Kun Falkonin vanhempia katsoo, ei ole vaikea arvata mistä ruunikko on luonteensa perinyt. Falkon on sisimmissään hyvin kiltti hevonen, joka suostuu kaikkeen mukisematta. Vaikka Falkon on perusluonteeltaan kiltti, niin ruunikossa on silti myös paljon orimaisia piirteitä joten Falkonia on käsiteltävä varmoin, kokenein ottein. Ori pitää kaikista ihmisistä ja on useimmiten miellyttävä hevonen käsitellä. Falkonin kanssa on muistettava kuitenkin pitää varansa, sillä moni asia saa ruunikon varpailleen. Falkon ei esimerkiksi pidä liian lähelle tulevista muista oreista jolloin vaarana on pillastunut hevonen. Kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat yleensä mutkitta jos ympäristössä ei ole häiriötekijöitä.
Ratsun Falkon on kevyt, eteenpäinpyrkiväinen jolla ei ole huonoja tai hyviä päiviä. Orilla on myös hyvä keskittymiskyky tapahtui ympäristössä mitä tahansa. Falkon on sikäli helppo ratsastaa että ori toimii ratsastajalla kuin ratsastajalla tyyliin katsomatta. Falkonilla on myös hyvä itsetunto ja orin motivaatiota on vaikea lannistaa. Vaikka epäonnistumisia sattuisikin niin Falkon on aina valmis yrittämään uudelleen. Ori on upea kouluratsu kaikin tavoin, jolta löytyy kaikki ominaisuudet mitä voi hyvältä kouluratsulta toivoa. Kilpailutilanteissa Falkon käyttäytyy yleensä suhteellisen järkevästi, joka on alusta alkaen kuulolla. Väenpaljous ja liian lähelle tulevat hevoset saavat orin toisinaan käymään ylikierroksilla mutta Falkon asettuu nopeasti.
Painotuslaji: Kouluratsastus
Koulutustaso: Intermediate I
Siitä hetkestä alkaen kun olin ostanut ensimmäisen venäläisen trakehnerin, olin täysin myyty. Pitkään vannoin hankkivani toisen ja vuosi sen jälkeen talliin muutti kimo ori Panteon Venäjältä. Sanomattakin oli selvää että Panteonista tulisi vielä isä Fatiman varsalle. Asiaa pohdittiin ja suunniteltiin hyvin pitkään, mutta sopivaa hetkeä ei ikinä tullut. Panteonin saapumisesta oli pian kulunut kaksi piinaavaa vuotta. Sinä aikana Fatima oli ehtinyt varsoa kaksi upeaa tammavarsaa ja kantakirjattu ensimmäiselle palkinnolle. Vaikka rakastin Fatimaa yli kaiken ja olin vannonut saavani tammasta varsan tilalle, niin haikein mielin tamman jälkeläiset matkasivat uusiin koteihinsa, toinen Saksaan ja toinen Suomeen, mutta jäin silti edelleen kaipaamaan tammasta varsaa kotiin. Kaksi vuotta Panteonin saapumisen jälkeen astutimme vihdoinkin Fatiman kimolla orilla haaveissa ikioma venäläinen trakehner.
Fatiman ja Panteonin tulevaa varsaa spekuloitiin paljon. Tai oikeastaan minä spekuloin, muut vain kuuntelivat kyllästyneenä kun puhuin vain tulevasta varsasta ja siitä miten upea siitä tulisi tietysti toivoen vuoron perään ori- ja tammavarsaa sekä arvuutellen mitä ominaisuuksia varsa tulisi perimään kummaltakin vanhemmaltansa. Fatiman lopputiineyden aikana olin spekuloinut tulevaa varsaa jo niin paljon että en jaksanut enään puhua varsasta. Toki odottaminen teki kärsimättömäksi, mutta hevosihmisenä olin oppinut kärsivällisyyttä, ainakin tietyissa asioissa.
Fatiman lasketun ajan ollessa lähellä seurasimme tiiviisti varsakameran kautta tammaa, jopa ollessani ratsastamassa sillä halusin olla ensimmäisenä paikan päällä. Sinä päivänä olin lähtenyt maastoon ja ennättänyt jo hyvän matkan päähän tallista kun sain soiton että Fatima oli varsomassa (en sentään maastoillessa vilkuillut kameraa ollessani reaktiivisen hevosen selässä). Siinä tilanteessa kirosin itseni, miksi piti lähteä maastoon näin kriittisellä hetkellä ja vielä näin kauas! Eikun vain hevonen ympäri ja kohti tallia niin lujaa kuin vain kavioista ikinä lähtee tehdessäni samalla uuden nopeusennätyksen. Fatiman karsinalle päästyäni olin hiessä kaikkialta, happi oli lopussa sillä jouduin juoksemaan osan matkasta jalan (kirjaimellisesti siis todellakin juoksin). Hevosen olin heittänyt ensimmäiselle vastaantulijalle. Mutta kaikesta siitä yrityksestä huolimatta olin myöhässä. Olin missannut varsan syntymän, jaloille nousun ja kaiken sen ensihuuman. Vaikka se harmitti, niin samalla taas ei. Pääasia että Fatima oli varsonut terveen orivarsan ja itse tammakin voi hyvin. Siinä tilanteessa pillahdin itkuun. Kaikki se jännittäminen, valvominen ja liika kofeiini oli vaatinut veronsa.
Ensimmäisten päivien aikana orivarsa ei uskaltanut lähteä emänsä viereltä, ihmiset pelotti mutta samalla kiinnosti huolimatta emänsä esimerkistä. Päivien kuluessa orivarsa uskalsi lähteä yhä kauemmas emänsä viereltä uskaltaen jopa tulla tervehtimään ihmisiä. Falkoniksi ristitty orivarsa oli kuin isänsä, joka muistutti Panteonia hyvin monessa asiassa. Jännällä odottaen millainen hevonen Falkonista kasvaa.
Copyright 2019 Zonjiet Stud