Ephemeral Das Beste

© J. Toffi

Das Beste on perinyt isältään roppakaupalla lempeyttä ja jonkinlaista halinallemaisuutta, mutta toisaalta myös emältään tulisuutta ja itsepäisyyttä, molemmilta se on tietenkin saanut lukemattoman määrän kapasiteettia ja liikettä. Isänsä tapaan Das Beste on aina hakemassa ihmiset huomiota, herkkuja ja rapsutuksia. Ori ei tekisi pahaa kellekään... tai no ainakaan kaksijalkaisille. Tämä herra on nimittäin äitinsä tapaan suhteellisen tarkka omasta tilastaan, kun puhutaan muista hevosista. Tammat se päästää lähelleen helpostikin, mutta oreihin ja ruuniin se suhtautuu nirsosti. Liian lähelle ei ole tulemista, jos ei ole orin kaverilistan kärjessä.

Ruunikko ilmestyksemme on helppo harjata ja satuloida. Se kaipaa huomiotasi, mutta saadessaan sen jakamattomana, sinulla on käsissäsi hevonen, joka tulee kiltisti perässäsi vaikka kuuhun... ainakin jos käsissäsi siintää herkkuja. Ruoalle person orin saa pahanakin päivänä taannutettua hirmuliskosta pieneksi koiranpennuksi porkkanan tai omenan turvin. Voit olla varma, että ori ei koskaan saa tarpeekseen harjauksesta, ainakaan sitä rajaa ei vielä tähän päivään mennessä ole saavutettu. Eläinlääkäri ja kengittäjä ovat Das Besten mielestä vähän ikäviä vieraita tallissa, mutta ainakin niiltä saa hei herkkuja, joten toimenpiteet sujuvat yleensä vaivatta, satunnaisia mielenosoituksia lukuun ottamatta.

Selkään kiivettyään oriin ei voi olla rakastumatta, se on perinyt isältään miellyttämishaluisuuden ja Das Besten työmoraali onkin kohdallaan. Se nauttii treenistä ja suurimman osan ajasta pyrkii toden teolla toteuttamaan ratsastajansa pienimmätkin toiveet, jos vain ymmärtää, mitä häneltä vaaditaan. Ori liikkuu pienin ja kevein avuin ja kokeneen ratsastajan alla on lähes kokonaan ratsastettavissa pelkällä istunnallakin. Liian rennoksi ei kuitenkaan kannata heittäytyä sillä eräs emältään peritty pieni pahe asuu tässä tummassa hevosessa. Kolinat ja paukkeet saavat usein keskittymisen herpaantumaan ja joskus orin jopa niin suunniltaan, että se saattaa singahtaa tai pukittaa. Das Beste ei siis missään nimessä ole kokemattoman ratsastajan hevonen.

Ääniherkkänä hevosena kilpailupaikat ovat joskus hyvinkin stressaavia tälle nallekarhulle. Tuttujen hevosten ja luotettavien ihmisten ympäröimänä se kuitenkin rauhoittuu kodin ulkopuolellakin ja parhaassa tapauksessa näyttää kisaradalla parastaan oikean laisella hoidolla ja ratsastuksella. Kuljetukset orin kanssa sujuvat helposti. Lastaus on ongelmatonta ja matkalla Das Beste keskittyy lähinnä siihen tärkeimpään, eli edessä tönöttävään heinäverkkoon.

Sukutaulu

Kleines Bruder oli musta ori valkealla tähdellä ja kolmella sukalla. Vain 165cm korkeaksi jäänyt ori periyttikin hyvin väriään, mutta myös miellyttävää luonnettaan ja kapasiteettiaan kouluradoilla. Ori omasi näyttävä liikkeet, erityisesti sen keski- ja lisätyt askellajit saivat paljon kateellisia katseita niin kotimaassaan Saksassa kuin ympäri Eurooppaa. Hyvänä periyttäjänä ja menestyneenä kouluratsuna tunnetu Kleines Bruder oli hyvin haluttu isäorii myös muilla mantereilla ja sitä voi tavata usean nykyisenkin huippuratsun suvussa. Menestyksekkään uransa jälkeen ori jäi viettämään leppoisia eläkepäiviä ja jouduttiin lopulta lopettamaan, kun se ei enää vanhuuttaan kyennyt syömään.

Pikimusta Sehnsucht sai aikanaan pienestä koostaan ja pirullisesta luonteestaan johtuen lempinimen Pikkupiru. Vain 160 säkäiseksi jäänyt ori oli luonteeltaan hyvinkin rasavilli aina varsasta aikuiseksi hevoseksi saakka. Ratsastettavuudeltaan se ei sopinut kovinkaan monelle, eikä ratsastajan yllättävä vaihtaminen tullut kuuloonkaan. Luonteestaan huolimatta Sehnsucht oli kuitenkin kapasiteetikas hevonen ja sen näyttävät liikkeet pääsivät oikeaan loistoonsa sopivan ratsastajan hypätessä satulaan. Oria käytettiin enimmäkseen lempeäluontoisille tammoille ja ori periyttikin lähinnä liikkeittään ja kapasiteettiaan.

Torschlusspanik, tummanruunikko ja 170cm korkea tamma oli hyvin raamikas ilmestys. Menestyksekkäästä ja tunnetusta suvustaan huolimatta tamma itse ei kilpaillut paljon, vaan toimi suurimman osan elämästään siitostammana. Se oli luonteeltaan miellyttävä ja lempeä, mutta se stressasi suuria väkijoukkoja niin paljon, ettei sen katsottu olevan sopiva suurille areenoille. Ilmavat ja kauniit liikkeet omaava tamma sai useamman jälkeläisen, joista suurin osa on myyty kilparatsuiksi eripuolille Eurooppaa. Pitkään elänyt tamma jouduttiin lopulta lopettamaan äkillisen ähkyn seurauksena.

Lebensland Freundin oli kaunis punaruunikko, 177cm korkea tamma. Se siirtyi Neumeuer Studin omistukseen, kun tilan omistajan Luke Neumeuerin sisar kuoli ja testamenttasi kolme hevostaan veljelleen. Yksi näistä kolmesta oli Flicana paremmin tunnettu vanhahko tamma, joka toimi niin käsiteltäessä kuin ratsastaessakin kuten ihmisen mieli. Se käyttäytyi hyvin lauhkeasti ja eikä kukaan voinut kutsua sitä tammamaiseksi sanan tavallisessa merkityksessä. Sopuisasta luonteestaan huolimatta Flica oli kuitenkin jäänyt sisaren sairastelun takia vähälle huomiolle ja se oli koulutuksellisesti ikäistään jäljessä, tästä johtuen tamma ei koskaan päässyt näyttämään kykyjään kilpakentillä vaan oli startannut vaativaa B:tä ja siirtyi Neumeuer Studissa siitoskäyttöön. Muutaman varsan jälkeen Flica jätettiin jo eläkkeelle ja se lopulta kuoli vanhuuden vaivoihin.

Unsere Zweisamkeit, Unssiksikin kutsuttu ori on iso, 179cm korkea mustanruunikko. Kovin paljon muuta tästä raamikkaasta ilmestyksestä ei tiedetäkään. Ori ei koskaan näyttäytynyt kilparadoilla siitto-oikeuden saatuaan ja sen omistaakin Schwarzwaldin vuoriston uumenissa asuva erakko. Ori ei ole enää vuosiin jättänyt jäljeläisiä, mutta se ei tiettävästi ole kuollut tai vaihtanut omistajaa.

Kummerspeck DEU punarautias, 169cm korkea tamma oli yksi niistä harvoista, tammoista, jotka Unssin omistaja otti vastaan. Pecky toimi harrasteratsastajan omana kullanmussuna. Tarina kertoo, että tamma ei alkuun olisi ollut mitenkään helppo ratsastaa ja kaksikolla oli paljon vaikeuksia yhteisen taipaleensa alussa. Vaikeudet onnistuttiin kuitenkin kääntämään voitoksi ja ratsukko sijoittui viimeisinä kilpavuosinaan lähes aina niissä helpoissa ja vaativissa luokissa, joihin kilpataipaleensa aikana osallistuivat. Tamma sai lopulta nivelrikon ja se päätettiin vielä kerran astuttaa ennen taivasniityille päästämistä.

Believe Or Not, tummanruunikko suurikokoinen hurmuri, jonka viehätysvoima piilee niin luonteessa kuin ulkonäössäkin. 175cm näyttävä hevonen neljällä sukalla ja läsillä varustettuna on näky, johon harva voi olla ihastumatta. Ori oli elin aikanaan yksi Euroopan kouluradoilla parhaiten menestyneistä hevosista ja se on jättänyt myös jälkeensä monia hienosti pärjänneitä hevosia, eikä varmasti kaikkein vähiten ilmavan liikkeensä takia, jota se herkästi periytti myös jälkeläisilleen. Lempeä ori oli erittäin miellyttämishaluinen ja pyrki toteuttamaan ratsastajansa kehotuksia parhaan kykynsä mukaan. Belibaksikin kutsuttu ori asui Oriasema Wieppissä Saksan pohjoisosassa ja sen omistaja Julian Fischer antoi hevosensa Mia Braunin ratsastettavaksi. Ori kuoli korkealla iällä saamansa ähkyn vuoksi.

Such a Big Deal, musta ja lempeä ori, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi, ainakaan liikkeensä puolesta. 168 senttinen kouluratojen tanssitaituri aiheutti usein kohua katsomossa lennokkaalla liikkeellään ja kauniilla swungillaan, ori todella näytti siltä, kuin se tanssisi areenalla saksalaisen omistaja-ratsastajansa kanssa. Kaikkien harmiksi ori ei kuitenkaan ehtinyt jättää kovinkaan montaa jälkeläistä ennen kaikkia koskettavaa kuolemaansa auto-onnettomuudessa. Jokainen tämän orin 6 jälkeläisestä on kuitenkin jollakin tavalla jättänyt oman jälkensä kouluratsastuksen maailmaan.

Givein oli rautias, 170cm, kookas tamma, joka kilpaili menestyen hyvin vaativissa luokissa. Tammalla olisi ollut kyllä liikettä ja potentiaalia vaikeisiinkin luokkiin, mutta tamman Saksaan muuttanut liettuasta alun perin lähtöisin oleva omistaja Titas Braun oli hyvin pihi mies, eikä hän halunnut maksaa ratsastajalle, joka olisi voinut nostaa tamman korkeammalle tasolle. Näin ollen tamma ei koskaan saavuttanut potentiaalinsa huippua, mutta jätti siitä huolimatta hienoja varsoja jälkeensä.

Stolen Morals on mustanruunikko, 172cm korkea kaunis ja siro tamma, joka ensisilmäyksellä saattaa näyttää hyvinkin leppoisalta tapaukselta. Tämän hämäävän kuoren alla piilee kuitenkin jotakin aivan muuta, sillä kyseessä on hyvin kovapäinen tamma, jonka kanssa vaaditaan kokeneita otteita niin maassa kuin ratsain. Kyseessä on Ruotsissa syntynyt tamma, joka kilpaili vaativissa luokissa kansallisen tason luokissa Pohjoismaissa ennen kuin se myytiin siitoshevoseksi Saksaan. Uudella omistajallaan Loui Mandellilla tammasta paljastui ehkä hivenen yllättäväkin puoli, sillä kaiken kovapäisyytensä alla tämä tamma oli todella hyvä emä ja piti varsoistaan hyvää huolta. Se jätti muutaman varsan, joiden joukossa on myös pari hyvin pärjännyttä hevosta.

Morallos on voikonkimona hyvin erikoisen värinen ori ja sen väritys on herättänyt paljon huomiota kilparadalla, varsinkin, kun ori ei koskaan kimoutunut täysin. 177 senttinen ilmestys kilpaili lähinnä Yhdysvalloissa intermediate luokissa ratsastajansa Zoe Wilsonin kanssa. Ori työskenteli ratsastajansa kanssa sopusoinnussa ja sitä on kuvattu hyvin herkäksi ja kuuliaiseksi ratsuksi. Milroosin siittolassa asunut ja vaikuttanut ori jätti jälkensä etenkin Floridan ja lähiosavaltioiden hevoskantaan, mutta muutamia pakasteita kuljetettiin myös Eurooppaan. Morieksi kutsuttu ori tunnetaan hyvänä liikkeen ja kuuliaisuuden periyttäjänä.

Robber In My Mind oli 173cm korkeaksi tammaksi hyvin sopusuhtainen ja kaunis ilmestys. Ruunikko hevonen ei lauhkeasta luonteestaan huolimatta koskaan ottanut osaa kilpailuihin vaan se jäi pelkäksi siitoshevoseksi omistajalleen läntisessä Saksassa. Lempeän luonteen omaava tamma oli hyvä emä ja se periytti hyviä jalka-asentoja ja lauhkeaa luonnetta. Tamma kuoli 28-vuotiaana sen munuaisten pettäessä.

Jälkeläiset

Kilpailut

Kouluratsastus - KRJ 40

Päiväkirja

Historiikki, päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sonja.P
Olin jo pitkään haaveillut oman kilpatallini perustamisesta. Sellaisen tallin, jossa olisi vain kaikkein hienoimpia kisahevosia ja paikat kiiltelisivät koreudessaan. Nyt kun sellainen oli viimein saatu ja talliin oli ostettu ensimmäiset hevoset, jotka olivat vieläpä aloittaneet loistokkaan uransa kilpakentillä alkoivat haaveissa siintää kuvat ensimmäisistä kasvateista. Ihan omista maitovarsoista, joista voisi joskus tulevaisuudessa kasvaa jotain suurta ja ihmeellistä, tai vaikka vain vähän vähemmän suurta, mutta ihmeellistä kuitenkin. Ei tarvinnut kahteen kertaan miettiä, mistä yhdistelmästä halusin ensimmäisen varsani. Kaksi hienoa oldenburgia, kouluradoilla menestynyttä sellaista, joilla oli vieläpä hieno suku, luonteetkin täydentäisivät toinen toisiaan kun tuliseen ja pirulliseen tammaan saatiin yhdistettyä lempeää ja miellyttämishaluista oria. Oloni oli kuin lapsella ennen joulua. Koska se varsa viimein saapuisi tähän maailmaan?

25.04.2017, päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sonja.P
Aamutallin työntekijä oli aika äimänkäkenä, kun tiineen tamman karsinasta kuuluikin aamulla yhden hörähdyksen sijaan kaksi. Pieni käärö oli saapunut yön aikana ja karsinassa seisoi pieni, mutta terhakan oloinen musta orivarsa. Unohan ei odotettu synnyttävän ihan näin aikaisin, joten kameroita tai muitakaan toimenpiteitä tamman synnytyksen seuraamiseksi ei oltu ehditty asennella, luojan kiitos synnytys oli kaikesta päätellen ollut helppo ja molemmat näyttivät ainakin päällisin puolin hyvinvoivilta. Halusin kuitenkin varmistua asiasta ja kaksikko sai odottaa sisällä eläinlääkärin tuloon saakka. Musta orivarsa oli jo löytänyt emänsä nisille ja imi kauhealla vimmalla, sen täytyi olla nälkäinen. Unoha taasen näytti silmin nähden helpottuneelta päästyään viimein eroon ylimääräisestä painolastista ja mussutti aamuheiniään tyytyväisen näköisenä. Eläinlääkäri saatiin paikalle muutaman tunnin sisällä, hän ehtisi tulla vilkaisemaan kaksikkoa ennne kuin kävisi suorittamassa rutiinitarkastuksia läheisellä tallilla. Kun molemmat saivat puhtaat paperit myös eläinlääkäriltä uskalsin avata varsomiskarsinan pihaton puoleisen oven ja päästää kaksikon haistelemaan ulkoilmaa. Orivarsalle tämä oli suuri maailma täynnä kaikkea mielenkiintoista ja se ravaili pitkin aitausta tutkaillen uteliaana ympäristöään varoen kuitenkaan lähtemästä liian pitkälle emänsä rinnalta.
     Unohan käydessä haistelemassa naapuritarhan tammaa uskaltautui pieni käärökin aidan vierelle tervehtimään vierasta hevosta. En voinut olla hymyilemättä seuratessani pikkuoriin ensimmäistä aamua, se käyttäytyi aivan kuin miniversio Bestiestä ja muistutti paljon isäänsä myös ulkoisesti. Ainakin mitä nyt Bestien varsakuviin oli uskominen. Tämä varsa oli ensimmäinen tallini kasvatti ja se saattaisi hyvinkin olla niistä itselleni se kaikkein parhain... Niinpä... Das Beste, siinäpä vasta oiva nimi tällaiselle pikkupallolle, joka tulisi tulevaisuudessa valloittamaan varmasti monen sydämen - niin ihmisen kuin hevosenkin. Hymyilin nojaillen tarhan ylimpään lankkuun ja näytin varmasti monen mielestä täysin urpolta. Unoha tuli luokseni, todennäköisesti herkkujen toivossa, sillä se haisteli käsiäni ja hamusi hihojani antaumuksella, myös Das Beste tuli emänsä vierellä tutustumaan tuohon omituiseen kaksijalkaiseen, joka oli jo pitkään seurannut temmellystään. Ojensin käteni varsan nuuhkittavaksi, toivottavasti tulet luonteeltasi enemmän isääsi kuin emääsi, tokaisin enkä voinut olla nauramatta, kun Unoha painoi korvansa luimuun ja päänsä lähimmälle maasta esiin pyrkivälle ruohotupulle. Tuota juuri tarkoitin, mietiskelin jättäen kaksikon omaan rauhaansa ja suuntasin kulkuni takaisin päärakennukselle.