old t. Helmine WSH i. Rinaldo
old o. Kellen WSH i. Kingsteve

Tammikuu 2019

Hazelle saapui Zonjietiin neljän muun puoliverisen kanssa Wolf Sporthorsesin lopetusmyynnin yhteydessä. Saksalainen Wolf Sporthorses oli minulle ennestään nimeltä tuttu puhumattakaan omistajasta, jonka tiesin hyvin. Kun Wolf Sporthorses sitten ilmoitti lyövänsä ovet lukkoon ja hevoset myyntiin, oli harmissani mutta samalla hyvin innoissani sillä talli oli täynnä laadukkaita kouluratsuja kattaen yhteensä huimat 80 hevosta. Juuri sillä hetkellä minusta tuntui kuin olisin voinut ostaa kaikki 80 hevosta. Tosin se olisi luultavasti ajanu Zonjiet Studin konkurssiin, joten yritin ajatella järkevästi. Lopulta oltiin siinä vaiheessa että olin karsinut potentiaaliset vaihtoehdot kahteenkymmeneen, karsittuani näitä vielä hieman lisää oli ehdokkaita enään vain kymmenen.

Hazelle oli porukan kolmas, josta päätin pistää tarjousta. Autuaan onnellisena skippasin kokonaan sen tekstin pätkän jossa kerrottii tamman luonteesta, silmäni kyllä osasivat valikoida sen kohdan jossa sanottiin tamman suvun olevan täynnä laatuhevosia ja periyttäneen lahjoja myös itse Bellelle. Arvatkaa tuliko tamman luonne ilmi ennen kuin Belle sitten muutti meille? No ei. Tietysti myyjä oli olettanut että olin läksyni lukenut, joten tästä tuli jälleen kerran yksi opettavainen reissu Jasperin lahopäiselle vaimolle, joka ei tunnu ottavan opikseen edes kolmannen tai kymmenennen kerran jälkeen. Zonjiet Stud, ongelmahevosten tunkio.

Bellen luonne tuli ilmi tasan sillä sekunnilla kun tamma peruutti raivoisasti trailerista ulos näykkästen taluttajaansa oikein kunnolla olkavarresta. Kun itse yritin mennä ottamaan tammaa vastaan, niin sain osakseni kiukkuisen potkun, joka onneksi sujahti muutaman sentin ohi ja josta seurasi näykkäisy käteen. Jasper näytti sillä hetkellä siltä että aikoisi pyörtyä siihen paikkaan suu loksahtaen apposen ammolleen. Lopulta mies tarpoi vihaisena talliin, viitsimättä edes avata suutaan sen enempää. Jännä kyllä, en edes kiinnittänyt huomiota tamman ilkikuriseen luonteeseen vaan siihen miten tamma oli niin rimppakinttuinen epäillen hetken oliko se todella Grand Prix tason kisaratsu. Havahduin todellisuuteen kun oikeaa käsivarttani jomotti oikein kunnolla, hetken päästä tajusin että kaiken sen haaveilun ajan Hazelle oli näykkinyt käsivarttani. Yritin lohduttutua ajatuksella tamman laadukkaasta suvusta ja siitä miten Hazellesta tulisi vielä joskus mainio siitostamma, jos varsat eivät siis perisi emänsä kiukkuisuutta.