Heidi on luonteeltaan todella kultainen tapaus, eikä sen taidoissakaan ole valittamista. Ei tamma aivan Grand Prix tasolle yllä, mutta omalla tasollaan se suorittaa todella tasaisesti ja menestyksekkäästi. Heidi on jo kokenut ja nähnyt vaikka mitä, eikä mikään tunnut pystyvän järkyttämään sen vakaata mieltä. Pelleilyn ja hermoilun sijaan tamma keskittyy olennaiseen eli urheiluun, syömiseen ja nukkumiseen, kaikkeen sopivassa tasapainossa.
| Hendrich hann, rnkm, 171cm |
Henry hann, rt, 170cm |
Harry |
| Helen V |
||
| Delia hann, rnkm, 171cm |
Delta Romeo |
|
| Lilybeth |
||
| Marieh hann, rt, 166cm |
Maxwell hann, rt, 167cm |
Maximum |
| Layla |
||
| Juliet Sierra hann, rn, 164cm |
Juliet Mike |
|
| Sarah |
Hendrich on upea ilmestys valkoisella värityksellään. Hendrich on aikanaan ollut voitokas kansallisten kilpailuiden liitokavio Prix St. Georges -tasolla. Se on sekä Saksassa että Itävallassa kilpaillut niin alue- kuin kansallisellakin tasolla. Orissa on aina virrannut yksinäisen suden veri. Se ei vietä mielellään aikaa muiden, ei edes lajitovereidensa kanssa, vaan rehellisesti sanottuna rakastaa omaa seuraansa enemmän kuin mitään muuta. Pahansuopa Hendrich ei kuitenkaan ole, mitä tulee sen käsittelyyn. Ratsastaessa hevonen on kuulolla ja suorittaa pyydetyt tehtävät, minkä jälkeen se odottaa pääsevänsä pian ylhäiseen yksinäisyyteensä. Vaikkei se ihmisistä niin välitä, niin ihmisten tarjoamista herkuista se kyllä pitää. Hendrichin kaltainen herkkusuu tekee muonan eteen melkein mitä vain. Nykyään jo kunnioitettavaan 22-vuoden ikään yltänyt Hendrich on erakoitunut vielä enemmän. Sillä on tapana vain nauttia luonnonäänistä ja tietenkin siitä ruuasta, jota sen nenän eteen kiikutetaan aina samalla kellonlyömällä useaan kertaan päivässä.
Henry oli sekaisin kuin seinäkello. Ori oli aina juoksemassa suinpäin tilanteeseen kuin tilanteeseen välittämättä niiden potentiaalisista vaaroista. Henryilla kilpailtiin ainoastaan nuorten hevosten luokissa. Oikeastaan jo ensimmäisistä kilpailuista lähtien nähtiin, ettei tästä hevosesta yksinkertaisesti tulla saamaan kilparatsua. Se poukkoili tapansa mukaan ratsastajaparan tehdessä kaikkensa, ettei ori olisi jyrännyt kaikkea ja kaikkia kavioidensa alle. Henry oli aina ennen kilpasuoritusta repimässä pelihousunsa, koska sitä ei päästetty tekemään juuri niitä asioita, mitä se minäkin sekunti halusi. Ori myös stressasi todella paljon kaiken sen häseltämisen keskellä, minkä vuoksi vielä monta päivää kilpailujen jälkeen kotioloissa Henry purki ahdistuneisuuttaan mitä ihmeellisimmillä teoilla. Henry ruunattiin varsin nuorella iällä, mutta lähes sattuman kaupalla siitä kuitenkin ehti tulla yhden varsan isä. Kun kilpailuhommat lässähtivät kasaan oikeastaan ennen kuin ne ehtivät edes alkaakaan, Henry siirtyi harrasteratsuksi. Ruunauksen myötä ori rauhoittui ehkä hieman, ja siitä tuli kelpo harrasteratsu lähinnä kenttäratsastukseen.
Delia vaikutti koko elämänsä ajan Itävallassa, jossa se myös on syntynyt. Kimon puoliveritamman parhaimpia puolia oli ääretön kärsivällisyys ja yritteliäisyys, mikä puhkesi kukkaan juuri oikealla hetkellä itse kilpailusuorituksen aikana. Delia kilpaili vaativissa koululuokissa hyvällä menestyksellä. Yleensä ratsastaja kuin ratsastaja sai hevosen toimimaan juuri oikealla tavalla. Tämän lisäksi Delia oli myös erittäin helppo käsitellä. Tamma ei koskaan närkästynyt mistään vaan aina sillä riitti ymmärrystä oli kysessä sitten kisapaniikissa oleva ratsastaja tai riehuva varsa, jolle piti sadatta kertaa marmattaa samasta asiasta. Koska Delia oli henkisesti niin tasapainoinen hevospersoona, teetettiin sillä huimat kuusi kappaletta varsoja. Tamma osoittautui erittäin hyväksi periyttäjäksi nimenomaan luonteensa puolesta. Kaikki Delian varsat ovat miellyttäviä ratsastaa, ja ne ovatkin päässeet kilpailemaan eri tasoisissa koululuokissa niin kansallisilla kuin myös jopa kansainvälisillä kouluareenoilla.
Rautias Marieh on varsansa Sacagawean tapaan peloton hevosyksilö, jolla on järkähtämätön luotto itseensä. Toisinaan silla on jopa liiankin suuret luulot oman suorituskykynsä rajattomuudestaan. Marieh on edelleen aktiivisesti kilpaileva kouluratsu. Se on näihin päiviin mennessä kilpaillut useaan otteeseen Saksan kansallisissa koulukekkereissä kuuden parhaan joukkoon sijoittuen. Mikään helppo ratsu Marieh ei missään nimessä ole, mutta oikeanlaisen ratsastajan ohjastamana se toimii. Tammalle on asetettava jämäkät rajat. Ilman rajoja Marieh touhuaa omia juttujaan ja viittaa kylmästi kintaalla ratsastajansa ohjeet. Kilpauran ohella Marieh on varsonut vasta kerran, mutta todennäköisesti tulevaisuudessa sille on vielä mammahommiakin luvassa.
Maxwell ei ole kovinkaan suuria saavutuksia elämänsä aikana napannut, mutta tasaisen varma suorittaja se ainakin on ollut. Nuorempana pojankloppina se joutui harmillisesti vaihtamaan kotiaan useampaan kertaan, minkä vuoksi orista tuli aikojen saatossa jokseenkin kyyninen tapaus. Ratsuna sitä ei todellakaan aina kiinnostanut toimia ratsastajansa ohjeiden mukaan, ja saattoikin ihan yhtäkkiä repäistä ohjat selässä olevalta sekä loikata milloin minkäkinlaisia kenguruloikkia. Maxwell olisi mielellään vain yhden ratsastajan hevonen. Nuoruudessa, kun sen selkään heitettiin aina joku uusi otus, orilla oli vaikeuksia keskittyä olennaiseen eli itse kilpailusuoritukseen, kun piti ensin ottaa selvää uuden ihmisen aikeista. Kun pysyvä koti vihdoinkin löytyi, alkoi myös Maxwelln suorituksen parantua. Se sai itselleen kaipaamansa luottoratsastajan, johon se pystyi luottamaan ja tätä kautta antamaan parastaan kriittisinä hetkinä. Maxwelln parhaimmiksi saavutuksisi jäi Itävallan mestaruuspronssi.
Juliet Sierra onkin se yksi erikoisuus tässä suvussa. Ei mikään musta lammas kuitenkaan! Juliet Sierra ei vain ole koskaan syttynyt kouluratsastuksesta vaan enemmänkin se rakasti vauhtia ja hurjia tilanteita. Tämän vuoksi Juliet Sierrasta tuli esteratsu. Juliet Sierra on kuljettanut emälinjassa tuttua pelottomuutta ja rohkeutta myös jälkikasvulleen, ja osansahan siitä on saanut myös itse Sacagawea. Juliet Sierra hyppäsi huipputason kaltaisia korkeuksia, aina 150 cm rataesteisiin asti. Se oli kuumuava ratsu, josta tuli Saksan kansallinen estemestari. Juliet Sierra on varsonut maailmaan kolme varsaa, joiden kaikkien kohdalla tavoitteena oli saada yleispainotteinen yksilö, jolta löytyisi rahkeita vähän jokaiseen lajiin. Juliet Sierra menehtyi synnyttäessään kolmatta varsaansa.
VRL-10878
Painotuslaji: Kouluratsastus
Koulutustaso: Vaativa B
Heidiehin varsottamista oltiin mietitty jo pitkään ja suunitelmiakin tehty, mutta aina tuli jokin este tielle, mitä milloinkin orisuunitelmat peruivat tai sitten Heidieh ei vain ollut valmis. Pitkästä aikaa tilanne alkoi näyttää valoisalta. Tällä kertaa valitsimme orin Saksasta, Heidseck Sporthorsesista. Olin jo aikaisemmin ollut yhteydessä Saksaan, mutta tällä kertaa tilanne näytti todella valoisalta. Heidieh astutettiin onnistuneesti ja pian saimme varmistuksen että kimo tamma oli todellakin tiinehtynyt.
Kyseessä ei ollut Heidiehin ensimmäinen varsa, joten tiesimme suunilleen mitä tulemaan pitää. Tamma oli aikaisemmin varsonut kerran ja osoittautunut mahtavaksi emätammaksi, jonka tiineys oli myös sujunut täysin ilman mitään ongelmia. Tälläkin kertaa kaikki meni hyvin ja aamuyöstä Heidieh oli varsonut kimon orivarsan (joka ei tullut yllätyksenä, olivathan molemmat vanhemmat kimoja).
Jasper oli erityisesti ihastunut isäorin nimeen ja miehen kasvoilta paistoi karvas pettymys kun kukaan ei ollut keksinyt L kirjaimella alkavaa teemaan sopivaa nimeä. Lopulta päätimme yksimielisesti nimetä orivarsan Landoriksi. Orivarsan suhteen oli kovat odotukset, sillä orivarsaa oltiin toivottu jo ennen Heidiehin varsomista. Olimme päättäneet että jos Heidieh olisi saanut tammavarsan, oltaisiin se myyty ja orivarsa olisi jäänyt kotiin. Siitä oli pitkä aika kun tilalle oli viimeksi syntynyt orivarsa.
Pian sen jälkeen kun WW Windholm oli muuttanut Zonjietiin, aloin haaveilemaan orista varsaa. Windholmilla oli jo kertynyt jonkin verran ikää ja orilla oli myös vaihteikas historia sekä paljon kilpailukokemusta. Windholm oli myös jättänyt jälkeensä menestyneitä estevarsoja, mutta harmillisesti vain pari kouluratsua. Windholm oli jo hienosti sopeutunut Zonjietiin ja olin oria tarjonnut jo julkisesti jalostukseen. Monia kiinnostuneita tamman omistajia löytyi, mutta toistaiseksi ainuttakaan astutusta ei oltu sovittu vaikka alustavia kyselyitä oli.
Lopulta päädyimme Jasperin kanssa valitsemaan tammaksi Heidieh nimisen kimon hannovertamman, joka oli ostettu samalta tallilta kuin Windholm, joskin eri aikaan. Heidieh kilpaili lyhyen uran ajan kouluratsastuksessa meille saapumisen jälkeen, sillä halusimme varsottaa tamman mahdollisimman pian. Heidiehillä ei ollut aiempaa kilpailukokemusta eikä sitä uskoisi, sillä tamma oli kuin kotonaan kisoissa. Olisimme mieluusti jatkaneet uraa, mutta koska tamma oli jo 15-vuotias ja varsaton, niin oli pakko jättää ura lyhyeen.
Kuten tavallista, spekuloimme Jasperin kanssa siitä millaisen varsan Heidieh synnyttäisi. Jasper naljaili että meidän tuurilla se olisi taas yksi tammavarsa lisää. Perisikö varsa kenties emänsä kiltin luonteen vai isänsä varautuneisuuden? Vai olisiko varsa kenties molempia? Koska vanhemmat eivät olleet huippukouluratsuja, niin hieman arvelutti tulisiko varsalla riittämään potentiaalia kouluratsuksi. Tietysti, jos olisin ollut viisas niin olisin valinnut Windholmille tamman, jolla oli tuloksia Grand Prix luokista, mutta toisaalta Heidieh piti varsottaa mahdollisimman pian niin tässä sitä ollaan.
Kun Heidieh sitten varsoi kauniin voikon orivarsan, olimme täysin lumoutuneita. Tilalle ei ollut syntynyt pitkään aikaan voikkoa orivarsaa ja toivoimme että kenties tammakirous oli rauennut. Halusimme nimetä orivarsan isänsä mukaan, joten lopulta orivarsa ristittiin Weidmaniksi. Weidman oli selvästi sekoitus molempia vanhempia, orivarsa oli ystävällinen mutta hieman varautunut luonteeltaan, joka ei luottanut oikein kehenkään. Luottamus piti ansaita ja tästäkin huolimatta Weidman oli selvästi yhden ihmisen hevonen. Heidiehiltä oli peritty ystävällisyys ja isältänsä varautuneisuus. Vaikka kyseessä oli Heidiehin ensimmäinen varsa, meni kaikki hyvin ja tamma ei tarvinnut opastusta missään asiassa.
"Siis ostit minkä?!", Jasper älähti epäuskoisena kun kerroin innoissani löytäneeni nimikaimani hannovertamman muodossa. Jasper oli varmasti kuullut kaikki selitykset perustellessani mitä milloinkin hevosostoksiani, mutta tämä selitys oli kaiken huippu. Myönnetään, en ostanut sentään kimoa tammaa suoralta kädeltä, mutta lopulta minun oli pakko taipua sillä löysin itseni aina vain uudelleen selaamasta tamman myynti-ilmoitusta. Lopulta luovutin ja kysyin kasvattajalta lähtisikö Heidieh niminen tamma Zonjietiin. Kaupat solmittiin ja tamma sovittiin pistettävän postiin seuraavalla viikolla.
Suinkaan kimon hannovertamman nimi ei ollut ainoa syy ostoon, vaikka tietysti se oli ratkaiseva tekijä. Tamma oli nätti, hyväliikkeinen jolla olisi varmasti paljon annettavaa jalostuksessa vaikka tamma ei taipunutkaan aivan Grand Prix tasolle saakka, mutta tamman kultainen luonne kyllä korvasi sen mikä suoritushevosena puuttui. Ikäänsä nähden tammaa oli kilpailutettu hyvin vähän, jota kirosin hiljaa mielessäni. 12-vuotias tamma ei ollut nuorimmasta päästä, mutta onneksi edellisessä kodissa ratsukko oli valmentautunut ahkerasti. Koska halusin tammasta ennen kaikkea uuden siitostamman, niin mielessäni ei ollut kilpailuttaa tammaa kovin aktiivisesti.
Seuraavan viikon tiistaina Heidieh viimeinkin saapui Namibiaan Hollannista. Olin odottanut tamman saapumista kuin kuuta taivaalta enkä millään meinannut pysyä pöksyissäni odotellessa uutta hevosta saapuvaksi. Heidieh sopeutui todella nopeasti uuteen, vieraaseen ympäristöön. Heidieh ei lainkaan arastellut uusia ihmisiä kohtaan ja tamman kultainen luonne teki vaikutuksen jopa Jasperiin. Aiemmin mies oli vaikuttunut vielä hieman ärtyneeltä vaimosa shoppailuholismista, mutta siinä hetkessä kun kaksikko pääsi tekemään ensimmäisen kerran tuttavuutta, heltyi miehen ilme. Olin tavattoman innoissani sillä Heidieh oli Zonjietin historian toinen hannover ikinä. Harvemmin olin edes käyttänyt hannoveria jalostuksessa, joten kimosta tammasta tulisi vielä arvokas siitostamma ja toivottavasti periyttäisi myös aivan ihanaa, kultaista luonnetta myös jälkeläisillensä.
Jälleen kerran koin pakottavaa tarvetta hankkia uusia hevosia, vaikka kädet olivat täynnä edellistenkin kanssa. Oli kuitenkin fakta, että tallissa oli juuri vapautunut karsinoita muutaman rakkaan hevosystävän siirryttyä vihreämmille laitumille, joten lähdin lohtushoppailemaan hyvällä omalla tunnolla. Päätin kuitenkin olla järkevä ja hyväsydäminen, joten sen sijaan, että olisin tyhjentänyt pankkitilini Ferrarin lailla kiiltäviin kilpahevosiin, näpyttelin kännykkääni Alegren numeron. Näin joulun alla olisi enemmän kuin paikallaan adoptoida joku koditon hevosraasu. "On meillä täällä yksi hannoverinhevonen, kimo tamma. Laitetaanko pakettiin?" puhelimessa kerrottiin ja minähän tietenkin vastasin myöntävästi ilman minkäänlaisia lisäkysymyksiä.
Heidieh saapui vain viikkoa myöhemmin. Kokenut tamma oli matkustanut rauhallisesti ilman minkäänlaisia ongelmia, eikä se tuntunut olevan moksiskaan maisemanvaihdoksesta, mitä nyt pälyili uusia ihmisiä hieman epäileväisenä. Näin kavereiden kesken Heidiksi kutsutulla tammalla ei ole tietojen mukaan mitenkään traaginen menneisyys: kasvattajaltaan lähdön jälkeen se kilpaili harrastusmielessä sekä esteitä että koulua muutamalla eri omistajalla. Tämän jälkeen Heidillä on kuitenkin elämässään muutaman vuoden mystinen vaihe, josta kukaan ei tunnu tietävän mitään, ei edes missä maassa se on kulkenut. Tamman viimeinen tunnettu omistaja myi sen pahempia tutkimatta pois, eikä tästä ostajasta ole kuulunut mitään. Alegreen Heidi saapui, kun se löydettiin erään poliisiaseman oven edustalta lyhtypylvääseen sidottuna. Luonteeltaan tamma on mitä järkevin tapaus, todella asiallinen ja kiltti, mutta myös innokas tekemään hommia. Saa nähdä mitä tästä vielä tulee!
Copyright 2019 Zonjiet Stud