Freyja saapui Synduriin Beiniristä tallin vähentäessä hevoskantaansa. En voinut uskoa että Pohjolan kasvatteja löytyy vielä jostain hengissä, tallin olemassaolon aikana Syndurissa asui yksi Pohjolan kasvatti, Tvistur. Freyja on oikeastaan melkein kuin kopio Tvisturista, molemmat ovat väriltään ja rakenteeltaan saman tyyppisiä vaikka vanhemmat ovat eri. Tvisturista ei jäänyt ainuttakaan varsaa talliin joten Freyjan myötä saatiin Pohjolan hevoset takaisin talliin.
Freyja on tallin söpöilevä energiapaketti, kukaan ei voi vastustaa sen kauniin syvän suklaan värisiä silmiä! Tallitytöt juoksevat lähes kiljuen hakemaan ponia tarhasta, jos pääsevät ratsastamaan tammalla. Hymy kuitenkin hyytyy äkkiä, kun ovela neiti livahtaa rikkinäisen lankkuaidan läpi ja juoksentelee riehakkaasti pukitellen pitkin tallipihaa. Useinmiten menee viisi minuuttia, kun tytöt jo juoksevat luokseni kyynelehtien, kuinka Freyja pääsi karkuun. Tämä tapahtuu kerta kerran jälkeen, eivätkä he vieläkään muista tamman oveluuksia. Freyjalla on varmasti maailman paras (valikoiva) kuulo - kun kourallinen kauraa rapisee sen ruoka-astiaan, tamma kirmaa villisti suoraan syliin, ja unohtaa karkaus aikeensa. Tytöt pyyhkivät vielä viimeiset (ennen tunnin alkua) kyyneleensä ja sitovat Freyjan karsinaansa. Hetki jos toinenkin saattaa vierähtää rauhallisesti, kunnes Freyjan tummat korvat vilahtavat taloni ikkunan edestä - varmuussolmu taisi unohtua. Tästä eteenpäin tytöt saavat rauhassa puuhastella ponin ympärillä - mitäpä Freyja välittäisi kilparatsastajan alun touhuista ympärillään. Satulankin pienet saavat viriteltyä ylpeinä, ihan ilman apua! Pinteleiden kanssa tarvitsee toisinaan avustaa - joskaan Freyja ei tästäkään puuhasta ole moksiskaan. Toisinaan tytöillä on taskuissaan jotain mielettömän herkullista, jonka Freyja haistaa harjauksen lomasta. Eipä olisi ensimmäinen kerta, kun jonkun tasku repsottaa irtonaisena meidän pikku herkkupepun jäljiltä. Onpa neiti kerran saanut erään lapsosen nenälleenkin. Isompien ihmisten taskuille Freyja ei edes yritä - eihän sinne ole hänellä mitään asiaa, se tietää saavansa muistutuksen.
Hikisinä ja totaalisesti ruskean karvakerroksen peitossa jokin onnellinen tyttö taluttaa tamman kentälle. Hän ei ole vielä ratsastanut monia kertoja ja keskittyy saamaan jalkaansa jalustimeen - Freyja yrittää olla ovelampi ja väistää aina askeleella juuri, kun pieni kumisaappaan kärki on ulottumaisillaan jalustimeen. Tätä toistuu useita kertoja, kunnes vihdoin kuuluu huuto "Tulistiko pitämään mun ponia kiinni?" Niin, johan sitä ansaitsisi ponin omakseen koko päivän taisteluiden edestä. Pienet pohkeet sipaisevat ponin kylkiä - ainoa liike on karvaisen pään heilautus. Ojennan tytölle raipan - hän napsaisee ponia takamukselle niin, että irtokarvat pölähtävät. Karvainen pää nousee salamana ylös, mutta tällä kertaa myös jalat liikkuvat. Tytön kasvoille nousee hymy.
Freyja vaatii napakkuutta tasaisella työskennellessä. Se yrittää luistaa hommista useinmiten jäämällä paikoilleen pyörimään, oikomalla kulmista ja leikkimällä kuuroa. Mitä sitä suotta tivoliin lippua ostamaan - tässä on ihka oikea karuselliponi! Toisinaan kentänlaidalta kuuluu uteliaiden lasten kysymyksiä vanhemmilleen "Äiti, toiko on se takaosan ympäri käännös laukassa?". Äiti vilkaisee kentälle, ja ohjaa lapsensa katsomaan pihan toisella puolella tarhailevaa vanhaa hevosta. Freyjan selässä ei tilanteen välttäminen auta - jos se saa jotain tänään periksi, se olettaa saavansa aina periksi. Siksipä onkin tärkeää olla selkeä tekemisissään ja viedä loppuun tehtävä, jonka on aloittanut. Freyjalta löytyy kaikki viisi askellajia, mutta passi on toisinaan erittäin hankala nostaa, eikä tamma ole ehkä paras kaveri sit harjoittelemaan. Kokeneemmat askellajiratsastajat pärjäävät Freyjan kanssa kuitenkin loistavasti ja tamma pääsee loistamaan baanalla.
Esteitä nähdessään neidistä häviää kuitenkin kaikki pienikin kujeilun siemen. Kun se näkee esteen, se on kuin usvassa, eikä näekään mitään muuta. Se hyppää esteen kuin esteen, ihan sama vaikka ratsastaja seisoisi päällään satulassa. Sinänsä hyvä asia - mutta en pysy enää edes laskuissa kuinka moni pieni ihminen on pudonnut esteen päälle jäädessään hypystä jälkeen. Erikoisempiakaan esteitä Freyja ei katsele hämmästyneenä - se vain etenee ja hyppää. Joskaan tekniikka ei ole aina parhaasta päästä, töltillä olisi paljon kivempi koittaa räveltää puomien ylitse kuin tylsässä ravissa.
Maastoillessa pitkästä harjasta on hyötyä - pienet pukit eivät saa välttämättä ratsastajaa alas, jos on saanut harjasta hyvän otteen. Yksin Freyja ei tykkää maastoilla ja rupeaa usein hoppuilemaan silloinkin, kun ryhmässä jää jälkeen. Siispä paras paikka on jonon keskellä - tai napakka ratsastaja, joka pitää sen tarpeeksi lähellä jonon häntää. Ensimmäisenä Freyja ei useinmiten uskalla kuitenkaan mennä. Vesileikit ovat tälle ponille herkkua - se rakastaa loiskutella ja piehtaroida matalassa vedessä. (Niin, uimapuku taitaa kuulua ratsastajan vakiovarusteisiin kesäisin.)
© wishmaster