Panteon on hyvin kalliilla summalla hankittu venäläinen ori, joka on ehdottomasti joka sentin arvoinen. Suurikokoinen, järkeväluonteinen eläin joka erityisesti pitää lapsista, mutta suhtautuu muihin ihmisiin varauksella. Orin luottamusta on vaikea ansaita, mutta kerran sen ansaittuaan on ikuisesti orin ystävä, jonka kanssa ori menisi vaikka läpi tulen jos ratsastaja niin pyytäisi. Panteonia on helppo käsitellä, ori antaa suorittaa lähes jokaisen hoitotoimenpiteet mutkitta. Peseminen on Panteonin inhokki, mutta ori on onneksi totutettu hyvin veteen, jolloin Panteon seisoo paikallaan, korvat tiukasti luimuun painettuna anova ilme naamallaan.
Panteon isoksi hevoseksi hyvin ketterä joka kääntyy vaikka kolikon päällä niin pyydettäessä. Panteon ei ole kovin herkkä kyljistään tai suustaan, mutta tästä huolimatta tekee pyydetyt asiat kuuliaisesti kellontarkasti. Ori on melko helppo ratsastaa joka tyytyy vähään, mutta kokemattomalla ratsastajalla orista ei irti paljoa saa vaikka Panteon selvästi yrittää ratsastajan osaamattomuudestaan huolimatta. Osaavissa käsissä ori on osaava ratsu, joka tekee mielellään ja jota on helppo motivoida. Panteon käyttäytyy myös kisoissa hyvin joka ei järjestä turhia kohtauksia tai stressaannu helposti.
| Arkantrak, rtkm, 169cm | Chatun trak, rn, 169cm | Igrek trak, rnkm, 170cm |
| Inna trak, rt, 168cm | ||
| Aksiomatrak, rt, 159cm | Kapitolij trak, rt, 165cm | |
| Athene trak, rn, 163cm | ||
| Palmettatrak, rn, 168cm | Arabis trak, rt, 168cm | Pompej trak, rn, 168cm |
| Ara trak, rn, 166cm | ||
| Palmira trak, rn, 163cm | Menes trak, rn, 165cm | |
| Paloma trak, m, 164cm |
24.01.2020 Rivia & Skellige NJ irtoSERT
Painotuslaji: Kouluratsastus
Koulutustaso: Intermediate I
Siitä hetkestä alkaen kun olin ostanut ensimmäisen venäläisen trakehnerin, olin täysin myyty. Pitkään vannoin hankkivani toisen ja vuosi sen jälkeen talliin muutti kimo ori Panteon Venäjältä. Sanomattakin oli selvää että Panteonista tulisi vielä isä panteonn varsalle. Asiaa pohdittiin ja suunniteltiin hyvin pitkään, mutta sopivaa hetkeä ei ikinä tullut. Panteonin saapumisesta oli pian kulunut kaksi piinaavaa vuotta. Sinä aikana panteon oli ehtinyt varsoa kaksi upeaa tammavarsaa ja kantakirjattu ensimmäiselle palkinnolle. Vaikka rakastin panteona yli kaiken ja olin vannonut saavani tammasta varsan tilalle, niin haikein mielin tamman jälkeläiset matkasivat uusiin koteihinsa, toinen Saksaan ja toinen Suomeen, mutta jäin silti edelleen kaipaamaan tammasta varsaa kotiin. Kaksi vuotta Panteonin saapumisen jälkeen astutimme vihdoinkin panteonn kimolla orilla haaveissa ikioma venäläinen trakehner.
panteonn ja Panteonin tulevaa varsaa spekuloitiin paljon. Tai oikeastaan minä spekuloin, muut vain kuuntelivat kyllästyneenä kun puhuin vain tulevasta varsasta ja siitä miten upea siitä tulisi tietysti toivoen vuoron perään ori- ja tammavarsaa sekä arvuutellen mitä ominaisuuksia varsa tulisi perimään kummaltakin vanhemmaltansa. panteonn lopputiineyden aikana olin spekuloinut tulevaa varsaa jo niin paljon että en jaksanut enään puhua varsasta. Toki odottaminen teki kärsimättömäksi, mutta hevosihmisenä olin oppinut kärsivällisyyttä, ainakin tietyissa asioissa.
panteonn lasketun ajan ollessa lähellä seurasimme tiiviisti varsakameran kautta tammaa, jopa ollessani ratsastamassa sillä halusin olla ensimmäisenä paikan päällä. Sinä päivänä olin lähtenyt maastoon ja ennättänyt jo hyvän matkan päähän tallista kun sain soiton että panteon oli varsomassa (en sentään maastoillessa vilkuillut kameraa ollessani reaktiivisen hevosen selässä). Siinä tilanteessa kirosin itseni, miksi piti lähteä maastoon näin kriittisellä hetkellä ja vielä näin kauas! Eikun vain hevonen ympäri ja kohti tallia niin lujaa kuin vain kavioista ikinä lähtee tehdessäni samalla uuden nopeusennätyksen. panteonn karsinalle päästyäni olin hiessä kaikkialta, happi oli lopussa sillä jouduin juoksemaan osan matkasta jalan (kirjaimellisesti siis todellakin juoksin). Hevosen olin heittänyt ensimmäiselle vastaantulijalle. Mutta kaikesta siitä yrityksestä huolimatta olin myöhässä. Olin missannut varsan syntymän, jaloille nousun ja kaiken sen ensihuuman. Vaikka se harmitti, niin samalla taas ei. Pääasia että panteon oli varsonut terveen orivarsan ja itse tammakin voi hyvin. Siinä tilanteessa pillahdin itkuun. Kaikki se jännittäminen, valvominen ja liika kofeiini oli vaatinut veronsa.
Ensimmäisten päivien aikana orivarsa ei uskaltanut lähteä emänsä viereltä, ihmiset pelotti mutta samalla kiinnosti huolimatta emänsä esimerkistä. Päivien kuluessa orivarsa uskalsi lähteä yhä kauemmas emänsä viereltä uskaltaen jopa tulla tervehtimään ihmisiä. Falkoniksi ristitty orivarsa oli kuin isänsä, joka muistutti Panteonia hyvin monessa asiassa.
Sen jälkeen kun Fatima oli saapunut Zonjietiin Venäjältä, olin jo salaa mielessäni vannonut että tulisin Venäjältä hankkimaan vielä toisenkin trakehnerin. Fatiman jälkeen olin täysin rakastunut venäläiseen trakehneriin erityisesti ihaillen rodun kulttuuria Venäjällä verrattuna Eurooppaan. Joitain kuukausia siinä vierähti, jossa ajassa olin vain entistä enemmän rakastunut Fatimaan ja alkanut jo haaveilemaan suuremmasta venakkolaumasta nähdessäni sielun silmin tulevat syntyvät varsat. Olin ollut jo yhteydessä muutamaan hevosvälittäjään Venäjällä tiedustellakseni myytävistä hevosista, mutta harmikseni en ollut löytänyt ketään kiinnostavaa ennen kuin minulle kerrottiin Panteon nimisestä kimosta orista.
Panteon oli paikallisen suursiittolan kasvatteja, josta oli myyty monia trakehnereita myös muualle maailmaa joiden tiesin menestyneen jopa Grand Prix tasolla asti. Panteonin isä oli komea rautiaankimo ori Arkan, joka oli jättänyt jälkeensä myös Grand Prix tason liikkujia. Emä Palmetta oli tammaksi suurikokoinen ruunikko siro eläin, joka oli koko ikänsä toiminut siitostammana jättäen jälkeensä monia lupaavia varsoja. Näin jo itseni Panteonin omistajana, niin kovasti haaveilin orista, mutta harmikseni Panteonilla oli myös muita kiinnostuneita ostajia. Olin jo päättänyt hinnalla millä hyvänsä saada orin, joten tarjosin orita hävyttömän summan, josta Jasper tuskin tulisi ilahtumaan. Ilahtui mies tai ei, niin kasvattaja hyväksyi tarjoukseni ja pian pääsimme sopimaan käytännön järjestelyistä.
Kahta viikkoa myöhemmin Panteon muutti Zonjietiin. Kolmivuotiaaksi ori oli jo hyvin kehittynyt ja hämmästyttävän iso, johon taisin rakastua koko loppuiäkseni siinä vaiheessa kun ori talutettiin ulos trailerista. Koko sen kahden viikon Jasper oli mököttänyt minulle, olin yrittänyt selittää pakkomiellettäni miehelle, turhaan. Vasta kun Jasper näki Panteonin livenä, muuttui jokin miehen olemuksessa. Jasper katsoi oria silmääkään räpäyttämättä Panteonin tuijottaessa takaisin karvaakaan värähtämättä. En ollut varma mitä näiden kahden välillä tapahtui, mutta siitä hetkestä lähtien Jasper oli kiintynyt Panteoniin. Näistä kahdesta tuli myöhemmin kuin paita ja peppu, olin hieman mustasukkainen sillä olisin halunnut omia Panteonin kokonaan itselleni.
Venäjällä oli tähän vuodenaikaan umpitalvi ja Namibiassa helteet lähentelivät parhaimillaan +35 astetta. Panteonin pörröinen talvikarva ajettiin pois jo heti ensimmäisenä päivänä ettei orille tulisi liian kuumat oltavat. Ilmastonmuutos oli Panteonille selvästi raskas, sillä ensimmäisten päivien ajan ori oli kuin lamaantunut ja toimi kuin hidastetussa elokuvassa. Kun ensimmäisen kerran näin Panteonin työn touhussa, en voinut olla ihailematta oria. Vaikka Panteon oli vasta kolme, ori orilla uskomattoman lennokkaat ja irtonaiset liikkeet niinkin nuoreksi. Ei epäilystäkään, Panteonilla oli vaikka millä mitalla lahjoja.
Copyright 2019 Zonjiet Stud