Espresso Macchiato Vegas menehtyi äkillisesti 22.11.2016.

Jalo ja kaunis pää antavat Masista heti ensi silmäyksellä viisaan ja ylvään vaikutelman. Oria on helppo kuvailla kolmella sanalla: voimakas, viisas ja lempeä. Hoitaessa Masia ei todellakaan ole vaativasta päästä, sitä pystyy hoitamaan jokainen tallihenkilökuntaan kuuluva. Se ei ole kaikkien onneksi sitä orityyppiä joka reviiriään suojellakseen käy päälle, se kun on tallin isoimpia oreja, niin pahojakin vahinkoja voisi sattua. Masi tuntuu ymmärtäneen hyvin, että ihmiset eivät ole uhka ja heiltä saa hoivaa sekä ruokaa. Hoitotoimenpiteet sujuva useimmiten ilman kummempia kommelluksia, ainoa asia mitä ori saattaa välillä aristaa on jalat. Kavioiden putsaus riippuu täysin päivästä, hyvinä päivinä kaikki sujuu mallikkaasti, mutta huonoina päivinä mikään ei suju. Masin varustaminen ratsastamista varten sujuu helposti ja nopeasti. Se ei jaksa pistää turhaan vastaan asiassa, jossa se kumminkin häviää.​

Kentällä työskenteleminen Masin kanssa on pääasiassa helppoa. Mutta kun kyseessä on kuitenkin ori, on silläkin päiviä, jolloin se heittää treeneissä koko touhun läskiksi. Masi on viisas ratsastettava, joka on todella innokas oppimaan uutta ja sen askellus on niin tasaista, että selästä ei aina haluaisi tulla alas. Suurimman haasteen se tuo ratsastajalle laukannostoissa, jotka ovat usein hyvin räjähdysmäisiä. Uusia ratsastajia Masi tykkää testata tekemällä erilaisia äkkinäisiä temppuja. Jos ratsastaja sen mielestä epäonnistuu testissä, niin ori tuskin enää kunnioittaa kyseistä henkilöä, ja hän ei yleensä edes halua uudelleen Masin selkään pelätessään niin paljon tulevaa. Osaavissa käsissä ori rakastaa koulukiemuroiden vääntämistä. Sille ei tee ollenkaan tiukkaa vaikeimmatkaan kuviot ja sen ylväs askellus näyttääkin aivan tanssilta.​

Maastossa Masi ei ole tähän mennessä osoittanut mitään merkkejä, että se kammoksuisi jotain asioista. Koko metsälenkin ajan ori ottaa rennosti, eikä jaksa sen kummemmin välittää mistään varjoista tai äänistä. Se on siis kelpo valinta maastoon, jos haluaa itse nauttia olostaan ja nollata aivonsa tai jos tarvitsee hevosta, joka rauhoittaa oman hermoheikon ratsunsa.​

Traileriin ori astelee tottuneen varmoilla askelilla, samoin kuin ulos tullessa. Matkan aikana se lepuuttaa itseään ja keräilee voimia tulevaa koitosta varten. Sen mielestä on täysin turhaa kuluttaa riehumiseen energiaa, kun sitä voi hyödyntää radalla miellyttääkseen muita. Kisapaikalla valmistautuessaan tulevaan se käyttäytyy esimerkillisen siivosti ja seisoo paikallaan kuin järkähtämätön vuori. Itse suorituksessa Masi on osoittanut olevansa kovan luokan kilparatsu. Se astelee ylväänä tervehtimään, josta se lähtee ratsastajan käskystä kauniiseen tanssiin.​

isälinja Espresso Decaf Solo - Porcelain Praya - Wooshing Mangoes Solo - Louis D'Aragon - Dietrich GER - Gottschalk - Hermann
emälinja Never-Fading Rain SIN - Keira Yave - DVN Casablanca - Agosto's Liebre Negro - Virginia Nin - Ivy's Silgo Tantallic - TC Metallic Silver - Blue Streak - Streak of Fight
Katso lisää sukua täältä.
Jos selaat sivua web archiven kautta, lisää sukua löytyy täältä.

KRJ Champions 2016
22.09.16 kutsu, Helppo B:3 2009 (KRJ Champion) - 24/74 (65.43%)
23.09.16 kutsu, Helppo A:4 2009 (KRJ Champion) - 18/73 (69.563%)
24.09.16 kutsu, Vaativa B:0 2009 (KRJ Champion) - 28/43 (56.354%, ei jatkoon)

15.12.2015, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
​ Purin hampaitani yhteen ja yritin keskittyä. Masi oli ollut kokopäivän todella hankalana. Miksi juuri silloin kun on tärkeä tapahtuma, hevosen pitää olla huonolla tuulella? Tajuaako se minun stressin vai mistä ihmeestä se johtuu? Oli siis Masin kantakirjauspäivä ja kaikki tähän mennessä oli mennyt jollakin tavalla pieleen. Aamulla muutama tunti ennen lähtöä se päätti pyöriä tarhan ainoassa pienessä mutalammikossa sotkien itsensä totaalisesti. En edes jaksa yrittää ymmärtää miten sellainen sotku on edes mahdollista niin pienestä lammikosta ottaen huomioon Masin koon. Siitä episodista selvittyämme, pääsimme vihdoin matkaan. Ja tietenkin matkalla sattui muutama ”läheltä piti-tilanne”, kun vastaantulijat olivat taas kerran jotain sunnuntaiautoilijoita, eivätkä ymmärtäneet meidän olevan iso kuljetus. Mutta pääsimme tänne sentään ehjin nahoin, mutta orin hermostuneisuus ei ota laantuakseen. Jouduin tekemään kaikkeni hillitäkseni niin isoa hevosta eivätkä lirkuttelevat tammat auttaneet yhtään tilannetta. Ainoa vaihtoehto oli lähteä taluttelemaan oria kauempana kentästä. Onnekseni tilaisuuden alkuun on vielä tovi, eli kiire ei ole mihinkään.​
​ Löysinkin syrjäisemmän polun, jonne kukaan ei toivottavasti helposti eksyisi. Kuiskuttelin rauhoittavasti orin korvaan samalla kun kävelimme eteenpäin. Masi tuntui rentoutuvan edes hieman, ja päätimme palata pikku hiljaa takaisin kentän tuntumaan ennen kuin eksymme ja menetämme mahdollisuutemme.​
​ Kehässä onnistuin saamaan Masista irti niin paljon kuin mahdollista, mutta näin silti, ettei se todellakaan ollut parhaimmillaan. Jos se olisi malttanut olla paikoillaan, tulos olisi varmasti ollut parempi.

04.02.2016, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
​ ​Istuin tukevasti Masin selässä ja annoin sille kehotuksen lähteä eteenpäin. Jaksoin aina ihmetellä, miten niinkin massiivinen hevonen voi liikkua niin vaivattomasti ja sulavasti. En ollut ajatellut tehdä mitään kummoisia koulukiemuroita, sillä ori oli viime aikoina ollut vain oloneuvoksena laitumella. Harjoittelimme pelkästään perusvoltteja ja pohkeenväistöjä, jotta Masi ei ihan kokonaan unohtaisi aiempaa uraansa. Tunsin kuinka sitä ei olisi yhtään jaksanut kiinnostaa koko touhu, ja pakko myöntää, että kyllästyin itsekin aika pian kenttätyöskentelyyn. Päätinkin siis suunnata orin kohti lähellä olevaa metsäpolkua. Näin Masin silmistä kuin se innostui ajatuksesta. Olin aina rakastanut maastolenkkejä tämän hevosen kanssa, se oli niin varma eikä koskaan näyttänyt pelkäävänsä yhtikäs mitään.
​ Käveltyämme hyvän tovin polkua saavuimme läheiselle niitylle, joka oli joskus muinoin ollut tuottelias viljapelto. Painoin itseni syvälle satulaan ja kehotin orin laukkaan. Tunsin keinuvani sen satulassa ja näin, kuinka ori nautti saadessaan vain juosta ilman turhaa kiristelyä. Niin kuin nytkin, ihmettelin aina, miksi teen tätä niin harvoin, vaikka tämä taitaa olla parasta harrastamista, mitä tiedän. Todellisuudessa vihaan kaikkia vaikeita koulukiemuroita ja suurien esteiden hyppäämistä. Ei se oikeasti ole hevosenkaan elämään. Niiden kuuluisi syödä ruohoa ja juosta vapaana.
​ Kiersimme peltoa muutaman kierroksen, ainakin omasta mielestäni se tuntui siltä, täyttä vauhtia ennen kuin päätin hidastaa. Masi alkoi vaikuttaa väsyneeltä ja katsoin kelloani. Kauhistukseni huomasin sen olevan jo lähemmäs seitsemän illalla, olimme olleet reissussa useamman tunnin ja meitä varmasti kaivataan jo tallilla. Käänsin Masin kohti polkua, josta olimme tulleet ja lähdimme suunnistamaan kohti kotia.

01.06.2016, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
​ Missä mennään Masin kanssa? Suoraan sanottuna ei missään. Masi, niin kuin muutkin hevoset, ovat lihottaneet itsenä muodottomiksi. Toiveena olisi ollut, että edes jonkin verran olisi tullut talven aikana astutuspyyntöjä, mutta ei, joten oriparka on vain oleskellut ja odottanut tuntematonta. Toiveena olisi hoitaa mahdollisimman pian alta pois Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelu, jotta voitaisiin mahdollisesti alkaa miettimään Masin ruunausta ja myyntiä jonnekin eläkevirkaan, esimerkiksi jollekin nuorelle ensihevoseksi tämä olis varmasti mahtava opettaja. Masi on kuitenkin vielä suhteellisen virkeässä kunnossa rankasta kilpaurastaan huolimatta, joten olisi suuri sääli jättää se vain seisomaan loppuelämäkseen.​
​​ Tänään on kuitenkin puunauspäivä ja on tarkoitus hoitaa ori taas itsensä näköiseksi, tai ainakin niin paljon kuin pelkällä karvanhoitamisella pystyy. Naamallani oli varmasti erittäin epätoivoinen ilme, sillä en tiennyt mistä päästä aloittaisin ja orikin näytti huomanneen sen, tai ainakin niin pystyi päättelemään sen huvittuneesta ilmeestä, kun se katseli taivaista alhaalla tapahtuvia asioita. Päätin aloittaa päästä, se taisi olla helpoin osuus, kunhan saisi vaan herran sen laskemaan alemmas. Masi oli onneksi hyvällä tuulella ja laski sen pyynnöstä alemmas, jotta pääsin aloittamaan käsittelyn. Pikku hiljaa aloin siirtymään kohti kaulaa ja siitä muualle kehoon. Koko työn tekeminen tuntui pieneltä iäisyydeltä ja hyvin raskaalta, varsinkin kun joutui välillä pomppimaan jakkaralle ja alas, koska pituuteni ei olisi muuten mitenkään riittänyt.​
​​ Useamman tunnin uurastuksen jälkeen, työ oli vihdoin valmis ja ympärillä paljon irtokarvaa.​