Oldfinion Soroaq


Champion, KTK-II, EV-I, ERJ-III, KRJ-III, YLA1

KUOLLUT 3. ELOKUUTA 2021


Perustiedot

Kutsumanimi Roope, Herra Q Kasvattaja Oldfinion Dressage
Rotu, sukupuoli Trakehner, ori Omistaja Sonja VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Punaruunikko, 168 cm Rekisterinumero VH16-021-0380
Syntynyt, ikä

21.06.2016, Suomi
8-vuotias 21.12.2016
Koulutus

Yleispainotteinen
ko. Vaativa B, re. 140 cm

Oldfinion nimenä on hevospiireissä tuttu lähes poikkeuksetta kaikille. Mielessäni oli aina käynyt, että jossain vaiheessa täytyisi ostaa heiltä kunnon kouluhevonen, maksoi mitä maksoi. Kun silmiini osui Oldfinion Soroaq nimisen trakehnerin myynti-ilmoitus, ohitin sen kuitenkin alkuun. En juuri silloin kaivannut kouluhevosia vaan yleispainotteisia joka paikan höyliä. Onneksi Soroaq jäi kummittelemaan mieleeni, ja palasin lukemaan ilmoituksen ajatuksella muutaman päivän päästä. Suurena ja oikein iloisena yllätyksenä ori oli kuin olikin yleispainotteinen, ja sen suku oli täynnä menestyneitä hevosia sekä este- että kouluradoilta, muutama myös kenttäratsastuksesta. Muuta ei oikeastaan tarvittukaan, ja päätin että Soroaq eli Herra Q eli Roope olisi täydellinen lisä talliini.

Roope on todellinen hyvän mielen hevonen, jonka kanssa voi päästää hommiin oikeastaan kenet tahansa vauvasta vaariin. Kyllä se orimaiseen tapaan osaa hirnua tammojen perään ja vähän pitää järjestystä yllä tiluksilla, mutta ihmisiä ori kyllä kunnioittaa aivan ehdottomasti ja uskoo heti ensimmäisestä komennosta, ettei jotakin saa tehdä. Luonteeltaan Roope on sellainen peruskallio, johon voi tukeutua ja turvautua hädän hetkellä. Rauhallinen ja luotettava ori on mukava käsitellä tilanteessa kuin tilanteessa eikä oikeastaan mikään saa sitä hermostumaan. Kaikki hoitotoimenpiteet ovat herran mielestä ok, eikä se viitsi mitään kummempaa mielenosoitusta järjestää edes eläinlääkärille tai muille epäilyttäville ihmisille. Mikäli Roopella nyt sattuisi hieman kehnompi päivä olemaan, jolloin se saattaisi korkeintaan luikkia tarhan tai karsinan perälle ”piiloon”, niin tie orin sydämeen käy vatsan kautta. Muutamalla leipäsiivulla, tai erityisesti orin suosikkiherkulla banaanilla, lieväkin mökötys kyllä loppuu siihen paikkaan ja saat itsellesi elinikäisen ystävän. Taskusi tosin varmasti tarkistetaan jatkossa aina.

Ratsuna Roopen vahvuudet lepäävät kouluratsastuksen puolella, vaikka monipuolinen kilpahevonen onkin. Ori tuntuu jollain tapaa myös nauttivan kouluratsastuksesta enemmän, sillä se suorastaan innostuu erityisesti laukkatehtävillä. Laukanvaihdot ovatkin orin bravuuri, joita se esittelisi enemmän kuin mielellään aina tilaisuuden tullen. Roope työstää erityisesti takaosallaan luonnostaan todella hyvin, mikä tosin aiheuttaa välillä sen, etteivät orin laiskemmin liikkuvat etujalat meinaa ehtiä alta pois. Haasteita tuottaa myös joskus orin liiallinen eteenpäinpyrkimys. Roope liikkuu isosti ja etenee helposti hieman matalana, porskuttaen vain menemään kuin mikäkin maantielaiva. Maastoillessa ja sunnuntaihölkällä tämä tasaisuus onkin mitä ihanin ominaisuus, mutta korkean tason kouluratsastuksessa kaivattaisiin toki hieman enemmän muutoksia askellajien sisällä. Roopen askelten pituuden ja temmon säätely voikin ajoittain olla hieman haastavaa, sillä ori ei varsinkaan ratsastuksen alussa ole mitään sulaa vahaa vaan enemmänkin kivettynyttä laavaa. Roope saattaa hieman nojailla ohjaan ja olla muutenkin edestä vahva, joten lämmittelyn alussa on tärkeää vaatia oria nousemaan ja ottamaan vatsalihakset käyttöön.

Esteillä Roope on ennen kaikkea luotettava ja tasainen. Se hyppää todella hyvin ja turvallisesti; ori ei pahastu ratsastajan virheistä eikä myöskään ota turhia riskejä. Vaikka riskittömyys toki hienoa onkin, puuttuu Roopesta silti isoille radoille vaadittavaa intoa ja paloa. Ori taisi jo nuorena todeta, ettei oikeastaan haittaa lainkaan, vaikka puomeihin osuisi. Siksi hyvin harvoin näkee, että Roope yhtään yrittäisi itsenäisesti venyttää pidemmälle tai ponnistaa korkeammalle pelastaakseen tilanteen vaikkapa silloin, kun ponnistus lähtee liian kaukaa. Siksi Roopen kanssa hypätessä onkin tärkeää pitää rytmi kunnossa ja varmistaa ponnistuspaikkojen sopivuus. Kun orin saa tuotua esteelle hyvin, se kyllä ylittää mitä tahansa oikein tyylipuhtaasti. Roope ei kyttäile vesimattoja, muureja tai mitään muutakaan erikoista. Toisin kuin kouluratsastuksessa, jossa Roope saattaa joskus jopa hieman kuumua, esteillä sitä saa hieman patistella eteen erityisesti pitkillä radoilla. Huolellisesti ratsastettuna Roope on kuitenkin äärimmäisen pätevä ratsu myös esteradoilla.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Golden Toucan
trak, 168 cm, prn, FI
KTK-III, ERJ-II, KRJ-II
ii. 8r Golden Skans
trak, 169 cm, rn, DE
KTK-II, KRJ-I
iii. Oroaq VIR MVA Ch, KTK-II
iie. Elfenbeim KTK-III
ie. Columba HRW
trak, 167 cm, prt
VIR MVA Ch, KTK-III, ERJ-I, YLA2
iei. Godolphin xx VIR MVA Ch
iee. Tanzeltein
e. Spiky Caia Steeds
trak, 169 cm, km
VIR MVA Ch, KTK-III, KRJ-III, YLA3
ei. Djaemon Steeds
trak, 168 cm, rtkm
KERJ-III
eii. Fat&Easy
eie. Lorriefair ERJ-II, YLA2
ee. Kittylike
trak, 170 cm, rt
ERJ-III
eei. Metallurg
eee. Catlike Ch
Syntynyt Varsa Emä
17.12.2020, Suomi fwb-o. Sensano Wyrda Maritza
04.05.2021, Iso-Britannia amwb-t. Zirconia Cloud Priton Zoe

Kilpailukalenteri

NJ

08.10.2017 - Einfall - irtoSERT
18.10.2017 - Hukkapuro - irtoSERT
14.12.2019 - Lallybroch - irtoSERT
29.01.2020 - Rivia & Skellige - MVA-Sert

VSN

24.11.2019 - VSN - Delmenhorst - RCH
16.12.2019 - VSN - Lallybroch - RCH


ERJ: 45 sijoitusta, 4 CUP-sijoitusta
03.03.2020 - ERJ - Cloudfield - 140 cm - 4/36
05.03.2020 - ERJ - Cloudfield - 140 cm - 6/36
13.04.2020 - ERJ - Dare Stable - 140 cm - 5/30
22.04.2020 - ERJ - Dare Stable - 140 cm - 3/30
26.04.2020 - ERJ - Dare Stable - 140 cm - 5/30
30.04.2020 - ERJ - Dare Stable - 140 cm - 2/30
30.04.2020 - ERJ-CUP - Teilikorpi - 140 cm - 1/87
16.05.2020 - ERJ - Aamun tila - 140 cm - 2/43
17.05.2020 - ERJ - Aamun tila - 120 cm - 6/46
21.05.2020 - ERJ - Silver Hoof - 140 cm - 4/37
23.05.2020 - ERJ - Silver Hoof - 140 cm - 4/37
02.06.2020 - ERJ - Cloudfield - 140 cm - 5/50
03.06.2020 - ERJ - Cloudfield - 140 cm - 3/50
04.06.2020 - ERJ - Chowter Sporthorses - 140 cm - 6/40
06.06.2020 - ERJ - Cloudfield - 140 cm - 5/50
12.06.2020 - ERJ - Chowter Sporthorses - 140 cm - 4/40
13.06.2020 - ERJ - Chowter Sporthorses - 140 cm - 2/40
31.07.2020 - ERJ-CUP - Mörkövaara - 130 cm - 2/32
01.09.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 130 cm - 3/28
02.09.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 130 cm - 2/28
11.09.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 130 cm - 4/28
11.09.2020 - ERJ - Dare Stable - 140 cm - 2/30
12.09.2020 - ERJ - Dare Stable - 140 cm - 5/30

31.01.2021 - ERJ-tarinakilpailut (CUP) - Haltiasalo - 140 cm - 1/4
12.09.2020 - ERJ - Dare Stable - 140 cm - 2/30
13.09.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 130 cm - 3/28
15.09.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 130 cm - 3/28
16.09.2020 - ERJ - Dare Stable - 140 cm - 4/30
16.09.2020 - ERJ - Dare Stable - 140 cm - 3/30
18.09.2020 - ERJ - Dare Stable - 140 cm - 1/30
18.09.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 130 cm - 1/28
19.09.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 130 cm - 5/28
19.09.2020 - ERJ - Dare Stable - 140 cm - 1/30
21.09.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 130 cm - 5/28
24.09.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 130 cm - 4/28
27.09.2020 - ERJ - Kilpailukeskus Lupin - 130 cm - 3/28
28.09.2020 - ERJ - Dare Stable - 140 cm - 4/30
29.09.2020 - ERJ - Dare Stable - 140 cm - 2/30
01.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 130 cm - 4/28
04.12.2020 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 130 cm - 5/28
31.12.2020 - ERJ-CUP - Harmony Sporthorses - 140 cm - 6/56
22.01.2021 - ERJ - Yemene - 130 cm - 3/22
24.01.2021 - ERJ - Yemene - 130 cm - 3/22
25.01.2021 - ERJ - Yemene - 130 cm - 3/22
26.01.2021 - ERJ - Yemene - 130 cm - 3/22
30.01.2021 - ERJ - Yemene - 130 cm - 1/22



KRJ: 42 sijoitusta
04.12.2019 - KRJ - Team J&K - Vaativa B - 3/40
10.12.2019 - KRJ - Team J&K - Vaativa B - 4/40
29.01.2020 - KRJ - Grimscott - Vaativa B - 1/30
03.02.2020 - KRJ - Grimscott - Vaativa B - 1/30
05.02.2020 - KRJ - Grimscott - Vaativa B - 5/30
07.02.2020 - KRJ - Grimscott - Vaativa B - 2/30
03.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo A - 7/50
07.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo A - 2/50
08.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo A - 2/50
08.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 2/46
11.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo A - 2/50
14.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 2/46
20.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo A - 5/50
22.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 2/46
23.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 1/46
24.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 1/46
26.03.2020 - KRJ - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 1/46
01.04.2020 - KRJ - Koistila - Vaativa B - 5/30
01.04.2020 - KRJ - Mairoth - Vaativa B - 1/30
01.04.2020 - KRJ - Mairoth - Vaativa B - 3/30
01.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 2/30
02.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 5/30
06.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 3/30
08.04.2020 - KRJ - Mairoth - Vaativa B - 2/30
09.04.2020 - KRJ - Mairoth - Vaativa B - 5/30
09.04.2020 - KRJ - Mairoth - Vaativa B - 2/30
12.04.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Vaativa B - 3/40
12.04.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Vaativa B - 6/40
13.04.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Vaativa B - 2/40
13.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 4/30
13.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 4/30
14.04.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Vaativa B - 1/40
16.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 1/30
17.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 4/30
18.04.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Vaativa B - 6/40
18.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 5/30
19.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 1/30
19.04.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 6/50
21.04.2020 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 2/30
08.05.2020 - KRJ - Cloudfield - Vaativa B - 3/35
12.05.2020 - KRJ - Aamun tila - Vaativa B - 1/35
17.05.2020 - KRJ - Aamun tila - Vaativa B - 2/35

 

Päiväkirja

26.12.2019 Kouluvalmennus, kirjoittanut Dimma

Saavuin Cloudfieldiin taas valmentamaan Sonjaa. Tällä kertaa ratsuna toimi trakehner-ori Roope koulukiemuroiden saloissa. Päivän aiheena olivat lähinnä askellajit ja siirtymiset, eli sitä aivan peruskauraa, jota oli hyvä aina kertailla. Valmentamisurani aikana olen sen huomannut, että monelta jää perusjutut hieman huomiotta, kun tavoitellaan suurempaa. Kuitenkin niitä helppojakin asioita tuli treenata silloin tällöin, jotta pysyisi taidot ja rutiini yllä.

Roope oli alkuvalmennuksesta hieman ehkä liiankin reipas ja vauhtia löytyi vaikka muille jakaa. Valmennuksen edetessä tahti hieman onneksi laantui ja ori alkoi keskittyä paljon paremmin annettuihin ohjeisiin. Hevonen työskenteli pitkäjänteisesti ja rennosti, joten saimme valmennuksesta hyvin asioita irti. Aluksi teimme helppoja harjoituksia, jotta saatiin orin aivotoiminta kouluratsastuksen puolelle. Tämän jälkeen pyysin ratsukkoa muun muassa lähtemään pysähdyksestä suoraan laukkaan. Kyseisen harjoituksen kanssa saimmekin tahkota hieman kauemmin, kun uskoin, mutta pitkän työn ja monen toiston jälkeen ratsukko sai suoritettua tehtävän kauniisti ja elegantisti. Isoin ongelma oli ehkä Roopen pieni hätäisyys.

Koska meille jäi noin kymmenen, viisitoista minuuttia ylimääräistä aikaa, päätin, että käymme hieman tarkemmin läpi erilaisia kouluteitä. Ratsukolle kaikki tiet olivat tuttuja, mutta aikaisemmissa harjoituksissa huomasin Roopen ehkä hieman oikovan kulmissa. Teimme siis millintarkkaa työskentelyä ja saimme sisällytettyä aikaisempia askellajiharjoituksia hyvin mukaan. Ratsukon eteneminen näytti vaivattomalta ja kerta kerralta hevonen alkoi kuunnella paremmin. Askellajit olivat rennot, mutta lennokkaat ja Sonja piti orin hyvin kurissa, eikä oikomista enää tapahtunut. Loppukäyntien aikana annoin ratsukolle kattavan palautteen ja eipä minulla mitään suurempaa negatiivista sanottavaa ollutkaan. Aika lailla kannustavia vinkkejä tulevaisuuteen. Tästä ratsukosta on vielä vaikka mihin!

11.06.2020 Päiväkirjamerkintä (PJ), kirjoittanut omistaja

En ollut aluksi aikonut ilmoittaa Roopea Power Jumpiin ollenkaan, mutta meidän valmentaja Rosa Autio oli saanut mut taivuteltua ajatuksen puolelle. Hänen mukaansa siitä ei olisi ainakaan mitään haittaa kummallekaan. Treenasimme siis Roopen kanssa vain sillä ajatuksella, että saataisiin hyvin ratsastettu, tasainen ja ennen kaikkea turvallinen suoritus alle tämän vuoden Power Jumpissa. Vaikka Roope hyppääkin 140-ratoja oikein kepeästi, se on silti selvästi enemmän koulu- kuin estehevonen. Se ei sillä tavalla syki esteille, vaikka meneekin juuri sinne minne pyydetään. 

Tänään hyppäsin Roopella itsenäisesti. Ofelia oli lupautunut auttamaan puomien korottamisessa, jotta minun ei tarvitsisi rampata ees taas alas selästä ja takaisin. Roope tuntui just samalta kuin se aina esteillä tuntuu: se menee kyllä, mutta ei vahingossakaan laita mitään ylimääräistä peliin. Hyviä hyppyjä ja siistejä teitä, mutta ei pienintäkään paloa tai itsensä likoon laittamista. Jos minulta kysytään niin suoraan sanottuna esteratsastusta tylsimmillään. 

"Lisäätkö siihen sarjaan c-osan ja nostat 120 senttiseksi?" pyysin Ofelialta ja jäin nauttimaan välikäynneistä. Näin tasapaksun hevosen kanssa kolmoissarjan ylittäminen ei ollut houkuttava ajatus. Olimmehan me sitä jo Rosan opeissa treenanneet keväällä aiemmin vaikka kuinka. Kertaakaan se ei ollut tuntunut ihan luontevalta, vaikka loppuun oltiin saatu jo sujuvia suorituksia. Koitin muistella naisen silloin antamia ohjeita. Mieleen ei palannut mitään muuta kuin käsky: "Sytytä se!" Joo tota, mitenköhän tällainen tasapaksu maantielaiva syttyy? Yhtä helppoa kuin sytyttää nuotiota kaatosateessa märillä tulitikuilla.

Ofelian saatua sarjan valmiiksi, kokosin ohjat ja komensin Roopen reippaaseen laukkaan. Annoin oikein kunnolla pohkeita, myötäsin ja nousin kevyeen istuntaan, yrittäen houkutella Roopea ihan kunnolla vauhtiin. Ei se innostunut sen enempää kuin yleensäkään. Hyppäsimme yhden okserin ja suuntasimme sitten sarjalle. A-osa tuli hyvin, B-osalla tunsin hiipumista. Napautin raipalla herättääkseni orin, mutta se ei juurikaan tuntunut tsemppaavan. C-osa lähtisi liian kaukaa, puomi tulisi alas ihan varmasti. 

Sain kuitenkin yllättyä positiivisesti. Hyppy tosiaan lähti liian kaukaa, mutta millainen hyppy, se sai minut häkeltymään. Olin tottunut siihen, että Roope ottaa helposti puomeja. Se on jo nuorena tajunnut, että puomit putoaa jos niihin osuu, ja orin henkilökohtainen mielipide tuntuu olevan, ettei sillä ole mitään väliä. Se ei siis ikinä yritä huonossa hypyssä kaikin voimin välttää osumista, vaan ottaa vaan tyynen rauhallisesti kepakot matkaansa. Vaan mitä vielä, nythän Roope ponnisti ihan tosissaan, ja kuin ihmeen kaupalla selvisimme c-osankin yli puhtaasti. Taputin oria ihan hulluna kiitellen ja annoin pitkää ohjaa. "Ota toi asenne mukaan Ahvenanmaalle, pliis!" nauroin.

31.01.2021 ERJ-tarinakilpailut (CUP), Haltiasalo, kirjoittanut omistaja

Uusi vuosi, uudet kujeet. Niinhän sitä aina sanotaan, mutta itse olin visusti päättänyt pysyä viime vuoden kujeissa. Miksi ihmeessä, saatat miettiä. Yksinkertaisesti sen takia, että edeltävä vuosi oli mennyt kaikin tavoin maaliin. Olimme saavuttaneet hienoja tuloksia ilman suuria uhrauksia oman jaksamisen ja mielenterveyden parissa - mitään hienompaa en osannut kuvitella saavuttavani. Siksi en aikonut vuodelle 2021 laittaa tavoitteita yhtään sen korkeammalle. Toiveena on pitää hevoset terveinä ja pysyä itse kasassa, mutta sitä ei varsinaisesti voi laittaa tavoitteeksi, koska asiaan ei hirveästi voi itse vaikuttaa. Jos joku päättää katkaista jalkansa kaatuessaan päällesi, niin minkäs teet. Turvaliivi, hyvät pohjat ja huolellinen ratsastus toki auttavat, mutta riskit kuuluvat lajiin.

Turvaliiveistä ja huolellisuudesta ei tosin juuri nyt ollut kauheasti tietoakaan. Roope hölkkäili allani pitkin ohjin lumen pöllytessä ympärillämme. Saapuessamme pellolla uudestaan pitkän suoran alkuun, kehotin orin laukkaan ja annoin sille lisää pitkää ohjaa. Ruunikko ampaisi innokkaasti matkaan ja paineli menemään korvat hörössä. Tunsin ratsuni sykkeen ja hengityksen jalkojani vasten - satula oli ”unohtunut” talliin. Jonkun muun selässä olisin saattanut jännittää, hiipuuko vauhti asiallisesti suoran loppuessa, mutta tiesin Roopen pysähtyvän sillä sekunnilla, kun sitä pyytäisin. Jarruttelin ajoissa ennen joen reunaa, mutten pyytänyt vielä ravia, vaan käännyin ympäri hitaalla vauhdilla ja jatkoin takaisin päin rennossa laukassa.

Paluusuoralla Filippa tuli ravissa vastaan Lucan kanssa. Hidastin Roopen käyntiin ja tervehdin naista. ”Miten estetreenit sujui?” kysyin. Seuraavat kymmenen minuuttia sain kuunnella yksityiskohtaista monologia siitä, miten parivaljakko ei ollut saanut sarjavälille tänään kertaakaan täysin sujuvaa askelmäärää, mutta muuten oli kuulemma ollut kivaa ja helppoa. ”Hei nyt kun muuten muistan, niin miten se sun uuden vuoden lupaus? Kaikki muut ovat jo kirjoittaneet omansa näkyviin!” Filippa tajusi vaatia yhtäkkiä. Pudistin päätäni hymyillen. ”Eikö voi vain luvata yrittävänsä parhaansa?” kysyin. ”Ei voi, kun se ei ole mitään konkreettista mitattavaa!” nainen totesi tuohtuneena. Hän oli yhdessä Nicon kanssa keksinyt kehittää ensi vuodelle kilpailun siitä, kuka toteuttaa lupauksensa parhaiten. Yksi oli herkkulakossa koko vuoden, toinen lupasi oppia vihdoin piaffen, kolmas lupasi olla ostamatta yhtään uusia ratsastustakkeja.

”No mitä me Roope luvataan?” kysyin orilta rapsuttaessani sen kaulaa. Läsin koristama pää kääntyi näpertämään kenkäni kärkeä. ”Lupaan ratsastaa vähintään kerran viikossa ilman satulaa”, totesin ja ohjasin Roopen käyntiin. Uskoin Filippan jo hyväksyneen tämän, mutta muutamaa sekuntia myöhemmin perääni kuului huuto. ”Hetkonen, ei käy! Sähän teet niin aina muutenkin!” Filippa älähti. ”No siinä tapauksessa lupaan hypätä ilman satulaa kerran viikossa!” huudahdin takaisin, heilauttaen kättäni lopullisen ratkaisun merkiksi. ”En kyllä tiiä uskaltaako kovin monella muulla, mutta sun kanssa ainakin”, totesin hiljaa Roopelle ja ohjasin orin takaisin raviin. Uusi vuosi ja turhat lupaukset, huoh. Jos on tarvetta muuttaa jotain elämässään, niin sen voi ihan hyvin tehdä vaikka juhannuksena. Ja jos kaikki on hyvin, niin mitä turhia stressaamaan jotain lupauksia?