Etusivu


Haras do Maera on hevostila keskellä Brasilian kaunista maaseutua, jota ympäröivät loputtomat pellot ja palmumetsät. Tilan omistajar, suomenruotsalainen Lilian, ostin tilan vasta muutama vuosi takaperin kun nainen koki rankan avioeron elämän mennessä ylösalaisin. Lilian halusi uuden alun täysin jossain muualla, joten oli tietysti luonnollista muuttaa Brasiliaan kauas kaikesta tutusta. Ei Lilian suunnitellut ostavansa tilaa toisesta maanosasta, Amerikasta, kaukana Suomesta mutta nainen sai vastustamattoman tarjouksen eikä osannut kieltäytyä. Kuusimetsät vaihtuivat palmumetsiin ja pian Lilian oli hämmentynyt, mutta onnellinen uuden tilan omistaja. Ei Lilian tiennyt tarkkaan mitä tulisi tilalla tekemään. Nainen rakasti valjakkohevosia ja oli toiminut näiden parissa koko ikänsä. Lilian oli aikoinaan käynyt Tšekissä lomamatkalla ja nähnyt ensimmäistä kertaa kladrubin. Tietysti Lilianin piti saa yksi sellainen ja pian nainen huomasi omistavansa koko tallillisen kladrubeja, katumatta kertaakaan päätöstään. 

Haras do Maera on virtuaalinen tila Brasilian kauniilla maaseudulla jota ympäröivät loputtomat pellot ja palmumetsät. Tallia aloitettiin remontoimaan jo kauan ennen sen varsinaista julkaisemista, virallisesti Haras do Maera julkistettiin 2019. Jos suunitelmat olisivat menneet kuten alunperin piti, löytyisi tilalta nyt laadukkaista estepuoliverisiä kladrubien lisäksi. Vielä tänäkin päivänä Haras do Maera etsii jalansijaansa virtuaalimaailmasta, ainoa varma asia ovat kladrubit joisa Lilian on ylpeä. Lilian aikoo myös yrittää onneansa valjakkopuoliveristen kanssa, mutta aika näyttää mitä tapahtuu.

Copyright © Dandelion by Pexeto