Pilvipellon Kultahuurre

ei. Pakkasherra oli kyllä piru suomenhevoseksi. Se ei siis ollut mikään tolkuttoman vaikea riidanhaastaja, mutta kun on tottunut tasaisiin ja pomminvarmoihin, rehteihin suomalaisiin, tulevat Pakkasherran käytöstavat aina hieman yllätyksenä. Valkeassa karvassaan ja suklaasilmissään ori oli kaiken lisäksi vieläpä oikein enkelin näköinen. Todellisuudessa Pakkasherralla oli sangen musta huumorintaju, ja se myös jaksoi viljellä vitsejään joka väliin. Ori tuli tunnetuksi erityisesti halustaan ja taidostaan päästä vapaaksi tilanteessa kuin tilanteessa. Tokihan Pakkasherrasta oli muuhunkin kuin rellestämiseen, muutenhan se olisi varmaan lähtenyt ruunauksen kautta pihakoristeeksi. Ori osasi hypätä todella hyvin, ja kilpailuissa se osasi jopa pääosin käyttäytyä. Esteiden lisäksi se starttasi muutaman kerran kenttää, mutta kouluosuuden menestys oli niin surkeaa, ettei sitä kauaa jaksettu. Orin neljästä jälkeläisestä vain kaksi olivat suunniteltuja, kaksi muuta karkaamisreissun tulosta.

ee. Kaislahilla oli juuri se mamman mussukka, jota ei oikein kukaan muu voinut käsitellä kuin omistaja. Tummanrautias, pienikokoinen tamma lämpesi niin hitaasti uusille tuttavuuksille, että täysin ymmärrettävistä syistä harva jaksoi siihen tutustua. Onneksi sen kolmas omistaja oli kärsivällinen ja näki luimivassa tammassa jotain. Lempeässä käsittelyssä Kaislahillasta kuoriutui lopulta todellinen unelmaratsu, jonka kanssa pystyi tekemään ihan mitä vain. Se ei säikkynyt tai ihmetellyt ikinä mitään, vaan meni vaikka läpi harmaan kiven, jos rakas ihminen sitä pyysi. Tamman tiimiin tuli lisäksi myös omistajan aviomies ja yksi vuokraaja, joista se oppi myös pitämään, ja tämän porukan avulla Kaislahillasta kuoriutui myös oiva kilparatsu. Etenkin kouluratsastuksen puolella sillä oli lahjoja. Tamma sai varsoa kahteen kertaan ennen siirtymistä eläkkeelle. Toinen varsa jäi asumaan kotiin, toinen myytiin 3-vuotiaana kilpakäyttöön.

eii. Karnevaali Soturi oli todellinen suomalainen henkeen ja vereen. Se oli rehti ja ahkera työläinen, mutta osasi ilmaista myös oman tahtonsa ja heittäytyä hankalaksi, jos käsittely ei ollut määrätietoista ja selkeää. Soturia ei tästä syystä koskaan annettu lasten tai muuten kokemattomien käsittelyyn, sillä ori olisi vain jyrännyt heidän ylitseen ja lähtenyt syömään lähimmälle pellolle. Osaavissa käsissä Soturi oli todella taitava, ja se menestyikin reilu 15 vuoden kilpailu-urallaan kenttäratsastuksessa aina CIC1-tasolla saakka. Oria oli siunattu myös sopusuhtaisella rakenteella, joten II-palkinnolla kantakirjattua Soturia käytettiin aktiivisesti jalostuksessa.

eie. Kirsku oli luonteeltaan sellainen, että parhaiten kuvaava termi olisi ehkä pakkanen. Ei kylmä luita riko, eikä tahallaan rikkonut Kirskukaan, mutta sen kanssa ei kannattanut lähteä leikkimään ilman kunnon varusteita tai maalaisjärkeä. Tamman kanssa piti aina olla valppaana, ettei se saanut mahdollisuutta yllättää karkaamalla tai iskemällä hampaita reiteen. Napakalla käsittelyllä Kirsku pysyi lapasessa, ja se oli ratsuna oikein näppärä peli helpoissa koululuokissa ja alle metrisillä esteillä. Kun Kirskun antoi olla omassa rauhassaan, eikä turhaan yrittänyt hakea läheisyyttä ja lämpöä, se yleensä pysyi suopeampana seuraavalla käsittelykerralla.

eei. Kiusantekijä nimettiin täysin sattumanvaraisesti, eikä sen pahaa enteilevästä nimestä voinut vetää johtopäätöksiä orin todellisesta luonteesta. Musta, vankkarakenteinen ori oli uhkaava näky luimiessaan ja kuopiessaan, mutta todellisuudessa Kiusantekijä oli oikea halinalle. Uusia tuttavuuksia se tykkäsi aina hieman testailla, mutta jo muutaman ensimmäisen tutustumiseen käytetyn minuutin jälkeen ori hakeutui kainaloon hakemaan rapsutuksia. Töihin Kiusantekijä lähti aina mielellään, ja se oli erityisen taitava kouluratsastuksessa herkkyytensä ansiosta.

eee. Lentävä Paholainen sai virallisen nimensä kasvattajaltaan reilu kuukauden ikäisenä. Tamma oli pienestä pitäen hyvin temperamenttinen ja rohkea. Laitumella se aina seikkaili kaukana emästään ja laukkasi saapuvia ihmisiä vastaan vain voidakseen näykätä kyljestä ja juosta sitten karkuun. Taluttaessa Lentävä Paholainen oli kova nykimään ja pomppimaan, varsinkin tuulisella säällä, ja se pääsi todella usein livistämään vapauteen. Tamma osasi vielä aikuisenakin karkaamisen jalon taidon. Lentävä Paholainen oli toki myös loistava hyppäämään, harjoiteltuaan erilaisia pomppuja ja loikkia koko nuoruutensa. Vauhdikas tamma hyppäsi jopa 110 luokkia pienestä koostaan huolimatta.