Leimu on tavattoman rohkea hevonen, joka ei tunnu pelkäävän yhtään mitään. Selvää on, keneltä Leimu on perinyt rohkean luonteensa ja keneltä taas jääräpäisyyden. Emänsä tavoin se on todella jukuripää toisinaan, joten kotona sitä ollaan alettu kutsua Lehmäksi. Sopii kuin nappi otsaan. Tamma ei lainkaan pelkää kokeilla rajojansa ja saa usein hoitajansa hermoromahduksen partaalle. Muutoinhan se on oikein kiva ja mutkaton hevonen, joka pitää seurasta, syömisestä ja toimii myös ratsunakin. Käytöstavat sillä on useimmiten kunnossa, mutta toisinaan Lehmä on vähänkin liian perso syötävälle (..ja myös ei-syötävälle).
Hoitotilanteessa Lehmää ei suotta tarvitse kiinni sitoa, se pysyy kiltisti aloillaan ilmankin kuin kivipatsas. Harjaus on sellainen toimenpide, jota Leimu suorastaan jumaloi ja ottaakin tilanteesta aina kaiken mahdollisen nautinnon irti. Voiman kanssa ei tarvitse kitsastella, tammalla on nimittäin todella paksu nahka. Ja lisäksi, Leimulla on tapana harrastella piehtarointia paljon. Mitäpä sitä suotta päästäisi hoitajaansa helpolla. Voit olla varma, että työsarkaa riittää aina tammaa laitumelta hakiessa. Eipä sitä aina edes uskoisi hevoseksi tarhanhakureissun jälkeen. No, ainakin se seisoo kiltisti paikallaan harjatessa. Lehmä seisoo jopa niin kuuliaisesti ja jämäkästi, että kavioita putsatessa saa tammaan nojata reilusti. Se kyllä ymmärtää vihjeen, viimeistään silloin kuin hoitajan naama alkaa punertaa ponnistelusta. Varustaminen käy ongelmitta, mutta taluttaessa Lehmän mielestä on todella kiva lönköttää laahustavasti naama mutrulla. Tai sitten se vain haraa eri suuntaan, ihan vain taluttajan viihdyttämistä ajatellen. Sehän nyt vasta tylsää olisikin, jos kaikki menisi ykstokkoisesti.
Ratsuna Lehmästä ei uskoisi suuria. Se kun näyttää miltä näyttää. Onhan se aina alkuun hidas, astelee laahustavasti ja koittaa tehdä juurikin päinvastain mitä halutaan. Tammalla on kuitenkin rohkea luonne, joten sen kanssa ei tarvitse pelätä mörköjä. Lisäksi sillä on hyvät liikkeet. Mutta, Lehmän kanssa toimiakseen tarvitaan järkähtämätöntä päättäväisyyttä, joka ei anna periksi. Sillä on nimittäin tapana aina koetella alkuun ratsastajaansa jolloin ratsastajan avut menevät kuin kuuroille korville. Lehmän kanssa vaaditaankin paljon pitkäjännitteisyyttä ja työskentelyä, ennen kuin yhteistyö alkaa toimimaan. Lehmän yksiä hyviä puolia on se, että se ei kyllästy helposti. Kouluradat sujuvat vaivattomasti helpolla tasolla ja tamma on yritteliäs, jos ratsastajakin on. Lehmä ei pienistä vastoinkäymisistä lannistu, joten virheitä ei tarvitse pelätä. Tamma on aina valmis yrittämään uudelleen ja yllättämään. Raipan käyttöä tulisi välttää, se on Leimun inhokki, jolla saa koko homman menemään pipareiksi. Lehmän lahjat eivät riitä ainoastaan kouluratsastukseen, vaan tammalla riittää myös potentiaalia hyppyradoille. Pelottomuudesta on paljon hyötyä ja harvemmin tamma kieltäytyy. Lehmä innostuu esteillä helposti ja jos ratsastaja ei pitele sitä, se aivan varmasti ryntäisi jokaisesta esteestä läpi. Luonnossa on myös huisin kiva hyppiä!
Lehmä on vaikea hevonen lastata. Sitähän ei millään ilveellä saa traileriin menemään, koska ramppi on "pelottava" ja täynnä "käärmeitä". Useinkin auttaa, jos mukaan laitetaan matkustuskaveri ja täytetään heinäverkko äärimmäisilleen. Ja mitä tulee trailerista pois tulemiseen.. Sama homma. Lehmä ei suostu tulemaan pois, ellei kaveri tule ensin tai lahjota herkuilla. Alkuun Lehmä on aina kovin hämmentynyt kilpailupaikan melusta ja tuoksuista, mutta nopeasti se siitä tokenee, kun tiedostaa mitä ympärillä tapahtuu. Vaikka tamma kotona onkin toisinaan hankala, se kyllä tietää että nyt ei olla kotona, joten Lehmä käyttäytyy kilpailusuorituksessa melkeinpä mallikelpoisesti.
14.06.2017 - Kesävauva
Leimu oli ollut tarkoitus astuttaa ties kuinka kauan, mutta jostain syystä asia vain venyi ja venyi, johtuen luultavimmin omistajan laiskuudesta. Eihän Leimu edes ollut kilpaillut vuosikausiin vaan tamma oli tyytyväisesti kasvatellut heinämahaansa laiduntaen. Kun Leimu muutti Ruotsiin, oli tamma lievästi sanoen aika pullakassa kunnossa. Mistään suoritushevosesta ei voitu edes haaveilakaan tamman lyllertäessä eteenpäin läskit vain heiluen. Olin kuullut huhuja että tamma oli aikoinaan ihan kiva kouluratsu, mutta se hevonen mikä meille saapui oli kyllä todella kaukana siitä. Eihän se meille muuttanut hevonen edes näyttänyt suomenhevoselta! Puoli vuotta sen jälkeen kun Leimu oli muuttanut Ruotsiin, oli tamma jo huomattavasti paremmassa kunnossa. No, ainakin jotain kuntoa löytyi ja lihaksista saattoi jopa nähdä vilauksen silloin tällöin. Leimu oli viimeinkin siinä kunnossa, että uskalsin uneksia taas pienestä suomenhevosvarsasta.
Leimulla oli kiva suku ja orikin löytyi nopeasti. Ei oikein tiedetty mitä toivoa tulevalta varsalta. Toisaalta pienkokoinen olisi kiva, mutta toisaalta sitten taas hevoskokoinen voisi toimia myös. Sekä ori. Ja tamma. Kaikki toiveet unohtuivat kun Leimu varsoi rautiaan orivarsan, joka osoittautui myöhemmin uteliaaksi rämäpääksi, joka tykkäsi kokeilla rajojansa aivan kaikessa. Leimurukka saattoi hieman harmaantua karvoista orivarsan lähtiessä monesti pienille seikkailuille. Kun Wonkale kasvoi, kävi ilmi että ori oli nopea oppimaan, niin hyvässä kuin pahassa. Orin täytettyä kaksi, arvelimme että hevosesta kasvaisi ihan hevoskokoinen. Ja voi että mitkä liikkeet nuorella orilla oli! Jörgenkin jopa myönsi että nuori ori oli näyttävä ja upea tapaus (joka oli harvinaista vannoutuneelta islanninhevosihmiseltä). Joutuisin kyllä luultavimmin palkkaamaan apua, kun aloittaisin Wonkaleen ratsukoulutuksen, jotta saisin orista kaiken mahdollisen potentiaalin irti.
01.05.2017 - Muutto uuteen kotiin
Jokin suomenhevosissa oli aina viehättänyt, etenkin pienhevosissa vaikka olinkin vannoutunut islanninhevosihminen. Minun ei pitänyt hankkia suomenhevosia Synduriin, ei ikimaailmassa. Mutta yht'äkkiä niitä olikin kolme. Ensimmäisenä saapui pienhevostamma, Rätvänän Leimu, ja pian sen jälkeen kaksi oria. Leimu saapui Synduriin suomesta tallilta, joka oli ajamassa toimintaansa alas. Kävin katsomassa Leimua paikan päällä ja ihastuin tammaan oitis. Suunitelmana oli palata takaisin Ruotsiin kunhan vain hevoskaupat saataisiin kuntoon. Mutta sitten kuulin sivukorvalla kahdesta myytävästä nuoresta pienhevosoriista jotka majailivat läheisellä tallilla. Talli oli pieni, ränistyneen oloinen, mutta kodikas. Nuoret oriit olivat hyvin käsiteltyjä ja erittäin tasapainoisia ratsastaa. Eikä hintapyyntökään ollut paha. Niinpä tein kaupat kahdesta orista ja viikkoa myöhemmin matkasin Synduriin kolme suomenhevosta mukanani.
01.07.2015
Leimu kasvaa kovaa vauhtia ja ratsukoulutusta ollaan aloiteltu hiljalleen. Nyt kolmivuotiaana tamma on ikäänsä nähden hyvin kehittynyt. Kokeeksi ilmoitin tamman yksiin
näyttelyihin ja iloisena poistuttiin sieltä luokkavoittajana ollen koko näyttelyiden neljänneksi paras hevonen (SW4). Taisin hieman hätiköidä ilmoittaessani Leimun
toisiin näyttelyihin viikon päähän. Niissä ei sujunut läheskään yhtä hyvin tamman ollessa kamalan kiukkuisella päällä ja turha varmaan mainitakaan että ei sijoituttu kamalan
hyvin.. Ilmeisesti oli liian aikaista vielä nuoreen ikään nähden.
Leimu saa siis nyt olla vain kotona ja ratsukoulutusta jatketaan rauhalliseen tahtiin. Äksöniö on kuitenkin luvassa tässä kuussa. Ilmoitin Leimun nimittäin
varsa-arviointiin ja kantakirjaustilaisuuteen. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja palataan kotiin muhkeiden arviointien kanssa!
25.05.2015
Olin jo pitkään etsinyt tammalleni, Lanessalle oria. Koska varsa tulisi jäämään tamman viimeiseksi, niin en pitänyt orin valitsemisen kanssa mitään kiirettä, itseasiassa tuntui että
minulla oli tavattoman korkeat vaatimukset, jonka vuoksi pitkitin orin etsimistä. Ehdokkaita oli tullut vastaan muutamia, hienoja oreja kaikki, mutta
jokin niistä puuttui. Tavalliseen tapaan olin eräänä päivänä selaamassa hevospalstan ilmoituksia, huomioni kiinnitti eräs jalostusmainos. Tiesin, että Disalla oli hienoja hevosia,
mutta en tiennyt että Disa omisti suomenhevosen (oikeastaan parikin). Heti Finansserin nähdessäni tiesin että ori olisi juuri passeli Lanessalle.
Astutuksesta sovittiin heti samana päivänä.
Lanessan synnytys kävi ongelmitta, tamma oli yön aikana varsonut pienen tammavarsan. Oikeastaan todella pienen. Leimu oli huomattavasti tavallista pienemmän kokoinen, mitä
muut varsat, mutta eläinlääkärin mukaan kaikki oli kunnossa. Nimeämisen suhteen ei tarvinnut kauaa miettiä, sillä tahdoin ehdottomasti emälinjaan viittaavan nimen ja Leimu
tuntui jotenkin sopivalta.
