Pilvipellon Kultahuurre


KTK-III

Perustiedot

Kutsumanimi Kulta, Kultsi Kasvattaja Cloudfield
Rotu, sukupuoli Suomenpienhevonen, tamma Omistaja Sonja VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Voikko, 147 cm Rekisterinumero VH20-018-0367
Syntynyt, ikä

07.05.2020 Iso-Britannia
8-vuotias 07.11.2020
Koulutus

Yleispainotteinen
ko. Helppo B, re. 100 cm, Helppo

Suomenhevoskasvatukseni Brittein saarilta käsin oli lähtenyt loistavasti käyntiin. Kysyntä kasvateille oli ollut todella kova, joten olin saanut ahkerasti kuljettaa varsoja ja nuoria uusin koteihinsa, lähinnä Suomeen ja Ruotsiin. Siinä vauhdissa oli päässyt käymään niinkin hassusti, ettei yksikään varsa ollut jäänyt vielä kotiin. Kun Kuurankurimuksen viimeiseksi suunniteltu jälkeläinen syntyi toukokuun alussa, päätimme pitää sen, vaikka varmasti olisi löytynyt ottajia. Kultahuurre oli maailman suloisin tamma ja isänsä kaltainen kiiltäväkarvainen voikko, ja se jäisi mahdollisesti myös pienhevoskokoiseksi. Pieni koko olisi enemmän kuin suotavaa, sillä siitä tulisi minun ihan oma panostusponini, eikä omiakaan jalkojani ole pituudella pilattu.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Kultakapteeni
sph, 146 cm, vkk, FI
KTK-III
ii. Pikku-Kenraali evm
sph, 142 cm, vrt, FI
iii. Kersantti evm
iie. Pikku-Tähti evm
ie. Kultamuru evm
sh, 150 cm, vkk, FI
iei. Kultapoika evm
iee. Sydänmuru evm
e. Kuurankurimus
sh, 156 cm, rt, FI
KTK-III
ei. Pakkasherra evm
sh, 161 cm, rtkm, FI
eii. Karnevaali Soturi evm
eie. Kirsku evm
ee. Kaislahilla evm
sh, 149 cm, trt, FI
eei. Kiusantekijä evm
eee. Lentävä Paholainen evm
Syntynyt Varsa Isä
00.00.0000 Jälkeläinen Hevosen nimi

Kilpailukalenteri

NJ

00.00.0000 - NJ - Paikka - Luokka - Tulos

VSN

00.00.0000 - VSN - Paikka - Luokka - Tulos

ERJ: 11 sijoitusta
09.06.2020 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 100 cm - 5/40
10.06.2020 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 100 cm - 6/40
10.06.2020 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 100 cm - 6/40
11.06.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 6/50
12.06.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 2/50
16.06.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 3/50
20.06.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 2/50
06.09.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 5/50
07.09.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 3/50
09.09.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 2/50
12.09.2020 - ERJ - Cloudfield - 100 cm - 2/50
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - ERJ - Paikka - Luokka - Tulos









KRJ: 41 sijoitusta
02.06.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 1/50
03.06.2020 - KRJ - Routapirtin tila - Helppo B - 6/50
03.06.2020 - KRJ - Virtuaalitalli Chersey - Helppo C - 5/36
04.06.2020 - KRJ - Virtuaalitalli Chersey - Helppo C - 6/36
04.06.2020 - KRJ - Routapirtin tila - Helppo B - 7/50
04.06.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo B - 5/40
05.06.2020 - KRJ - Routapirtin tila - Helppo B - 7/50
05.06.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 4/50
06.06.2020 - KRJ - Virtuaalitalli Chersey - Helppo C - 5/36
06.06.2020 - KRJ - Virtuaalitalli Chersey - Helppo C - 4/36
06.06.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo B - 5/40
06.06.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo B - 1/40
06.06.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 5/50
07.06.2020 - KRJ - Virtuaalitalli Chersey - Helppo C - 4/36
08.06.2020 - KRJ - Virtuaalitalli Chersey - Helppo C - 6/36
08.06.2020 - KRJ - Routapirtin tila - Helppo B - 3/50
08.06.2020 - KRJ - Routapirtin tila - Helppo B - 5/50
08.06.2020 - KRJ - Kuuran Suomenratsut - Helppo B - 2/40
09.06.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 7/50
10.06.2020 - KRJ - Routapirtin tila - Helppo B - 3/50
12.06.2020 - KRJ - Ketola - Helppo B - 2/30
13.06.2020 - KRJ - Routapirtin tila - Helppo B - 6/50
15.06.2020 - KRJ - Routapirtin tila - Helppo B - 3/50
15.06.2020 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 1/50
15.06.2020 - KRJ - Ketola - Helppo B - 2/30
18.06.2020 - KRJ - Ketola - Helppo B - 5/30
19.06.2020 - KRJ - Ketola - Helppo B - 2/30
20.06.2020 - KRJ - Ketola - Helppo B - 5/30
25.09.2020 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Helppo C - 2/44
29.09.2020 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Helppo C - 4/44
29.09.2020 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Helppo C - 6/44
01.10.2020 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Helppo C - 1/44
09.10.2020 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Helppo C - 3/44
10.10.2020 - KRJ - Kilpailukeskus Lupin - Helppo C - 3/44
25.01.2021 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 5/50
27.01.2021 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 3/50
28.01.2021 - KRJ - Cloudfield - Helppo B - 5/50
01.02.2021 - KRJ - Yemene - Helppo B - 3/40
04.02.2021 - KRJ - Yemene - Helppo B - 6/40
06.02.2021 - KRJ - Yemene - Helppo B - 6/40
07.02.2021 - KRJ - Yemene - Helppo B - 2/40

KERJ: 19 sijoitusta
26.05.2020 - KERJ - Vaalama - Helppo - 1/40
06.06.2020 - KERJ - Chowter Sporthorses - Helppo - 6/40
08.06.2020 - KERJ - Vaalama - Helppo - 2/40
09.06.2020 - KERJ - Vaalama - Helppo - 6/40
10.06.2020 - KERJ - Syyn Kartano - Helppo - 3/40
11.06.2020 - KERJ - Viljalehto - Helppo - 2/30
12.06.2020 - KERJ - Viljalehto - Helppo - 2/30
15.06.2020 - KERJ - Viljalehto - Helppo - 2/30
04.10.2020 - KERJ - Zurück - Helppo - 4/49
11.10.2020 - KERJ - Zurück - Helppo - 7/49
13.10.2020 - KERJ - Zurück - Helppo - 2/49
17.10.2020 - KERJ - Zurück - Helppo - 2/49
22.10.2020 - KERJ - Zurück - Helppo - 6/49
25.10.2020 - KERJ - Zurück - Helppo - 3/49
27.10.2020 - KERJ - Zurück - Helppo - 4/49
05.12.2020 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 5/38
06.12.2020 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 6/38
13.12.2020 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 4/38
15.12.2020 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - Helppo - 6/38
00.00.0000 - KERJ - Paikka - Luokka - Tulos
00.00.0000 - KERJ - Paikka - Luokka - Tulos

















Päiväkirja

29.12.2020 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Lotta Haltaja (SissiP)

Siirryimme tammatalliin hetkeksi, ja ensimmäinen tamma onkin Sonjan oma kasvatti Kultsi tai Kulti, kuten ulkomaalaiset harjoittelijat sanova. Molemmat nimet sopivat vallan mainiosti tälle piensuokille. Talutin tamman pihalle ja loikkasin jo pihassa kyytiin, sillä ulkona oli alkanut sataa lunta ja vihaan sitä, kun saappaitteni pohjaan kertyy lunta ja joudun harjaamaan ne maneesilla ennen selkään nousua. Sinänsä harmiton vaiva, mutta on se rasittavaa joskus. Kultsi käveli tottuneesti maneeseille päin, tällä kertaa astuimme sisään maneesiin, jossa ei ole esteitä, vaan kouluratsastajat valloittavat sen poikkeuksetta. Olen kuitenkin saanut aina siunauksen tulla treenaamaan hillitysti, ja tällä kertaa olisi tarkoitus suorittaa aivan hillitty perinteinen kouluratsastustreeni.

Ajattelin tehdä hieman radan pätkiä ja kokeilla mitä tamma sanoo helpon A:n tehtävistä. Tiedän sen osaavan perusteet jo helppoon A:han enkä tohtisi pilata sitä yrittämällä liikaa, eli jos ei onnistu, keksin tammalle muuta tekemistä sen puitteissa mitä se osaa ja jätän eteenpäin viemisen muille. Koska Emily piti tuntia maneesissa muille kouluratsastajille, hän lupasi vilkuilla minuakin, jos liityn hänen kuuntelurinkiinsä. Oikeastaan ratapätkät eivät edes olleet oikeista radoista, sillä tilanteet muuttuvat muiden ratsukoiden ja harjoitusten mukaan. Se ei haitannut, vaan oli itseasiassa molemmille mielenkiintoisempaa tehdä vaihtelevampia harjoituksia, kun puikkelehdimme GP-hevosten jaloista pois.

Välikäyntien jälkeen aloin tekemään tamman kanssa väistöjä ja onnistuimmekin väistöillä pilaamaan Emilyn harjoituksen. Tämä käski GP-hevosen voltille, jotta saimme tehdä raviväistön loppuun. En tajunnut sitä ennen kuin sain korvanappiini kehut rytmikkäästä hyvästä väistöstä ja tietenkin perään vielä korjauskäsky, eli pitää kulmassa sisälapa paremmin ryhdissä, ettei se kaadu sisään päin. Olin oikeastaan hyvin tyytyväinen, sillä vaikka tamma joskus on hieman hankala suustaan, niin nyt se ei pureskellut kuolainta tai heitellyt kieltään. Loppuravien jälkeen suuntasin maastoon lyhyelle lenkille tai oikeastaan kiersimme vain tallin sekä suihkulähteen ympäri ja sieltä sitten tammatallin oville.