nimekseen Luciferian Rosary, vaikka pohdinkin, olisiko varsa pitänyt nimetä karkoittamaan demoneita. Siitä olisi aivan taatusti ongelmia myöhemmin, kun sen olemassaoloon liittyi jo valmiiksi niin paljon huonoja enteitä. Devon kuitenkin pudisti päätään ja huolettomasti ilmoitti, että pistäisi kyllä minkä tahansa demonin kuriin. “Se on sit sun vastuullas, jos se riivataan”, ilmoitin puolitosissani tallityöntekijälleni. Hätistelin miestä iltatallin pariin ja palasin laskemaan itselleni uuden kylvyn, kun Lucifer löysi tiensä emänsä nisille ja eläinlääkärikin oli huomenna tulossa heti aamusta katsomaan emää ja varsaa.
22.06.2018 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut kasvattaja (VRL-14085)
Lucifer oli täyttänyt jo tovi sitten kolme vuotta, joten tänään oli suuri päivä, kun orin virallinen säkäkorkeus mitattaisiin yhdessä eläinlääkärin kanssa, ja samalla hevonen punnittaisiin. Orin tummat silmät kiiluivat hämärän karsinan perältä, kun saavuin aamuvarhain omat silmät vielä puoliummessa ruokkimaan hevosia. “Turha mulkoilla sieltä. Ruokaa ja sitten ulos”, ilmoitin hevoselle ja suuntasin sekoittamaan ruuat. Hieman ennen yhtätoista luottoeläinlääkärini Alice karautti pihaan maasturissaan ja pian jo asteli reippaasti tallirakennusta kohden. Heilautin kättäni ovelta tervehdykseksi naiselle ja hänen ollessa tarpeeksi lähellä, kerroin hakevani Luciferin laitumelta. Sen kummempia selittelemättä suuntasin laitumia kohden.
Alice aloitti antamalla muutamat rokotukset ja sen jälkeen punnitsemalla orin. Se oli kuulemma vielä ihanteellisen painon rajoilla, mutta ilmeisesti helpommin lihovaa sorttia, sillä eläinlääkärini ohjeisti minua syöttämään hevoselle hieman vähemmän tai liikuttamaan sitä enemmän. Lucifer liikkui nykyisellään suhteellisen paljon, mutta sai ruokaa kuin treenaava kilpahevonen, joten sen ruoka-annosta saisi vähentää. Seuraavaksi oli aika mitata orin säkäkorkeus. Alicen huulille kaartui leikkisä virnistys, jota nainen selkeästi yritti peitellä aloittaessaan pahaenteisesti: “Mä tunnen sun historian Luciferin kanssa, mutta...” “Mutta mitä?” tivasin vähän huolestuneena. “Nikki, tää sun hevosesi on 166,6 senttimetriä korkea.”
20.11.2020 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Nikki Ferrari (VRL-14085)
Winterbourne Courtin lopettaessa olimme sopineet Sonjan kanssa, että Lucifer jää minulle vielä opettelemaan ratsun tavoille. Lucifer oli Stratocasterin amerikkalaiskasvatuksen kulmakiviä, minkä vuoksi se oli muuttanut vauvana Stratocasterista Winterbourneen, joten yhteistä taivalta oli takana jo jonkin verran, mikä teki orin myymisestä niin vaikeaa. Se alkoi kuitenkin olemaan melko valmis paketti, joten olin saapunut sen kanssa kenttäkilpailuihin, joihin Sonjakin oli osallistunut omilla hevosillaan; Päivän päätteeksi Lucifer lähtisi Sonjan mukaan uuteen kotiinsa, ja minä palaisin Kaliforniaan ainokaisen hevoseni luokse.
Sonja oli ennen lähtöjään hieman hermostunut, kenties siksi, että olin harvinaisesti paikalla. Ruunivoikko Charlie kopisteli naisen vierellä närkästyneenä, selkeästi ottaen itseensä Sonjan mielentilasta, joten kurotin rapsuttamaan orin nenäpiitä hellästi. "Ota ihan iisisti. Sulla on maailman parhaat hevoset alla", huomautin Sonjalle, joka oli tuonut kekkereihin ainoastaan Winterbournen kasvatteja. "Hyvin se menee." Sonja hymähti vähän ja muistutti, etteivät amerikkalaiseni olleet mitään automaatteja. Siinä nainen oli kyllä hyvin oikeassa, de Winterit tarvitsivat ehdottomasti osaavan ratsastajan selkäänsä. Ei ne mitään sunnuntairatsuja olleet.
"Palkintojakkaralla nähdään", lupasin Sonjalle. Kuuluttaja ilmoitti mekaanisen rätinän säestämänä seuraavasta ratsukosta ja yritti vielä saada kuuluville jonkinlaista mahtipontista esittelyäkin. "Rautanainen" tuntui yleistyneen kutsumanimenä viimeisen viiden vuoden aikana; Ei se varsinaisesti haitannut, mutta turhan kiihkeä nimityshän se oli. Luciferia ei kiinnostanut pätkän vertaa millainen rautanainen sen selässä oli; Se tarvitsi selkäänsä ratsastajan, jolla oli parempaa tekemistä, kuin mahtailu. Lisäksi vuosi alkoi tulla päätökseensä, mikä tarkoitti pimeyttä, mikä puolestaan tarkoitti sitä, että Luciferia alkaisi kiukuttamaan. Se oli aamulla yrittänyt jo kääntää minulle takamustaan ja luimia, mutta sehän ei tietenkään käynyt laatuunsa, ei etenkään, kun oltiin vieraassa tallissa. Ori oli saanut kiikuttaa luunsa käytävälle, jossa olin harjannut ja satuloinut sen. Olin ollut kuulevinani supinaa selkäni takaa, mutta en ollut edes vaivautunut vilkaisemaan. Supinaa tuntui kuuluvan jokaisessa tallissa, johon matkustin.
Mustanvoikko lähti matkaan hyvällä energialla. Sen takapää tuntui turhan kevyeltä, mutta ylös asti se ei aikonut tänään nousta. Rata oli suhteellisen helppo ainakin minulle, mutta Luciferia sai selkeästi hieman auttaa. Kulmaestettä lähestyessä Lucifer alkoi hieman epäröimään ja sen askeleet lyhenivät, mutta päätti luottaa minun arvostelukykyyn, ja ylittikin esteen kolisematta. Eihän se mikään siistein hyppy ollut, mutta se oli ohitse ja murehtimisen sijaan oli pakko keskittyä seuraavaan. Radalla - kuten elämässä - ei auttanut jäädä katselemaan taakseen.
Totta kai me päädyimme palkintojakkaralle, kuten olin luvannut Sonjalle. Lucifer oli vähän keltanokka liikenteessä, joten se oli muutaman mutkan kautta päätynyt "vähäiselle" kakkossijalle, Sonja ja Icarus ensimmäisinä. Ei sitä kuitenkaan voinut kuin paiskata kättä, onnitella ja hyväksyä, että oli tehnyt parhaansa. Lucifer pääsi eroon varusteistaan ja sai tarhata uusien tallikavereittensa kanssa ennen lähtöä, mutta lopulta tuli aika pakata se Lovellien traileriin. Rapsuttelin kaikkia kasvattejani, ja viimeisenä lastasin Luciferin traileriin. "Mulla oli kivaa", mumisin hevoselle lempeästi. "Tehdään tää joskus uudestaan, jooko?"
28.05.2021 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Nikki Ferrari (VRL-14085)
Luciferin hörinä täytti tallin jo kauan, ennen kuin pääsin sen karsinalle. Ori työnsi tumman päänsä ulos käytävälle ja sen korvat tähystivät kuin satelliitit. Ulkona oli harvinainen englantilainen auringonpaiste, ja Lucifer tiesi sen. Sonja oli koko pimeän talven lähettänyt Luciferilta mökökuulumisia, kun sitä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mikään. Se halusi töihin, ja minä oli tullut toteuttamaan sen toiveet.
Mustanvoikko kiilteli auringossa, kun harjasin sitä tallin ulkopuolella. Sen ylähuuli hamusi ilmaa, kun harjaaminen irroitti siltä talvikerrastoa. Nicolaas nyökkäsi vähän epäröiden matkalla talliin, kun katseemme kohtasivat, ja vasta minun tervehtiessä ensin. Sonja oli kertonut, että Nicolaas oli ollut malli ennen, mutta olin vuosieni aikana huomannut, että jopa muut "julkkikset" epäröivät minun seurassani. Tiedän kehittäneeni aikamoisen maineen 1980-luvulla, mutta jaksoin toisinaan hämmästyä siitä, kuinka kauan ihmisillä meni tottua olemaan seurassani. Luciferia sen sijaan ei kiinnostanut pätkääkään miten kuuluisa minä olin, se halusi vain herkkuja ja huomiota. Höpisin hevoselle hiljaa, ja jatkoin sen harjaamista, kuin hyvä palvelija.
Tuttu penkki sai Luciferin silmät kiilumaan. Ori oli selkeästi ollut hetken ilman tekemistä. Sonja oli aikanaan saanut mukaansa minun satulani Luciferille, ja sen nahka natisi tuttavallisesti, kun nostin sen orin selkään. Lucifer olisi voinut olla elämäni hevonen, jos en olisi rakastanut sitä niin paljon, että halusin sen kotiin, jossa se pääsisi levittämään siipensä ja lentämään. Sille ei olisi sopinut hiljainen elämä Kaliforniassa, jossa tarhakaverit vaihtuvat. Toisinaan kaipasin sitä silti kovasti.
Lucifer oli oppinut uusia juttuja Sonjan hoivissa, ja siitä oli tullut tasaisempi ratsu, kuin mitä se oli ollut viimeksi sen nähdessäni. Tunsin kuitenkin allani olevan hevosen ja tiesin, mitä nappeja painella. Luciferilla oli vauhtia kavioissa jo alkuverryttelyissä, mutta se löysi uuden vaihteen, kun se pääsi maastoesteille. Sonjalla oli melkoisen hyvät maastoestepuitteet - ei ihan niin hyvät, kuin Winterbournessa oli ollut, mutta hyvät -, joilla kelpasi hieman rallitella. Ori oli niin innokkaasti hyppäämässä, että sitä sai muistutella tekniikasta.
Kyllä se taito tuli lopulta esiin, kun sitä osasi kaivaa. Treenin loppua kohden Lucifer hyppäsi jo varsin tyylikkäästi ja ylitti maastoesteet ilmavaralla. Sillä oli voimakas, pyörivä laukka, mutta piti jalat hyvin allaan, jotta se mahtui esteiden väliin. Palkinnoksi tästä ratsastin orin esteiden jälkeen vielä viilettämään pelloilla. Lucifer oikoi pitkiä täysiverisen jalkojaan. Sen tumma harja piiskasi kasvojani kun nojauduin orin kaulan ylle, ja pelto näkyi viivoina hevosen alla. Ungodly Abyss oli ratsusukuinen, mutta Luciferilla olisi ollut eväät laukkauraan, jos se olisi ollut täysverimäisempi rakenteeltaan.
Keuhkot tyhjinä ja posket helottaen palasin Luciferilla Cloudfieldin pihaan. Se oli kyllä aivan mainio hevonen ja toivoin, että Sonjakin tiesi, millaisen timantin oli minulta ostanut. Taputin Luciferin kaulaa ja syötin sille vielä puolikkaan porkkanankin. Ei siitä tuollaisella hikitreenillä saisi lihavaa, vaikka sille kuinka syöttäisi herkkuja. "Hieno poika, Luci", hymyilin orille. "Niin hieno poika."