Kun yhdistää kovapäisen tamman ja täysiverisen temperamenttisuudella varustetun nopealiikkeisen orin, on tulos kaikkea muuta kuin näppärä monitoimiratsu jonka kanssa voi suorilta unohtaa rentouttavat maastokäppäilyt. Otimme tietoisen riskin mutta oli hei ihan oikea syykin! Molemmat vanhemmat olivat laadukkaasta kouluhevossuvusta josta oli polveutunut monia menestyneitä ratsuja joten vaikka hevosesta kasvoikin haastava niin sillä tulisi riittämään kapasiteettia isoihin luokkiin asti.
Jager on luultavasti hevonen sieltä vaikeimmasta päästä. Ylivilkkaan orin kanssa arjessa toimiminen ei ole helppoa mutta mahdollista osaavissa käsissä. Jager on tavattoman kiinnostunut ympäristöstään ja etenkin muut hevoset saavat orissa aikaan joko vihaa tai rakasta reaktion, riippuen siitä onko kyseessä tamma vai ei. Vaikka Jager on kasvanut nuoruutensa poikaporukassa niin dominoivan luonteensa vuoksi ori ei ole tullut toimeen vastakkaista sukupuolta olevan kanssa edes isommassakaan laumassa tai vaikka tilaa olisi paljon. Joten Jager laiduntaa omalla laitumellaan josta on kuitenkin kosketusyhteys muuhun poikaporukkaan. Käsiteltäessä on oltava erityisen tarkkana sillä Jagerin kaltainen ori voi helposti aiheuttaa sekasortoa.
Sisimmissään ori on hyväntahtoinen ja sosiaalinen joka viettää mielellään aikaa tutun ihmisen kanssa. Ori on hyvin älykäs ja Jagerille on opetettu vaikka mitä temppuja joten jos kouluratsun ura joskus menee karille niin viihdehevonen on varasijalla. Ori on nopea joka suuntaan niin hyvässä kuin pahassa joten Jager oppii nopeasti mahdolliset porsaanreiät ja osaa hyödyntää niitä juuri oikealla hetkellä. Vilkkaaksi hevoseksi orilla on erinomainen keskittymiskyky ja motivaatio mikä on ollut eduksi.
Ratsastaessa ori on eteenpäinpyrkiväinen ja reagoi apuihin salamannopeasti. Erittäin herkkä avuille ja jos ympäristössä tapahtuu jotain mikä saa Jagerin säikähtämään niin tällöin ratsastajan tulee osata reagoida juuri oikealla hetkellä joten yleensä nämä tilanteet menevät nopeasti ohi. Orilla on potentiaalia Grand Prix luokkiin asti mutta siellä pärjätäkseen ratsastajan tulee olla rautainen ammattilainen joka saa orista kaiken mahdollisen hyödyn irti. Kilpailutilanteet ovat joskus hieman stressaavia Jagerille mutta onneksi orilla on kyky sopeutua nopeasti kunhan muihin hevosiin pidetään riittävä turvaväli.
Dager At trak, mkm, 158cm - KTK-III |
Zaki ox, km, 151cm - KTK-II |
Fari ox, km, 149cm |
Zafirah ox, km, 152cm |
||
Dämmern trak, rt, 165cm - KTK-II |
Obskur trak, rt, 167cm |
|
Dämmerung trak, rt, 162cm |
||
Jamila F trak, rn, 166cm - KTK-III |
Altaros trak, mkm, 167cm - KTK-II |
Keisler trak, mkm, 166cm |
Abelinatrak, rt, 167cm | ||
Jewelberry trak, rn, 166cm - KRJ-I, KTK-II, YLA-2 |
Firewindtrak, rnkm, 167cm | |
Jewellilytrak, rt, 165cm |
Painotuslaji: Kouluratsastus
Koulutustaso: Grand Prix
Kouluratsastuksessa tasolla 0/11
Jamilalla alkoi lähestyä keski-ikää, hevosen vuosissa tamma oli edelleen suhteellisen nuori mutta tammaa ei oltu ikinä varsotettu vaikka sitä varten Jamila tilalle muutti. Namibiassa ei trakehnereita juurikaan ollut ja koska Jamila oli kokematon emä niin ei haluttu ottaa riskiä että keinosiemennys epäonnistuisi tai tamma saisi keskenmenon niin riskiä ei haluttu ottaa sillä pelkäsin että ne olisivat kalliita oppirahoja. Lisäksi olihan minulla ollut aikomuksena hankkia tilalle lisää trakehnereita joten kenties joku tulevista oreista olisi tammalle sopiva. Aikoinaan tilalle oli ostettu Dager At niminen ori ja myöhemmin ori oli lähtenyt Australiaan tilapäisesti. Vuosia myöhemmin Dager sitten palasi kotiin ja meillä molemmilla taisi olla sama ajatus päässä.
Luultavasti järkevä kasvatttaja ei olisi yhdistänyt Jamilan ja Dagerin kaltaista hevosta toisiina. Liikettä näillä kyllä riitti ja hyvät hermot joltain kantilta katsottuna mutta Jamila oli vaikealuontoinen tamma ja Dager ylivilkas. Kummallakin oli hyvä suku ja koska suvusta oli lähtenyt monia hyviä ja kestäviä kouluratsuja niin oliko luonteella nyt niin väliä? Ainakaan suurta väliä. Kotiinhan varsa jäisi ja jos siitä kasvaisi pahin versio vanhemmistaan niin tuskin sille ikinä kotia edes löytyisi. Mutta kehtaisiko sellaista hevosta käyttää jalostukseen? Entä pitäisikö maksaa työntekijöille lisätyökorvausta jos varsa olisi aivan mahdoton? Saati kehtaisiko sen kanssa edes liikkua julkisilla paikoilla! Toisaalta onhan noita vaikeita hevosia ennenkin ollut ja ihan hyviä niiden varsoista on tullut.
Jamila tiinehtyi toisella yrittämällä, mokoma ultrattiin tyhjäksi mutta onneksi tiineys ja itse varsominen sujui ongelmitta. Tamma synnytti orivarsan josta näki jo ensipäivinä että liikettä siltä kyllä löytyy, mutta myös temperamenttia. Oli alusta alkaen selvää että orivarsasta ei kasva helppoa hevosta. Muut ikäisensä se ainakin pisti tossun alle heti kättelyssä ja Jamilakin joutui toisinaan koville vilkkaan varsansa kanssa. Käsittelyyn Jager on tottunut jo hienosti vaikka rutiineita pitää paljon vielä hioa.
Copyright 2019 Zonjiet Stud