WW Windholm

kwpn, ori syntynyt 02.09.2012 koulu- ja estepainotteinen omistaa Zonjiet Stud (VRL-00096) cremello (ee/aa/CrCr), 170cm 8v 06.10.2015 ko Vaativa B, re 160cm ent. omistaja Royal Gear KRJ-III (6 + 40 + 8 + 20 + 15 = 89p.) ERJ-II (7,5 + 41 + 8 + 20 + 15 = 91,5p.)

Sukuselvitys

Isä WW William Tämä kookas cremello ori oli yksi monista WW etuliitettä kantavista hevosista, jotka voivat ylpeästi kutsua huumoristaan ja ulkonäöstään tunnettua Bobricowwya isäkseen. WW William ei tosiaankaan jäänyt isänsä varjoon: se oli vaivaisen sentin matalampi, mutta muuten kuin isänsä kopio, tosin hieman äkäisempi. Orin alku oli todella lupaava: se oli useissa arvosteluissa paras 3- ja 4-vuotiaana ja se osoitti ratsukoulutuksen jälkeen lahjoja erityisesti hyppäämiseen. William kuitenkin päätyi valitettavasti sellaisiin käsiin, joissa sen kyvyt eivät päässeet täysiin oikeuksiinsa. Orin nuori omistaja aloitti Williamin kanssa aktiivisen kilpauran, mutta sitä ehti kestää vain vajaat kaksi vuotta. Omistaja loukkaantui vakavasti kenttäratsastustreeneissä ystävänsä hevosella, eikä enää koskaan uskaltanut nousta takaisin hevosen selkään, vaikka lopulta pitkän kuntoutuksen jälkeen toipuikin vammoistaan. William oli loman aikana ehtinyt jo lihoa ja villiintyä laitumella, eikä nainen edes yrittänyt myydä oria eteenpäin. William sai astua muutamia lähialueen tammoja ennen kuin se ruunattiin ja jätettiin elämään rentoa elämää pihatossa kahden ponin ja yhden toisen puoliveriruunan kanssa. Eleltyään viitisen vuotta pihatossa ori vain varjo entisestä loistokkaasta itsestään, mutta ei se toisaalta tuntunut ruunaa haittaavaan. Williamin omistaja rakasti hevostaan yli kaiken ja otti sen jopa mukaan muuttaessaan Italiaan. Pohjois-Italian vuoristoseudulla William löysi kutsumuksensa maastoratsuna ja siellä se painaa menemään vuorilla turistit kyydissään vielä tänäkin päivänä.

Emä Derm's Kirlianna Derm's Kirliannan elämä oli yhtä vuoristorataa. Surkeat sattumukset seurasivat toisiaan, mutta välissä esiintyi aina sellaisia loiston hetkiä, että kaikki menneet vaikeudet aina unohtuivat. Kirliannan suku oli todella laadukas ja siltä odotettiin paljon, mutta tamma itse ei ollut valmis kilpauraan kasvattajansa mielestä tarpeeksi nopeasti. Se oli kasvanut niin fyysisesti kuin psyykkisesti muita varsoja hitaammin, joten tamma päätettiin myydä pilkkahinnalla pois jaloista pyörimästä. Kirliannan uusi omistaja oli kuitenkin älykäs ja rento hevosihminen, jolla ei ollut kiire mihinkään. 8-vuotiaana Derm's Kirlianna hyppäsi todella taitavasti 130 cm ratoja kansallisella tasolla ja se osasi myös koulupuolen asiat aina vaativalle tasolle asti. 10-vuotiaana tamma kuitenkin joutui pitkälle sairaslomalle toistuvien niveltulehdusten takia. Sairaslomalla Kirlianna lihoi ja jäykistyi, eivätkä sen taidot olleet enää entisellään kuntoutuksen jälkeen. Tamma omistaja kaipasi kilpakentille ja teki fiksun valinnan myydessään Kirliannan harraste- ja siitoskäyttöön. Pienessä siittolassa lähellä Amsterdamia tamma saikin viettää oikein leppoisasti seuraavat kuusi vuotta. Se ehti varsoa tuona aikana kaksi kertaa ja toisella kerralla tamma sai ihastuttavat kaksoset. Siittolan omistaja päätti kuitenkin vähentää hevosia rahapulassaan ja Derm's Kirlianna kuului niihin hevosiin, jotka saivat lähteä. Raudikko joutui viettämään melko surkeaa kiertolaisen elämää seuraavat pari vuotta. Kukaan ei halunnut jo lähemmäs 20-vuotiasta tammaa. Lopulta Kirliannan onni kuitenkin kääntyi jälleen ja se päätyi ratsastuskouluun alkeisratsuksi. Opetushevosena tamma olikin mitä erinomaisin ja säännöllinen, rento liikunta piti sen hyvässä kunnossa aina 27-vuotiaaksi asti. Tämän jälkeen toistuvat ähkyt kuitenkin alkoivat vaivaamaan tammaa ja lopulta ratsastuskoulun omistaja koki parhaaksi päästää tamma vihreämmille laitumille.
© Sonja (VRL-11911)

Jälkeläiset

Kilpailumenestys

Päiväkirja

Kesäkuu 2018
Pian sen jälkeen kun WW Windholm oli muuttanut Zonjietiin, aloin haaveilemaan orista varsaa. Windholmilla oli jo kertynyt jonkin verran ikää ja orilla oli myös vaihteikas historia sekä paljon kilpailukokemusta. Windholm oli myös jättänyt jälkeensä menestyneitä estevarsoja, mutta harmillisesti vain pari kouluratsua. Windholm oli jo hienosti sopeutunut Zonjietiin ja olin oria tarjonnut jo julkisesti jalostukseen. Monia kiinnostuneita tamman omistajia löytyi, mutta toistaiseksi ainuttakaan astutusta ei oltu sovittu vaikka alustavia kyselyitä oli.

Lopulta päädyimme Jasperin kanssa valitsemaan tammaksi Heidieh nimisen kimon hannovertamman, joka oli ostettu samalta tallilta kuin Windholm, joskin eri aikaan. Heidieh kilpaili lyhyen uran ajan kouluratsastuksessa meille saapumisen jälkeen, sillä halusimme varsottaa tamman mahdollisimman pian. Heidiehillä ei ollut aiempaa kilpailukokemusta eikä sitä uskoisi, sillä tamma oli kuin kotonaan kisoissa. Olisimme mieluusti jatkaneet uraa, mutta koska tamma oli jo 15-vuotias ja varsaton, niin oli pakko jättää ura lyhyeen.

Kuten tavallista, spekuloimme Jasperin kanssa siitä millaisen varsan Heidieh synnyttäisi. Jasper naljaili että meidän tuurilla se olisi taas yksi tammavarsa lisää. Perisikö varsa kenties emänsä kiltin luonteen vai isänsä varautuneisuuden? Vai olisiko varsa kenties molempia? Koska vanhemmat eivät olleet huippukouluratsuja, niin hieman arvelutti tulisiko varsalla riittämään potentiaalia kouluratsuksi. Tietysti, jos olisin ollut viisas niin olisin valinnut Windholmille tamman, jolla oli tuloksia Grand Prix luokista, mutta toisaalta Heidieh piti varsottaa mahdollisimman pian niin tässä sitä ollaan.

Kun Heidieh sitten varsoi kauniin voikon orivarsan, olimme täysin lumoutuneita. Tilalle ei ollut syntynyt pitkään aikaan voikkoa orivarsaa ja toivoimme että kenties tammakirous oli rauennut. Halusimme nimetä orivarsan isänsä mukaan, joten lopulta orivarsa ristittiin Weidmaniksi. Weidman oli selvästi sekoitus molempia vanhempia, orivarsa oli ystävällinen mutta hieman varautunut luonteeltaan, joka ei luottanut oikein kehenkään. Luottamus piti ansaita ja tästäkin huolimatta Weidman oli selvästi yhden ihmisen hevonen. Heidiehiltä oli peritty ystävällisyys ja isältänsä varautuneisuus. Vaikka kyseessä oli Heidiehin ensimmäinen varsa, meni kaikki hyvin ja tamma ei tarvinnut opastusta missään asiassa.

Kesäkuu 2018
Olin silmäillyt Royal Gearin lopetusmyyntiä jo pitkään, vasta kun suurin osa hevosista oli myyty rohkenin tehdä tarjousta Heidieh nimisestä kimosta hannovertammasta (ihan sillä perusteella että jokainen tarvitsee oman nimikkohevosensa). Mielessäni harmittelin kun WW Windholm niminen ori oltiin myyty, jota olin myöskin silmäillyt ja kiitin onneani että ori oltiin myyty jo. Olin WW Windholmia ihastellut useita kertoja Royal Gearissa, ei tarvitse varmaan kenenkään arvata että eniten orissa ihastutti sen tuplavoikko väritys. Jättäessäni tarjousta hannoverista, kerroin Sonjalle että mikäli Windholmin kaupat peruuntuisivat, olisin ensimmäisenä jonossa.

Olin aivan varma että kaupat eivät peruuntuisi vaan Windholm matkustaisi onnellisesti Suomeen uuden omistajansa luokse. Paria viikkoa myöhemmin Sonja otti minuun yhteyttä kysyessään viattomana no, vieläkö WW Windholm kiinnostaa. Juuri sillä hetkellä purskautin kahvit suustani ja kunhan olin nopeasti selvittänyt kahvikriisin, vastasin myöntävästi. En tiedä miksi kaupat peruuntuivat, mutta rehellisesti sanottuna, en välittänyt. Harvoin sain tilaisuuden ostaa ihailemani hevosen. WW Windholm oli jo vanha ja hienosti kunnostautunut niin este- kuin koulukentillä. Ori oli kuitenkin elämänsä huippukunnossa joten aikeena oli jatkaa kouluratsastusuraa vielä niin pitkään kuin orin kunto sen sallii. WW Windholm oli kisamenestyksensä lisäksi jo hieno isäpappa, joka oli jättänyt jälkeensä menestyneitä jälkeläisiä, erityisesti hieno cremello Waldeinhillissä asuva Sacrament RGE jonka nimi oli useasti kantautunut korviini. Lukuisista jälkeläisistä ja jälkeläisenjälkeläisistä huolimatta WW Windholm oli jättänyt jälkeensä vain pari kouluratsua ja nekin suomalaisia puoliverisiä. Onneksi ori tulisi täällä meillä Zonjietissa vaikuttamaan reippaasti koulupainotteisissa hollanninpuoliverilinjoissa ja ymmärtääkseni yleispainotteinen Sacrament RGE toimii vielä nykypäivänä jalostuksessa. Ehkäpä me saataisiin Windholmin loistoonsa vielä esille koulusuvuissa.

Vaikka Jasper yleensä vihasi sitä kun ostelin hevosia, oli mies tällä kertaa hyvinkin positiivisesti yllättynyt. Ei siksi että Windholm oli cremello vaan siksi että ori oli itse myös esteratsu. Jasper oli muinoinaan ollut jopa menestyvä esteratsastaja, mutta tutustuttaan minuun alkoi miehen hidas, mutta varma käännytysprosessi kouluratsastajaksi. Mies suorastaan hyppäsi ulos housuistaan kuultuani uutiset. Kukaan Zonjietin hevosista ei ollut edes kelpo esteratsu ja Jasper varmasti nauttisi päästyään hyppäämään pitkästä aikaa kunnon estehevosella.

Jos ei lasketa ostajaa joka perui varauksensa, on Zonjiet Stud WW Windholmin seitsemäs omistaja. Wilho on juuriltaan Ranskasta (joka oli syntynyt Alankomaissa), joka oli entisen omistajan Sonjan yksi syy värin lisäksi siihen miksi Wilho päätyi juuri Royal Geariin tunnetun maahanvälittäjän, Alegren kautta. Sonja kuvaili Wilhoa sanoin "Alkuun mieleni ei tehnyt kuin katsella oria, mutta lopulta jouduin pakottautumaan hommiin, sillä en voinut pitää oria vain pihakoristeena. Alku oli sanoinkuvaamattoman hankala, enkä yhtään ihmetellyt, miksi Wilho oli vaihtanut kotia kuin ihmiset sukkia - toisaalta juuri tuo jatkuva muuttaminen oli saattanut johtaa tilanteeseen. Olin orin kuudes omistaja. Wilho oli pelokas ja sitä myöten aggressiivinen, mutta lopulta rauhallisen tutustumisen työ alkoi kantaa hedelmää. Vielä tänäkään päivänä ori ei ole kiltti tai luotettava, mutta sen kanssa pystytään jo treenaamaan ja kilpailemaan täyspäiväisesti, eikä orin taidoissa ole valittamista."

Wilho oli onneksi esinyt asua Royal Gearissa jo kauan ennen Namibiaan muuttoa. Tietystikään muutto ei ollut helppo. Uusi kotia ja vieras ilmasto olivat Wilholle hyvin stressaavaa aikaa. Aggressiivinen ori ei ollut missään tilanteessa, vaikka toisinaan tilanne alkoi uhkaavasti näyttää huonolta mutta aina oli suunta vain ylöspäin. Jasper ja minä olimme ainoat ihmiset jotka Wilhoa käsittelivät, jotta orilla olisi vähemmän stressattavaa. Rauhallinen hevosseura rauhoitti Wilhoakin jonkun verran. Emme uskaltautuneet selkään lainkaan ensimmäisen viikon aikana, sillä ori ei ollut vielä lähellekään sopeutunut. Juoksutin Wilhoa pari kertaa nähdäkseni miten ori käyttäytyi. Toisella viikolla uskalsin vihdoinkin nousta orin selkään. Tilanne oli Wilholle hyvin hämmentävä ja vauhdikkaasta lähdöstä huolimatta ori liikkui oikein nätisti. Kunhan Wilho tästä vielä sopeutuisi, voisimme aloittaa orin kanssa treenaamisen ja haaveilla vielä niistä koulukentistä.