Kisapaikkojen ihmis- ja hevosvilinässä, uteliaiden koirien ja ties minkä lastenrattaiden, sateenvarjojen, puolijuoksevan kisahenkilökunnan sun muiden seassa rauhallisena seisova, oikeastaan torkkuva Tahvo ei tosiaankaan tuo mieleen rescuehevosta. Lauhkea, rauhallinen, hieman ruunamainen puoliverinen on kyllä utelias ympäristönsä suhteen sekä äärettömän ihmisrakas, mutta väsyhän siinä vilinässä tulee! On siis ainoastaan viisasta torkkua vähän ja ladata akkuja.
Mukavuudenhalustaan huolimatta Tahvo on aina valmis osoittamaan luulot uneliaasta laiskajaakosta vääriksi. Tai ainakin ori on valmis tekemään niin kauniisti pyydettäessä. Yleisön edessä kirjavamme kieltämättä piristyy mukavasti näyttäen itsestään vähän herkemmin sitä ryhdikästä kouluratsua, joka kotona on välillä maaniteltava esille. Hyvähermoinen, luottavainen, rehellinen, ihana Tahvomme suorittaa tasaisen varmasti radan kuin radan välittämättä sen enempää katsomosta äkisti kantautuvasta lapsen itkusta kuin varoittamatta kaatosateeksi ja ukonilmaksi repeävästä taivaasta.
”Mukavuus ennen kaikkea”, joten jos et pyydä, Tahvo ei tee. Minimivaivannäöllä työskentelevä puoliverinen on tarpeeksi fiksu kaveri tietääkseen, milloin ja miten voi säästää voimiaan, laiskotella ja vedellä mutkia suoriksi. Kilttinä hevosena Tahvo kuitenkin tekee töitä heti, kun sitä siltä pyytää (mutta lipsuttelee kyllä puolitehoilla läpi kaikesta, jos ratsastaja ei ole tarkkana). Laiskaksi Tahvoa ei voi haukkua, kyllähän se tekee töitä eikä vedä hikitreeneistäkään hernettä nenään. Vaan miksi hikoilla, jos ratsastaja ei sellaista pyydä?
Joku naureskeli joskus, että Tahvon bravuurin on pakko olla pysähdys, niin löysän ja tekemättömän oloinen ori herkästi on. Minä saan kuitenkin pisimmän nenän, sillä Tahvon (puoli)pirueteilla tanssahdellaan moni GP-ratsukin pois kärkituloksilta. Orillani on rennon letkeät, suorat, pitkäaskeliset liikkeet, jotka näyttävät helpoilta ja kevyiltä ja tuntuvat aivan samalta satulaan. Anteeksiantavaisena, ihmisiä koko sydämestään rakastavana hevosena Tahvo antaa armeliaasti jokaisen virheavun, kiskaisun ja heilahduksen anteeksi yhtään irvistelemättä. Toki ne piruetit jäävät tekemättä, jos ori ei saa niihin pilkuntarkkoja, pehmeitä apuja. Hyvistä liikkeistään sekä tinkimättömän taitavasta oman tasonsa osaamisesta huolimatta kirjavamme suurin kehunaihe on sen ehdoton luotettavuus. Tahvo kantaa selässään kaikki pikkulapsesta vanhukseen, konkarista ensikertalaiseen kauniisti juuri niin pitkään kuin ratsastaja selässä istuu. Koskaan, ikinä, rescuellamme ei ole pahoja päiviä, se ei kiukuttele, hangoittele vastaan tai tee mitään muutakaan. Talliväki voi tässä kohden lopettaa tirskumisen, tiedätte tasan tarkkaan, että Tahvo tekee paljon muutakin kuin ”ei mitään”, kunhan kauniisti pyytää.
Tilaisuuden tullen Tahvo laskee päänsä ihmisen syliin jääden siihen. Ori yksinkertaisesti rakastaa ihmisiä, taustastaan huolimatta. On suorastaan liikuttavaa, miten sokeasti kirjava luottaa jokaiseen kohtaamaansa ihmiseen, uskoo meistä hyvää, uskoo saavansa hyvää kohtelua ja rakkautta. Tahvoa jääkin herkästi paijaamaan ja harjaamaan pidemmäksi toviksi kuin olisi todellisuudessa tarve. Vielä ei ole löytynyt askaretta, johon Tahvo suhtautuisi nihkeästi, tokkopa sellaista onkaan. Tuntuu, että hampaiden raspauskin on Tahvolle yksi juhlapäivä, siitä riemusta kun saa aina rapsutuksia ja huomiota. Ainakin tämä hevonen on todella, todella helppo, mukava hoitaa. Rennoin, verkkaisin askelin pää matalalla riippuen kävelevä Tahvo muistuttaa kieltämättä ruunaa. Etenkin, kun toiset hevoset eivät herraa kiinnosta kuin potentiaalisina rapsutuskavereina. Tahdolla ei ole tarvetta isotella muille oreille tai flirttailla tammoille – joskus tuntuu, että ohi vipeltävä koirakin kiinnostaa Tahvoa lajitovereitaan enemmän! Eniten kirjavaa kuitenkin kiinnostaa taluttajansa; pehmeä turpa koskettaa herkästi riimunnarua pitelevää ihmistä Tahvon pyytäessä vähän rakkautta ja rapsutuksia kävelymatkan ratoksi.
Viime tippaan jäänyt lähtö ei ole katastrofi, jos lastattava hevonen on yhtä simppeli kuin Tahvo. Aina kerrasta kyytiin kävelevä, yksin ja porukassa siivosti matkustava ori ei ota stressiä sen enempää matkan kestosta kuin heiniensä riittävyydestä. Kaiketi Tahvo on todennut, ettei heinätarjoilu saavu yhtään sen nopeammin, vaikka kuinka rymistelisi.
Susiraja
| Carter kwpn, vkk, 164cm |
Camacho kwpn, rnvkk, 168cm |
Roover |
| Dominica |
||
| Sovana kwpn, rt, 163cm |
Quaroma |
|
| Passionada |
||
| Sonate kwpn, rn tob, 158cm |
Survivor kwpn, m tob, 164cm |
Tabaret |
| Be True |
||
| Sinai kwpn, rn, 155cm |
Rosoff |
|
| Sahrati |
Isä Carter oli voikko, melko pienikokoinen hollantilainen ori joka myytiin viiden vuoden iässä Etelä-Afrikkaan. Hollannissa Carter oli jo ehtinyt näyttää kykynsä kouluradoilla sekä hurmasi kaikki kiltillä luonteellansa. Etelä-Afrikassa Carter päätyi paikalliselle puoliverikasvattajalle joka oli erikoistunut harvinaisiin väreihin. Carter oli linjoiltaan hyvin erilainen, jonka suvusta ei löytynyt ainuttakaan tunnettua nimeä. Ori kilpaili aktiivisesti paikallisissa kilpailuissa ja jalostustapahtumissa, joissa Carter sai aina melko hyvät arvostelut vaikka pienestä koosta tuli toisinaan negatiivistä sanottavaa. Carter menehtyi ennenaikaisesti aortan repeämiseen ja ehti astua elämänsä aikana vain tusinan tammoja.
Isänisä Camacho oli isokokoinen ruunivoikko hollantilainen ori, joka polveutui vaatimattomista linjoista. Camacho ei ollut hevosista hyvärakenteisin tai hyväliikkeinen, mutta ori oli älyttömän kiltti jonka sydän oli täyttä kultaa. Camacho ei ollut lainkaan hullumpi kouluratsu, ori oli vahva suorittaja omalla tasollaa vaativissa luokissa, mutta koska Camacholla oli tapana stressaantua kovin kilpailuissa, kilpailutettiin oria vain harvakseltaan. Camacho astui kolme oman kotitilansa tammaa ennen ruunausta. Camacho ruunattiin sillä oria ei voinut lainkaan pitää muiden ruunien kanssa samassa tarhassa.
Isäemä Sovana oli pyöreä rautias tamma, joka menehtyi ähkyn seurauksena vain viiden vuoden iässä. Sovana oli hyvin kiltti ja tasaluonteinen, josta pitivät kaikki. Tammalla olisi ollut myös valtavasti potentiaalia kouluratsuksi, Sovanalla oli luonnostaan hyvin vahvat askellajit ja hyvä kokoamiskyky. Sovanasta haaveiltiin kouluratsua, mutta tamman äkillinen kuolema oli tragedia kaikille. Onneksi Sovanasta jäi sukua jatkamaan yksi orivarsa, joka myytiin Afrikkaan.
Emä Sonate oli ruunikonkirjava pienikokoinen, vain 158cm korkea tamma jolla oli hyvin nätti pää ja tammalle tyypillinen, oikukas luonne. Sonate oli hyvin vahvatahtoinen hevonen, niin hyvässä kuin pahassa jonka kanssa helppoa päivää ei ollut. Tammalla oli luonnostaan valtavasti potentiaalia kouluratsuksi ja Sonate olisi varmasti menestynytkin maailmalla, jos tamma ei olisi ollut niin oikukas eläin. Sonatella oli erinomainen rakenne myös ja tamma sai erinomaisia arvosteluja jalostustapahtumista. Sonatesta haluttiin siitostamma, mutta biologia ei ollut tamman puolella sillä Sonaten tiinehtymismahdollisuus oli vain yksi kolmesta. Elämänsä aikana Sonate varsoi neljä kertaa ja kaikkien iloksi Sonate on periyttänyt vain hyviä ominaisuuksiaan eteenpäin.
Emänisä Survivor oli melko pienikokoinen ja kevyrakenteinen mustankirjava hollantilaisori, joka oli hyvin vahva suorittaja Prix St. Georges tasolla päihittäen monia tasokkaita puoliverisiä. Survivor ei ollut luonnostaan lahjakas kouluhevonen, mutta koulutuksen myötä ori alkoi osoittaa paljon lahjoja kouluradoille. Survivor sai myöhemmin astutusluvan yhdeksi vuodeksi astuen viisi tammaa osoittautuen erinomaiseksi periyttäjäksi, jonka kaikki viisi jälkeläistä ovat perineet isänsä kyvyt.
Emänemä Sinai oli vain 155cm korkea ruunikko tamma, joka oli luonnostaan hyvin pyöreä muistuttaen erehdytettävästi ponia kuin puoliverist. Sinai oli linjoiltaan vierassukuinen, jonka suvusta ei löytynyt ainuttakaan tunnettua nimeä. Sinain suku koostui enimmäkseen harrastehevosista sekä parista tasokkaammasta hevosesta. Omistajalleen Sinai oli hyvin rakas sillä Sinai oli omistajan hyvän ystävänsä kasvatti. Sinai ei ollut lahjakas tai edes kovin nätti, mutta tamma oli hyväluonteinen ja erinomainen siitostamma, joka periytti vahvasti hyvää luonnettaan eteenpäin.
Painotuslaji: Kouluratsastus
Koulutustaso: Prix St. Georges
Lupaava, nuori prinsessatamma La Rocca oli vasta hiljattain muuttanut Zonjietiin. Aluksi oli tarkoitus suunnata tamman kanssa suoraan kisakentille mutta lopulta tulin toisiin aatoksiin. La Rocca oli vielä nuori ja ehkäpä emätammana olo tekisi Rocalle hyvää tamman luonteen tuntien. Seuraava vaihe oli löytää Rocalle sopiva ori joten päädyimme Tregaroon joka oli pienikokoinen, vähemmän nätti ruunivoikonkirjava hollantilainen ori jonka luonne korvasi kaikki muut puutteet orissa. Asiassa oli paljon satunnaistekijöitä, ei ollut mitään näyttöä tai ennustetta siitä millainen varsasta voisi tulla. Pahimmassa tapauksessa varsa olisi kuin ilmetty emänsä, yhtä pieni kuin isänsä jonka rakenteessa ei ollut lainkaan hyvää sanottavaa.
Rocca oli eräänä aamuna varsonut ihastuttavan voikonkirjavan tammavarsan joka ei muistuttanut emäänsä missään asiassa. Isäänsä tammavarsa oli ehdottomasti tullut, mutta oli huomattavasti kookkaampi ja sirorakenteisempi. Roccan varsasta tuli lopulta Barga vd Halor joka päätettiin jättää kotiin, ei sitä kovin usein synny voikonkirjavia puoliverisiä. Tässä tapauksessa Barga oli Zonjietin historian toinen voikonkirjava, molemmilla Tregaro isänä. Barga on lupaava nuorukainen jolta tullaan tulevaisuudessa vielä odottamaan paljon.
Villeimmissä kuvitelmissani olin aina haaveillut omistavani voikonkirjavan puoliverísen. Vaikka olin ahkerasti seurannut hevosmarkkinoita, en ollut ikinä törmännyt voikonkirjavaan yksilöön ennen tätä päivää. Sain soiton ystävältäni joka kerto tietävänsä paperillisen voikonkirjavan hollantilaisorin. Kävi ilmi että kyseessä oli seitsemänvuotias hollantilaisori, jonka paikallinen rescueyhdistys oli pelastanut laiminlyövältä omistajalta. Treagoro oli syntyjään Hollannista, mutta myyty ensin Ruotsiin kahden vuoden iässä josta eteenpäin orin historia on hieman epäselvä. Lopulta Tregaro oli päätynyt rescueyhdistyksen käsiin Texasissa.
Lopulta lähetin ystäväni Texasiin toimimaan silminäni, pian sain kuittauksen että kaikki oli kunnossa ja kaupat pistettiin aluille. Tregaro muutti Zonjetiin kolmea viikkoa myöhemmin. Olin nähnyt ennen ja jälkeen kuvat, Tregaro oli ollut pelastushetkellä aivan liian laiha ja ilmeisesti ori oli ollut vaihtanut kotia kuin sukkia, mutta välittäjän mukaan Tregaro ei ollut milloinkaan ikinä menettänyt uskoansa ihmisiin. Meille saapuessaan Tregaro näytti huomattavasti paremmalta mitä ennen kuvissa. Ori oli tavattoman utelias ja ystävällinen, joka sopeutui Namibiaan heti.
Puoliveriseksi ori oli hämmästyttävän pienikokoinen, vain 160cm korkea. Otimme riskin ostaessamme orin, sillä emme edes tieneet olisiko orilla lahjoja kouluratsastukseen. Tregaro ei polveutunut menestyneistä tai kuuluisista linjoista, suvussa oli muutama kohtuullisen hyvin pärjännyt kouluratsu, mutta siihen se jäikin. Tregarolla itsestään ei ollut lainkaan hullummat liikkeet ja ori oli miellyttävä ratsastaa, joka todella nautti haasteista ja työnteosta. Oriksi Tregaro oli hyvin tasainen eikä menettäny malttiaan edes tammojen lähettyvillä. Koulutuksen myötä ilmeni että Tregaro ei ollut lainkaan hullumpi ratsu, eihän ori ikinä Grand Prix tasolle yltäisi, mutta ori oli vahva suorittaja omalla tasollaan ja uskoimme että Tregarosta tulisi vielä hyvä kilpahevonen varman luonteensa ansiosta. Vakka ori ei kovin kummoinen ollut, niin uskoimme silti että Tregarolla olisi aikanaan tarjottavaa jalostukseen.
Copyright 2019 Zonjiet Stud