Checkmate EC

Menehtyi 14.03.2016 vanhuuteen


© Zonjati Stud

Perustiedot

Virallinen nimi Checkmate EC Rekisterinumero VH14-012-0241
Rotu, sukupuoli kwpn, ori Säkäkorkeus 165cm
Syntymäaika 01.06.2014 (8v 01.08.2014) Väri Rautiaankimo
Kasvattaja Eucarya Omistaja Eucarya, HM (VRL-00096)
Painotus Kouluratsastus, GP Saavutukset KRJ-I

Checkmate EC on hevonen, jonka suhteen on ollut tavoitteet korkealla heti syntymästä lähtien. Orin emänisä on Chessmaster K, massiivinen kimo kouluori, joka lukeutui lempihevosiini. Checkmate muistuttaa hyvin paljon olemukseltaan Chessmasteria, jonka mukaan nimikin tuli.

Checkmatella on iso ego-ongelma. Ori luulee ja tietää olevansa maailmankaikkeuden mahtavin (ja ainoa) olento. Luuloistaan huolimatta, kunnioittaa ihmisiä ja tietää missä raja menee. Mutta muiden eläinten kanssa asettaa itsensä yläpuolelle eikä voi kertakaikkiaan hyväksyä, jos kaikki ei mene kuin pitäisi.

Ratsuna kuuliainen, omaa hyvän työmoraalin eikä epäröi noudattaa apuja. Helposti hallittavissa kokeneella ratsastajalla. Pysyttelee mieluiten maan pinnalla ja hyppää esteitä vain jos pakko (ja nekin ryminällä). Kilpailupaikkoihin suhtautuu rennosti eikä pahemmin jännitä.

Suku

i Glass Slipper FW KTK-I, KRJ-, KWPN-I ii Revenue L KRJ-I, YLA-2 iii Charlesto I EVM
iie Triumphal Marina EVM
ie Hillview Galadrielle YLA-2 iei Hillview Galaxy EVM
iee Hillview Ghabrielle EVM
e Eucarya Sacristia KRJ-II ei Chessmaster K KRJ-II, YLA-2 eii Thedoré K EVM
eie Heleentje EVM
ee Starlight's Sagarum KRJ-III eei Algemeen EVM
eee Cabriolet EVM

Jälkeläiset

kwpn t. Eucarya Charmeine
kwpn t. Polka Dot EC (KRJ-I, KWPN-I)
fwb o. Serellenders Ballad
kwpn o. EC Checkmaker (e. Eucarya Meena)
fwb t. Wyrda Mochamate (e. Wyrda Milk Mocha)

Kilpailut - 44 KRJ sijoitusta

02.08.2014 Las Vegas KRJ Grand Prix 2/40
09.08.2014 Las Vegas KRJ Grand Prix 3/40
10.08.2014 Las Vegas KRJ Grand Prix 4/40
01.08.2014 Derian KRJ Grand Prix 4/40
04.08.2014 Derian KRJ Grand Prix 4/40
04.08.2014 Derian KRJ Grand Prix 3/40
01.08.2014 Arkadia KRJ Grand Prix 4/40
01.08.2014 Arkadia KRJ Grand Prix 4/40
03.08.2014 Arkadia KRJ Grand Prix 6/40
04.08.2014 Arkadia KRJ Grand Prix 3/40
05.08.2014 Arkadia KRJ Grand Prix 2/40
06.08.2014 Arkadia KRJ Grand Prix 6/40
03.08.2014 Reposaari KRJ Grand Prix 6/40
04.08.2014 Reposaari KRJ Grand Prix 1/40
25.06.2014 Hex Sporthorses KRJ Grand Prix 1/60
15.08.2014 Hestia KRJ Grand Prix 5/30
17.08.2014 Hestia KRJ Grand Prix 1/30
17.08.2014 Hestia KRJ Grand Prix 5/30
19.08.2014 Hestia KRJ Grand Prix 1/30
21.08.2014 Hestia KRJ Grand Prix 3/30
05.10.2014 Shangri La KRJ KRJ Grand Prix 5/30
11.10.2014 Shangri La KRJ KRJ Grand Prix 4/30

22.08.2014 Hestia KRJ Grand Prix 3/30
24.08.2014 Hestia KRJ Grand Prix 5/30
10.08.2014 Wyrda Horses KRJ Grand Prix 5/30
13.08.2014 Infinity KRJ Grand Prix 4/40
15.08.2014 Infinity KRJ Grand Prix 2/40
15.08.2014 Infinity KRJ Grand Prix 6/40
16.08.2014 Infinity KRJ Grand Prix 1/40
17.08.2014 Infinity KRJ Grand Prix 3/40
17.08.2014 Infinity KRJ Grand Prix 5/40
06.08.2014 Breawa KRJ Int II 3/18
27.08.2014 Ramya Ranch KRJ Grand Prix 3/30
27.08.2014 KK Reiter KRJ Int II 5/31
19.09.2014 Marvellous Herrings KRJ Grand Prix 5/30
21.09.2014 Marvellous Herrings KRJ Grand Prix 2/30
25.09.2014 Marvellous Herrings KRJ Grand Prix 4/30
25.09.2014 Marvellous Herrings KRJ Grand Prix 5/30
27.09.2014 Marvellous Herrings KRJ Grand Prix 5/30
13.09.2014 KK Reiter KRJ Grand Prix 2/30
29.09.2014 Shangri La KRJ KRJ Grand Prix 5/30
01.10.2014 Shangri La KRJ KRJ Grand Prix 2/30
04.10.2014 Shangri La KRJ KRJ Grand Prix 1/30
04.10.2014 Shangri La KRJ KRJ Grand Prix 4/30

Valmentautuminen

Kouluvalmennus - valmensi Augusta
Tänään heti aamusta, tuli kentän portista sisään HM, ratsullaan Checkmate. Grand Prix-tason hevonen oli korea näky heti alku verryttelyissä. Askelsi tahdikkaasti ja taipui lähes joka suuntaan. Pyysin heitä menemään muutaman kerran pidennettyä ravia uran sisäpuolella, jotta ori pääsee hieman valmennuksen tuntumaan. Suoritus näytti ratsukon tekemänä varsin helpolta ja sitähän se todellisuudessa heille olikin. Aloittelimme vain suoraan valmennuksen aiheesta. Tällä kertaa valitsin hiottavaksi siirtymiset passagesta piaffeen ja toisin päin. Pyysin heitä tekemään siirtymiset taas uran sisäpuolella. He aloittivat ensin passagesta joka sujui varsin kauniisti ja lennokkaasti. Muutaman askeleen jälkeen HM hidasti piaffeen. Pyysin heiltä hieman sulavampaa siirtymistä ja hieman lisää voimakkuutta askeleisiin. Oria pyydettiin taas uudelleen passageen jonka se teki ilmavasti ja innoissaan. Ratsukko teki tätä muutaman kerran, kunnes pyysin heitä lopettamaan. Sen sijaan heidän oli tarkoitus jatkaa siksak-kuvioisessa laukassa aloittaen kentän toisesta päästä lyhyeltä sivulta. HM ja Checkmate tekivät työtä käskettyä. Ori tanssahteli kentän keskellä kuin vanha tekijä. Vasta ihan viimeisillä askelilla se joutui hieman kompuroimaan kompastuessaan omiin jalkoihinsa. He, siis toistivat tämän vielä kerran onnistuneesti. Valmennuksen loppu vaiheilla pyysin heitä vielä vain taivuttelemaan ympyröillä ja väistämään takapäätä hieman ulos. Oli ilo valmentaa näin lahjakasta ratsukkoa, jolla on hieno ura ja paljon kokemusta kisa kentiltä. Päästin ratsukon talliin portista ja hyvästelin heidät tyytyväisenä!


Kouluvalmennus - valmensi Sofia W
Checkmate EC antoi itsestään oikein mainion yleiskuvan tämän päiväisen valmennuksen aikana. Alkuverryttelyjä tehdessänne ori tosin koetti hieman testailla olisiko kenties saumoja lintsailla kulmissa. Olit kuitenkin hyvin hereillä ja ratsastit määrätietoisesti alusta lähtien, jolloin Checkmate rauhoittui häsläämästä ja keskittyi kuuntelemaan apujasi. Menonne oli todella kaunista katseltavaa, sillä pelasitte hienosti yhteen ja tunnuitte nauttivan yhdessä tekemisestä. Erityisesti haluan kuitenkin hehkuttaa Checkmaten liikkeitä! Ori kulki kevein ja eteenpäinpyrkivin askelin temposta riippumatta, ja siirtymiset askellajista toiseen olivat hyvin pehmeitä ja huomaamattomia. Liikehdinnän ihastelun lisäksi pääsin kehumaan teitä myös upeista laukkapohkeenväistöistä, joita selvästi olitte työstäneet paljon myös kotona. Suoristus ja laukanvaihto pohkeenväistöstä sujuivat niin ikään varsin näppärästi.
Koottujen raviharjoitusten kautta siirryimme treenaamaan isojen poikien juttuja, toisin sanoen piaffea ja passagea. Ennen tätä vaadin teitä kuitenkin esittelemään vielä vastalaukkaa, sillä halusin varmistaa Checkmatella olevan tarpeeksi hyvä tasapaino ja voimaa kantaa itseään. Edellä mainituista asioista kumpaakin löytyi oikein nätisti, joten päästin teidät työstämään piaffea ja passagea kumpaakin erikseen. Näissä ei ollut sen suurempaa moitteen sijaa, joten melko pian saitte jatkaa piaffe-passage-piaffe-siirtymisiin. Aluksi Checkmate tuntui vähän hämmentyneen oloiselta ja ehkäpä siksi siirtyminen piaffesta passageen ei ollut tarpeeksi räväkkä. Muutamaa toistoa myöhemmin tätä ongelmaa ei kuitenkaan enää ollut, ja saatoimme siirtyä loppua kohden hieman kevyempiin harjoituksiin. Onnistuneiden pysähdysten ja peruutuksesta laukkaanlähdön jälkeen palkitsin teidät hyvin tehdystä työstä kehotuksella siirtyä loppukäynteihin.


Kouluvalmennus - valmensi Kiiu
Kentällä laukkaili komea kimo ori ja orin selässä oli ystäväni HM. HM oli kertonut orista ja pyysi että valmennuksessa olisi pohkeenväistöä sun muuta sellaista. Alkuverryttelyiden jälkeen aloititte ensimmäiset tehtävät. Teitte kolmikaarista kiumurauraa ja pohkeenväistöä. Aluksi ori oli oikea rautakanki. Pikku hiljaa ori alkoi rentoutua ja tehtävät alkoi sujua. Kehuin ratsukkoa ja käskin vaihtaa suuntaa. Toiseen suuntaan samat tehtävät. Aluksi ori ei halunnut tehdä pohkeenväistöä, mikä oli ratsastajan mukaan outoa. Käskin jatkaa tekemistä niin kauan että tulee edes pari kunnollista väistöä. Teitte ravissa parit väistöt ja sen jälkeen annoin seuraavan tehtävän.
Aloitte tehdä laukassa ensin tavallisesti ympyröitä ja voltteja. Teitte pitkillä sivuilla väistöt ravissa. Laukassa joka kulmaan voltti ja molempiin päätyihin ympyrät. Aluksi ori alkoi heitellä päätään, sitten toinen takajalka lensi välillä ja välillä ori ei halunnut liikkua kunnolla eteenpäin. Käskin tulla alas selästä ja ottaa satulan pois. Pian jatkoitte tehtävää eikä ori heitellyt päätänsä, potkinut toisella takajalalla eikä kieltäytynyt liikkumasta eteenpäin. Teitte toiseen suuntaan samat tehtävät. Laukkaamisen jälkeen käskin tehdän tehdä kolmikaarista kiumurauraa.
HM naureskeli sillä orin ravuri pomputti niin paljon että välillä HM lensi kaulalle päin ja välillä lautasten lähelle. Käskin tehdä pidätteitä, jotta ravi olisi helpompi istua sillä ori juoksi eteenpäin kuin viimestä päivää. Annoin luvan tehdä laukassa kolmikaarista jos tuntui siltä että pysyy selässä. Sen jälkeen käskin antaa hieman ohjaa ja ravata molempiin suuntiin. Ori venytti kaulaansa ja annoin luvan kävellä. Kehuin ratsukkoa ja annoin ohjeita itsenäisiin treeneihin.


Kouluvalmennus - valmensi Kiiu
HM tuli kimon orinsa kanssa kentälle ja annoin heidän kävellä hetken. Ravailitte ja annoin ensimmäisen tehtävän. Teitte pysähdyksiä ja peruutuksia. Ori oli aluksi korvat luimussa kun katselin tarkasti ratsukon menoa. Käskin tehdä vielä laukassa parit ympyrät jotta voisitte aloittaa tehtävän. Käskin teidän tehdä pohkeenväistöä, avotaivutusta ja sulkutaivutusta oman maun mukaan. Aluksi ori vain steppaili omiaan, mutta kyllä sitten alkoi tehtävät onnistua. Käskin jatkaa niin kauan kunnes on tyytyväinen, miten haluaisi että menisi kouluradalla. Noin 12 minuutin jälkeen saitte tehtyä hienosti tehtävät.
Jatkoitte takaosankäännöksillä. Aluksi ori vain liikkui eteenpäin eikä tehnyt takajaloillaan mitään. Käskin tehdä niin kauan että alkaa näyttää hyvältä. Sen jälkeen saitte alkaa ravata. Ravissa teitte lisäyksiä ja lyhennyksiä. Jatkoitte laukalla ja teitte laukanvaihtoja. Aluksi teitte käynnin kautta, mutta sitten aloitte tehdä ilman käyntiä. Ori näytti yhteistyöhaluiselta ja saitte tehtyä tehtävät. Vaihdoitte suuntaa ja aloitte tehdä laukassa sulkuja. Sulkutaivutukset näyttivät kivoilta, "tuollaisen ratsun minäkin haluan!" naurahdin. Ori oli energinen ja liikkui nätisti.
Käskin teidän tehdä puolipiruetteja. Aluksi ei ihan onnistunut, mutta parin kerran jälkeen nekin onnistuivat hienosti. Teitte vielä pari kertaa väistöjä, voltteja ja ympyröitä. Sen jälkeen aloitte ravata. Aluksi tiukemmilla ohjilla ja sitten pitemmillä ohjilla, jotta ori saisi venyttää niskaansa. Käskin ravata vielä toiseen suuntaan ja sitten aloitte kävellä pitkin ohjin.