Lisandra

VH19-012-0033

kwpn, tamma
syntynyt 04.11.2018
koulupainotteinen
omistaa Zonjiet Stud (VRL-00096)
voikko (ee/Aa/nCR), 162cm
8v 18.02.2019
ko Grand Prix
kasvattanut Zonjiet Stud


Päiväkirja

Marraskuu 2018
Lisandra syntyi eräänä harvinaisena sumuisena, sateisena yönä joka oli Namibiassa hyvin epätavallista siihen aikaan vuodesta. Olimme vuosi takaperin astuttaneet voikon tammamme Layannen tilan omalla orilla Walthamilla, joka ei rakenteeltaan ollut korrektein eläin ja josta syystä ori oli selvästi jäänyt jalkoihin, vaikka Walthamin sukulinjat olivat hyvät, harvinaiset ja vanhahtavat. Tästä syystä Waltham oli meille aikoinaan saapunut tilausvarsana Hukkapurosta. Walthamin isälinja oli siitä erikoinen että kyseistä linjaa ei tunnettu hyvärakenteisista kouluratsuista, vaan jokainen linjan edustaja oli karkeasti sanoen ruma kantaisää lukuunottamatta. Walthamin isä oli meidän oma Danior, jonka emä oli taas syntisen ruma, kamalaluonteinen Wioletta, josta oli edes yllättävää että tamma oli periyttänyt niinkin lahjakkaan kouluratsun kuin Daniorin.

Lisandran emä Layanne F oli meille saapunut suomesta. Tietysti osasyynä ostopäätökseen oli tamman kullanhohtoinen väritys, mutta Layanne myös polveutui laadukkaista linjoista jotka tekivät tammasta erinomaisen kouluratsun. Toinen syy miksi Layanne oli meille päätynyt, oli trakehner. Zonjietissa oltiin haaveiltu trakehnerkasvatuksen elvyttämisestä, mutta toistaiseksi yritys oli jäänyt heikoksi. Kun Layanne sitten synnytti voikon tammavarsan, en voinut olla muistelematta että Layanne oli näyttänyt varsakuvissaan tismalleen samanlaiselta.

Kun opimme tuntemaan Lisandran, huomasimme että tamma oli myös luonteeltaan täysin emänsä kaltainen. Ehkä se oli jokin tammasukuvika, että miehistä ei pidetty. Toisaalta Lisandra oli luonteeltaan muuten aivan ihana, sosiaalinen, rohkea ja utelias varsa josta näki heti että tammavarsasta kasvaisi vielä laadukas kouluratsu, kunhan vain olisi nainen ohjissa. Lisandrasta kasvoi kaunis, nuori tamma joka jaksoi aina hämmästyttää meitä periksiantamattomuudellaan. Lisandralla oli harvinainen kyky tehdä väsymättömästi töitä lannistumatta ja tamma myös sai valtavasti lisämotivaatiota kehuista. Lisandra keskittyi niin ankarasti työntekoon jo pienestä lähtien, että tamma tuntui suorastaan unohtavan muun maailman ympäriltään. Emme edes tohtineet ajatella Lisandran myymistä, vaikka tietysti Jasperia hieman kismittikin se että tamma ei pitänyt miehistä. Kovalla työllä tamma tuli lopulta toimeen Jasperin kanssa, vaikka naamastaan päätellen olisi ollut missä tahansa muualla mielummin. Innolla jäisimme odottamaan millainen kouluratsu tammasta kasvaisi. Olimme hyvillämme siitä että Lisandra oli selvästi perinyt rakenteensa emältään, Walthamilta Lisandra toivottavasti peri muut hyvät ominaisuutensa.