Momentaufnahme

VH17-013-0172
oldenburg, ori
syntynyt 21.04.2017, Saksa
172cm, rautias

kouluratsastuspainotteinen
grand prix, 80cm

omistaja Sonja.P (VRL-06588)
kasvattaja Elmar Becker evm

täyttänyt 8 vuotta 24.10.2017




Manu on lauhkea, lähes jopa ruunamainen ori, joka on erityisen varovainen ihmisten ja pienten nelijalkaisten läheisyydessä. Tämä rautias herrasmies rakastaa koiria ja kissoja ja jopa lapset uskaltaa päästää hoitamaan sitä kantamatta huolta turvallisuudesta. Toki taluttajakseen ori kaipaa jo kokonsakin puolesta vähän varttuneempaa kaksijalkaista. Koskaan se ei ole ollut hankala taluttaa ja yleensä käyttäytyy asiallisesti vapaapäivienkin jälkeen, se purkaa kerääntyneen virran mieluummin tarhassa... tai epäonniseen ratsastajaan. Lauhkeasta käytöksestään huolimatta oman kokoisilleen Manu osaa kyllä pistää hanttiin ja usein raivaa tiensä hevoslauman korkeimmille pesteille. Yleensä tämä tapaus joudutaankin tarhaamaan yksin ja yleensä kuljetuksiinkin joudumme miettimään erityisratkaisuja, jotta vahinkoja ei pääse tapahtumaan. Mahdollisuuksien mukaan rautias herra liikkuukin trailerissa joko yksin tai luottokaverin kanssa. Rekkakuljetuksiin meillä on taasen omat niksimme saada sopu säilymään.

Ratsastettaessa Manu on varsin herkkä ja osaava ratsu näyttävine liikkeineen. Perusluonteeltaan ori on kuitenkin varsin laiska ja vaatiikin ratsastajaltaan taitoa ja tutustumista tähän kyseiseen yksilöön, jotta siitä saa taiottua irti laadukasta ja irtonaista liikettä. Oikeassa mielentilassa ja oikein ratsastettuna Manu on parhaillaan pehmeän askelluksen omaava liitokavio, joka toteuttaa helposti ja vaivattoman näköisesti ratsastajansa pienimmätkin pyynnöt sulassa sopusoinnussa. Pitkään Manua ratsastaneet ovat saaneetkin huomata, kuinka parhaimmillaan ori miltei lukee ajatuksia ja saattaa tuntua siltä, kuin ratsastaja ja hevonen olisivat mieleltään yhtä. Huonoimmillaan meno on taasen tahmaista punnertamista ja jatkuvaa hevosen motivointia suorittamaan liikkeitä. Tällaisina päivinä ei ole edes suositeltavaa vääntää liian haasteellisia koulukiemuroita, vaan keskittyä orin mielialan kohentamiseen.

Aivan miltei unohdin. Mainitsin aiemmin, että Manu saattaa toisinaan purkaa kerääntynyttä pöllövirtaa ratsastajaansa ja näinä harvinaisina päivinä ollaan varsin kaukana laiskasta ja vetelästä orista. Purkamattoman energian kanssa se saattaa kuumua ihan itsestään ja saattaapa etu- tai takapää olla vähän kepeäkin. Olemme tosin todenneet orin suorittavan varsin hyvin tällaisina päivinä, sillä motivaation herättelyn sijaan saa keskittyä itse tekemiseen ja työstämiseen. Uskallan ehkä ihan näin meidän kesken kertoa, että on tätä piirrettä käytetty vähän hyväksikin. Salaisena aseenamme olemme löytäneet juuri oikean määrän lepoa ja treeniä, jotta Manu olisi kisaradalla parhaimmillaan.



Sukutaulu

i. Agnostiker
old ori rt evm

ii. Nichtglaubender
old ori trt evm

ie. Atheistin
old tamma trn evm

e. Christin
old tamma prt evm

ei. Katholik
old ori rn evm

ee. Gläubige
old tamma trn evm

Agnostiker oli komea ilmestys, joka keräsi katseita niin kotona kuin kisakentilläkin saaden lukuisia palkintoja niin käytössä kuin näytössä. Rautias ja 166 senttinen ilmestys ei saanut osakseen huomiota pelkän ulkomuotonsa ja näyttävien, laadukkaiden liikkeidensä ansiosta, vaan se oli myös luonteeltaan varsin pidetty ori. Lempeä ja miellyttämishaluinen herrasmies oli todellinen hevosnaisten mies ja kirsikkana kakun päällä se oli älyttömän nöyrä ja miellyttävä ratsastaa pehmeine liikkeineen. Tigeriksi kutsuttu ori pysyi koko ikänsä omalla kasvattajallaan Saksan Baijerissa ja vietti elämänsä ensin kilpaillen aina GP:n maailman kärjessä asti, kunnes jäi kisaeläkkeelle omistajansa tyttären opetushevoseksi. Ori jätti lukuisia jälkeläisiä niin kilpaillessaan kuin eläkeläisenäkin periyttäen laadukkaita askellajeja ja lempeää luonnetta. Ori jouduttiin lopulta lopettamaan vanhuuden mukanaan tuomiin vaivoihin.

Nichtglaubender, tummanrautias ja 170cm korkea ori oli varsin lupaava varsa ja vielä nuorena pojankloppinakin siitä uskottiin paljon. Se syntyi ja asui kasvattajallaan Belgiassa nuoruusvuotensa, kilpaillen aina vaativiin luokkiin saakka. Lopulta komea ori päädyttiin myymään pois osin sopimattomana tilan jalostussuunnitelmaan, osin haasteellisen luonteen vuoksi. Benin osti lopulta saksalainen nuori kouluratsastajan alku, joka vei hevosen aina intermediate luokkiin saakka. Näyttävät ja lennokkaat askellajit omannut ori ei kuitenkaan koskaan päässyt GP radoille asti, sillä nuori ratsastaja ei kyennyt enää tekemään sitä viimeistä viilausta, jota tuo taso olisi vaatinut. Huhuja orin haastavasta luonteesta oli aina ollut liikkeellä paljon, joten se ei jättänyt montaa varsaa.

Atheistin, kaksi varsaa varsonut tummanruunikko ja 162cm korkea tamma. Atheistin oli varsin kaunis ja hyvärakenteinen oldenburg, joka tuli maineikkaalta siittolalta Saksan pohjoisosasta. Se myytiin jo vieroitusikäisenä etelään Baijeriin ja varsoi ensimmäisen varsansa viisivuotiaana. Tamma koulutettiin aina vaativalle tasolle asti ja sillä oli lupaava kilpaura edessään. Ensimmäisen varsansa perusteella hyvänä emänä pidetty ja muutenkin varsin miellyttävän luonteen omaava tamma päätettiin kuitenkin siirtää toimittamaan siitostamman virkaa. Tämä päätös osoittautui tammalle kohtalokkaaksi, sillä toinen raskaus ei sujunutkaan ensimmäisen tapaan mallikkaasti vaan tamma menehtyi synnytykseen jättäen jälkeensä orvon varsan.

Christin, punarautias, 165cm korkea tamma.

Katholik, ruunikko, 167cm korkea ori.

Gläubige, tummanruunikko, 164cm korkea tamma.


Jälkeläiset

t. Ephemeral Lieblingspferd
oldenburg
synt. 25.06.2017
e. Lampenfieber

o. Ephemeral Musikschaffender
oldenburg
synt. 05.05.2018
e. Windschatten




Kilpailut

Kouluratsastus - KRJ 44

11.01.2018 - KRJ - Grand Prix - Kultahuisku - 1/30
13.01.2018 - KRJ - Grand Prix - Cliché Baroque - 1/29
15.01.2018 - KRJ - Grand Prix - Cliché Baroque - 1/29
18.01.2018 - KRJ - Grand Prix - Cliché Baroque - 2/29
18.01.2018 - KRJ - Grand Prix - Kultahuisku - 3/30
23.01.2018 - KRJ - Grand Prix - Cliché Baroque - 1/29
26.01.2018 - KRJ - Grand Prix - Kultahuisku - 3/30
27.01.2018 - KRJ - Grand Prix - Kultahuisku - 5/30
27.01.2018 - KRJ - Grand Prix - Kultahuisku - 1/30
28.01.2018 - KRJ - Grand Prix - Cliché Baroque - 2/29
29.01.2018 - KRJ - Grand Prix - Kultahuisku - 4/30
01.02.2018 - KRJ - Grand Prix - Ephemeral Sporthorses - 2/24
02.02.2018 - KRJ - Grand Prix - Armont Stud - 5/30
03.02.2018 - KRJ - Grand Prix - Ephemeral Sporthorses - 2/24
04.02.2018 - KRJ - Grand Prix - Ephemeral Sporthorses - 4/24
05.02.2018 - KRJ - Grand Prix - Ephemeral Sporthorses - 2/24
06.02.2018 - KRJ - Grand Prix - Beaumont - 2/23
07.02.2018 - KRJ - Grand Prix - Ephemeral Sporthorses - 1/24
09.02.2018 - KRJ - Grand Prix - Armont Stud - 2/30
11.02.2018 - KRJ - Grand Prix - Armont Stud - 4/30
16.02.2018 - KRJ - Grand Prix - Armont Stud - 2/30
17.02.2018 - KRJ - Grand Prix - Ephemeral Sporthorses - 1/24

18.02.2018 - KRJ - Grand Prix - Ephemeral Sporthorses - 2/24
25.02.2018 - KRJ - Grand Prix - Team J&K - 6/40
28.02.2018 - KRJ - Grand Prix - Armont Stud - 1/30
01.03.2018 - KRJ - Grand Prix - Gestüt Helmwald - 4/30
02.03.2018 - KRJ - Grand Prix - Armont Stud - 2/30
02.03.2018 - KRJ - Grand Prix - Armont Stud - 4/30
04.03.2018 - KRJ - Grand Prix - Gestüt Helmwald - 4/30
06.03.2018 - KRJ - Grand Prix - Gestüt Helmwald - 5/30
09.03.2018 - KRJ - Grand Prix - Gestüt Helmwald - 5/30
10.03.2018 - KRJ - Grand Prix - Gestüt Helmwald - 3/30
11.04.2018 - KRJ - Grand Prix - KK Lamoca - 5/30
12.04.2018 - KRJ - Grand Prix - Rêve de Haussea - 5/30
13.04.2018 - KRJ - Grand Prix - Rêve de Haussea - 2/30
13.04.2018 - KRJ - Grand Prix - Rêve de Haussea - 3/30
14.04.2018 - KRJ - Grand Prix - KK Lamoca - 5/30
16.04.2018 - KRJ - Grand Prix - Rêve de Haussea - 5/30
16.04.2018 - KRJ - Grand Prix - Rêve de Haussea - 2/30
19.03.2018 - KRJ - Grand Prix - Beaumont - 3/30
21.04.2018 - KRJ - Grand Prix - Rêve de Haussea - 5/30
23.03.2018 - KRJ - Grand Prix - Beaumont - 4/30
27.04.2018 - KRJ - Grand Prix - Rêve de Haussea - 5/30
28.04.2018 - KRJ - Grand Prix - Rêve de Haussea - 1/30




Päiväkirja

Historiikki, päiväkirja, kirjoittanut Sonja.P




Ulkoasu © M Layouts | Ulkoaun muokkaus © Sonja.P | Ulkoasun kuva © Pixabay
Virtuaalitalli - a sim-game stable | Virtuaalihevonen - a sim-game horse