sadun virtuaaliset
sadun virtuaalihevoset

Expendable Meatshield Vegas

Vihattu ja rakastettu Matti nukahti ikiuneen 24.03.2016 kunnioitettavassa 25 vuoden iässä.

KRJ-I, YLA1

rotu, sukupuoli: suomalainen puoliverinen, ori
väri, säkäkorkeus: ruunikonkimo, 170cm
syntynyt, kasvattaja: 01.03.2014, Troya / Las Vegas (US)
ikä: 25 vuotta (3v 01.03.2014), ikääntyy satunnaisesti
omistaja: satu, VRL-00124 (TR)
rekisterinumero: VH14-031-0294
koulutustaso: Grand Prix
pääkilpailulaji kouluratsastus

Tallin ehdoton tähti ja diiva Expendable Meatshield Vegas tai Matti tai Metukka, ihan millä nimellä itse tykkää oria kutsua, ei ole ori helpoimmasta päästä. Vähintään joka kolmas päivä erittäin ärhäkällä tuulella oleva Matti saattaa ilkeillä hoitajille näykkimällä heitä tai tuuppimalla takaa päin. Näistä seikoista huolimatta Matti onnistuu aina saamaan lähes täyden huomion ollessaan esillä. Normaaleina päivinä Matti osaa kuitenkin olla perushevonen sekä osaa käyttäytyä jopa mallikkaasti. Ennen karsinaan ryntäämistä kannattaa aina varmistaa, millä tuulella herra on sinä päivänä. Ruoka-aikaan Matti käyttäytyy erittäin huomiota herättävästi, ruuan perään kun pitää huutaa erittäin kovaa, kun raukka pelkää jäävänsä ilman ruokaa. Kun ruokaa sitten lopulta viedään sen ruokakippoon, kannattaa olla erittäin varuillaan, koska Matti usein hyökkää ruuan kimppuun jo ennen kuin se on ehtinyt kippoon asti. Sille kannattaa aina huomauttaa, jos se tekee väärin.

Matin varustaminen käy kivuttomasti, hyvinä päivinä. Huonoina päivinä hoitajan kärsivällisyys on erittäin kovalla koetuksella, kun Matti kieltäytyy ottamasta kuolaimia suuhunsa ja satulavyötä kiristettäessä herra pullistelee erittäin urakalla. Osaaville ja kokeneille ihmisille Matti on varmasti vain uhmaikäinen kakara, sillä kyllä herralta jossain vaiheessa temput loppuvat. Mattia on helppo käsitellä maasta käsin, koska useimmiten ori kävelee kuuliaisesti taluttajansa perässä.

Matti vaatii ratsastajaltaan osaamista, koska ihan helpolla herra ei taivu pohkeenväistöön tai pyörähtele piruetteja. Jos avut ovat täysin kohdillaan, niin silloin Matilta sujuu kaikki vaikeimmatkin koulupyörähdykset. Huonoina päivinä Matti yksinkertaisesti vain kieltäytyy yhteistyöstä, ilmeisesti vain pelleilläkseen ratsastajan kanssa. Hyvinä päivinä Matti suorittaa hommat annettujen ohjeiden mukaisesti korvat vankasti höröllä ja valmiina kuuntelemaan ratsastajaa. Matti tosin osaa olla vieraiden ihmisten silmien alla erittäin mallikas, sillä silloin se ei uskalla kiukutella. Ratsastaessa yleensä Matti on reipas ja eteenpäinpyrkivä, joka reagoi hyvin helposti kaikkiin apuihin. Jos herra on jostain syystä seisonut useamman päivän tallissa ilman kummempaa liikuntaa, ratsastaja saa kyllä aikamoisen kyydin, kun Matti haluaa purkaa turhan energiansa.

Kilpailuaamuna Matti pyörii innoissaan karsinassaan kovaan ääneen hirnahdellen, ja samalla odottaen hoitajaa levottomana. Herra saattaa kolistella, muttei sentään ala potkimaan seiniä. Kun on aika lastata Matti, on se kuin tulta ja tappuraa. Välillä se saattaa suorastaan juosta koppiin innoissaan ja sitten pysähtyä äkisti mussuttamaan heinää. Matkan aikana tehtävät pysähdykset saavat Matin aina luulemaan, että ollaan perillä ja se saa siitä uutta puhtia. Herra saattaa hirnua kimakasti, vaatien ulospääsyä saman tien. Varsinaisella kilpailualueella Matti saattaa villiintyä täysin. Se saattaa peruuttaa ulos rytinällä, hirnuen kaikille erittäin kovaääniset tervehdykset. Satuloidessa Mattia saa pidellä kaikin voimin ja mieluiten useamman henkilön kanssa, koska herra haluaisi kovasti juosta muiden luokse riehumaan. Varsinaisessa verryttelyssä Matti on jo paljon keskittymiskykyisempi. Peräänannossa se saattaa mutustella vain kuolainta, kun muut keulivat taustalla. Kannattaa muistaa, että Matti ei hirveitä lämmittelyitä kaipaa, sillä liian pitkät lämmittelyt vain uuvuttavat ja tylsistyttävät oria, jonka jälkeen itse kilpailu saattaa mennä penkin alle.


© Suomen Hippos / tuntematon ja Pirje Paananen


isälinja Blueblood - Bloodsucker of Romulus - Suhina's Garanco - Nectar's Ganesco - WW Gremando - Gregorian - Marchmont - Monte Criste - Cornelius
emälinja Brouillard's Royal Medalla - VNL Max Factor - Anastacia CF - FR Flute - Snowflake's Süeno - Apple Tree's Bond's Babe - Eritrea - Bluefox

i. Blueblood KRJ-I
fwb, trn, 167cm / ko GP, re 110cm
ii. Bloodsucker of Romulus
fwb, m, 174cm / ko GP, re 110cm
iii. Suhina's Garanco YLA2, KRJ-II
trak, 166cm / ko GP, re 100cm
iie. Neverland FS KRJ-II
fwb, rn, 169cm / ko Int.II, re 120cm
ie. MST Royality KRJ-I, YLA2
fwb, m, 166cm / ko GP
iei. Suga Wuga Triangle Mer YLA1, KRJ-I
fwb, m, 168cm / ko GP, re 70cm
iee. San Elégancia YLA1, KRJ-II
trak, trn, 167cm / ko GP, re 100cm
e. Brouillard's Royal Medalla
fwb, rn, 163cm / ko GP, re 110cm
ei. Metsähaan Paranormal Activity
fwb, rn, 161cm / ko Int.II, re 130cm
eii. VIR MVA Ch Livingstone KTK-II, YLA1, ERJ-I
fwb, rn, 167cm / ko GP, re 160cm
eie. Jump's Lisa Paranoia
fwb, rn, 165cm / ko vaB, re 110cm
ee. VNL Max Factor
fwb, rn, 165cm / ko Int.I, re 100cm
eei. H.T Eloquence
fwb, rn, 167cm / ko PSG, re 140cm
eee. Anastacia CF
fwb, rn, 163cm / ko GP, re 110cm

Katso lisää sukua täältä.
Jos selaat sivua web archiven kautta, lisää sukua löytyy täältä.

Matilla on joiltakin osin virtuaalimaailmassa olevaa sukua ainakin 20. polveen saakka. Sukuun mahtuu monien tunnettujen kasvattajien, kuten Liinun Virtuaalitallin, Koululaakson tallien, Kalmoniemen/K.N. Studin, Kinship Warmbloodsin sekä Startallin, hevosia.

Vahvin vaikuttaja suvussa on mustankimo trakehnerori Alté, joka esiintyy suvussa ainakin 36 kertaa. Alté kilpaili elämänsä aikana menestyksekkäästi esteratsastuksessa luokissa 110–150 cm ja oli myös jonkin aikaa VRL:n yli 100 senttimetrin luokkien ranking-listalla ensimmäisenä. Vanhempana se kilpaili kouluratsastuksessa helppo A-tasolla. Altén jälkeläisistä 14 mahtuu Matin sukuun (Akkord’s Altémpo, Apple Tree's Milly, Black River's Kaamos, Black River's Moonbeam, Black River's Who Am I, Geena Luna, Radium Luna, RG They're All Proud of Me, RG Two Turns, R.M. Finesse, Rockie's Cathar Rhythm, Star Theme's Ladykiller Cas, Snowflake's Delta, Underground Luna).

Matin suvussa näkyy hyvin entisajan niin sanottu vapaa puoliverikasvatus. Suvusta löytyy eurooppalaisista puoliverisistä trakehneria (41.3952 %), hannoveria (19.8571 %), suomalaista puoliveristä (8.3199 %), oldenburgia (4.5750 %), ruotsalaista puoliveristä (3.7249 %), tanskalaista puoliveristä (1.5833 %), hollantilaista puoliveristä (0.8448 %), holsteinia (0.3750 %), selle francaisia (0.2941 %), irlantilaista puoliveristä (0.1099 %) sekä tuntematonta puoliveristä (0.6897 %). Näihin puoliverisiin on risteytetty rotuominaisuuksien parantamiseksi englantilaista täysiveristä (15.9538 %), arabialaista täysiveristä (1.0008 %) ja angloarabia (0.6958 %). Näiden perusrotujen lisäksi suvusta löytyy ripaus eksotiikkaa, kun entisaikaan on haluttu kokeilla muiden rotujen risteyttämistä puoliverisiin. Suvusta löytyy lusitanoa (0.2441 %), morgania (0.1019 %), budjonnynhevosta (0.0946 %), paintia (0.0504 %), irish draughtia (0.0488 %), quarteria (0.0253 %), australian stock horsea (0.0126%), amerikanravuria (0.0015 %) sekä palominoa (0.0015 %). Luvut on pyöristettyjä!


jälkeläiset

fwb-tamma Never Ending War (kadonnut)
s. 09. huhtikuuta 2014 / om. minttu
e. Quiero's Never Ever (xx)

fwb-tamma Disposable Pie Pan
s. 28. lokakuuta 2014 / om. Taciturn
e. Pinkie Pie Stinder (fwb)

fwb-tamma Miliatarybarbie
s. 10. tammikuuta 2015 / om. mibula
e. Niagara Inc (fwb)

fwb-tamma Roulette
s. 05. helmikuuta 2015 / om. Viona
e. Stella Vegas (fwb)

fwb-tamma Pink Sunsparkle
s. 10. helmikuuta 2015 / om. Sippe
e. Pinkie Pie Stinder (fwb)

fwb-ori Throwaway Armor
s. 22. maaliskuuta 2014 / om. Viivuska
e. Almalexia Vegas (fwb)

fwb-ori Live Bait Vegas
s. 08. elokuuta 2014 / om. Troya
e. Calico Vegas (fwb)

fwb-ori Expendable Rarity (KTK-III)
s. 09. syyskuuta 2014 / om. Helo
e. Pinkie Pie Stinder (fwb)

fwb-ori Leandro Thrill (KRJ-III)
s. 17. syyskuuta 2014 / om. Kiiu
e. Clairvoyant 'If (fwb)

fwb-ori Sokerikuun Duckin' Shield Wall
s. 10. lokakuuta 2014 / om. Tuulia T.
e. Sokerikuun Duck the King (fwb)


näyttelymenestys

VSN:n alaiset
04.04.14 Pirunkorpi, puoliveriset - 9/12
(3-4-3½-4-3-4-2½-3-3-3 = 33p.)
07.04.14 islanninhevostalli Beinir, puoliveriorit - 9/11
(4+4+4+4+3½+4+4+3½+3+2½ = 36½p)
12.04.14 Bairdon, puoliveriorit - 11/14
(3½-4-4-4-4½-3-2½-3-3½-4 = 36p)
12.04.14 Silverlode, puoliveriorit - 10/12
(4+4+4+4+3½+4+4+3½+3+2½ = 36½p)
13.04.14 Silverlode, puoliveriorit - 10/12
(3½-4½-4-2½-3-3½-3-3½-2½-3 = 33p)
17.04.14 Suprant, suomalaiset puoliveriorit - 11/12
(4+4+4+4+3½+4+4+3½+3+2½ = 36½p)
20.04.14 Solo, puoliveriset orit - 13/15
(4-3½-4-3½-3-3½-2½-3-2½-2½ = 32p)
01.05.14 PM Warmbloods, suomalaiset puoliveriset orit - 15/15
(3½-4½-4-2½-3-3½-3-3½-2½-3 = 33p)

NJ:n alaiset
24.04.14 PM Warmbloods, suomalaiset puoliveriset orit - 9/12
05.05.14 Solo, suomalaiset puoliveriset orit - 11/12

Match Show:t
31.03.14 Adina, muut hevosorit - sininen nauha, SIN2
18.04.14 Micram Raceponies, hevosorit ja -ruunat rakennekuvilla - sininen nauha, SIN3
25.04.14 Micram Raceponies, hevosorit ja -ruunat rakennekuvilla - punainen nauha
11.05.14 Adina, isot hevosorit - sininen nauha, SIN1
31.05.14 Adina, puoliverirodut - sininen nauha, SIN2

Muut
14.02.15 Kings Riders, Dominantti Valkoinen (kimot ja kimoontuvat harmaat, valkoiset) - finaalin 3/5
”Harmahtavat sävyt kimoluokassa olivat tänään yleisön mieleen. Pumpulinpehmeätä
karvapeitettä vasten olisi voinut nukahtaa, ellei hevonen
olisi ollut vähän kuriton kehässä.”

saavutukset

Yleislaatuarvostelu 25.12.2015
30p. (16+14) + 32½p. (20½+12) + 17p. + 14p. + 7p.
Yhteensä: 100,5p. YLA1

Yleislaatuarvostelu 25.12.2014
20p. (14+6) + 32½p. (20½+12) + 17p. + 14p. + 6p.
Yhteensä: 89,5p. YLA2

Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelu 20.09.2014
22p. (7+8+7) + 40p. + 25p. + 10p. + 4p.
Yhteensä: 101p. KRJ-I

Granstadin järjestämä oritesti
11,5p. + 9p. + 13,5p. + 5,75p. + 3,5p.
Yhteensä: 43,25p. III-palkinto

All-Sim Evaluation Station
4 + 4 + 5 + 5 + 22 + 10 + 30 + 9
Grand Total : 89% / Silver Premium


kouluratsastus (KRJ) - 119 sijoitusta, 20 voittoa

30.04.14 kutsu, Intermediate I - 1/40
02.05.14 kutsu, Intermediate I - 2/50
14.05.14 kutsu, Intermediate I - 5/30
19.05.14 kutsu, Intermediate I - 5/30
22.05.14 kutsu, Intermediate I - 2/30

22.03.14 kutsu, Intermediare II - 2/22
05.04.14 kutsu, Intermediate II - 1/25
18.04.14 kutsu, Intermediate II - 4/40
19.04.14 kutsu, Intermediate II - 6/40
20.04.14 kutsu, Intermediate II - 1/40
21.04.14 kutsu, Intermediate II - 6/40
21.04.14 kutsu, Intermediate II - 3/40
22.04.14 kutsu, Intermediate II - 4/40
22.04.14 kutsu, Intermediate II - 3/40
23.04.14 kutsu, Intermediate II - 4/33
25.04.14 kutsu, Intermediate II - 4/40
25.04.14 kutsu, Intermediate II - 3/40
27.04.14 kutsu, Intermediate II - 2/40
02.05.14 kutsu, Intermediate II - 2/50
08.05.14 kutsu, Intermediate II - 4/30
09.05.14 kutsu, Intermediate II - 1/30
10.05.14 kutsu, Intermediate II - 4/30
12.05.14 kutsu, Intermediate II - 3/30
15.05.14 kutsu, Intermediate II - 3/30
19.05.14 kutsu, Intermediate II - 2/30
19.05.14 kutsu, Intermediate II - 4/30
21.05.14 kutsu, Intermediate II - 3/30
23.05.14 kutsu, Intermediate II - 3/30

21.03.14 kutsu, Grand Prix - 1/3
24.03.14 kutsu, Grand Prix - 5/40
25.03.14 kutsu, Grand Prix - 3/40
25.03.14 kutsu, Grand Prix - 3/40
25.03.14 kutsu, Grand Prix - 2/50
25.03.14 kutsu, Grand Prix - 2/50
26.03.14 kutsu, Grand Prix - 1/50
26.03.14 kutsu, Grand Prix - 6/40
28.03.14 kutsu, Grand Prix - 5/50
28.03.14 kutsu, Grand Prix - 1/50
29.03.14 kutsu, Grand Prix - 3/30
30.03.14 kutsu, Grand Prix - 5/50
30.03.14 kutsu, Grand Prix - 6/50
30.03.14 kutsu, Grand Prix - 6/50
31.03.14 kutsu, Grand Prix - 2/50
31.03.14 kutsu, Grand Prix - 1/50
01.04.14 kutsu, Grand Prix - 1/30
01.04.14 kutsu, Grand Prix - 5/30
02.04.14 kutsu, Grand Prix - 2/50
02.04.14 kutsu, Grand Prix - 1/50
02.04.14 kutsu, Grand Prix - 1/50
03.04.14 kutsu, Grand Prix - 6/50
03.04.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
03.04.14 kutsu, Grand Prix - 6/50
04.04.14 kutsu, Grand Prix - 1/30
04.04.14 kutsu, Grand Prix - 5/30
05.04.14 kutsu, Grand Prix - 3/30
05.04.14 kutsu, Grand Prix - 3/50
08.04.14 kutsu, Grand Prix - 3/30
08.04.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
08.04.14 kutsu, Grand Prix - 5/30
09.04.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
10.04.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
10.04.14 kutsu, Grand Prix - 1/30
10.04.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
11.04.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
11.04.14 kutsu, Grand Prix - 1/30
11.04.14 kutsu, Grand Prix - 7/60
12.04.14 kutsu, Grand Prix - 1/30
12.04.14 kutsu, Grand Prix - 1/30
13.04.14 kutsu, Grand Prix - 1/60
14.04.14 kutsu, Grand Prix - 5/30
15.04.14 kutsu, Grand Prix - 3/30
15.04.14 kutsu, Grand Prix - 4/60
16.04.14 kutsu, Grand Prix - 3/30
17.04.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
17.04.14 kutsu, Grand Prix - 7/60
19.04.14 kutsu, Grand Prix - 2/30
20.04.14 kutsu, Grand Prix - 4/100
22.04.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
22.04.14 kutsu, Grand Prix - 7/50
26.04.14 kutsu, Grand Prix - 3/50
27.04.14 kutsu, Grand Prix - 2/30
29.04.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
01.05.14 kutsu, Grand Prix - 5/40
01.05.14 kutsu, Grand Prix - 1/40
01.05.14 kutsu, Grand Prix - 5/50
01.05.14 kutsu, Grand Prix - 5/30
02.05.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
02.05.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
02.05.14 kutsu, Grand Prix - 3/40
03.05.14 kutsu, Grand Prix - 3/40
04.05.14 kutsu, Grand Prix - 4/50
04.05.14 kutsu, Grand Prix - 4/38
05.05.14 kutsu, Grand Prix - 2/40
05.05.14 kutsu, Grand Prix - 2/30
06.05.14 kutsu, Grand Prix - 5/30
06.05.14 kutsu, Grand Prix - 6/40
06.05.14 kutsu, Grand Prix - 1/38
07.05.14 kutsu, Grand Prix - 5/40
07.05.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
08.05.14 kutsu, Grand Prix - 3/40
09.05.14 kutsu, Grand Prix - 7/50
09.05.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
11.05.14 kutsu, Grand Prix - 3/30
12.05.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
12.05.14 kutsu, Grand Prix - 2/30
13.05.14 kutsu, Grand Prix - 5/30
13.05.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
14.05.14 kutsu, Grand Prix - 2/30
16.05.14 kutsu, Grand Prix - 2/30
16.05.14 kutsu, Grand Prix - 4/30
16.05.14 kutsu, Grand Prix - 5/50
17.05.14 kutsu, Grand Prix - 5/30
19.05.14 kutsu, Grand Prix - 3/50
20.05.14 kutsu, Grand Prix - 5/30
20.05.14 kutsu, Grand Prix - 5/50
21.05.14 kutsu, Grand Prix - 4/40
22.05.14 kutsu, Grand Prix - 5/50
24.05.14 kutsu, Grand Prix - 1/50
25.05.14 kutsu, Grand Prix - 4/40

24.09.15 kutsu, KN Special 2009 (KRJ Senior Champion) - 62/68 (51.743%)
25.09.15 kutsu, Helppo B:3 2009 (KRJ Senior Champion) - 5/66 (73.334%)
26.09.15 kutsu, Helppo A Breeder's Prize 2002 (KRJ Senior Champion) - 16/47 (68.317%)
27.09.15 kutsu, Vaativa B:1 2009 (KRJ Senior Champion) - 24/25 (54.169%)


valmennukset

30.04.2014, kirjoittanut Norpatar
Matti ja satu verryttelivät kentällä keskipäivän auringossa. Ratsukko suoritti ravissa kahdeksikkoa ja aloimme ottamaan laukannostoja keskeltä ja lopulta teimme laukanvaihdolla askeleessa voltinvaihdon yhteydessä. Laukkalävistäjällä otimme keskilaukan, jonka jälkeen hetken huilahdus ja siirryimme viralliseen valmennuksen aiheeseen eli ravityöskentelyyn. Ravissa teimme alkuun aivan perustyöskentelyä kokoamisia ja eteenratsastuksia. Lopulta tämä kokoamisharjoitus vaihtui passagen ja piaffen siirtymisiin. Kun oria oli koottu aivan äärimmilleen, niin päästimme sen myös venymään äärimmilleen eli lisättyäravia. Valmennuksen tavoite alkoi näkyä, kun Matin ravi alkoi nousta maasta kunnolla irti leijumaan. Teimme hiukan sulkutaivutuksia ja avoa, jotta orin kyljet olisivat vetreät ja se venyy yhtälailla molempiin suuntiin. Kun ori todettiin vetreäksi molempiin suuntiin samalla tavalla annoimme sen pikku hiljaa valua avoimenpaan muotoon. Loppuun päräytimme hetkeksi laukkaa avoimessa ja eteen alas muodossa. Kevyessä ravissa otimme loppuverryttelyn ja kiitimme oria siitä siirtymällä käyntiin.

02.06.2014, kirjoittanut Veera R.
Matti ja tämän omistaja menivät itsenäisesti alkuverryyttelyjä, minun katsoessa maneesin katsomosta heidän menoaan. Matti vaikutti valmennuksen alusta asti reippaalta ja kuunteli ratsastajan apuja. Pyysin ratsukkoa ottamaan myös hieman ravia ja tekemään voltteja, että ori varmasti saataisiin hereille. Kun ratsukko oli alkuverryyttelyt mennyt, aloitimme ensiksi ihan käynti-ravi siirtymisillä. Orilta näytti nämä onnistuvan hienosti, mutta vaihtaessamme käynti-pysähdys-peruutus-ravi tehtävään, orin pysähtymiset ja raviin lähdöt alkoivat takkuilemaan. Jätimme peruutuksen pois tehtävästä ja keskityimme raviin lähtöön ja pysähtymiseen sitä. Hetken kun tehtävää orin kanssa hioimme niin ori alkoi keskittyä ja tajuta tehtävää paremmin. Seuraavaksi otimmekin jo pohkeenväistöä, eli ratsukon tuli pitkän sivun päästä lähteä väistämään kohti kentän keskiosaa ja siitä vaihtamaan suuntaa, eli väistämään takaisin uralle. Tämä tehtiin molemmilla pitkillä sivuilla ja päädyissä tehtiin aina pääty-ympyrät. Aluksi ratsukko teki käynnissä tämän. Aluksi Matti yritti vain kävellä suoraa takaisin uralle, mutta pian se sai pohkeen väistön onnistumaan koko tehtävän ajan. Teimme saman vielä ravissa ennen kuin lopetimme.

02.10.2014, kirjoittanut Chaonna, VRL-01279
Tänään sain valmennettavaksi oikein herttaisen parivalkajon, sadun ja Matin. Seurailin parivaljakon touhuja jo tallissa, voiko kiltimpää hevosta olla sillä Matti tuntui lukevan sadun ajatukset ja yhteistyö oli saumatonta. Alkuverkassa ori hieman osoitti mieltään, epäilin että mielenilmaukset johtuivat osittain kankisuitsituksesta. Tai ainakin siihen malliin ori nakkeli niskojaan, kun kankien ohjaan edes hipaistiin. Alkuverkkojen jälkeen pyysin satua ratsastamaan Mattia suurella kahdeksikolla ensin harjoitusravissa, kun saatiin Matin asetukset kuntoon ja hevonen keskittymään työskentelyyn siirryttiin itse tehtävään. Kahdeksikon toisella ympyrällä oli tarkoitus lyhentää ravia, kun taas toisella etsiä tahdikasta keskiravia. Lyhennykset sujuivat melko hyvin, Matti kuunteli mitä satu halusi. Kun taas toisen ympyrän keskiravi näytti lähinnä jatkuvilta laukannoston yrityksiltä, satu lähti valumaan ympyrän keskipistettä kohti, samoin Matin ympyrä pieneni pienenemistään eikä jaloille jäänyt tilaa liikkua. Pyysin satua korjaamaan asentoaan ja katsomaan ympyrällä hieman ulospäin, jotta ratsastajan painoapu ohjaisi hevosta hieman suuremmalle ympyrälle. Pienen ohjeistuksen jälkeen sama tehtävä onnistui hyvin myös laukassa, teimme vaihdot ravin kautta. Loppuverkassa ori oli aivan uskomaton, siellä se esitti tehtävässä kaivatun keskiravin kauniissa matalassa muodossa.

03.10.2014, kirjoittanut Chaonna, VRL-01279
Matin ja sadun eilisestä valmennuksesta jäi oikein hyvä maku suuhun, toivottavasti tänään hommat luistaa yhtä hienosti kuin eilen. Tänään on luvassa paljon laukkatyöskentelyä. Alkuverkassa pyysin satua herättelemään Matin kunnolla, sillä nyt tarvittaisiin paljon nopeutta ja kärsivällisyyttä. Aloitimme laukan suurella keskiympyrällä, jossa ensin irroteltiin ja sitten taas koottiin ja pienennettiin ympyrää. Asetin kentän keskipisteeseen halkaisijalle kartiot, pyysin ratsukkoa tulemaan vasemmassa kierrossa vasenta laukkaa keskihalkaisijalle (rata pituussuuntaan leikkaa) valmistelemaan ravisiirtymisen ja laukanvaihdon heti yhden raviaskeleen jälkeen. Vasemmalta oikealle vaihto onnistui hienosti ja muutaman kerran jopa ilman ravisiirtymistä. Oikealta vasemmalle raviaskeleita livahti väliin useampiakin, mutta lopuksi saatiin yksi onnistunut vaihto yhdellä askeleella joten päästin ratsukon pälkähästä. Jatkoimme hieman ravissa työskentelyä, tekemällä lisäyksiä keskihalkaisijalla. Lopuksi päästin parivaljakon tekemään loppuverkat itsenäisesti.

01.12.2014, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Tuntui kuin koko maailma olisi kääntynyt minua vastaan. Kaikki mitä tänään oli tapahtunut mennyt pieleen tai ollut pelkkää surua. Näinä hetkinä olin aina pystynyt luottamaan hevosiini ja erityisesti rakkaaseen Mattiin. Se oli kuin kallio, joka kuunteli, oli ongelmasi mikä tahansa. Lähdin oitis juosten kyynel silmäkulmassa hakemaan orin varusteita. Kaikeksi onnekseni Matti oli portin luona odottamassa kuin aavistaen, että tarvitsen sitä. Sen katse oli niin lempeä ja ymmärtäväinen, etten voinut pidätellä enää itkuani. Pujahdin portista sisään ja laitoin varusteet aidalle. Harjasin orista nopeasti pahimmat liat ja laitoin varusteet sen ylle. Talutin sen ulos ja kipusin selkään. Tiesin tasan tarkkaan minne halusin lähteä, hyvin syrjäiseen paikkaan, josta harva paikallinenkaan tiesi. Etenimme matkan vaikeimman osuuden rauhallisesti täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Päästyämme aukean reunalle kehotin orin täyteen laukkaan. Se syttyi ihanasti allani ja tuntui kuin se olisi lentänyt eteenpäin tuulen puhaltaessani kasvoilleni. Kun aloimme lähestyä kohdettamme, hiljensin pikku hiljaa Matin vauhtia ja lopulta pysäytin sen täysin. Katselin sen selästä edessä aukeavaa merta ja annoin itkun tulla vapaasti. Ori hörisi kuin rauhoittaakseen ja halasin tiukasti sen kaulaa. Tämä oli yksi maailman täydellisimmistä paikoista kovasta surusta huolimatta.

16.04.2015, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Ratsastin täyttä vauhtia ja tunsin purevan tuulen kasvoillani. Olin lähtenyt Matin kanssa pienelle yö retkelle, sillä en mitenkään saanut unta ja nyt painelimme täyttä laukkaa Marmariksen rantaviivaa pitkin. Tähän aikaan vuodesta täällä ei juuri koskaan ollut ketään, paikalliset palelivat sisällä tai olivat lähteneet talveksi muualle töihin ja turisteja ei ollut kuin muutama hassu jotka olivat tänne jostain syystä eksyneet turistikauden ulkopuolella. Ilma oli todella kolea, joka ennakoi lähestyvää myrskyä. Hiljensin orin vauhtia, ja se tuntui pistävän hanttiin, selvästikään kevyt köpöttely ei ollut sen mielessä. Hetken taisteltua sain Matin hiljentämään käyntiin ja ohjasin sen veteen. Ori otti heti ilon irti ja alkoi roiskimaan vettä ympäriinsä kaikin mahdollisin keinoin, jonka seurauksena löysin itseni orin selän sijaan merestä. Nousin ylös ja tärisin, vesi oli todella kylmää eikä pureva tuuli helpottanut oloani yhtään. Talutin, tai oikeastaan raahasin, Matin pois vedestä ja kapusin takaisin selkään, mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty, koska sillä ei ollut satulaa. Lopulta kaiken ähkimisen sekä ärräpäiden jälkeen pääsin selkään ja otin suunnan kohti tallia. Oli pakko valita kylmyyden ja nopeuden väliltä. Kiidimme tallille ja olin aivan umpijäässä. Tallipäivystäjä sattui onnekseni olemaan hereillä, joten annoin Matin ohjakset hänelle ja juoksin kovaa vauhtia mökkiini lämmittelemään.

12.07.2015, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Oli sunnuntaiaamu ja kello noin puoli kuusi. En ymmärrä kuinka olin jo hereillä tähän aikaan, mutta sen kyllä huomasin, että olisi pitänyt olla vielä nukkumassa. Aivoni eivät millään tahtoneet herätä, vaikka muu keho ei halunnutkaan enää nukkua ja kahvia oli mennyt jo kolme kuppia. Jostain syystä ajauduinkin pihatolle ja jäin tuijottamaan hölmönä Matin aamutouhuja pihaton aitaan nojaten neljäs kupillinen kahvia käsissäni. Sillä oli ilmeisesti menossa jonkinlainen aamujumppa, tai ainakin sellaisen kuvan sain, kun olin aikani katsellut sen touhuja. Se säntäili edes takaisin, tehden esimerkiksi äkkipysähdyksiä ja -käännöksiä. Välillä Matti näytti siltä, että se oli menettänyt järkensä kun kesken rennon ravin se lähtikin päätöntä pukkilaukkaa vastakkaiseen suuntaan. Oli tosin hienoa nähdä Matin vielä jaksavan tehdä moista, kun ikää alkoi kumminkin olemaan reilusti. Pelottaa tosin, että jonain päivänä kaikki tämä riehuminen koituu orin kohtaloksi. Ei vanhan hevosen keho kuitenkaan loputtomiin kaikkea kestä ja varsinkaan kun pää tuntuu jääneen varsan tasolle.

01.09.2015, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Tänään oli suuri päivä, niin Matille kuin minullekin. Olin jo pidemmän aikaa opettanut oria vetämään kärryjä ja tänään nähtäisiin, onko opettamisesta ollut mitään hyötyä. Olimme matkanneet Suomeen jo muutama viikko sitten tekemään häideni viime hetken valmisteluita ja tänään koittaisi h-hetki. Kello oli noin yksitoista aamupäivällä ja olin pukua vaille valmis, mutta halusin mennä itse laittamaan Matin kuntoon. Mennessäni sen karsinaan se tuntui säikähtävän minua ihan kuin ei tunnistaisi. Nauroin kovaan ääneen ja rapsutin sen turpaan, jolloin ori tuntui hoksaavan, että vieras onkin täysin tuttu ja hörisi tyytyväisenä. Olin valinnut harjan kumilenksut ja hännän nauhan pukuni yksityiskohtien väriseksi eli viininpunaiseksi. Tein Matin kauniin vaaleaan harjaan pieniä ja suloisia sykeröitä. Ori tuntui nauttivan hetkestä, sillä se oli täysin rentona ja puoliksi unessa. Saatuani harjan valmiiksi aloin letittämään häntää ja sen hoidettuani oli varusteiden aika. Matti ei liiemmin niistä pitänyt, joten niiden kanssa piti edetä rauhallisesti. 1,5 tunnin uurastuksen ja muutaman hampaanjäljen jälkeen sillä oli vihdoin varusteet päällä. Enää kärryt perään ja kaikki olisi täydellistä. Vilkaistuani kelloa, tajusin, että minulla oli jo todella kiire pukeutumaan. Jouduin luovuttamaan Matin ystävälleni, joka oli vuosien valjakkoajokokemuksen takia joutunut hoitamaan tänään ajurin virkaa ja kiiruhtamaan vaatteiden vaihtoon.

01.11.2015, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Ajattelin tänään kokeilla Matilla pitkästä aikaa kouluratsastusta. Se on nyt pidempään ollut niin sanottuna peltoratsuna, jolla vain köpötellään eteenpäin ja tehdään satunnaisia laukkapyrähdyksiä. Jos totta puhutaan, Matti on oikeastaan ollut peltoratsu koko tämän ajan, mitä on kulunut sen Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelusta, eli aivan liian kauan. Ratsastin sillä hissukseen kohti kenttää ja tunsin orin jännittyvän allani. Rauhoittelin sitä kuiskimalla sen korvaan ja rapsuttelemalla sen kaulaa. Nyt ei tehdä mitään vaikeaa, venytellään vain. Ohjasin hörisevän Matin kohti uraa. Kiersimme sitä jokusen kierroksen voltteja tehden eri askellajeissa. Sen jälkeen teimme perus pohkeenväistöjä, jota Matti taisi pitää hirnunnan ja löntystelyn perusteella aivan liian helppona hommana sen tasoiselle eläimelle. Ori on kyllä aina pitänyt itseään parhaana, joka osaa kaiken, vaikka näin ei todellakaan ole aina ollut. Esimerkiksi piaffen opettaminen sille sai minut vanhenemaan kahdellakymmenellä vuodella, niin mahdotonta se oli. Tunnin jälkeen lopettelimme treenin ja ohjasin Matin kohti pihattorakennusta.