kwpn t. Lisandra (i. Hukan Waltham)

Marraskuu 2018

Lisandra syntyi eräänä harvinaisena sumuisena, sateisena yönä joka oli Namibiassa hyvin epätavallista siihen aikaan vuodesta. Olimme vuosi takaperin astuttaneet voikon tammamme Layannen tilan omalla orilla Walthamilla, joka ei rakenteeltaan ollut korrektein eläin ja josta syystä ori oli selvästi jäänyt jalkoihin, vaikka Walthamin sukulinjat olivat hyvät, harvinaiset ja vanhahtavat. Tästä syystä Waltham oli meille aikoinaan saapunut tilausvarsana Hukkapurosta. Walthamin isälinja oli siitä erikoinen että kyseistä linjaa ei tunnettu hyvärakenteisista kouluratsuista, vaan jokainen linjan edustaja oli karkeasti sanoen ruma kantaisää lukuunottamatta. Walthamin isä oli meidän oma Danior, jonka emä oli taas syntisen ruma, kamalaluonteinen Wioletta, josta oli edes yllättävää että tamma oli periyttänyt niinkin lahjakkaan kouluratsun kuin Daniorin.

Lisandran emä Layanne F oli meille saapunut suomesta. Tietysti osasyynä ostopäätökseen oli tamman kullanhohtoinen väritys, mutta Layanne myös polveutui laadukkaista linjoista jotka tekivät tammasta erinomaisen kouluratsun. Toinen syy miksi Layanne oli meille päätynyt, oli trakehner. Zonjietissa oltiin haaveiltu trakehnerkasvatuksen elvyttämisestä, mutta toistaiseksi yritys oli jäänyt heikoksi. Kun Layanne sitten synnytti voikon tammavarsan, en voinut olla muistelematta että Layanne oli näyttänyt varsakuvissaan tismalleen samanlaiselta.

Kun opimme tuntemaan Lisandran, huomasimme että tamma oli myös luonteeltaan täysin emänsä kaltainen. Ehkä se oli jokin tammasukuvika, että miehistä ei pidetty. Toisaalta Lisandra oli luonteeltaan muuten aivan ihana, sosiaalinen, rohkea ja utelias varsa josta näki heti että tammavarsasta kasvaisi vielä laadukas kouluratsu, kunhan vain olisi nainen ohjissa. Lisandrasta kasvoi kaunis, nuori tamma joka jaksoi aina hämmästyttää meitä periksiantamattomuudellaan. Lisandralla oli harvinainen kyky tehdä väsymättömästi töitä lannistumatta ja tamma myös sai valtavasti lisämotivaatiota kehuista. Lisandra keskittyi niin ankarasti työntekoon jo pienestä lähtien, että tamma tuntui suorastaan unohtavan muun maailman ympäriltään. Emme edes tohtineet ajatella Lisandran myymistä, vaikka tietysti Jasperia hieman kismittikin se että tamma ei pitänyt miehistä. Kovalla työllä tamma tuli lopulta toimeen Jasperin kanssa, vaikka naamastaan päätellen olisi ollut missä tahansa muualla mielummin. Innolla jäisimme odottamaan millainen kouluratsu tammasta kasvaisi. Olimme hyvillämme siitä että Lisandra oli selvästi perinyt rakenteensa emältään, Walthamilta Lisandra toivottavasti peri muut hyvät ominaisuutensa.

Kesäkuu 2018

Aina järkevä perustelut tälle hevoshankinnalle taisi olla voikko väri. Jatkuva hevosten ostaminen toiselta puolen maailmaa mahtoi tehdä lentoyhtiöt rikkaaksi. Kirosin usein sitä että Namibiasta ei ikinä löytynyt sopivia yksilöitä ja jos löytyikin niin ne olivat jo sukua Zonjietin hevosille. En kai minä nyt muutoin ostaisi voikkoa trakehnertammaa Suomesta eikä tamma lainkaan hullumpi suvultaan ollut ja mitä kasvattajaan oli uskominen, oli voikolla tammalla myös luonne kohdillaan. Kerrassaan hyödyllinen hankinta siis.

Layanne pääsi muuttamaan Zonjietiin kahden viikon kuluttua. Onneksi elettiin kesäaikaa. Talvella hevosia ostaessa maasta, jossa vietetään oikeata talvea on aina se ongelma että näillä yksilöillä on usein aina talvikarva saapuessaan Zonjietiin ja on stressaavaa sopeutua kylmästä ilmastosta lämpimään. Layanne olikin heti alusta lähtien kuin kokonaan löytäen oman paikkansa heti. Joskin tamma oli niin pirun ylpeä hevonen, että jos Layanne ei pitänyt jostain, niin sen aivan varmasti sai tuntea nahoissaan. Jos opimme jotain ensimmäisen päivien aikana, niin Layanne ei tullut toimeen miesten kanssa.

Vaikka Layanne olikin jo sukua meidän belgialaiselle, Emilienille, oli tamma muutoin täysin vierassukuinen tallin muihin hevosiin verrattuna. Lisäksi koska Layanne oli puhdastrakehner (josta voikosta olin vain unelmoinut), tulisi Zonjietiin aivan varmana syntymään tammasta myös puhtaita varsoja. Ehkäpä uuden tamman myötä saisimme myös tallin trakehnerkannan elvytettyä ja ehkäpä joku päivä kehtaisimme mainostaa itseämme trakehnerkasvattajana.