Huvin Mini Minion

KTK-III
17 + 18 + 16 + 17 = 68p

minishetlanninponi, ori
syntynyt 24.01.2019, 6-vuotias
rautiaankirjava, 80cm
VH19-017-0226

omistaa Stoeterij van Beck (VRL-00096)
kasvattanut Huvitus, Suomi

valjakkopainotteinen
noviisi valjakko, ko He C

genotyyppi ee/aa/nTo


Minishetlanninponi, jonka lempinimi on Mini, Mini-Mini tai Riesa, viimeisin vakiintuu yleensä käyttöön kun minioriin tutustuu paremmin. Mini on luonteeltaan hyvin raivostuttava, aina menossa, pirun itsepäinen, jääräpää, taulapää jota ei vain voi olla rakastamatta ja vihaamatta, mutta rakkaudesta se hevonenkin potkii. Omalla tavallaan Mini on hyvin kiltti, joka rakastaa rapsutuksia ja ihmisiä omalla hassulla tavallaan. Minillä on niin tuuhea harja ettei sen silmiä edes näe paksun pehkon alta ja ensivaikutelma Ministä on ehdottomasti komea. Mini rikkoo ensivaikutelman yleensä siinä kymmenen sekunnin kieppeillä. Mini tykkää juosta karkuun, se ei ikinä anna ottaa itseään kiinni ellei lahjukset ole hyviä. Ei se myöskään pysy paikallaan, sitä on ihan turha vaatia olemaan paikallaan viittä sekuntia kauempaa sillä sen parempaan Mini ei pysty. Minillä on myös hyvin paksu kallo, jonne ei painu mitään. Siis yhtään mitään, mutta siltikin Minillä on rutkasti lahjoja valjakkoajoon. Ori on hyvin nopea, ketterä, kääntyy vaikka kolikon päällä ja sillä on luonnostaan erinomaiset askellajit sekä Mini rakastaa olla kärryjen edessä. Onhan ponissa paljon puutteita, mutta myös paljon hyvää.

sukutaulu

Ch. Upton TitoKTK-I, VVJ-I, SHLA-II
rt tob, 80cm
Upton Thadeusevm
rt, 84cm
Totoroevm
Cissy
Upton Caseyevm
rt tob, 82cm
Humble Bumbleevm
Upton Cassidyevm
VIR MVA Ch. AquamarineKTK-I, VVJ-II, SHLA-I
m, 81cm
Cornflower Undoevm
rn, 79cm
Manateeevm
Cornflower Aquagirlevm
Screaming Ice
rn, 82cm
JackBlack Blueevm
Lavenderevm

kilpailukalenteri

Mini on kilpaillut valjakkoajossa porrastetuissa maksimitasolleen, tarkemmat statistiikat löydät orin VRL profiilista.

kuvagalleria

päiväkirja

Syyskuu 2019

Se miten Stoeterij van Beckiin muutti seitsemänpäinen shetlanninponilauma, on oikeastaan aika huvittava tarina. Vannoin ponien nimeen, mutta mielessäni eivät todellakaan käyneet alle metriset, jukuripäiset ponit joilla ei voinut edes ratsastaa, mutta silti tulin adoptoineeksi shetlanninponilauman, tässä tulee hauskin osuus, Namibiasta. Siis Afrikasta, toiselta puolelta maailmaa! Jollain serkunkaimantädillä oli suhteita Afrikkaan ja tietysti tämä täti oli kuullut perintötilasta ja hevoshaaveistani. Tosin tämä täti oli tunnetusti jo hieman vanhuudenhöperö, joka oli tunnettu lennokkaista, päättömistä jutuistaan sekä uskomattoman typeristä ideoistaan joista saivat usein tutut kärsiä.

Tämä täti oli tietysti vinkannut minusta sinne Afrikkaan, tietysti unohtaen olennaisen eli sen että etsin nimenomaan urheiluponeja. Olin yllättynyt saadessani viestiä Facebookissa Afrikkalaiselta tilanomistajalta joka kertoi kuulleensa että etsin poneja. Nainen kertoi että hänellä oli seitsemän upeata, hyväsukuista ponia myynnissä, jonka kuullessani nousin varpaille. Into laski salamana alas kun kävi ilmi että kyse oli shetlanninponeista. Se pettymyksen määrä oli sievoinen ja päätin korkata viinin jota olin säästellyt pahan päivän varalle ja se paha päivä olisi ehdottomasti nyt.

Viini lievitti pettymystäni ja kun olin toipunut alkujärkytyksestä, uteliaisuuteni heräsi. Kävin läpi edellä mainitun tallin somen ja lopulta en voinut kiistää sitä ajatusta että shetlanninponit olivat kieltämättä söpöjä. Tilan omistaja oli kertonut että aikaa ei enää ollut shetlanninponibisnekselle, joten siksi hän harkitsi luopumista. Viinillä saattoi olla osuutta asiaan, mutta lopulta kyselin enemmän ponien perään. Kyse oli enemmän adoptiosta kuin myynnistä, sillä ponien omistaja ei tavoitellut voittoa vaan halusi luovuttaa kaikki hyvään kotiin, jossa ponit eivät jäisi muiden jalkoihin. Aivan uskomaton tarjous ja lopulta mietittyäni asiaa yön yli, oli minun pakko suostua.

Näin Hollantiin muutti seitsemän shetlanninponia. Onneksi shetlanninponit pärjäsivät pienellä ja hyvin saattoivat asustaa pihatossa kunnes saataisiin yhdistelmäpihatto valmiiksi, jossa ponit saisivat vapaasti kulkea sisältä ulos.

Huhtikuu 2019
Kun ensimmäisen kerran törmäsin myynti-ilmoitukseen jossa luki ponin nimenä "Huvin Mini Minion", tirskahdin ja tietysti piti ilmoitusta näyttää myös Jasperille, joka päästi ison hörähdyksen suustaan. Eihän minun tietenkään uutta ponia pitänyt ostaa eikä minun todellakaan pitänyt kiinnostua ponista vain sen nimen perusteella. Kuten tavallista, yritin karistaa Mini Minionin pois ajatuksistani, mutta hissukseen olin seurannut sivusta kun yksi toisensa jälkeen muut ponivarsat myytiin, kunnes Huvin Mini Minion oli ainoa jäljellä oleva minikokoinen. Tässä kohtaa minulle iski paniikki kun ymmärsin että todella tahdoin sen orivarsan.

Niinhän siinä sitten lopulta kävi että onnellisena allekirjoitin ponin ostopaperit. Voitte vain kuvitella Jasperin tyrmistyneen ilmeen kun kerroin ostaneeni sen Mini Minionin mille me yksi päivä niin kovasti naurettiin. En ollut ikinä ennen nähnyt Jasperin hymyn hyytyvän niin äkkiä. Kaiketi mies luuli että olin (jälleen kerran) ostanut jonkun vinksahtaneen elikon hetken mielijohteessa tutkimatta kunnolla taustoja. Vaikka orivarsalla olikin huvittava nimi, oli Mini Minin suku hyvin vakuuttava ja tulisi varmasti olemaan tulevaisuudessa arvokas lisä shetlanninponijalostuksessa.

Mini teki lähtemättömän vaikutuksen saapuessaan Zonjietiin ensimmäisen kerran. Orivarsa ei tuntunut olevansa moksikaan pitkästä ajomatkasta vaan tuumi ottavansa kylvyn siinä missä oltiin juuri äsken pesty toinen hevonen (kuiva sää). Ihan kuin se ei olisi muka riittänyt jonka jälkeen Mini päätti vielä piehtaroida kuivassa hiekassa. Voi taluttajaparkaa joka vain roikkui narun päässä yrittäen jarruttaa kun orivarsa vain puski menemään. Heti tilaisuuden tullessa taluttaja iski riimunarun käteeni ja melkein juoksi pois paikalta selvästi traumatisoituneena. Katsoin vain hömelösti eteenpäin ymmärtämättä mitä juuri äsken tapahtui Jasperin tapittaessa minua hyvin vihaisen näköisenä "Vai menit ostamaan laadukkaan ponin".

Mini sopeutui jo parissa päivässä Namibiaan ja juoksutti talliporukkaa minkä kintuistaan ehti. Eihän se tietysti ikinä antanut ottaa itseään kiinni tai ylipäätänsä edes seisoa paikallaan viittä sekuntia kauempaa. Mini oli niin raivostuttavan ihana, jota ei voinut muuta kuin rakastaa ja vihata samaan aikaan. Sillä oli aivan ihana luonne, mutta pirullinen ja se oli niin samperin vahvatahtoinen. Kouluttamisesta tulee varmasti mielenkiintoista jos taulapää ikinä oppii edes valjakkoponin tavoille.

ulkoasun © VRL-05175    ✡    virtuaalihevonen    ✡    a sim game horse    ✡    kuvien © Elevage de Theure