Jailhouse Rock Vegas jouduttiin lopettamaan 26.09.2016 iän mukana tulleiden vaivojen vuoksi.

Tarkoitukseni ei todellakaan ollut ostaa enää yhtään hevosta talliin, mutta kuinkas kävikään, kun Troya huomasi, että kaikki omistamani Vegasilaiset oli jo kilpailueläkkeellä. Ajattelin ensin ostavani vain yhden tilausvarsan, mutta juuri sillä hetkellä näin Troyan kasvattimyynti-ilmoituksen ja sydämeni suli, kun näin tämän pienen ja hintelän orin. Se oli niin epätoivoisen näköinen ja muistutti enemmän kirahvia kuin hevosta, joten se oli pakko saada. Kyllä siitä vielä hevonen tehtäisiin. Ja tietenkin Troya lähetti oitis orin matkaani ja yhteinen taipaleemme pääsi alkamaan.

Jali on luonteeltaan hyvin tulinen ja temperamenttia löytyy vaikka muille jakaa. Hoidettaessa ori ei mitenkään tahtoisi seistä paikoillaan vaan se yrittää pyöriä kuin hyrrä ja jos haluaa säästää hermojaan, kannattaa Jali sitoa kiinni ja mieluiten vielä käytävän molemmin puolin. Tämä saa tosin orin erittäin turhautuneeksi ja se alkaa polkea jalkaansa kiihtyvään tahtiin. Hoitaessa ei kannata turhaan hidastella, sillä mitä nopeammin hommat saa hoidettua, sitä miellyttävämpää se on kaikkien kannalta. Pahimpina päivinä Jali kun näykkäissyt turhautuneena hoitajaansa. Varusteet se onneksi antaa laittaa ilman ongelmia, kun se tietää pääsevänsä ulos ahdistavasta karsinasta. Kun haluaa kiivetä orin selkään, kannattaa ehdottomasti pyytää joku pitelemään Jalia, ellei sitten halua välttämättä löytää itseään maasta ja kadottaa orin. Onneksi se ei yleensä kovin pitkälle lähde, yleisin paikka mistä sen löytää, on joko tammatarha tai heinälato.

Tarhassa tai laitumella Jali on yleensä se tapaus, jota jokainen hoitaja vihaa. Montakohan loimea on mennyt pilalle tai hajonnut totaalisesti, kun ne on erehdytty pistämään orin päälle ja se on päästetty irti. Tai kuinka monta harmaata hiusta on tullut niille ihmisille, jotka ovat joutuneet putsaaman Jalin haettuaan sen sisälle. Ori siis pyörii jokaisessa löytämässään kuralammikossa tai hankaa itseään kaikkeen mahdolliseen purkaakseen energiaansa.

Ratsastettaessa Jali kuumenee nollasta sataan hyvin lyhyessä ajassa. Tarvitaan erittäin kokenut ratsastaja pitämään ori kurissa, tosin aluksi täytyy käydä valtataistelu sen kanssa. Jos ratsastaja on vähänkin epävarma, löytää hän itsensä pian maasta. Ratsastajalta vaaditaan suurta kärsivällisyyttä ja paljon kokemusta saadakseen orin kulkemaan kauniisti vaikeita koulukiemuroita. Se yrittää aina päästä helpolla ja oikoa mutkia, jonka takia ratsastajan pitää olla koko hereillä ja näpäyttää hellästi Jalia, jotta se muistaisi, kuka määrää. Lopussa kuitenkin kärsivällisyys palkitaan ja ori kulkee kauniisti kaula kaarella vaikeimmatkin kiemurat.

Maastoon ei missään nimessä kannata lähteä yksin eikä ilman turvavarusteita. Jali saattaa säikkyä hyvin pieniäkin ääniä tai varjoja, jolloin ratsastajan osaaminen joutuu kovalle koetukselle. Mukaan kannattaa siis ottaa toinen hevonen, joka on pomminvarma eikä säiky mitään. Se rauhoittaa kummasti Jalia ja tekee reissusta miellyttävämmän.

Jali on kaikkien onneksi kohtalaisen helppo lastata ja kuljettaa. Se saattaa tosin saada ihmeellisiä kohtauksia etenkin trailerin ollessa parkissa, jolloin se potkii takaseinää kuin yrittääkseen ulos ahtaasta kopista. Suoritusta odottaessa Jali saattaa tanssahdella paikoillaan, pyöritellä silmiään ja ilmoittaa kuuluvasti turhautuneisuutensa. Jotta suoritus menisi täydellisesti, kannattaa oria valmistella koitokseen huolella. Tällä tavoin radalla kaiken pitäisi mennä suht täydellisesti ilman ongelmia ja Jalia on helpompi hallita.

01.09.2015, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Katselin järkyttyneenä itseäni peilistä. Oli helteinen päivä ja näytin aivan Michelin-ukolta kaikissa niissä varusteissa. Ja ainoa asia mitä olin tekemässä, oli vain reissu Jalin kanssa maastoon. Opin kantapään kautta ettei ori ole todellakaan mikään maastovarma tapaus, viime kerrasta muistoksi jäi murtunut käsi ja jokunen kylkiluu. Ne onneksi parantuivat, vaikka kovin kipeitä olivatkin.
Lähdin kävelemään, tai enemminkin vyörymään kohti tallia, jossa Jali odotti toivottavasti valmiiksi varustettuna. Itse en kykenisi sitä enää tekemään.
Huikkasin nauravalle tallitytölle, että tuo kauhukakaran ulos. Hän teki työtä käskettyä, vaikka edelleen nauroi minulle. Tuotuaan Jalin ulos, hän piteli siitä kiinni ja mieheni kiiruhti töiltään tuuppaamaan minut selkään toivottaen samalla onnea matkaan. Mies pirulainen kehtasi nauraa minulle, vaikka tiesi tasan tarkkaan mitä viime kerralla kävi. Näytin molemmille mielessäni kieltä ja kehotin Jalin liikkeelle. Suuntasin kohti lähimetsään, joka oli paikoin erittäin vaikea kulkuista eli siis hyvää treeniä hevoselle.
Edetessämme syvemmälle metsään tunsin kuinka Jali jännittyi allani ja tiesin, että nyt se voisi säikähtää mitä tahansa. Minun piti pysyä valppaana kaikista varusteista huolimatta, en nyt tieten tahtoen halua tippua selästä. Kuljimme pikku hiljaa eteenpäin orin pyöritellessä korviaan kuin propelleja. Vaellettuamme aikamme lähdimme suuntaamaan kotiin, jotta Jalin stressitaso lähtisi laskuun pilvistä. Olin niin iloinen, että selvisimme reissusta ilman vahinkoja, lukuun ottamatta muutamaa repeämää vaatteissa Jalin päätettyä pistäytyä puskassa.

06.04.2016, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Lähdin hyvillä mielin hakemaan Jalia tarhasta, jonne olin sen aamulla putipuhtaana jättänyt odottamaan iltapäivällä tapahtuvaa kilpailuihin lähtöä. Olin jotenkin todella luottavaisin mielin, ettei se olisi keksinyt tällä kertaa mitään tyhmää, kun ei ollut kurakelikään. Mutta auta armias, ori oli aivan räjähtäneen näköinen ja niin ylpeä ilme naamalla. Sen sykeröillä ollut harja repsotti joka suuntaan, samoin kuin letillä ollut häntä.
Ja vähiten ylpeä olin jälleen yhdestä hajonneesta loimesta, en jaksa ymmärtää miten se onnistuu tekemään sen joka ikinen kerta. Tällä kertaa loimi oli täynnä pieniä reikiä ja hihnat poikki. Pitäisi varmaankin jo asentaa tallentava videokamera tarhalle, jossa Jali viettää päivänsä, jotta näkisin vihdoin, mitä se oikein tekee saadakseen moisen tuhon aikaiseksi. Ei tässä muuta voi kuin ottaa ori kiinni ja aloittaa homma alusta. Sentään ei tarvinnut alkaa kuraa rapsuttamaan irti sen karvasta. Se tästä olisi vielä puuttunut.
Purin harjassa jäljellä olleet sykeröt ja aloin harjaamaan sitä. Saatuani sen taas selväksi, aloin väkertämään uusia sykeröitä. Onneksi aikaa oli vielä reilusti ennen lähtöä. Sykeröiden ollessa valmiita siirryin hännän pariin. Se olikin pahemmassa takussa kuin olin kuvitellut, mutta onneksi kuitenkin helposti selvitettävissä oikeilla välineillä. Lopuksi letitin sen vielä uudestaan ja varmistin, ettei se lähde purkaantumaan mistään suunnasta. Totesin, että on parempi jättää ori karsinaan sidottuna odottamaan lähtöä, ettei tarvitsisi vielä kerran aloittaa hommaa alusta.

01.07.2016, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Jali parka on elellyt viime ajat aikamoisena karvapallona yhdessä muiden tallin hevosten kanssa. Elämämme on ollut muutenkin kilpauran päätöksen jälkeen hyvin hidastempoista ja päivä kerrallaan mentaliteettia. Ori on kyllä selvästi nauttinut siitä enemmän kuin kilpaurastaan, jolloin sen luonne ärsytti kaikkia. Nyt siitä on tullut kohtalaisen leppoisa tapaus, joka ei enää niin paljoa hajota tavaroita tai muuta vastaavaa. Tulevaisuudessa tosin olisi tarkoitus vielä yrittää jotain pientä ”comebackia” orin kanssa, mutta en tiedä vielä millä tavalla. Ainakin Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelu on yksi toive, samoin kuin Yleislaatuarvostelu. Mutta kuka tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja olemmekin ottaneet mentaliteetin, että turhaa tässä stressataan. Jos stressaa liikaa, niin sitten ainakin menee kaikki pieleen.
Ainoa asia minkä olen nyt päättänyt tehdä, on hoitaa Jalin karva kuosiin. Se on oikeasti aivan hirveän näköinen, kun osa talvikarvasta on päättänyt juurtua kiinni. Talutin orin karsinaan ja sidoin sen kiinni. Aloitin homman harjaamalla reippaasti sen, jotta kaikki irtokarva lähtisi. Sitä lähtikin yllättävän paljon ja vielä jopa helposti. Joihinkin kohtiin tosin karvaa jäi reilummin ja totesin, että pakko on kaivaa kone esille ja ajaa loput karvapallokohdat. Jali ei selvästikään tykännyt ajatuksesta vaan alkoi stepata paikoillaan ja hörisemään sekä näyttelemään hampaitaan uhkaavasti.
Muutaman tunnin aherrettuani sain työn viimein valmiiksi. En ollut uskoa silmiäni, kun alta paljastui se sama vanha ori kuin ennenkin. Olin kuvitellut sen saaneen reilusti ylimääräisiä kiloja, mutta nähtävästi ne olivatkin vain karvaa. Parempi niin, ei tarvitse alkaa suunnittelemaan laihdutuskuuria.