Forget It Dear

© L. Dimitrov

Unoha on tamma todella isolla T:llä ja kun sanon todella iso, tarkoitan myös sitä. Kyseessä on nimittäin todella tulinen ja itsepäinen tapaus, jolta ei sitä tavallista tammamaisuutta puutu. Näetkö toisen tamman tulevan liian lähelle tummanruunikkoa herkkupeppua? Siinä, korvat painuvat luimuun, hampaat näkyvät ja tamma valmistautuu potkaisemaan omalle alueelleen änkeävää tunkeilijaa. Toinen tamma väistää potkun vain vaivoin ja tuhahtaa poistuessaan paikalta. Yrititkö saada tamman päätä ylös tarhan heinäkasalta laittaaksesi sille riimun päähän? Varaudu siihen, että saat vastaasi kiukkuisen katseen. Komensitko tammaa, joka meinasi puraista olkapäätäsi, kun työnsit sitä "liian kovakouraisesti" sen tultua liian lähelle sinun omaa reviiriäsi? Saat varmasti nähdä muutakin niskurointia, jonka saat loppumaan ainoastaan joko osoittamalla tammalle olevasi se, joka määrää tai olevasi sille pelkkää ilmaa.

Nyt olet viimein onnistunut saamaan tamman sisätiloihin telomatta sen suuremmin itseäsi tai hevosta. Ajattelet hetkisen harjaavasi tamman vapaana karsinassa... No en suosittelisi sitä, ennen kuin tamman tuntee kokonaan ja se luottaa sinuun käsittelijänään. Päädyt siis sittenkin kiinnittämään ruunikon hoitopaikalle ja huomaat pian miksi. Otat harjan käteen ja alat harjata normaaliin tapaan, pian tamma kuitenkin osoittaa mieltään ja kertoo, että tämä ei tosiaankaan kuulu hänen lempipuuhiinsa, ainakaan kun se kauhistus pitelee mahan alta, päästä puhumattakaan. Otat kaviokoukun kauniiseen käteesi ja nostat tamman etusen, upottaessasi kaviokoukkua maa-ainekseen kuulet, kuinka naru kilahtaa ja hampaat napsahtavat ilmassa yhteen. Nuo hampaat olisivat olleet kipeänä rivinä kankussasi, jos olisit jättänyt Unohan irti. Mutta ei tammaa pidä kuitenkaan ymmärtää väärin, se vain vaatii aikaa tottuakseen uusiin ihmisiin. Unohan hoitajan Mirjamin ja kilpailijan Lunan käsissä tamma on kuin sulaa vahaa ja se jopa nauttii rapsutuksista.

Yrität unohtaa juuri sattuneet tapahtumat tutustuessasi tammaan ensimmäistä kertaa ja suuntaat maneesiin noustaksesi sen selkään. Yllätyt kuinka kauniisti tamma seisoo paikoillaan ja odottaa sinun noustessasi selkään, vaikkakin satulavyötä kiristäessäsi tuntui oleva tuuria, ettei säärestäsi löytyisi seuraavana päivänä kipeää mustelmaa. Annat tamman kävellä ja voit huomata sen olevan jo menossa, se kiirehtii, mutta saat sen hidastamaan pelkillä istunnan pidätteillä. Keräät ohjat käteen ja alat verrytellä. Voit huomata, että menohaluja ja tulisuutta tammalta ei puutu, mutta se on hyvin herkkä suustaan, eikä siedä epätasaista tuntumaa tai isoja otteita ohjalla. Istuntaa se sen sijaan kuuntelee tarkasti, vaikkakin pidättäessä vatsalihakset ovatkin koetuksella. Olet jo huokaissut helpotuksesta, eihän tämä ollutkaan niin vaikea, kuin olin odottanut... kunnes ratsastuskokeilu saa yllättävän käänteen ja maneesin puomivarastossa tehtävän puomien inventaarion mennessä aavistuksen verran mönkään ja yksi puomikasa leviää rymisten. Unoha vinkaisee, vetäisee yllättävän pukin ja singahtaa ilmansuuntaan, jota ei osaa ennalta arvata. Tämän tamman kanssa ei todella kannata lähteä yksin maastoon.

Voit ehkä arvatakin, että eläinlääkärin ja kengittäjän käynnit eivät useinkaan suju sen helpommin kuin oma kokemuksesi tältä päivältä. Onneksi meillä on kuitenkin kummassakin pestissä vakituinen henkilö, jotka ovat tutustuneet tähän tammaan ja osaavat käsitellä sitä, joten ongelmat ovat vähentyneet huomattavasti. Kun tätä kaikkea ajattelee, saattaa yllättyä, kun kerron, että tamma on helppo kuljettaa ja siinä mielessä helppo, että se on täysin samanlainen niin kotona kuin muuallakin. Unoha on myös erityisen hyvä emä, se huolehtii varsastaan selvästi rakkaudella, opettaa jälkikasvuaan hyvin ja puolustaa sitä muilta lauman hevosilta aina tarpeen tullen... no joskus ehkä vähän tarpeettomastikin. Ja hei sinuna en jättäisi raippaasi siihen, se nimittäin.... oivoi myöhäistä...

Sukutaulu

Believe Or Not, tummanruunikko suurikokoinen hurmuri, jonka viehätysvoima piilee niin luonteessa kuin ulkonäössäkin. 175cm näyttävä hevonen neljällä sukalla ja läsillä varustettuna on näky, johon harva voi olla ihastumatta. Ori oli elin aikanaan yksi Euroopan kouluradoilla parhaiten menestyneistä hevosista ja se on jättänyt myös jälkeensä monia hienosti pärjänneitä hevosia, eikä varmasti kaikkein vähiten ilmavan liikkeensä takia, jota se herkästi periytti myös jälkeläisilleen. Lempeä ori oli erittäin miellyttämishaluinen ja pyrki toteuttamaan ratsastajansa kehotuksia parhaan kykynsä mukaan. Belibaksikin kutsuttu ori asui Oriasema Wieppissä Saksan pohjoisosassa ja sen omistaja Julian Fischer antoi hevosensa Mia Braunin ratsastettavaksi. Ori kuoli korkealla iällä saamansa ähkyn vuoksi.

Such a Big Deal, musta ja lempeä ori, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi, ainakaan liikkeensä puolesta. 168 senttinen kouluratojen tanssitaituri aiheutti usein kohua katsomossa lennokkaalla liikkeellään ja kauniilla swungillaan, ori todella näytti siltä, kuin se tanssisi areenalla saksalaisen omistaja-ratsastajansa kanssa. Kaikkien harmiksi ori ei kuitenkaan ehtinyt jättää kovinkaan montaa jälkeläistä ennen kaikkia koskettavaa kuolemaansa auto-onnettomuudessa. Jokainen tämän orin 6 jälkeläisestä on kuitenkin jollakin tavalla jättänyt oman jälkensä kouluratsastuksen maailmaan.

Givein oli rautias, 170cm, kookas tamma, joka kilpaili menestyen hyvin vaativissa luokissa. Tammalla olisi ollut kyllä liikettä ja potentiaalia vaikeisiinkin luokkiin, mutta tamman Saksaan muuttanut liettuasta alun perin lähtöisin oleva omistaja Titas Braun oli hyvin pihi mies, eikä hän halunnut maksaa ratsastajalle, joka olisi voinut nostaa tamman korkeammalle tasolle. Näin ollen tamma ei koskaan saavuttanut potentiaalinsa huippua, mutta jätti siitä huolimatta hienoja varsoja jälkeensä.

Stolen Morals on mustanruunikko, 172cm korkea kaunis ja siro tamma, joka ensisilmäyksellä saattaa näyttää hyvinkin leppoisalta tapaukselta. Tämän hämäävän kuoren alla piilee kuitenkin jotakin aivan muuta, sillä kyseessä on hyvin kovapäinen tamma, jonka kanssa vaaditaan kokeneita otteita niin maassa kuin ratsain. Kyseessä on Ruotsissa syntynyt tamma, joka kilpaili vaativissa luokissa kansallisen tason luokissa Pohjoismaissa ennen kuin se myytiin siitoshevoseksi Saksaan. Uudella omistajallaan Loui Mandellilla tammasta paljastui ehkä hivenen yllättäväkin puoli, sillä kaiken kovapäisyytensä alla tämä tamma oli todella hyvä emä ja piti varsoistaan hyvää huolta. Se jätti muutaman varsan, joiden joukossa on myös pari hyvin pärjännyttä hevosta.

Morallos on voikonkimona hyvin erikoisen värinen ori ja sen väritys on herättänyt paljon huomiota kilparadalla, varsinkin, kun ori ei koskaan kimoutunut täysin. 177 senttinen ilmestys kilpaili lähinnä Yhdysvalloissa intermediate luokissa ratsastajansa Zoe Wilsonin kanssa. Ori työskenteli ratsastajansa kanssa sopusoinnussa ja sitä on kuvattu hyvin herkäksi ja kuuliaiseksi ratsuksi. Milroosin siittolassa asunut ja vaikuttanut ori jätti jälkensä etenkin Floridan ja lähiosavaltioiden hevoskantaan, mutta muutamia pakasteita kuljetettiin myös Eurooppaan. Morieksi kutsuttu ori tunnetaan hyvänä liikkeen ja kuuliaisuuden periyttäjänä.

Robber In My Mind oli 173cm korkeaksi tammaksi hyvin sopusuhtainen ja kaunis ilmestys. Ruunikko hevonen ei lauhkeasta luonteestaan huolimatta koskaan ottanut osaa kilpailuihin vaan se jäi pelkäksi siitoshevoseksi omistajalleen läntisessä Saksassa. Lempeän luonteen omaava tamma oli hyvä emä ja se periytti hyviä jalka-asentoja ja lauhkeaa luonnetta. Tamma kuoli 28-vuotiaana sen munuaisten pettäessä.

Jälkeläiset

Kilpailut

Esteratsastus - KRJ 42

Päiväkirja

Historiikki, päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sonja.P
Unoha muutti talliimme suoraan kasvattajaltaan Itä-Saksasta. Olin kertonut ystävälleni olevani kiinnostunut saamaan Believe Or Notin jälkeläisen omaan talliini, jolloin ystäväni suositteli minua käväisemään Mandellin omistamalla tilalla. Siellä oli edellisenä vuonna syntynyt tammavarsa kyseisestä oriista ja tämän varsan emäkään ei ollut mikään tyhjätasku, sillä oli plakkarissaan pitkä rivi ruusukkeita ja näyttelypalkintojakin. Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin soittaa muutama puhelu, sopia tapaaminen ja suunnata auton nokka kohti itäistä Saksaa. Pienessä kylässä, suuremman kaupungin laitamilla sijaitsevalla tallilla oli muutamakin varsa ja nuori hevonen, jotka odottivat ottajaansa ja pääsinkin samalla reissulla tutustumaan pariin muuhunkin hevoseen. Yksikään niistä ei kuitenkaan tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta kuin Unoha, jossa itsepäisen ja tammamaisen luonteen alla piili se jokin. Sinänsä harmi, ettei tamma ollut perinyt isänsä miellyttämishaluista luonnetta, mutta pitäähän tammassa joskus olla vähän tultakin. Päätimme Louin kanssa tehdä paperit heti valmiiksi ja muutamaa tuntia myöhemmin tamma lastattiin muuttomatkaansa varten traileriini.

25.04.2017, päiväkirjamerkintä, Das Besten syntymä, kirjoittanut Sonja.P
Aamutallin työntekijä oli aika äimänkäkenä, kun tiineen tamman karsinasta kuuluikin aamulla yhden hörähdyksen sijaan kaksi. Pieni käärö oli saapunut yön aikana ja karsinassa seisoi pieni, mutta terhakan oloinen musta orivarsa. Unohan ei odotettu synnyttävän ihan näin aikaisin, joten kameroita tai muitakaan toimenpiteitä tamman synnytyksen seuraamiseksi ei oltu ehditty asennella, luojan kiitos synnytys oli kaikesta päätellen ollut helppo ja molemmat näyttivät ainakin päällisin puolin hyvinvoivilta. Halusin kuitenkin varmistua asiasta ja kaksikko sai odottaa sisällä eläinlääkärin tuloon saakka. Musta orivarsa oli jo löytänyt emänsä nisille ja imi kauhealla vimmalla, sen täytyi olla nälkäinen. Unoha taasen näytti silmin nähden helpottuneelta päästyään viimein eroon ylimääräisestä painolastista ja mussutti aamuheiniään tyytyväisen näköisenä. Eläinlääkäri saatiin paikalle muutaman tunnin sisällä, hän ehtisi tulla vilkaisemaan kaksikkoa ennne kuin kävisi suorittamassa rutiinitarkastuksia läheisellä tallilla. Kun molemmat saivat puhtaat paperit myös eläinlääkäriltä uskalsin avata varsomiskarsinan pihaton puoleisen oven ja päästää kaksikon haistelemaan ulkoilmaa. Orivarsalle tämä oli suuri maailma täynnä kaikkea mielenkiintoista ja se ravaili pitkin aitausta tutkaillen uteliaana ympäristöään varoen kuitenkaan lähtemästä liian pitkälle emänsä rinnalta.
     Unohan käydessä haistelemassa naapuritarhan tammaa uskaltautui pieni käärökin aidan vierelle tervehtimään vierasta hevosta. En voinut olla hymyilemättä seuratessani pikkuoriin ensimmäistä aamua, se käyttäytyi aivan kuin miniversio Bestiestä ja muistutti paljon isäänsä myös ulkoisesti. Ainakin mitä nyt Bestien varsakuviin oli uskominen. Tämä varsa oli ensimmäinen tallini kasvatti ja se saattaisi hyvinkin olla niistä itselleni se kaikkein parhain... Niinpä... Das Beste, siinäpä vasta oiva nimi tällaiselle pikkupallolle, joka tulisi tulevaisuudessa valloittamaan varmasti monen sydämen - niin ihmisen kuin hevosenkin. Hymyilin nojaillen tarhan ylimpään lankkuun ja näytin varmasti monen mielestä täysin urpolta. Unoha tuli luokseni, todennäköisesti herkkujen toivossa, sillä se haisteli käsiäni ja hamusi hihojani antaumuksella, myös Das Beste tuli emänsä vierellä tutustumaan tuohon omituiseen kaksijalkaiseen, joka oli jo pitkään seurannut temmellystään. Ojensin käteni varsan nuuhkittavaksi, toivottavasti tulet luonteeltasi enemmän isääsi kuin emääsi, tokaisin enkä voinut olla nauramatta, kun Unoha painoi korvansa luimuun ja päänsä lähimmälle maasta esiin pyrkivälle ruohotupulle. Tuota juuri tarkoitin, mietiskelin jättäen kaksikon omaan rauhaansa ja suuntasin kulkuni takaisin päärakennukselle.