Boticelli

Oldenburg, ori syntynyt 05.02.2017 koulupainotteinen omistaa Zonjiet Stud (VRL-00096) mustankirjava (EE/Aa/nT), 169cm 8v 12.03.2017 ko Grand Prix maahantuonut Oldfinion Dressage KTK-III (16 + 15 + 17 + 18 = 66p.) KRJ-I (7 + 40 + 20 + 20 + 15 = 102p.) Champion myönnetty 10.01.2018

Jälkeläiset

Sukuselvitys

i. Cacelli oli suurkokoinen Saksalainen ori, jolla oli elämässään kaikki edellytykset mitä vain voi hyvältä kouluratsulta vaatia. Ja hieman ekstraakin. Ori oli tavattoman komea, hyväliikkeinen, nöyrä ratsu joka liikkui elastisesti. Cacellia käytettiin melko aktiivisesti jalostustapahtumissa, joista ori sai aina erinomaiset arviot mukaansa. Ori oli juuri kotiutunut valmentajalta ja Cacelli oli ilmoitettu ensimmäisiin koulukilpailuihinsa. Seuraavana aamuna omistajan palatessa talliin odotti karsinassa järkyttävä näky. Cacelli oli selittämättömästi yön aikana sairastunut ähkyyn. Ja kaiken kukkuraksi orin kavio oli mystisesti haljennut. Cacelli joutui pitkäksi aikaa sairaslomalle. Kun ori oli viimeinkin toipunut kavion lohkeamisesta ja päässyt taas kisakuntoon, oli ori maastolenkillä jäänyt panikoivan uroshirven alle. Ori mursi takalonkkansa ja Cacellista ei ollut enään kilparadoille. Jalostuslupaa Cacelli ei saanut, mutta ori astui pari tammaa kototallillansa.

ii. Abecelli oli rautias ori kotoisin Saksan pääkaupungin liepeiltä. Ori muistutti ulkomuodoltaan gasellia ja ilmeeltään säikähtänyttä jänistä. Abecelli ei ollut helppo hevonen. Ori oli äärimmäisen stressaavaa sorttia ja oli ympäri vuorokauden rauhaton. Abecellilla olisi ollut kapasiteettia kouluradoille, mutta orin luonne esti kouluratsun haaveet. Abecelli ruunattiin kuuden vuoden iässä, mutta edes ruunauskaan ei tasoittanut orin luonnetta. Abecelli polveutui suhteellisen hyvästä emälinjasta ja isälinjasta oli jäänyt pari suhteellisen menestynyttä kouluratsua. Orista haaveiltiin jalostusoria, jos vain ori olisi ollut luonteeltaan vähemmän hermoheikko hevonen. Ennen ruunaustaan ori astutettiin parilla kototilan tammalla. Toinen tamma sai keskenmenon, mutta toinen varsoi mustan orivarsan.

ie. Langner oli rautias nätti tamma, joka oli tammaksi harvinaisen rotevarakenteinen ja untuvikko olisikin voinut erehtyä luulemaan tammaa helposti oriksi. Langnerilla ei ollut kovin hyvät tammaleimat, vaikka muutoin se ihan nätti eläin olikin. Tamma oli kotoisin suhteellisen tunnetulta kasvattajalta ja Langnerilla oli erinomaiset vanhemmat jotka oltiin valittu huolella. Kun Langner sitten syntyi ja kasvoi, koki kasvattaja järkytyksen. Kahden mussukan jälkeläinen ei muistuttanut lainkaan kumpaakaan näistä mussukoista. Kolmivuotiaana Langner myytiin toiselle puolelle Saksaa. Tammaa karsastettiin sen kamalan epätammamaisen ulkomuodon vuoksi kunnes Langner päätyi edullisella hinnalla ratsastajalle, joka etsi itselleen siitostammaa. Langnerista ei ollut suoritusratsuksi, vaikka tammalla ihan näppärät liikkeet olikin, mutta suorituspaineita ei tamma kestänyt yhtään. Siitostammana Langner menestyi sen sijaan paremmin. Langner kolme tammajälkeläistä olivat kuin ilmetty emänsä, rumia kuin mitkä. Langner orivarsat sen sijaan olivat kauniita ja hyvärakenteisia.

e. Iliana on Saksalaista syntyperää oleva tamma joka on kotoisin kasvattajalta, joka on jo vuosien ajan tunnettu laadukkaasta kasvatustyöstään ja sitäkin enemmän kirjavista oldenburgeistaan. Ilianan syntymä ei ollut helppo tammavarsan joutuessa väärään asentoon emänsä kohtuun. Tammavarsa osoittautui vahvaksi jääräpääksi, joka ei antanut minkään haitata elämässään. Iliana oli nätti hevonen ja myös erinomainen suoritushevonen, joka omasi harvinaisesti lahjoja myös kenttäradoille. Iliana menestyi kohtalaisesti kouluradoilla ja niinä harvoina kertoina jolloin kilpaili kenttäratsastuksessa, sijoittui aina kärkiviiden joukkoon. Tamman kisaura jäi lyhyeksi ja kuuden vuoden iässä Iliana siirtyi täysipäiväiseksi siitostammaksi. Iliana oli huolehtiva emä toimien jopa pari kertaa sijaisemänä. Tamma varsoi neljästi elämänsä aikana.

ei. Neall oli melko suurikokoinen ruunikonkirjava ori joka oli kasvattajansa ylpeydenaihe. Neall oli poikkeuksellisen hyvä suoritushevonen, joka pärjäsi nuoresta pitäen kouluradoilla, jopa niin hyvin että ori nähtiin muutaman kerran kilpailevan myös muualla Eurooppaa. Vaikka Neall oli hyvä kouluratsu, ei ori kuitenkaan pärjännyt Euroopan parhaimmistolle. Ori sai paljon huomiotaan erikoisen värinsä vuoksi. Neall sai erinomaiset arvostelut myös näyttelytapahtumista ja erityisen paljon myönteistä huomiota tasapainoisella luonteellaan ja hyvällä rakenteellaan. Neall oli hieman tavallista rotevarakenteisempi, mutta liikkui sulavasi. Orille hankittiin jalostuslupa ensimmäisen kerran orin täyttäessä kuusi. Neall astui tasaisesti tammoja vuodesta toiseen.

ee. Icelyn oli harvinaisen pienikokoinen, vain 161cm korkea rautias tamma jolla oli tavattoman nätti pää, älykkäät silmät, mutta hieman pyöreä runko puoliveriseksi. Tamma liikkui kuitenkin ketterästi, jolla oli kapasiteettia vaativiin luokkiin. Icelyn myytiin seitsemän vuoden iässä Boticellin kasvattajalle. Oli esitetty monia arvauksia siitä että tamman suvussa liikkuisi myös sabinous, joka oli yksi syy siihen miksi nykyinen omistaja osti tamman. Tamman monilla emän sukulaisilla oli tavattu isoja sukkia ja epämääräisiä merkkejä, jotka viittasivat sabinouteen. Kun paperit vaihtoivat omistajaa, käytiin Icelyn testaamassa ja tammalta löydettiin sabinogeeni. Icelyn oli ensimmäinen emänsä sukulaisista joka täytiin testaamassa. Kun Icelyn siirtyi jalostukseen ei tamma harmillisesti jättänytkään sitten jälkeensä ainuttakaan sabinoa jälkeläistä. Ainakaan todistetusti.

Luonne

Otto on oriksi äärimmäisen kiltti ja rauhallinen hevonen, joka harva se päivä aiheuttaa harmaita hiuksia hoitajalleen. Otto on sellainen hevonen, johon rakastuu välittömästi. Ori on niin symppis, seurallinen ja mutkaton, joka tosin saisi välillä osoittaa olevansa ori eikä sylikoira. Oton voi huoletta pitää vapaana karsinassa hoidettaessa, sillä ori on niin helppo. Kaviot nousevat pyydettäessä eikä varustaessa ilmene ongelmia. Ainoa kinkkinen asia on orin haluttomuus toisinaan kun pitäisi liikkeelle lähteä. Orin surulliset silmien katse suorastaan huokuu läpi ja siinä vaiheessa on ihminen yleensä kuin sulaa vahaa.

Otto on lahjakas kouluratsu, jolla riittää osaamista Grand Prix tasolle saakka. Tosin ori on toisinaan niin samperin laiska elikko, jota saa toisinaan patistaa oikein kunnolla eteenpäin. Toisinaan sitä jää pakostikin miettimään että ehkä tätä eläintä ei ole tarkoitettu suorittajahevoseksi. Otolla on elegantit liikkeet ja näyttävyyttä, silloin kuin ori tekee tosissaan töitä. Kotikentällä on toisinaan hankaluuksia houkutella Oton työmoraali esiin. Vaaditaan monipuoliset verryttelyt ja oria on muistettava palkita hyvästä suorituksesta. Osaavalla ratsastajalla ori on ihan kelvollinen ratsu, jolta löytyy osaamista. Ratsastajaltaan Otto vaatii paljon, sillä ratsastajan on osattava ajaa oria eteenpäin tahdikkaasti, mutta kuitenkin hienovaraisesti.

Ori on helppo eläin lastata ja siitä helppo kisakumppani että oria edes harvoin kiinnostaa mitä ympärillä tapahtuu. Tietenkin meluisa ympäristö saa orin jännittyneeksi, jolloin Otto löytää orimaisen puolensa. Alkyverryttelyt sujuvat aina tahmeissa merkeissä, mutta aikansa verryteltyään hevonenkin rentoutuu. Muualla kuin kotikentällä ori on huomattavasti yritteliäämpi, tiedä sitten johtuuko vieraasta määperästä vai yleisöstä. Kun ori pääsee radalle, ei eläintä uskoisi sitä samaksi saamattomaksi elukaksi mitä kotona näkee. Otto on aivan kuin eri hevonen. Ori pistää selvästi likoon enemmän mitä kotona ja on harvinaisen hieno näky. Tietenkin ratsastajaakin on kiittäminen.

Kilpailumenestys

Päiväkirja

15.01.2018 - Valmistautumista laatuarvosteluun
Viime pari kuukautta oli ollut aivan liian kiireistä, johon piti sovittaa hevoset sekä henkilökohtainen elämä. Niin kiirehän siinä sitten lopulta oli että tammikuun laatuarvostelutilaisuus jäi kokonaan välistä, toisaalta kun tarkemmin ajattelee niin ehkä se on vain hyvä. Ei siinä olisi ollut edes tarpeeksi aikaa valmistella hevosia.
Kun helmikuun tilaisuus julkaistiin, päätin että sinnehän mentäisiin neljän hevosin voimin kuten yleensä. Tällä kertaa lähtisimme liikkeelle kahden orin ja kahden tamman voimin. Oreista valitsimme Boticellin, Quervainin ja tammoista Dona Bellan sekä Ceritan. Kullakin oli jo kultaiset vuodet takana joten siinä riittäisikin työtä saada hevoset laatuarvostelukuntoon kyseiseen päivään. Sinänsä Boticelli ei ollut ongelma, ori oli toiminut aktiivisesti jalostuksessa viimeaikoina ja orilla oli myös erinomainen liikuttaja, joka oli pitänyt huolta orin fyysisestä kunnosta. Ei Quervainkaan hassummassa kunnossa ollut, orille oli kertynyt jotain liikakiloja ja erityisesti orin rotevampi rakenne ei ollut eduksi pienellekään ylipainolle.
Quervainille laadittiin uusi liikutusohjelma seuraavaksi kuukaudeksi, joka oli rankka, mutta tuloksia pitäisi alkaa näkyä nopeasti. Quervain oli yksiä lupaavimpia oreja mitä olin hakenut muuala ja siksi halusin orille myös parhaat mahdollisuudet tavoitella ykköspalkintoa. Quervain oli toiminut vain vähän jalostuksessa, mutta orin harvat jälkeläiset olivat menestyneet erinomaisesti. Mikäli Quervain selviytyisi tilaisuudesta hyvin, tulisi ori toimimaan vielä jalostuksessa tilaisuuden jälkeen lyhyen jakson ajan. Ehkäpä joku Zonjietin tamma astutettaisiin orille ja Quervainista jätettäisiin vielä yksi varsa talliin. Aika näyttää.
Tammoissa eli Dona Bellassa ja Ceritassa olisi isoin työ. Kumpikin oli toiminut puhtaasti siitostammana viime vuodet ja etenkin Dona Bellalle oli kertynyt aivan jäätävä maha sitten viimeisen varsan. Cerita oli sentään luontaisesti hoikempaa tyyppiä, joka saattoi syödä vaikka miten paljon ja pysyä silti hoikassa kunnossa. Tosin kyllä Ceritastakin huomasi että liikunnat oltiin jätetty vähemmälle. Enemmän olin huolissani Dona Bellasta, eihän niin jäätävän kokoinen eläin edes pääsisi liikkumaan yhtä sulavasti mitä kouluratsu. Ai niin, muistinko mainita että Dona Bella oli ollut aikoinaan Grand Prix tason kouluratsu? Jep, eihän se siltä näytä. Pyöreys on tuonut mukanaan myös ponimaisuutta. Kaukaa katsottuna tammaa saattoi hyvinkin luulla isoksi poniksi mutta lähempää tarkasteltaessa Dona Bella oli selvästi puoliverinen.
Istuin sinä yönä tallin toimistossa useita tuntien miettimässä mitä oikein tekisin Dona Bellan kanssa. Cerita oli helppo tapaus, sillä siitostamman urastaan huolimatta tammalla oli sentään kouluratsulle tyypillisiä lihaksia. Mutta Dona Bella.. Oli vain muodoton möykky. Minun teki niin mieli hakata päätä seinään, lopulta otin yhteyttä vanhaan tuttuuni joka kuntoutti hevosia työkseen ja tiesi jotain lihavien hevosten liikutuksesta. Mieheltä sain hyviä ideoita suunitelmani tueksi ja lopulta oli käsissäni sellainen ruoka- ja liikuntasuunitelma joka saattaisi jopa toimia niin lyhyellä varoitusajalla kuin vain voi.
Olin niin huojentunut kun nelikolla oli suunitelmat jo valmiina. Itse en ehtisi hevosia aina liikuttamaan, joten tietenkin sysäsin tammat Jasperin vastuulle vaikka tiesin että mies jaksaisi nurista siitä luultavimmin koko loppuvuoden. Koska en ollut täysin sydämetön, lupasin hyvittää asian vielä joku päivä, toivottavasti vielä alkuvuoden puolella.

25.07.2017 - Näyttelyiden huumaa
Olin jo pidempään luvannut itselleni että ilmottaisin Parsan näyttelyihin, mikäli sopiva luokka vain tulisi vastaan. Löysin kahdet sopivat näyttelyt, mutta ikävä kyllä Saksasta ja Suomesta. Namibian näyttelytarjonta oli huomattavasti heikompaa joten ei auttanut muu kuin vain lähteä reissuun. En itse ennättänyt lähteä mukaan, mutta luotin kyllä ystävääni Nellyyn että mutkia ei tulisi matkaan. Muutamaa päivää myöhemmin nainen lähtikin matkaan seitsemän hevosen kanssa. Jännitin ihan hirveästi Nellyn ja hevosten puolesta, joten tietenkin soitin tunnin välein kysyäkseni onhan kaikki varmasti kunnossa. Luulen että Nellyllä taisi palaa hermot, sillä lopulta nainen ei enään vastaillut soittoihini. Mutta lähetti kyllä kuvan hevosista, jotka tyytyväisesti söivät heinää. Kaiketi heillä oli kaikki kunnossa.
Ensimmäisenä oli vuorossa Saksa, jossa olikin vähän isompi tapahtuma. Olin jutellut aamulla pitkään Nellyn kanssa puhelimessa ja lopulta nainen oli saanut vakuuteltua, että kaikki menee hyvin. Yleensä olin itse mukana reissussa. Iltapäivästä sain viimeinkin soiton Nellyltä, kun kaikki hevoset oli käytetty kehässä ja arvostelut oltiin saatu. Dolivos oli tapansa mukaan voittanut luokkansa, Mosquera oli pärjännyt hyvin ikäisekseen, mutta Parsa oli sijoittunut luokan viimeiseksi, joka vähän harmitti.
Seuraavaksi Nelly ja hevoset matkasivat Suomeen, jossa olin itse ennenkin käynyt. Olin antanut Nellylle parhaat ravintolavinkit (joskin nainen kertoi jälkeenpäin että Suomen olut oli kerrassaan kamalaa!). Näyttelyt pidettiin heti aamusta ja osallistujia oli vähän, joten vähemmän aikaa stressattavaksi. Aamupäivästä Nelly soittikin ja kertoi että kaikki oli mennyt erinomaisesti. Hevoset olivat pärjänneet hyvin, vaikka kaikki olivat ensikertalaisia. Kaikki saivat kantakirjakelpoisuuden, jopa Parsa, josta olinkin erittäin ylpeä!

27.06.2017 - Ei mennyt aivan kuten piti
Jasper oli viimeinkin päässyt täyteen vauhtiin Parsan kanssa, ori oli tottunut uuteen ratsastajaansa ja yhteistyö alkoi viimeinkin sujua. Kunnes Jasper paria kuukautta myöhemmin ilmoitti että ei hänellä ollutkaan riittävästi motivaatiota kouluratsun valmentamiseen. Siinä vaiheessa kyllä teki mieli lyödä miestä, ja kovaa. Jasper oli toisinaan niin hemmetin jääräpäinen ja jos mies jotain päähänsä sai, niin päätä ei kyllä käännetty sitten millään. Alunperin meis vaatimalla vaati että saisi oman kouluratsun ja nyt kun mies oli sellainen saanut niin ei kelvannutkaan. Kaikki estehevoset oli jo myyty pois tilalta joten katkeruuksissani annoin miehelle kaikki tilan paskahommat - kirjaimellisesti. Olin niin käärmeissäni Jasperille! Minulla oli itselläni kädet täynnä hommia ja nyt pitäisi vielä löytää sitten aikaa Parsallekin. Ei siinä sitten muu auttanut kuin vain itse ottaa ori vastuullensa. Jasper kyllä saisi sitten luvan auttaa nuorien ratsukoulutuksessa. Tavallaan olin iloinen kun sain Parsan ratsutettavaksi, orilla oli nimittäin tavattomasti potentiaalia ja Jasper esteratsastajana tuskin olisi saanut orista kaikkea irti.

27.04.2017 - Historia
En vieläkään ymmärrä täysin miten Parsaksi kutsuttu ori päätyi matkaani toiselta puolen maapalloa. En ollut etsimässä uusia hevosia, etenkään oreja (sillä nykyisetkin tuottivat jo kasapäin harmaita hiuksia). Jotenkin sattuman kautta törmäsin Boticellin myynti-ilmoitukseen ja nähtyäni kuvan komeasta kirjavasta orista, olin saman tien myyty ja ilmeisesti kadotin siinä rytäkässä järkenikin hetkelliseksi. Lainkaan miettimättä tarjosin orille kotia ja hetken päästä tulikin ilmoitusta, että Boticellin tarjous hyväksyttiin. Eihän tämä ollut ensimmäinen (eikä varmastikaan viimeinen) kerta kun olin ostanut hevosia kysymättä aviomieheni mielipidettä. Olin myös varsin mestari salaamaan tälläiset hevoskaupat Jasperilta, ainakin siihen asti kunnes hevostraileri kurvasi tallin pihaan upouusi hevonen kyydissä. Jasper oli ollut varsin sinisilmäinen ja antoi anteeksi lähes kaiken, kunhan vain onnistuin vakuuttamaan miehen että olin tehnyt hyvät kaupat.
Tällä kertaa tosin vakuutteluja ei vaadittu. Jasper oli aivan ällikällä lyöty kun trailerista asteli ulos komea kirjava oldenburgori. Mies ei saanut sanaakaan suustaan, jonka tulkitsin myönteiseksi vastaukseksi. Jasper ei kuulostanut lainkan pettyneeltä kuultuaan orin sukupuusta ja saksalaisista linjoista. Työtä nuoressa orissa toki riitti, mutta uskoin että orilla riittäisi potentiaalia vielä vaikka kuinka. Jasper oli tekemisissä pääasiassa nuorten hevosten kanssa sekä oli osallistunut remonttihevosten ratsutukseen. Tämän lisäksi mies piti huolen tilan esteratsuista, mutta oli aikaisemmin ilmaissut kiinnostuksensa osallistua kouluratsun valmentamiseen, jotta voisi tulevaisuudessa auttaa myös niiden kanssa. Boticelli olisi Jasperille täydellinen projekti!