Amoun van de Halor

KWPN, ori syntynyt 05.11.2016 koulupainotteinen omistaa Zonjiet Stud (VRL-00096) voikko sabino (ee/aa/nCr/SbSb), 163cm 8v 01.03.2017 ko Grand Prix kasvattanut Zonjiet Stud KRJ-II (5,5 + 40 + 25 + 8 + 15 = 93,5.p)

Jälkeläiset

Luonnekuvaus

Amoun sai lempinimensä Muumi nimisestä lastensarjasta. Hemuliksi kutsuttu ori on perinyt vanhempiensa tasaisen luontee. Ori on ollut varsasta pitäen oikein hyväkäytöksinen hevonen jota ei tarvitse hävetä missään tilanteessa. Ruunamaisen lauhkea eläin on helppo käsitellä ja orin kanssa on aina ilo touhuta voiden aina luottaa siihen että ori käyttäytyy tilanteessa kuin tilanteessa. Toisinaan Muumi on vähän liiankin yksipuolinen hevonen, joka ei oikein tarjoa jännitystä missään tilanteessa. Tasaisen varma menijä.

Hoitotuokiot ovat Muumin lempituokioita (heti aamuruokien jälkeen siis). Ori todella ottaa kaiken nautinnon irti hetkistään hoitajansa kanssa. Ori onkin lähes aina silmät ummessa alahuuli lörpöttäen takajalkaansa lepuutellen. Hoitotoimenpiteet sujuvat kuin luonnostaan, jalka nousee nätisti kopauttamalla eikä orilla ole lainkaan mitään pahoja tapoja varustamisen kanssa. Ainoa kinkkinen ongelma voi olla toisinaan liikkeelle lähteminen, Muumi todella jäisi mielummin uinumaan paikalleen, joten toisinaan oria saakin komentaa napakasti. Muumi on sellainen hienohelma joka kiertää mutalammikot kaukaa, vielä tyytyväisempi ori on jos saa huonolla ilmalla loimen niskaansa.

Ei Muumia välttämättä heti ensinäkemältä todellakaan uskoisi kovan tason kouluratsuksi. Ori ei kieltämättä anna kovin myönteistä kuvaa laahustaen suorastaan alkuverryttelyiden ajan. Orilla kestää aina hetki virittäytyä tunnelmaan, siinä tarvitaan ratsastajaltakin hyvin napakkaa otetta. Orilla on kyllä kohtalainen työmoraali, mutta ori laiskistuu helposti mikäli ratsastajan ote pääsee vähäänkään löystymään. Muumi nauttii rankasta työskentelystä ja on vielä enemmän tyytyväinen, mikäli ratsastaja muistaa palkita oria hyvästä suorituksesta. Ori on tasainen menijä, joka keskittyy hyvin työskentelyyn ja harvoin ottaa häiriötä ympäriltään.

Kisamatkat sujuvat aina hyvin. Ori on tyytyväinen mikäli saa eteensä heinää, ei väliä mitä ympärillä tapahtuu. Alkuverryttelyt sujuvat tapansa mukaan nihkeästi ja kisamatkoilla vaaditaan yleensä hieman monipuolisemmat verryttelyt, sillä uudet paikat hieman jännittävät oria, joka näkyy liikkeissä. Jos Muumi on saatu kunnolla lämmiteltyä, niin kisasuoritus sujuu yleensä hyvin.

Kilpailumenestys

Päiväkirja

Kouluvalmentautumista
Päivä oli jo pitkällä aurinko porottaen kuumalla taivaalla. Oli niin läkähdyttävän kuuma, että hiki vain virtasi vaikka päälläni oli vain toppi (ja tietenkin housut). Olin kutsunut ystäväni Nellyluccy Ndjozeojon pitämään Amounille ja minulle pientä tehotuntia, joka oli vähän vastahakoinen ja suostui vasta kun lupasin vastavuoroistesti auttaa Nellyä joskus jossain. Kuten tavallista, Nelly saapui tyylillä vihreällä jeepillänsä parkkeeraten tietenkin aivan kentän tuntumaan. Nelly oli toisinaan hieman omalaatuinen persoona, mutta taitava hevosihminen, josta syystä annoin naiselle anteeksi pikkuviat.
Olin jo mennyt edeltä Amounin kanssa kentälle verryttelemään. Suurelkeisesti Nelly raahasi tuolin keskelle kenttää päivävarjon kera. Tietenkin naisella oli mukanaan megafoni. Nainen oli tunnettu tehotunneistaan, josta syystä monet vihasivat, mutta arvostivat naista. Ensimmäisenä kuului huuto että vauhtia siihen koniin käskien tehdä ahkerasti ravivoltteja, kunnes hevonen myötäisi paremmin apuihin. Amoun oli kieltämättä hieman laiskan oloinen tänään, kaiketi helle vaikutti hevoseenkin. Minulla oli kova työ saada oriin reippautta ja vasta kun Nelly haki juoksutusraipan avuksi, tuli oriinkin liikettä. Muutaman laukkakierroksen jälkeen ori oli täysin kuulolla ja oli aika siiryä itse sisältöön.
Tunnin aiheena oli hioa siirtymisiä passafesta piaffeen ja piaffesta passageen. Ensiksi teimme siirymisiä uran sisäpuolella aloittaen passagesta. Amoun vastasi apuihin hieman haluttomasti, mutta Nellyn näyttäessä jälleen juoksutusraippaa, muuttui orillakin ääni kellossa. Tällä kertaa ori vastasi apuihin halukkaasti siirtymisen sujuessa varsin lennokkaasti. Muutaman askeleen jälkeen hidastimme piaffeen. Nelly huusi kärkkäästi että siirtymisien pitäisi olla sulavampia ja askeleissa pitäisi olla enemmän voimakkuutta. Pian toistimmekin saman harjoituksen niin monta kertaa kunnes siirtymiset tyydyttivät Nellyä. Seuraavaksi oli aika siirtyä laukkaharjoitukseen, nyt oli tarkoitus jatkaa siksak kuvioisessa laukassa aloittaen kentän toisesta päästä lyhyeltä sivulta. Amoun vastasi apuihin halukkaasti ja suoritus näytti tyydyttävän myös Nellyä. Jatkoimme samaa harjoitusta hetken, kunnes harjoitus sujui kuin rasvattu.
Alkuverryttelyt olivat vieneet paljon aikaa, joten laukkaharjoituksen jälkeen olimme aivan poikki ja hikisiä. Virtaa ei olisi riittänyt enään yhtään mihinkään, joten Nelly käski siirtyä loppuverryttelyihin. Oi että sitä ihanaa tunnetta kun sai vain heittää pitkät ohjat!

Näyttelyiden huumaa
Amoun ei ollut rakenteeltaan parhaimmasta päästä, josta syystä en ollut oria juurikaan pahemmin näyttelykehissä käyttänyt. Kunnes paitsi elokuussa 2018 löysin sopivan luokan. Orilla oli jo jonkun verran ikää ja olisihan se nyt mielenkiintoista käydä katsomassa millainen arvio sieltä tulisi. Elokuussa pakattiin hevoset, kimpsut ja kamppeet ja lähdettiin kohti Ruotsia! En ollut ennestään käynyt Ruotsissa, joten maa oli aivan vieras, mutta onneksi minulla oli luotettava TomTom navigaattori, joka tälläkin kertaa opasti uskollisesti perille.. Islanninhevostallin pihaan..? Oli kieltämättä vähän koominen tilanne kun piha oli täynnä akhaltekkejä, puoliverisiä sekä täysiverioreja islanninhevosten ympäröivänä. Oli jopa ihan pakko ottaa kuva tilanteesta, jonka tietenkin pistin heti jakoon someen.
Kävin ilmottautumassa ja sain ohjelman käteen. Ensimmäisenä olivat akhaltekit. Onneksi hevosia oli vähän mukana, joten kehät sujuivat nopeasti. Pian alkoikin hollanninpuoliveriluokat ja Amoun oli listassa viimeisimpänä. Koska kyseessä oli oriluokka, niin luonnollisesti oli paljon tarjolla draamaa. Muutama osaanottaja hyppäsi kehässä pystyyn ja tietenkin heti ajattelin ettei meidän Amoun mitään tälläistä tee. Kun sitten meidän vuoro koitti, ravasin hermostuneena orin kanssa kehään. Yleensä niin hyvin käyttäytyvä Amoun päätti sittenkin näyttää, että hänestä löytyy ripaus orisuutta hyppäämällä tyylikkäästi pystyyn juuri ennen arviointiosuutta. Onneksi esitys jäi vain pariin hyppyyn ja loppuesittelyn ajan ori oli oikein mallikelpoisesti suorastaan syöden tuomareiden käsistä ("Äiti kato, kato! Miksei ne rapsuta mua?!!!"). Koska oltiin luokan viimeisimpiä, niin arvointia ei tarvinnut odottaa kauaa. En hämmentynyt lainkaan kun en kuullut Amounin nimeä kärkiluokasta. Sen sijaan olin erittäin hämmentynyt että emme sijoittuneet viimeiksi. Luokassa oli kova taso ja Amoun päihitti kaksi osaanottajaa. Olihan ori kieltämättä hyvässä kunnossa ja painossa.
Kun loputkin hevoset oltiin saatu käytettyä kehässä, oli aika suunnitella kotiin lähtöä. Harmi ettei yhtään keritty käydä katsomassa mitään Ruotsin nähtävyyksiä (McDonalds kyllä käytiin testaamassa!). Kotona oli aika härdelliä juuri nyt ja tämä näyttelyreissu tuli kyllä pahimpaan paikkaan.

Historia
Livezan seuraavaa varsaa ja orivalintaa oltiin mietitty siitä lähtien kun rautias sabino varsoi kauniin voikon tammavarsan. Liveza oli äärettömän nätti ja hyväluonteinen tamma, josta toivottiin tulevaisuudessä hyvää siitostammaa. Ensimmäisen varsan kohdalla kaikki oli käynyt hyvin. Seuraavaa isävalintaa mietittiin pitkään, mutta lopulta päädyttiin tallin omaan oriin, Attoriin, joka oli jo hyvää vauhtia harmaantumassa. Alusta asti oli selvää että kyseinen varsa tulisi jäämään kotitallilleen. Kovin toivottiin orivarsaa jatkamaan isänsä jalanjäljissä. Tälläkin kertaa astutus onnistui ja Liveza tiinehtyi ensimmäisellä kerralla. Vaan siitäpä se alamäki alkoi. Tamma sairastui kaviokuumeeseen tiineyden ollessa jo hyvää matkaa puolessavälissä. Tamman tila oli varsin kriittinen ja eläinlääkäri käski varautua pahimpaan. Koko talliporukka pelkäsi tamman puolesta ja etenkin syntymättömän varsan. Yöllä tilanne kärjistyi vielä entisestään ja jouduimme soittamaan eläinlääkärin paikalle. Tammaa ei voinut hoitaa Zonjietin tilalla joten Liveza vietiin päivystykseen tiputukseen. En suostunut lähtemään kotiin vaan itsepintaisesti huolena soikeasta odotin eläinlääkärissä kofeiinin voimalla. Olin nukahtanut aamuun mennessä odotustilaan ja heräsin kun eläinlääkäri tuli kertomaan tilanteen. Liveza selviytyisi kuten myös varsa, mutta hevosta pidettäisiin paikan päällä vielä seuraavaan päivään, mutta viimeistään huomisiltana voisimme hakea tamman kotiin.
Seuraava yö meni sängyssä pyörien. En voinut olla miettimättä Livezan varsaa, joka olisi toivon mukaan kauan kaivattu orivarsa. En kestäisi varsan menetystä. Varsan menettäminen oli aina yhtä rankkaa. Seuraavana iltana saimmekkin Livezan takaisin kotiin. Tammarukka oli kovin riutuneen oloinen mutta selvästi onnessaan päässessään kotiin. Olin jännittynyt mitä seuraavat päivät toisivat tullessaan, tulisiko komplikaatioita vai sujuisiko kaikki hyvin. Päivät muuttuivat lopulta viikoiksi ja huolet hälvenivät. Liveza vahvistui päivä päivältä ja tamman masu kasvoi hyvää vauhtia. Lopulta varsan laskettu aika oli lähellä. Otimme Livezan talliin yöksi sillä yöstä oltiin luvattu melko viileätä. En saanut unta pelkojeni kummitellessa mielessä joten hörpin koko yön kahvia seuraten tarkasti varsakamerasta tammaa. Aamuyöstä Liveza osoitti viimeinkin varsomisen merkkejä. Normaalisti olisimme hoitaneet tilanteen itse mutta tällä kertaa päätin soittaa eläinlääkärin paikalle. Hetkeä myöhemmin oljilla makasi kultaisen värinen pienikokoinen orivarsa, joka yritti heti hoiperrella pystyyn, mutta rysähti heti alas. Muutamaa yritystä myöhemmin orivarsa seisoi lopulta itse horjuen neljällä jalalla ja löysi ilman apua emänsä nisälle. Olimme kaikki helpottuneita että ravinnon kanssa ei ollut ongelmia. Lopulta eläinlääkäri tarkisti varsan ja totesi että kaikki vaikutti hyvältä. Orivarsalla oli kuulemma vahvan kuuloinen sydän.
Seuraavana päivänä laskimme kaksikon laitumelle. Kultainen orivarsa tuntui olevan kovin hämmillään päästessään avaraan ympäristöön, mutta hetkeä myöhemmin kirmasi jo täysin onnessaan emänsä ympärille. Orivarsa ei tuntunut lainkaan arkailevan ihmisiä tai muita hevosia. Se oli joko hyvä tai huono luonteenpiirre. Oli sanomattakin selvää että orivarsasta kasvaisi vahvatahtoinen ja sinnikäs hevonen. Kun orivarsa täytti neljä kuukautta niin oli aika alkaa miettiä nimeä. Spesiaali orivarsa ansaitsisi ainutlaatuisen nimen. Hetken mietittyämme päätimme ristiä orivarsan Amoun van de Haloriksi joka tarkoittaisi kätkettyä ja jonka olisi tarkoitus viitata orin piilevään vahvaan luonteeseen.